Meillä uros peippo on ottanut vastustajakseen ikkunamme. Olen yrittänyt laittaa rullaverhoa alas, ei auta. Mikä sen saa ymmärtämään ettei siinä ole hänelle kilpailijaa. Lentää jatkuvasti ikkunaa päin. Tulee istumaan ikkunan laudalle ja tiirailee, sitten taas pommitus alkaa.
Uros peippo tappelee ikkunan kanssa
9
3019
Vastaukset
- THe
Pitäisi se peilikuva tuhota jollain. Auttaiskohan joku valaisin sisäpuolella paistamaan lasia päin. Poika menee huonoon kuntoon jos jatkaa sitä kauan. Kokemusta västäräkistä joka hakkasi auton taustapeiliin, piti laitaa pussi peilien päälle ennenkuin lopetti.
- yrittänyt*
Olen yrittänyt tehdä kaikenlaista, viimeksi laitoin rullikseen pojan autoviirejä roikkuman( naapuri luulee varmaankin minun tulleen pöhköksi).Laitoin valot palamaan. Tiedän kaverin uupuvan ja siksi yritän ettei näin kävisi.Toisen ikkunan jätti rauhaan kun siinä oleva rullis on erilainen, ehkä heijastus poistui.
Hiljeni koputukset, ei enää näy. Muutkin linnut ovat poistuneet, menivätkö jo lepäilemään. Ruokailevat tuon ikkunan lähettyvillä.
- Jussi
Peitä ikkuna ulkoapäin niin että lintu ei näe peilikuvaansa.
Peiposta ei paljoa harmia ole ainakaan siihen verrattuna, mitä sai aikaan mökilläni korppipari, joka hääti pesimäreviiriltään ”kilpailijoita” (pesä näkyi ikkunaan, joka oli niiden kohteena). Ne hakkasivat ikkunanpokat vaihtokuntoon ja paska, jonka määrästä päätellen ne oli meuhkanneet terassilla pari kuukautta, syövytti terassin kyllästeet uudelleen käsittelykuntoon.
No, ei me niitä ammuttu eikä säretty edes pesää, vaikka molemmat kävi kyllä (etenkin vaimon) mielessä. Rauhottuivat kun pantii ikkunaan eteen verkkoa, joka peitti heijastumat. Ja vaimon lepytin sillä perinteisellä tavalla niin että hänkin oli pelkkää hymyä jo seuraavana aamuna ja ihan innoissaan katseli viikkoa myöhemmin korpipoikien lentoharrastuksia.- alkuperäinen*
Laitettiin harso ikkunaan. Peippo tuli takaisin ja kierteli taloa takoen muita ikkunoita. Kaikkiin omakotitalon ikkunoihin ei voi harsoa laittaa. Katsotaan mitenkä huomenna käyttäytyy, ei se kauan jaksa moista.
- haukan kuva
alkuperäinen* kirjoitti:
Laitettiin harso ikkunaan. Peippo tuli takaisin ja kierteli taloa takoen muita ikkunoita. Kaikkiin omakotitalon ikkunoihin ei voi harsoa laittaa. Katsotaan mitenkä huomenna käyttäytyy, ei se kauan jaksa moista.
ikkunaan. Sen ehkä kehtaa liimata siihen tai sitten ripustaa se roikkumaan katosta. Toinen vaihtoehto on odottaa hetki, sillä peipon kiimakin alkaa kohta hellittää.
- jos tarvetta
haukan kuva kirjoitti:
ikkunaan. Sen ehkä kehtaa liimata siihen tai sitten ripustaa se roikkumaan katosta. Toinen vaihtoehto on odottaa hetki, sillä peipon kiimakin alkaa kohta hellittää.
Taitaa olla jo lopettamassa, muutaman kerran hyökkäilee aamulla. Oli useampikin ikkuna johon osoitti mieltään naapurinkin. Meillä oli yksi ikkuna harsolla peitettynä nyt olen ottanut sen pois. Niitä haukkoja olisi pitänyt olla joka puolella taloa kun kiersi sitä. Soitin lintuharrastajille, eikä niilläkään ollut mitään patenttikeinoa. Olen seurannut ko. lintua ja taitaa selvitä, ainakin käy välillä syömässä ja laulaa tosi kovalla äänellä, että aamullakin siihen herää. En tiedä onko kaveria löytänyt. Kokemus tämäkin. Ei mennyt maine naapurin silmissä, ripustellessani kaikenlaisia viirejä ja harsoja ikkunaan ja vedellessäni rulliksia ylös, alas. :)
- Kiitollinen
jos tarvetta kirjoitti:

Ihana huomata, että tuollaisienkin asioiden eteen jaksetaan etsiä muukin keino kuin se "häirikköelukan" itsensä kuoliaaksi telomisen odottelu tai ampuminen...!
Tuli hyvä mieli :)
- mahe69
On ollut myös meidän ikkunan takana,ja lennellyt myös asunnon muiden ikkunoiden taakse.Yhtenä aamuna jo vähän yli 4 tuli "herättelemään" makuuhuoneen taakse.Ihan kiva mutta ainoa huono puoli että likaa ikkunalaudat...
- Anonyymi
Meillä on komea Peipponen tiiraillut olohuoneen ikkunasta kokopäivän vein sille puuhun talipallon ja vedin rullaverhon alas toivottavasti lähteen pois.
On muuten komea värinen uros varmaan tutkin lintukirjasta.
Haluaisin sen lähtevän kauemmaksi ettei loukkaa itseään ja sotke ikkunaa miten sen saa pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,734271Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172738Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242487Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod152432Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1092298Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1102194Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992151Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6091946MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141935Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231683