Imatran raja-asema kiinni vihdoinkin

Anonyymi

Imatran rajanylityspaikka suljetaan henkilöliikenteeltä. Länsi- ja pohjoisrajan rajanylityspaikkojen aukioloa rajoitetaan.
Suomi sallii ensi viikosta alkaen vain välttämättömän työliikenteen rajoillaan. Hallitus päätti asiasta tänään perjantaina.

Maahan voi ensi viikosta lähtien saapua lähinnä Suomen huoltovarmuuden ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta keskeisiin tehtäviin.

Ohisalon mukaan tämä tarkoittaa esimerkiksi pelastustoimen, terveydenhuollon, tavaralogistiikan henkilöstöä sekä diplomaatteja ja median edustajia.

Muiden erityisryhmien maahan pääsyn tarpeellisuus ja edellytykset käsiteltäisiin Rajavartiolaitoksen johdolla.

Rajapäätökset tulevat voimaan keskiviikkona 27.1. vuorokauden vaihtuessa. Päätös on voimassa 30 vuorokautta.

37

1497

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saadaan korona meidän kylältä kuriin

    • Anonyymi

      Silti kaksoiskansalaiset pääsee varmaan muuta kautta kulkemaan???
      Eikös ilmoitettu et suomalaiset saa mennä ulkomaille ja palata niin halutessaan.
      Ja kaksois kansalainen on Suomalainen.
      Joten se siintä .

      • Anonyymi

        Kaksoiskansalainen on myös venäläinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksoiskansalainen on myös venäläinen.

        Nimenomaan on turkkilainen virolainen venäläinen intialainen thaimaalainen ukrainalainen iranilainen eikä kukaan ole suomalainen vain pitkä oleskelupa on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan on turkkilainen virolainen venäläinen intialainen thaimaalainen ukrainalainen iranilainen eikä kukaan ole suomalainen vain pitkä oleskelupa on.

        Venäjällä asuu paljon muiden maiden kaksoiskansalaisia jotka ei ole venäläisiä ...

    • Anonyymi

      Juuri näin !

      • Anonyymi

        Onko muuten väärin jos edullinen bensa kiinnostaa ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko muuten väärin jos edullinen bensa kiinnostaa ?

        On väärin . Viisumin hinta lisätään siihen bensan hintaan ja kilometrit . Ei mitään järkeä . Raha ja verot kuuluu Suomeen ja Suomen yrittäjille . Täällä nämä samat käyttää sossua ja nostaa työkkäriä se raha kuuluu tänne.

    • Anonyymi

      Kyllä mummoa on päästävä katsomaan viipuriin joka viikko tai ei tule mitään!

      • Anonyymi

        Mutta entä se bensa.Saako sitä ostaa enää ? tai tulisko edes vähän hintataso alemmas Nesteellä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta entä se bensa.Saako sitä ostaa enää ? tai tulisko edes vähän hintataso alemmas Nesteellä

        Kuka sinne bensan takia jaksaa lähteä??? Ei kiinnosta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka sinne bensan takia jaksaa lähteä??? Ei kiinnosta

        On sillä eroa onko 0,50e /l vai 1.7 e /l x 70l.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On sillä eroa onko 0,50e /l vai 1.7 e /l x 70l.

        Hyvään tarkoitukseen menee nekin rahat. Kehitysapuun ja pakolaisbisnekseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvään tarkoitukseen menee nekin rahat. Kehitysapuun ja pakolaisbisnekseen.

        Kumpaa hintaa tarkoitat : ) ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On sillä eroa onko 0,50e /l vai 1.7 e /l x 70l.

        Ihan sama paljon maksaa. Kilometrejä tulee viikossa ehkä 100km. Venäjälle en lähti tankkaamaan. Viisumikin on ollut mutta en ole tankilla en jaksanut käydä :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On sillä eroa onko 0,50e /l vai 1.7 e /l x 70l.

        Köyhille sillä on eroa. Meille muille ei.

      • Anonyymi

        Suomen mummot sieltä ajettiin pois . Miltä tuntuu varastettu maa ja talot ?

    • Anonyymi

      Valtion pitää maksaa koronatukea kaikille kenellä on viisumi. Ei ole reilua että venäjällä tankkaajat joutuvat maksamaan täyden hinnan polttoaineesta suomessa. Jotain rotia perkele!

