Lopetin psyykenlääkkeet

Parhaimmat psykiatrit eivät tuputa lääkkeitä, eivätkä ylilääkitse ihmisiä järkyttävillä yliannostuksilla. Julkisen puolen psykiatreilla on liikaa asiakkaita ja he tahtovat ylilääkitä kaikki, että pääsevät mahdollisimman helpolla. Näin ainakin täällä Helsingissä.

Ihmetyttää todellakin tämä lääkeasia. Itse olen napsinut jo 30 vuotta Leponexia, ns. likaista lääkettä, ja pärjään jopa 50 milligrammalla päivässä, tosin sen kanssa pitää olla tarkkana, koska psykoosi voi tietyissä olosuhteissa lähteä kehittymään, jolloin annostusta on nostettava. Olen oppinut asian kokeilemalla erilaisia annostuksia. Lääkärit eivät kuitenkaan tunnu ymmärtävän tätä asiaa, että potilas pystyy itse säätelemään lääkitystään. Leponexissa on ikäviä sivuvaikutuksia, joita ei pahemmin pienemmillä annostuksilla huomaa. Juttelin syksyllä erään kokemusasiantuntijan kanssa ja hän kertoi syövänsä 400 mg leponexia ja olin aika kauhuissani. En kuitenkaan sanonut miten vähällä itse tulen toimeen. Olen aika varma siitä, että ihmiset tulisivat toimeen pienilläkin määrillä, mitä lääkärit eivät kuitenkaan lähde kokeilemaan, vaikka lääkeohjeessa nimenomaan sanotaan, että pitää löytää alhaisin toimiva taso, eikä syöttää siis yliannostuksia.

Lääkekeskeisyys julkisella puolella on järkyttävää, ja ihmisiä pelotellaan mielestäni aivan liikaa. Jossain oli juttua köyhistä maissa, joissa ihmisillä ei ole varaa kalliisiin lääkkeisiin, että siellä ihmiset olisivat kymmenen, viidentoista vuoden jälkeen jopa parantuneet.

Osastoista kerrotaan siksi, että se on totta. Ei ole yksi eikä kaksi ihmistä jotka tiedän sinne päätyneen, kun on lääke jäänyt ottamatta. Osa heistä on vielä jälkikäteen kertonut kuinka hurjaa meno on ollut siinä vaiheessa kun osaston ovi on heilahtanut. Ne tarinat on suorastaan "Hulluja"

Mutta mun osake salkussa ei ole lääke yhtiöiden osakkeita, joten minulle se sinänsä on se ja sama popsiiko joku pillreitä vai ei, mutta enempi olen samaa mieltä tuon yllä olevan vastaajan kanssa, että se sopiva annostu, (ja tietenkin lääke) täytyy löytää.

Ihminen on itse itsensä paras asiantuntija, mutta se vaatii paljon myös ihmiseltä, että on sinut itsensä kanssa siinmämäärin että pystyy tasapainottelemaan omien ongelmien, ja yhteiskunnan vaatimusten välillä. Mukaan lukien traumat, lääkitykset, sairaudentunteet jne jne.

Mainittakoon tässsä, että olen itsekkin lopettanut lääkityksen, siitä vaan ei ole mitään raflaavaa mainittavaa. Kun kukaan ei oikein huomannut sen aloittamista, niin ei sen lopettamistakaan, mutta kokeiltu on.

Yksi asia mikä lääkitysketä tulee mieleen on lääkäri pula. Ihmisillä on tarvetta muuttaa lääkityksiään, yleensä omaan oloon vedoten. Mutta tilanteet tahtovat pitkittyä ja eskaloitua. Se jos mikä on aito ongelma.

Ps. Tällä palstalla on lääkityksen ihmisiä jotka tietävät lääkityksen vähennyksestä ja vieroitusoireista paljon enemmän kuin minä, ja he voinevat kertoa oman mielipiteensä.