Olen juuri pohjilla. Elämäni syvimmässä kuopassa, näköalat ovat aika synkkiä, kuten voit ymmärtää. Ehkä ajattelet, että tästä ei ole muuta tietä kuin ylöspäin. En olisi siitä niin varma. Mulle on annettu lapio matkaan. Toivottavasti et ollut sinä, joka sen tänne toimitti.
Nainen, syvästä kuopasta terveisiä
Anonyymi
41653
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Miksi olet siellä?
Ota tästä sukset ja kiipeä pois. Lunta näkyy olevan kuopan reunoilla
Aika jyrkkää on, eikä mulla ole matkassa tuollaisia huvittelulaitteita. Lapiolla hiihto ei onnistu.
Onhan muitakin keinoja. Eikö sulle tule mieleen?
Kaiva lapiolla portaat ylös
Haluatko että ojennan käteni ja autan sun sieltä ylös. Yhdessä se onnistuisi. Mä vedän ja sä ponnistat tai hyppäät. Lapio ei ole multa. Tietenkään ei.
Tässä ainoa toteuttamiskelpoinen esitys. Kiitos! Yhdessä saavutetaan enemmän kuin yksin. Kun olen erossa sinusta, olen pysyvästi kuopassa.
Samalta musta tuntuu. Yhdessä kaikki muuttuu hyväksi.
Kierrä kehää ;)
Ojenna kätesi ja tartu tähden reunaan
Ajattele pohjakosketusta uuden elämän alkuna.
Itsekin olen omassa montussa, eipä ole hurraamista, eikä valoa loista munkaan kuoppaan. Ehkä jäänkin tänne, ei ole inspistä nousta enää ylös, kun ei ole syitä minkä takia näkis vaivaa. Väsynyt aina nousemaan ylös, kun on monttuun joutunut. Eikä ole tarvetta kenellekään kuoppaa kaivaa, miks ihmeessä, ei ole syitä, eikä intoa sellaseen. Mulla on helvetisti hommaa selvitä omasta elämästä, en jaksa miettiä muita ja heidän ongelmiaan.
Pois itsesääli, kun olet itse itsesi kuoppaan ajanut. Sieltä pääsee pois omilla, rehellisillä teoilla. Ja joskus elämässä tulee vain vastaan asioita, joille ei mitään voi. Niistäkin on vain selvittävä, eihän vaihtoehtoa ole. On elämässä kauniitakin asioita kuten rakkaus, hyvyys, toivo jne. Jos siellä kuopassa vain makaat ja odotat muita auttamaan, olet kuoppapaikkasi ansainnut. Toiset taas yrittävät kaivaa kuoppaa toiselle ja mätkähtävätkin itse sinne. Sekin on mielestäni ansaittua. Jostain tästä kaikesta tulee mieleen Pekka ja susi satu, josta olen aina pitänyt kun siinä on kyse oikeudenmukaisuudesta ja ihmisen omista toimista.
ja sinun on vain avattava silmäsi ja uskottava ja nähtävä, että rakkautta on olemassa ja se on kaunis asia, se!
On rakkautta olemassa, mä rakastan läheisiäni, välitän heistä, mutt mitään parisuhderakkautta ei mua varten ollut/ole olemassa. En vaan enää jaksa uskoa mihinkään parempaan huomiseen, olen ennen jaksanut ajatella, ett kyllä niitä hyviä päiviä munkin kohdalle tulee...nyt on mennyt usko tuohon. Ehkä olenkin umpikujassa, ei löydy uutta suuntaan mihin mennä, olen niin monet kerrat aloittanut lähtöpisteestä, enkä puhu mistään parisuhteesta vaan työhön liittyvistä jutuista. Enkä mä ole ennenkään pahemmin muilta apuja saanut, ei ole pelkoa ett kukaan mua tulis auttamaan, kun musta ei ole mitään hyötyä kenellekään. Jos sun mielestä olen paska ihminen, niin sitten se on niin, sä kait tunnet mut paremmin kuin mä itse. Ehkä vaan olen niin väsynyt kaikkeen, mitä elämä on tuonut eteen, on useamman läheisen sairastumiset ja poismenot, epäonnistumisia työasioissa jne... Ehkä tarvitsen hetken lepoa, ett jaksan taas aloittaa alusta. Ehkä olenkin toivoton tapaus, epäonnistun kaikessa mitä yritänkin ja teenkin, valitsen vääriä paikkoja ja vääräntyyppisiä ihmisiä, jotka käyttävät mua tukihenkilönä ja heittävät hiiteen, kun eivät enää tarvi. Pitäis muuttua kovemmaksi, kylmemmäksi, tunteettomaksi, ett selviää elämästä. Eikä päästää ketään ulkopuolista enää lähelle, nostaa suojia korkeammaksi ettei kukaan satuta enää.
