MITÄ MIELTÄ?

Lestadiolaiset ovat homoista.Jos seurakuntaanne tulee uskova joka kertoo olevansa homo, ja pyrkii jäseneksi, kuinka toimitte?Millaiset ehdot liittymiselle on?
202321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

lestadioleisten kantaa, mutta eiköhän Jumala rakasta heitä ,niinkuin meitäkin.

Äänestä

Ei lestadiolaisuuteen liitytä.

Herännyt, synnintuntoon tullut ihminen haluaa olla muiden samanlaisten ihmisten seurassa, saada tukea, neuvoa ohjausta, kuulla opetusta Jumalasta ja hänen sanastaan. Tätä on seurakunnassa olo.

Tuskin homoihin suhtaudutaan ihmisenä sen kummemmin. Tunnen heitä.

Seksi kuuluu avioliittoon, avioliitto on vastakkaista sukupuolta olevien ihmisten liitto. Sellaiseksi Jumala on sukupuolisuhteen tarkoittanut. Avioliiton tarkoitus on saattaa aikaan lapsia.

Muu, avioliiton ulkopuolinen seksi on haureutta ja syntiä. Näin Jumala sanassaan meitä opettaa.

Äänestä
  • Lestadiolaisuuteen ei liitytä, sinne synnytään. Tämä on liikkeelle suuri häpeä ja kertoo siitä, kuinka vähän lähetystyötä me todellisuudessa teemme. Poikkeuksia tietenkin on.

    Virallisesti homoutta pidetään syntinä, ja synti tuomitaan, mutta ei syntistä. Käytännössä homoja syrjitään. He ovat joko kaapissa tai savustettuina pihalle. Hurraa! Ei homo-ongelmaa. Eikä mitään muitakaan ongelmia, se on siellä ulkona maailmassa se kaikki paha ja ikävä.

    Äänestä

  • Nastaboi kirjoitti:

    Lestadiolaisuuteen ei liitytä, sinne synnytään. Tämä on liikkeelle suuri häpeä ja kertoo siitä, kuinka vähän lähetystyötä me todellisuudessa teemme. Poikkeuksia tietenkin on.

    Virallisesti homoutta pidetään syntinä, ja synti tuomitaan, mutta ei syntistä. Käytännössä homoja syrjitään. He ovat joko kaapissa tai savustettuina pihalle. Hurraa! Ei homo-ongelmaa. Eikä mitään muitakaan ongelmia, se on siellä ulkona maailmassa se kaikki paha ja ikävä.

    Huoruutta eikä homoutta hyväksytä. Huoruuden ja homouden vaikutuksia vastaan täytyy aina taistella. Molemmat ovat kauhistus Jumalan edessä juuri tämän takia Sodoma ja Gomorra hävitettiin.

    Äänestä

Mitäs mieltä kirjoittaja itse on?

Äänestä
  • On sitä mieltä, että Kristus on meidät kallilla verellään ostanut olipa sitten H tai H.Jumala hyväksyy meidät sellaidena kun olemme.Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää se saa armon, sanoo sana.En tiedä miksi kysymykseni oli niin naurettava??jos en tiedä miten lestadiolaiset liittävät jäseniään seurakuntiinsa tekeekö se asiasta naurettavan?Jos kysyn suhtautumisestanne homoihin onko se naurettavaa?Minusta se voisi olla uteliaisuutta.

    Äänestä

Oletkos itse homo tai ollut, kun nykyään on kaikenlaista?

Äänestä
  • Hetero.Kysyn vain koska asiasta paljon keskustellaan nykyään eri uskontokunnissa.

    Äänestä

Kysyjä taitaa olla väärällä palstalla. Kävin katselemassa profiiliasi.Miksi helluntailainen haluaisi tietää mielipiteemme.Oletkos tullut provosoimaan tänne?

Äänestä
  • Lue veli hyvä kaikki viestit. Täytyyhän uskovien osata keskustella asioista.
    Tälläiset asiat koskettavat meitä kaikkia.

    Äänestä

  • profiiliani hieman tarkemmin.Esim.Keskustelun avaus."Kävin juuri"En varmasti ole provokaattori.

    Äänestä

Onko j
Jyväskylän alueella Rauhan -yhdistys.

Äänestä

Lessut hyväksyvät nykyään kaiken, homouden,ehkäisyn, telkkarin ,huoruuden,ym.ym.Niin ja katkera saa olla kunhan pystyy kaiken perustelemaan raamatulla.

Äänestä
  • räväytit pöytään radikaalin mielipiteen.Mistä moinen katkeruus?

    Äänestä

  • car.arm kirjoitti:

    räväytit pöytään radikaalin mielipiteen.Mistä moinen katkeruus?

    että tassakin yhdistyksessä on omat luurankonsa kaapissa , jotka joskus paljastuvat.En ala mennä yksityiskohtiin, mutta tiedän että vaikka pidämme itseämme melkeinpä ainoina oikeaoppisina, niin meilläkin on paljon parannettavaa-tarkoitan että monesta asiasta olisi tehtävä parannus.

