Kysyisin, että miksi lähes kaikki muslimit pitävät diskomusiikista ja muslimimaiden musiikista, mutta eivät juuri muusta musiikista? Eikö diskomusiikki ole länsimaista musiikkia? Diskoissahan tapahtuu muutenkin paljon moraalittomia asioita.
Vastaukset 3
Omassa muslimien tuttavapiirissäni osa ei ole kiinnostunut musiikista tai kuuntelee vain islamilaista musiikkia. Yksi tällaista musiikkia tekevä, nuortenkin suosima bändi on Native Deen.
Toiset taas kuuntelevat kaikkea maallistakin musiikkia rockista ja metallista poppiin ja hiphoppiin. Muslimien mieltymyksestä erityisesti diskomusiikkiin en ole kuullut. Ehkä se on vain jonkun kaveriporukan tai pienen paikkakunnan musliminuorten juttu.- Anonyymi
Aikaisempina vuosikymmeninä ainakin ulkomaalaiset muslimit lähes kaikki kuuntelivat diskomusiikkia, ja kävivät diskoissa. Tämän päivän tilannetta en tiedä.
- Anonyymi
Joskus kuunnellaan ystävien kanssa Petri Nygårdia ja the streets.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092368Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???331297- 106983
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha634952- 71942
- 48865
- 88818
- 70686
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31676