      • Anonyymi

        Imatran raja-aseman voi sulkea lopullisesti. Juuston ostajat voivat pysyä Venäjällä ja syödä nyt niitä omia hyviä tuotteitaan,niinkui ovat kehuneet. Tänne ei heitä kaivata.

        Kuule, kyllä liike-elämä kaipaa. Turhaa tuommoinen puhe!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuule, kyllä liike-elämä kaipaa. Turhaa tuommoinen puhe!

        Ei välttämättä kaipaa, bisnekset voi hoitaa etänä.
        Kyse on nyt tavallisista kaksoiskansalaisista jotka vetoavat rajalla oikeuksiinsa kieltäytyä tarjotuista koronatesteistä.
        Testit pakollisiksi, koronatestistä kieltäytyvälle maahantulijalle valvottu pakkokaranteeni tai jopa määräaikainen maahantulokielto.

        Tarkoitus lopullisesti tarkoittaa ettei enään ikinä raja aukeaisi.Kun korona on voitettu niin miten turistit matkaavat Imatralle etänä? Onhan ne ärsyttäviä, mutta kyllä ne Imatralle paljon rahaa tuovat, että sen kyllä kestää.

        Tarkoitin etänä hoidettavilla bisneksillä tietysti venäjän ja suomen välistä kauppaa.
        Tällä hetkellä ostosturismille on laitettu stoppi, joten turha vedota siihen.
        Koronan jälkeen palataan entiseen matkailun osalta, venäläisten kiinnostus tänne tuloon ei ole hävinnyt mihinkään.

        Ehkä tahdoin ymmärtää väärin, että oikaiset tarkoituksen :) Lopullisesti tarkoittaa edelleen ikuisesti! Samaa mieltä muuten kyllä kanssasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä tahdoin ymmärtää väärin, että oikaiset tarkoituksen :) Lopullisesti tarkoittaa edelleen ikuisesti! Samaa mieltä muuten kyllä kanssasi.

        Juuh, pieni väärinkäsitys molemmilta.
        En maininnut viestissäni mitään lopullisesta rajan kiinni sulkemisesta. Se kommentti on näköjään jonkun muun, enkä vastaa siitä.
        Joskus näitä epähuomiossa sattuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuh, pieni väärinkäsitys molemmilta.
        En maininnut viestissäni mitään lopullisesta rajan kiinni sulkemisesta. Se kommentti on näköjään jonkun muun, enkä vastaa siitä.
        Joskus näitä epähuomiossa sattuu.

        Näitä sattuu ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei välttämättä kaipaa, bisnekset voi hoitaa etänä.
        Kyse on nyt tavallisista kaksoiskansalaisista jotka vetoavat rajalla oikeuksiinsa kieltäytyä tarjotuista koronatesteistä.
        Testit pakollisiksi, koronatestistä kieltäytyvälle maahantulijalle valvottu pakkokaranteeni tai jopa määräaikainen maahantulokielto.

        Aha ha. Tyhmä puhe.

    • Anonyymi

      Muuri sinne rajalle pitäisi rakentaa 🇫🇮 !

      • Anonyymi

        Rakenna vaan itsesi ympärille muuri ja pysy siellä :)

      • Anonyymi

        Kyllä ehdottomasti . Varastettua menee ja tulee. Tauteja. Väärennettyjä viisumeja passeja molemmin puolin rajaa myös rosvoja . Muuri vaan .

      • Anonyymi

        Sinun rahana?

    • Anonyymi

      Muutama rosvo ja virus jää rajan taakse !!!

      • Anonyymi

        Juustot voi kuskata Pietariin niin ei maatuskoitten tarvitse tänne tulla niitä rahtaamaan. Ei kyllä yhtään ole ikävä tätä juustojen hamstrausporukkaa.

    • Anonyymi

      Tankkaushiivaa pitäs saaha pitkästä aikaa.

    • Anonyymi

      Kyllä 👍

    • Anonyymi

      Rajat vaan auki että ” meidän hyvä mies” pääsee nauttimaan vetonaulana tytöistä.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5957
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3764
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      230
      2053
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1810
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1249
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      990
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      919
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      868
    Aihe