Tuntuu niin erilaiselle silmät sidottuna

Anonyymi

Haluan kokeilla jotain uutta, makaan sängyllä silmät sidottuna odottaen luvattua hierontaa.
Mieleni harhailee
Veitkö sen roskapussin? Kysyn mieheltäni.
No pitikö sen tulla nyt sinun mieleen saan vastauksen.
En voi rentoutuu jos tiedän sen haisevan eteisessä komennan miestäni.
Mieheni ryntää eteiseen, avaimet prkl, no jätän oven raolleen kuuluu ja tulee hiljaisuus. Yritän kuunnella milloin hän saapuu.
Ei onnistunut yllätys.
Kuulen askelia ja vaatteiden ääniä. Levitän jalkojani ja käteni tarttuu pieniin rintoihini, sormenpäiden leikkiessä nänneilläni.
Käsiini tartutaan ja niistä pidetään kiinni kädellä.
Aah.. Jännitän pientä pyllyäni ja tunnen kosketuksen pimpilläni.
Paine kasvaa ja tunnen sen levittävän minua ja tunkeutuvan sisääni.
Kiljaisen, tuntuu jotenkin erilaiselle, tiukemmalle.
Heti alkaa pimppini sisään ja ulos edestakainen jumppaaminen. Tunnen kuinka rintani tärähtelevät työntöjen tahdissa peniksen upotessa koko pituudeltaan sisälleni. Mä oon niin puristuksissa.
Tuntuu että jokainen lihakseni jännittyy ja tunnen sen paremmin kun näköaisti on pois pelistä.
Rimpuilen holtittomasti orgasmin saadessani. Penis pysyy sisälläni koko ajan antamatta vapautusta. Taisi lakanakin kastua. Sitten tulee hiljaista ja kuuntelen hengitykseni huohotusta ja tunnen sydämeni hakkaavan rinnassa.

Oikeesti?
Mieheni näkee roskiksen vietyään miehen kurkistavan oven raosta ja menevän sisään meidän kotiin sulkien oven perässään. Mieheni juoksee ovelle ja toteaa sen olevan lukossa.
Avuttomasta tilanteesta johtuen ei uskalla soittaa ovikelloa vaan kiiruhtaa makuuhuoneen ikkunaan. Sälekaihtimen raosta nähden sängyssä makaavan alastoman vaimonsa ja miehen lähestymässä sänkyä.
Nähdessään tilanteen missä miehen käsi hakeutuu housuille tiputtaen ne.
Hän näkee kun levittelen jalkojani ja hieron rintojani miehelle
Mieheni kertoo:
"Mies tarttuu vaimoni käsiin ja isot sormet lukitsevat kädet kiinni.
Toinen käsi tarttuu penikseen ja ohjaa sen naiseni jalkojen väliin. Kiljaisu kuuluu ulos asti ja alkaa hillitön moukarointi vaimoni rimpuilessa miehen otteessa. Jumpan kestäessä mietin sänkymmekin kestävyyttä ja vaimoni saavuttaa orgasmin kastellessa samalla lakanat nesteillään.
Vaimon jäädessä makaamaan side silmillä sängylle mies poistuu ja kiiruhdan ovelle. Mies ennättää ensin mutta onnekseni jättää oven auki.
Kiiruhdan vaimoni luokse. Hän luulee että kiiruhdin vessassa. Side on edelleen silmillä."
Minä jatkan tästä:
Raotan sidettä kysyen.
Mitä tuo oli aika rajua?
Siis miten voi tuntua niin vieraalle kun ei näe ja tosi tuhmalle kun pidit käsistä kiinni. Et näköjään ennättänyt riisua vaatteitakaan kiireessä. Hitto miten sulla voi vielä seisoa tuon jälkeen?
Nappaa kiinni housuista ja kiskaisen mieheni luokseni. Kumarrun ja otan peniksen housusta huulien väliin. Huomaavainen kun kävi pesemässä vessassa. Puristan huuleni ja teen kädellä edestakaista liikettä vartta pitkin. Tunnen sormissani sykkeen ja siemenneste roiskuu suuhuni. Tapahtuipa se nopeasti uudelleen...

3

4674

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Wow, kokeileva ja kiinteävartaloinen nainen. Semmosen kun sais naapuriksi ;)

    • Anonyymi

      Hauska!

    • Anonyymi

      Tuli kokeiltua sidontaa ja kuviteltua tarina oman kullan kanssa. Joo erilainen tunne vaikka tuttu. Vai olikohan sittenkään?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      91
      3952
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3317
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      125
      2617
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      211
      1980
    5. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1784
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      83
      1715
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      96
      1691
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      110
      1539
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1301
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1202
    Aihe