Lämmin halaus sulle ja toivon että löydät hyviä ihmisiä elämääsi :)
Ootko yksin siellä kuopassasi?
Täällä toinen kuopan pohjalla. Mitäs jos selvitettäis viikonlopun tai viikon kahden ensimmäisen päivän aikana, miten molempien olis mahdollista päästä sieltä pois. Muuten saattaa jatkua kauan se montussa olo.
Kuopankaivuu voi olla myös haudanvakavaa.
Kohta joku viskaa hikkaa monttuun, elävältä haudattu
Minulla on tunne, että ensimmäisenä lapionvarressa olit kyllä sinä. Enkä vieläkään ole ihan varma millä merenpinnan korkeudella itse olen. Lapio on voinut jäädä kuopan kaivajalta, tai sitten se on pelastusrenkaaksi sinulle sinne nakattu. No mutta joka tapauksessa, pohjallahan voi olla monesta syystä ja sitä voi pitää myös lujana perustana, jolle rakentaa uusi elämä. Joskus on tarpeen aloittaa alusta, puhtaalta maaperältä. Ja juoksuhiekkaakin kannattaa välttää.
Niin siis tarkoitan, että jos on siinä itse kaivamassaan ollut jo kauemmin, hämärtyy se, että mikä se on se merenpinnan taso, se perustaso millä muut on. Ihminen kun tottuu kaikkeen, jopa siihen kuopan pohjalla olemiseen. Ja sitten kun huomaa oman tilansa, se ei ole mikään järin mukava kokemus. Pitäis lukee tuo Dostojevskin kirjoituksia kellarista.
No elä noin vakavasti ota ,mutta jot otat fiskarlin lapio uusi jos hautasit ite kaivat mutta kaivuukonneela menee näppärämmin ja tuskin sinä enä sitä maksat.
Minäkin pohjalla.
Ollaanko nainen yhdessä pohjalla?
Kyllä.
Oota vesisaetta.
Jätä mut rauhaan. Tiedän taakasta, aikataulutuksesta ja nyt lähelläolevista ihmisistä ja niiden käytöksestä että aiot riistää minulta leivän. Oletko maksanut dissaamisesta.
Jos sen teet, käytän loppuelämäni kaiken aikani sun verkoston tuhoamiseen.
Kai hieman valo himmertää kuten joosefin hautaan?
Juttele oikeasti sen henkilön kanssa, josta luulet, että hän sulle kuoppaa kaivaa. Älä syytä väärää ihmistä.
Nimeomaa.
Joku sanoi kerran pohjalla ollessaan, että ainoa hyvä asia on se, että huonommin ei voisi enää olle. Jos olisit minun hän, niin heittäisin narutikkaat kuoppaan eväspussin kanssa. Sitten odottaisin kuopan reunalla, että hän pääsee sieltä ylös. Hiljaisella äänellä lurittelisin näitä palstakirjoituksiani hänelle ajanvietteeksi, koska eihän hän nettiin sieltä pääse!
Kyllähän nää naisen manööverit hiljaiseksi vetää. Jos pohjalle tyrkkää eikä eväänsä liikauta auttaakseen. Huoli toisesta kyllä näkyy ja kuuluu.
Kun lapio sinulle heitettiin tee ensin yksi porras vauhdilla joka sinulle parhaiten sopii. Nouse portaalle, tee toinen, nouse sille, kolmas...neljäs. Riippuu montun syvyydestä miten monta joudut tekemään mutta nouset joka askeleella kohti valoa, siellä sinua odotetaan.
Sitä sopii toivoa itse kunkin, että niin kävisi. Mutta nyt ei tunnu siltä.
Kun sä saisit elää aina siinä hetkessä missä sä olet. Kukaan ei muistuttaisi menneestä, eikä kukaan kertoisi tulevasta niin sä saisit rauhan ja sillä tavalla sä pikku hiljaa pääsisit eteenpäin.
Näin voisi tehdä, kaivaa portaita. Mutta tiedätkö, olen väsynyt ja murheen murtama. En halua ylös, ei innosta nousta saamaan kylmää seuraa ja pitämään etäisyyttä. Ap.
Kuka pitää etäisyyttä? Et kai sinä itse.
Minäkin, koska en halua että hän kokee olonsa epämukavaksi.
Miksi niin kokisi? Rohkeutta, mieti, mitä menetettävää sinulla on, jos kerrot tunteesi, nehän ovat vain sinun tunteesi. Sitten ainakin tiedät, mihin suuntaan lähteä sieltä kuopasta..ei sinne kannata jäädä. Eräälle kerran sanoinkin jo, että sieltä on suunta vain ylöspäin.
Haa, tässän minulle on lapio kaivaa kuoppaa syvemmäksi. Ei huono idea. Otan lapion kiitollisuudella vastaan. Mutta, kurja oon, ja enhän kaiva kuoppaa syvemmäksi, vaan heilutan lapiota kuopasta ja kappas, joku tarttui lapioon tuota pikaa. Valo, valloittava hymy, ne iäti mulla on.
Hänestä olen vaistonnut, että käynnissä on suuri sisäinen myllerrys. Hänen pitää Itsensä takia löytää itsensä, mitä tulevaisuudelta tavoittelee ja mitä haluaa. Veikkaan sen tarkoittavan arvomaailmankiteytymistä, ja mihin suuntaan tulevaisuuttaan haluaa alkaa rakentaa. Veikkaan, että se voisi tarkoittaa kiltin ja hyväksyntää hakevan minän osittaista siirtymistä muutoksen tieltä. Ei ole kyse mitä muut haluaa ja ajattelevat, vaan hänen omasta elämästä, omasta onnellisuudesta ja sen tunnistamisesta mikä oikeastaan tekee onnelliseksi ja mikä kaikki muut on vain ihan kiva-osastoa. En siis tiedä, veikkaan vaan.
Kun tulee risteykseen elämässään, pitää osata päästää vanhassa irti ja uskaltaa astua uuteen, vaikka se voi pelottaakin niin p*rkeleesti. Irti päästäminen voi tuottaa kipua ja ahdistustakin. Samoin maton alle työnnetyt tunteet ja vuoristorata mitä rakkauden alussa ennen yhteiselle polulle pääsemistä usein kohtaa. Kipua tuottaa kun näkee rakkauden niin lähellä, huomaa olevansa vajeessa ja haluaa kohtI, kuitenkaan onnistumatta.
Oma kuoppani pohja ei onneksi ollut kovin syvä. Nyt olen jo takaisin maan pinnalla. Otin yhden asian kerrallaan hoidettavaksi ja lista on jo melkein lopussa. ”Listan” ensimmäinen kohta oli kirje. Olen tällä hetkellä tasapainossa itseni kanssa. Kipua rakkauden kaipuusta toki vielä on, mutta olen hyväksynyt tunteeni ja tilanteen saan hänet tai en. Se tapainottaa ja maadoittaa kummasti.
Jos hän olisi kuopassa, ojentaisin käteni ja yhdessä ponnistelisumimme saadaksemme hänet ylös ja uuden alkuun. Hänen puolestaan en voi enkä halua päättää. Se hänen on löydettävä itse. Tukeni hän kyllä saa. Täytyy muistaa, että kun maasta aletaan nousemaan ylös kaksi vierekkäin kasvavaa puuta tulee toisiaan. Juuret kasvaa limittäin, eikä myrskyt kaada kahta toisiaan tukevaa puuta yhtä helposti kuin yksinään tuulen armoilla kasvavaa vartta.
Elämässä on oltava kuoppia, jotta löytää päättäväisyyden ja syyt kiivetä takaisin pintaan ja jotta osaa arvostaa huippuja kun sellaisen kohtaa. Unelmia ja tavoitteita pitää aina olla! Ainakin itse löydän onneni niistä ihmissuhteiden ja rakkauden lisäksi (kaikissa muodoissa). Jos tietää mitä haluaa elämältä vuoden, viiden ja kymmennen vuoden sisällä ja mistä tulee onnelliseksi, ollaan jo hyvällä matkalla ylös.