Kuhmossa hyvin isoja hankkeita tulossa; terveyskeskusta, sahan laajennusta, woodpoliksen uudet yrityshallit, tien siirtoa, kylpylää lomakylällä, Tuupalan koulun laajennusta ja peruskorjausta.
Kaikki nämä hankkeet ovat omissa aikatauluissa.
Onko joku viisas tehnyt arvoita työvoima tarpeesta? Käykö näissä hankkeissa niin että työväki tuodaan ulkomailta kun kainuulaisia ei vain ole riittävästi. Jospa noita hankkeita voisi ketjuttaa ja saada pysyviä asukkaita vaikka ulkomailta tänne.
Muutama vuosi sitten kainuun työvoimaa oltiin viemässä Kiirunan kaupunkia siirtämään, nyt on näkymä ettei omia hankkeita saada tehtyä kainuun tekijöillä.
Tästä voisi päätellä että virkamies asiantuntijat kunnissa ja valtiolla laskutaidottomia tolloja. Perusajattelutyö ei onnistu. Sama myös
Millainen tulevaisuuden Kuhmo
Anonyymi
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Sen verran hyvät sosiaalituet, ettei tämän hallituksen aikana kannata töitä katella.
- Anonyymi
Kuhmon tilanne on hyvin surkea, kun ei kukaan nuorisosta halua lapsia.
Mitä tuppimulukkuja ne ovat ? Tietnkin siihen tarvitaan nuoria naisia synnyttämään,mutta kun kaikki nuoret naiset ovat muuttaneet pois ja tilalle tullut pääkaupunkiseudulta joitain lesponaisia ja he haalivat vain koiria sylivaimoikseen.
Siksi Kuhmossa ei ole tulevaisuutta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2538458IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its2855735- 1761915
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)761790- 1891355
- 781314
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61197Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?491054Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy2191043Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte1311037