Parin vuoden kuluttua olemme mieheni kanssa päättäneet lähteä jonnekin päin Karibiaa, kun tulee molemmilla pyöreitä vuosia täyteen ja häävuosiakin 15. Eli vielä on aikaa, mutta kuitenkin!
Olisimme kiinnostuneita jostakin Karibian alueen saaresta, ei liian "turistipaikasta", jossa olisi upeat maisemat ja rannat, muuta nähtävää jne. Joku ns. aito paikka kiinnostaisi eniten. Niin ja lämmintä pitäisi olla loka-joulukuussa ja hintataso voisi olla suht edullinen.
Jos teillä kokeneilla matkaajilla olisi heittää vinkkejä ihan mistä vaan aiheeseen liittyvästä, niin olisin erittäin kiitollinen!
Neuvoja kaivataan!
6
1671
Vastaukset
- reissumies
Miksi mennä vain yhdelle saarelle, kun voitte nähdä useampiakin. Olin itse tammikuussa Suomen
Purjelaivasäätiön purjehduksella. Matkan kesto oli yhdeksän päivää, jona aikana kävimme seitsemällä eri saarella. Siinä näki todella paljon Karibiaa, banaanivaltio Dominicasta Rockefellerien St. Barthsiin. Ikäjakauma purjehduksella oli 25 vuodesta 60 vuoteen. Paras loma millä olen ollut ja hinta lentoineen ja ruokailuineen n. 1200 €. Käy vilkaisemassa nettisivut www.staf.fi (seikkailumieltä tarvitaan, luxusmajoitusta ei löydy).- Päivi67
Ei meillä ole välttämättä tarkoituskaan olla yhdellä ja samalla saarella koko aikaa, kun kuitenkin pari viikkoa varataan aikaakin.
Mutta pitää surffailla vielä noilla sivuilla =)
- Pete
MOI!
Hyviä kohteita on vaikka kuinka!
Huomatkaa että hurrikaanikausi kestää joskus jopa marraskuulle, yleensä rauhoittuu lokakuussa. Itse suosin marras-joulukuun vaihdetta mutta kerran on päässyt hurrikaani yllättämään.
Rauhallisia kohteita:
Tobago, esimerkiksi Grafton Beach Resort
Nähtävää riittää varsinkin jos uskaltautuu veden alle edes snorkkelin kanssa. Ei käytännössä julkista liikennettä, vuokra-autolla jos uskaltaa tai sitten taksilla.
St Lucia, isompi ja ehkä enemmän nähtävää
Hintataso riippuu dollarin kurssista, ei mitään hirveen halpaa reissata karibialla! - Ninnukka
Suosittelen lämpimästi ABC saaria (Aruba,Bonaire ja Curacao) jotka sijaitsevat hurrikaanittomalla vyöhykkeellä etelä karibialla ihan venezuelan rannikon tuntumassa.
Olimme itse viime marraskuussa yhdistelmä matkalla jossa olimme ensin viikon Aruballa ja sitten hyppäsimme satamasta risteily alukseen ja risteilimme viikon karibialla. (aruba->puerto rico->st.thomas->dominica->Barbados->Aruba)
Ensi vuoden alkupuolella olemme ajatelleet palata Aruballe tosin taas yhdistelmä matkalle, tälläkertaa tarkoitus olisi viettää ensin 5pv Bonairella sitten siirtyä 5pv:ksi Curacaolle ja lopuksi viettää vielä 5pv Aruballa.
Hyvää tietoa ABC saarista ja matkoista löytyy esimerkiksi osoitteesta www.helinmatkat.fi - JeJe
Olin useampi vuosi sitten kaksi viikkoa SMT:ltä ostetulla reissulla Antigualla. Hotelli oli all inclusive ja helvetin laadukas Sandals -ketjun hotelli (pariskunnille ainoastaan). Aivan mieletön reissu, olihan se kallis mutta joka pennin arvoinen. Antigua pienenä saarena oli todella viehättävä eikä täynnä turistirompetta. Saarella pysähtyvät risteilyalukset joten kaiken maailman kansalaisia kuitenkin tuli nähtyä. Luonto oli tosi mahtavaa ja ihmiset kanssa. Suosittelen!
- meitsi
Hei
Olin muutama vuosi sitten St Vincent saariryhmään kuuluvalla Bequian saarella, ja voin sanoa et oli mahtava paikka, ei ollut britti nuorisoo rälläämässä ja maisemat oli todella mahtavat. Ainoa miinus puoli oli matkanteko... ensin hesast stokikseen siellä yks yö, sieltä pariisiin ja lentokentän vaihto(siinä näki pika kiertoajelun pariisin läpi mm. eifel) sit 12. tunnin kotimaanlento atlantin yli martiniqille ja viel noin 10 paikkasella pikkukoneella Bequialle. Sieltä tehtiin venereissu mm. Mustique saarelle (jossa käyvät myös nämä Hollywoodin starat) Ja viikko olis ollu kyl liian lyhyt aika.. Se hotelli jossa olimme pärjää hotellin johdonkanssa myös toisella kotimaisella kielellä, jos on tarvis, muistaakseni se oli Frendship hotel tai joku sinnepäin.. Ja ne jahdit jotka siihen rantaan pysähtyvät... kyllä on Sedu Koskisen alus pelkkä jolla niihin verrattuna. Suosittelen lämpimästi. Niin, ennen joulua sinne menimme ja uudenvuoden puolella tulimme takaisin kotiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,794333Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt182776Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242688Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod162465Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122444Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1112214Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992161Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6292016MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141965Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka321796