    Äänestä

  • Homous ja lesbous ovat paljolti synnynäistä aineenvaihdunnan hienosäätöön liittyvää erilaisuutta. Ja toisen ihmisen synnynnäistä erilaisuuttako ei saa hyväksyä?
    Nainen siinä nääntyy, jos hän on koko ajan raskaana. Muistan lest. perheenäidin, joka oli ollut kuusi vuotta naimisissa ja tänä aikana perheeseen oli syntynyt yhdeksän lasta, alku- ja loppuvuodesta synnytyksiä ja lisäksi useammat kaksoset. Tutustuin äitiin, kun hän oli juuri tullut sairaalahoidosta, uupumuksen ja mielenterveysongelmien vuoksi. Mutta kyllä naisen uupuvat paljon verkkaisemmassakin synnytystahdissa. Parempi on, että lapsia on vähemmän ja heillä on äiti, kuin että on suuri lapsikatras, josta ei kukaan oikein jaksa huolehtia (tulee tässä mieleeni ns. "Daltonin veljekset").
    En usko kenenkään uskovan huoruutta hyväksyvän. Tosin kaikkea inhimillistä käytöstä voi kyllä ymmärtää, vaikka sitä ei hyväksykään. Ja toisen puolesta on huono tehdä parannusta. Onko sekään paikallaan, että joku erotetaan seurakunnasta ja häntä kielletään tulemasta yhteisiin kokouksiin, kun on niin syntinen?
    Katkeralla on itselläänkin huono ja hapan olo, usein kaiken aikaa. Jos kohta hän tartuttaa sitä myös ympäristöön. Eräs masennuksen muoto?
    Televisio on lähinnä sähköinen tiedotusväline - aivan kuten on tietokonekin. En tosiaankaan koe mitenkään synnissä rypeväni, jos kirjoitan internetissä tai katson TV:tä - silloin kun katson. Onhan muuten radiokin saarnattu joskus menneinä aikoina synniksi!

    Äänestä

  • Meeri kirjoitti:

    Homous ja lesbous ovat paljolti synnynäistä aineenvaihdunnan hienosäätöön liittyvää erilaisuutta. Ja toisen ihmisen synnynnäistä erilaisuuttako ei saa hyväksyä?
    Nainen siinä nääntyy, jos hän on koko ajan raskaana. Muistan lest. perheenäidin, joka oli ollut kuusi vuotta naimisissa ja tänä aikana perheeseen oli syntynyt yhdeksän lasta, alku- ja loppuvuodesta synnytyksiä ja lisäksi useammat kaksoset. Tutustuin äitiin, kun hän oli juuri tullut sairaalahoidosta, uupumuksen ja mielenterveysongelmien vuoksi. Mutta kyllä naisen uupuvat paljon verkkaisemmassakin synnytystahdissa. Parempi on, että lapsia on vähemmän ja heillä on äiti, kuin että on suuri lapsikatras, josta ei kukaan oikein jaksa huolehtia (tulee tässä mieleeni ns. "Daltonin veljekset").
    En usko kenenkään uskovan huoruutta hyväksyvän. Tosin kaikkea inhimillistä käytöstä voi kyllä ymmärtää, vaikka sitä ei hyväksykään. Ja toisen puolesta on huono tehdä parannusta. Onko sekään paikallaan, että joku erotetaan seurakunnasta ja häntä kielletään tulemasta yhteisiin kokouksiin, kun on niin syntinen?
    Katkeralla on itselläänkin huono ja hapan olo, usein kaiken aikaa. Jos kohta hän tartuttaa sitä myös ympäristöön. Eräs masennuksen muoto?
    Televisio on lähinnä sähköinen tiedotusväline - aivan kuten on tietokonekin. En tosiaankaan koe mitenkään synnissä rypeväni, jos kirjoitan internetissä tai katson TV:tä - silloin kun katson. Onhan muuten radiokin saarnattu joskus menneinä aikoina synniksi!

    ole juuri syntisten armahtaja?

    Äänestä

  • Jeesus kirjoitti:

    ole juuri syntisten armahtaja?

    tuo nm.merkki väärin,en todellakaan pidä itseäni kristuksena vaan armahdettuna syntisenä.

    Äänestä

Ymmärrän kyllä että jokaisessa yhteisössä on ristiriitoja, mutta tuo nyt oli kyllä liian kovaa tekstiä.

Äänestä
  • tämä keskustelu pikku hiljaa hiipua.Olisin odottanut hieman enemmän kannan ottoja asiasta.Keskustelu on kyllä mielestäni muuten asiallista.Ehkä tästä on jo keskusteltu aiemmin?hyvä näin, kiitos.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


car.arm kirjoitti:

Lestadiolaiset ovat homoista.Jos seurakuntaanne tulee uskova joka kertoo olevansa homo, ja pyrkii jäseneksi, kuinka toimitte?Millaiset ehdot liittymiselle on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu