Olen naimisissa ja rakastunut toiseen mieheen... Rinnakkaissuhde kestänyt nyt jo yli kolme vuotta: olemme yrittäneet unohtaa toisemme, olen yrittänyt elää ns omaa elämääni ja unohtaa tämän toisen miehen. Onnistumatta. Aina tulee notkahdus ja tunteet menee järjen ja moraalin ohi... Kyse ei ole ns seksisuhteesta; tilanteesta johtuen olemme yrittäneet välttää seksiä ja siinä aika hyvin onnsituneetkin.
Tämä "rakkauteni" ei painosta minua eroamaan tms mutta itse en pysty elämään rinnakkaissuhteessa. Jotenkin ajattelen että vaikka suhde ei mihinkään johtaisikaan on väärin elää tässä nykyisessä suhteessa vain siksi, että on tullut mentyä naimisiin.. Väärin jokaista kohtaan, myös itseäni mutta erityisesti puolisoani.
Mikä on oikea ratkaisu? Moralisoijat älkää vaivautuko; tiedän liikaa ihmisten elämästä, niin harvan elämä on sitä miltä se näyttää.....
ero toisen miehen takia???
59
12719
Vastaukset
- Allusione
Ajattele itseäsi ja sitä mitä haluat elämältäsi. Et elä kuin kerran, jote tee itsesi onnelliseksi. Jos onni tarkoittaa luopumista aviomiehestä, tee atkaisu pian, älä anna viattomien kärsiä.
- toinen nainen myös
Avioliittoni kariutui kun rakastuin toiseen mieheen. En pystynyt jatkamaan suhdettani avioliitossani, vaikka exäni olisi halunnut. Avioliittomme olisi ollut lopussa kaikesta huolimatta ilman uutta suhdetta. Myös rakkauteni kohde oli naimisissa ja on edelleen. Siitä huolimatta suhteemme on kestänyt useita vuosia.
Kuten kerroit suhteenne ei ole seksisuhde, ei voikkaan olla, koska se on kestänyt noin pitkään. Kuten kerroit että olette yrittäneet unohtaa ja aina tulee notkahdus se kertoo syvästä tunteesta ja yhteenkuuluvuudesta.
Et kertonut mikä on rakkaasi tilanne. Onko hän vapaa, toisaalta sillä ei ole merkitystä, mikäli rakkautta riittää. Hän kuitenkin kunnioittaa ja arvostaa Sinua, sillä hän ei painosta Sinua.
Myös me olemme yrittäneet erota onnistumatta siinä. Kuitenkin minun "rakkaani" on sidottu nykyiseen avioliittoon uhkailemalla. Tiedän että hän rakastaa minua, kotona hänellä ei ole muuta kuin riitelyä ja väkisin ns. teknistä tekemistä ja elämistä, kulissia.
Toisena naisena oleminen on ollut välillä raskasta, kun on vain odottanut ja odottanut. Kuitenkin yhteiset läheiset tekemiset ovat kruunanneet ne yksinäiset illat, yöt ja kaikki hetket kun kaipaat sitä oikeaa aidosti rinnallesi myös elämän arkeen. Tosin olemme tehneet yhteisistä hetkistämme aina arjen, emme vain vietä hotelliöitä ja matkustele salaa. Retkeilemme, vietämme aikaa kodissani, nautimme vain toisistamme ja toistemme läheisyydestä. Toisena oleminen on toisinaan kyllä raskasta, kun tietää että oma rakas nukahtaa illalla toisen naisen viereen ja elää hänen kanssaan illat ja paljolti viikonloputkin.
No se siitä, varsinainen kysymyksesi on, mikä on oikea ratkaisu. Kuuntele itseäsi ja mieti mitä elämältä haluat. Jos olet löytänyt rakkauden ja sinulla on mahdollisuus tarttua siihen sataprosenttisesti, tee se, ota vastaan mitä sinulle on tarjottu ja nauti elämästä, vaikka se kestäisi vain hetken. Toisaalta miksi jatkaisit kaikesta huolimatta avioliitossa, joka ei tee elämisestä elämää, jos liittosi on siinä kunnossa. Anna myös puolisollesi mahdollisuus jatkaa elämää ja kokea upea rakkaus, vaikka alku hänelle tekisi kipeää, hänkin varmasti selviää siitä.
Kaikkea hyvää tulevalle elämällenne ja voimia. Sitä tuollaisessa suhteessa tarvitaan. Se on todella raskasta. Turha on muiden kysyä miksi jatkaa sellaista, joskus vaan käy niin, ja se on yksi elämäntaisteluista muiden ohella. Jokaisella siis on tarinansa....- 2000-luvulla
joku sidotaan avioliittoon uhkailemalla?
Enpä taida olla nyt ainoa, joka nauraa =))) Siis uskotko tuollaisen skeidan ihan tosissasi?!
Onkohan nyt niin, että vain tyhmät päätyy kakkosiksi? Ja kyllä ihmettelen sitä rakkauden laatua ja määrää, jos joku toista vuosi kaudet pitää kakkosena?!
Noh, kaipa itse tiedät mitä ansaitset.. - toinen nainen
2000-luvulla kirjoitti:
joku sidotaan avioliittoon uhkailemalla?
Enpä taida olla nyt ainoa, joka nauraa =))) Siis uskotko tuollaisen skeidan ihan tosissasi?!
Onkohan nyt niin, että vain tyhmät päätyy kakkosiksi? Ja kyllä ihmettelen sitä rakkauden laatua ja määrää, jos joku toista vuosi kaudet pitää kakkosena?!
Noh, kaipa itse tiedät mitä ansaitset..Tuota samaa olen miettinyt useasti. Tilanne vain on sellainen että irtiotto on aina vaikea. Jos siihen liittyy lapset, koti yms. tarina olisi pitkä. Siihen liittyy kiinnijäämistä, puhelinsoittoja, uskomatonta ja lapsellista.
Tiedän että asia itsessään naurattaa. Irtiotto tästä suhteesta ei vain ole onnistunut, miksiköhän. Myönnän että viimeiset tai viimeisin vuosi on ollut jo raskasta ja sitä on miettinyt että miksi jatkaa. Rakkaus vain on niin voimakas, sille ei voi mitään. Eikä tälle suhteellekkaan ole yhtäoikoista vastausta.
Mutta kiitos kuitenkin, sait kyllä minutkin ajattelemaan (mitä olen tehnyt useita satoja tunteja), ihan oikeasti. - hoblaa
toinen nainen kirjoitti:
Tuota samaa olen miettinyt useasti. Tilanne vain on sellainen että irtiotto on aina vaikea. Jos siihen liittyy lapset, koti yms. tarina olisi pitkä. Siihen liittyy kiinnijäämistä, puhelinsoittoja, uskomatonta ja lapsellista.
Tiedän että asia itsessään naurattaa. Irtiotto tästä suhteesta ei vain ole onnistunut, miksiköhän. Myönnän että viimeiset tai viimeisin vuosi on ollut jo raskasta ja sitä on miettinyt että miksi jatkaa. Rakkaus vain on niin voimakas, sille ei voi mitään. Eikä tälle suhteellekkaan ole yhtäoikoista vastausta.
Mutta kiitos kuitenkin, sait kyllä minutkin ajattelemaan (mitä olen tehnyt useita satoja tunteja), ihan oikeasti.Kuule,luulenpa että se äijä pitää sinun kanssasi vain peliä.Onhan kiva välillä irtautua arkirutiineista ja tulla luoksesi.
Lopeta tuollainen leikki,hommaa itsellesi mies,hommaa lapsia ja ala ELÄMÄÄN. - iivi
toinen nainen kirjoitti:
Tuota samaa olen miettinyt useasti. Tilanne vain on sellainen että irtiotto on aina vaikea. Jos siihen liittyy lapset, koti yms. tarina olisi pitkä. Siihen liittyy kiinnijäämistä, puhelinsoittoja, uskomatonta ja lapsellista.
Tiedän että asia itsessään naurattaa. Irtiotto tästä suhteesta ei vain ole onnistunut, miksiköhän. Myönnän että viimeiset tai viimeisin vuosi on ollut jo raskasta ja sitä on miettinyt että miksi jatkaa. Rakkaus vain on niin voimakas, sille ei voi mitään. Eikä tälle suhteellekkaan ole yhtäoikoista vastausta.
Mutta kiitos kuitenkin, sait kyllä minutkin ajattelemaan (mitä olen tehnyt useita satoja tunteja), ihan oikeasti.Jos lapsia on,mieti moneta kertaa. Jollei ole,mieti,kenen kanssa haluaisit niitä kasvattaa ja kenen kanssa elää.Mieti sitten, kuinka todennäköistä on _oikeesti_että nykyinen ihastuksesi olisi arjessa ja juhlassa,lasten kanssa ja ilman sinun elämänkumppanisi. Virheiratkaisun mahdollisuus on olemassa,ellet ota ensin etäisyyttä molempiin.Asumalla vaikka itsellisesti ensin.Vaikka sitähän et halua?
Vaihtamalla ei aina suinkaan saa parempaa,kuin hetkeksi.
Mitä ihastuksesi kohde ajattelee? Selvitä se ja puhukaa.
Lämmintä kevättä sinulle! - napa
"rakkauteni" on eronnut, jo ennen kuin tapasimme. Elämää nähnyt, aikuinen mies, ikäeroa meillä on lähes 10 vuotta.
Mies tietää miten kova paikka ero on; siksi ei painosta minua. Haluaa minut itselleen mutta toisaalta ei ole koskaan luvannut ns kuuta taivaalta: toivoo vain että saisi tilaisuuden yrittää kanssani. Aluksi yritin tukahduttaa omat tunteeni ajattelemalla, että tämä on vain ihastumista jännittävään, AIKUISEEN, kokeneeseen mieheen... Mutta vuosien mittaan on tullut väistämättömäksi tunnustaa itselleen tunteiden aitous. Mies on aina korostanut, että mun on elättävä omaa elämääni ja mietittävä mitä itse haluan: ja samalla korostanut että pärjää kyllä itse, teenpä minä mitä tahansa.
Lähinnä painin oman pääkoppani kanssa. Olen mennyt rakastuneena naimisiin mutta samalla täysin tietämättömänä sellaisesta sielujen yhteenkuuluvuudesta jota koen tämän toisen miehen kanssa. Olen luvannut rakastaa puolisotani ja olen eritäin pettynyt itseeni: miten minulle voi käydä näin: eikö tahtoni ole tarpeeksi luja?!
Minulla on yksi lapsi, samoin "rakkaudellani". Tietenkin haaveilen yhteisestä tulevaisuudesta, yhteisestä arjesta, vapaudesta olla ja tehdä yhdessä asioita ilman huonoa omaatuntoa jne mutta toisaalta tiedän että tie siihen yhteiseen arkeen on kivinen. Edessä on monta itkua, ja ahdistunutta hetkeä...Ja en ole varma, onko oma onneni niin tärkeä että minulla on "oikeus" rikkoa lapseni perhe jne. TODELLA vaikeaa. Takana on monta unetonta yötä, järjetön määrä ikävää, kaipuuta, valehtelua, huonoa omaatuntoa.
ja avioliitosta lähtemisestä voisin kommnetoida: asia on helppoa sanoa ääneen: eroan, lähden jne: käytäntö on toinen. Ns "terve" ihminen haluaa kantaa vastuunsa, olla lojaali jne. Lähteminen vaatii suunnattomasto rohkeutta.
ja toisen ihmisen takia avioliiton särkeminenhän on kuin huonoa elokuvaa: tiedän että lopputulos ei todennäköisesti ole kovin hyvä. ja sekin pelottaa....
Elämä osaa olla vaikeaa: ja miten sitä luuli 16-vuotinaana että eihän sitä aikuisena enää rakastuta. Ja vielä jokin aina sitten luulin että ei nelikymmpiset miehet enää rakastu.....toisin taitaa olla... - napa
iivi kirjoitti:
Jos lapsia on,mieti moneta kertaa. Jollei ole,mieti,kenen kanssa haluaisit niitä kasvattaa ja kenen kanssa elää.Mieti sitten, kuinka todennäköistä on _oikeesti_että nykyinen ihastuksesi olisi arjessa ja juhlassa,lasten kanssa ja ilman sinun elämänkumppanisi. Virheiratkaisun mahdollisuus on olemassa,ellet ota ensin etäisyyttä molempiin.Asumalla vaikka itsellisesti ensin.Vaikka sitähän et halua?
Vaihtamalla ei aina suinkaan saa parempaa,kuin hetkeksi.
Mitä ihastuksesi kohde ajattelee? Selvitä se ja puhukaa.
Lämmintä kevättä sinulle!kaunis kiitos tuesta, tuntematon! Olen itse samoilla linjoilla: olen muuttamassa jonkin ajan sisällä kotoa pois jotta näkisin ns metsän puilta. Kunhan saan asunnon hakittua. Ja puolisoni tukee ajatusta vaikka ei toisesta miehestä luonnollisestikkaan mitään tiedä: tietää vain sen minkälaiseksi arkemma on luisunut ja näkee kuinka huonosti henkisesti voin: olen surullinen, ahdistunut, en halua seksiä, välttelen puolisotani jne. Annan kaiken rakkauteni lapsellemme ja aikani myös. Ja kun pystyn, varastan tunnin, kaksi "rakkaudelleni". Säälittävän kuuloista.. Ja tätä toista miestä kohtaan nöyryyttävääkin: joutuu tyytymään siihen mitä saa, pieniä hetkiä silloin tällöin, minun aikatuluni ehdoilla...
Mielestäni aikuisten ei pidä lähteä ns sähläämään ja leikkimään elämällä, varsinkaan kun kuviossa on mukana lapsia. Toivon, että yksin oleminen selventää ajatuksiani. Ja näen / tajuan mitä haluan. Sitä todella toivon.
"rakkauteni" haaveilee vielä perheestä, minun kanssani. Asiasta ei paljon puhuta, koska pelkää painostavansa minua. Mutta herkällä hetkellä on kertonut haaveistaan: haaveesta saada yhteinen arki, yhteinen lapsi, yhteinen elämä. Ei juhlaa ja luksusta vaan makaroonilaatikon makuista arkielämää; juhlaa siitä ei voi tulla; niin paljon matkassa on mukana vaikeita asioita (lapset, entiset puolisot, tämän suhteen "historia"...) - toinen nainen myös
hoblaa kirjoitti:
Kuule,luulenpa että se äijä pitää sinun kanssasi vain peliä.Onhan kiva välillä irtautua arkirutiineista ja tulla luoksesi.
Lopeta tuollainen leikki,hommaa itsellesi mies,hommaa lapsia ja ala ELÄMÄÄN.En tiedä, saattaa olla, että pelleilee kanssani, kukapa sen sitten loppupeleissä tietää. Vakuuttelee kuitenkin rakkauttaan kaikin tavoin. Pitää yhteyttä illat, aamut, päivät. Olemme yhdessä varmaan enemmän kuin vaimonsa kanssa.
Olen itsenäinen Nainen muutakin elämää on, lapset ovat täysi-ikäisiä, vaikka itsekkin vasta 41. Tiedän mitä puhun. Joten kyllä elämää on eletty ja nähty monin tavoin. Irtiotto on vain vaikeaa kun välittää. Kaippa sitä toisaalta pelkää myös aloittaa enää uusia suhteita, ensimmäin 18 vuoden liitto meni mönkään, ja toinen on ollut rimpuilua tässä suhteessa.
Toisaalta Rakastan tätä miestä ja tiedän että hän myös minua... - skeidaa
....kuinka te naiset saattekin kuulostamaan vieraissa käynnin perusteltuna ja vielä itse uskotte noihin satuihinne!
Mies kun menee vieraisiin ja kertoo rakatuneensa, niin välittömästi on muijien mielestä noussut pillu päähän ja muutenkin lynkataan kaikkien toimesta!
HALOO - hanki itselles elämä ja säästä edes tämä toinen perhe ehjänä! - Showinisti
Naiset aina sanoo just noin, että: Rakastuin vieraaseen mieheen, tunteilleen ei mahda mitään lässynlässyn... SEKSISTÄ ON OIKEASTI KYSYMYS, se kyllä tiedetään.
Mun kaverin eksä mm. oli saman vuoden aikana rakastunut neljään eri mieheen, joista kolme oli vieraita(näistä kolmesta minä, eli poikaystävän kaveri).
Ei ole mahdollista, että noin moneen voi rakastua vuoden sisällä. Munaa tekee vaan mieli useammalta mieheltä. Näin on jämpti. - rikastunut vaimo
toinen nainen kirjoitti:
Tuota samaa olen miettinyt useasti. Tilanne vain on sellainen että irtiotto on aina vaikea. Jos siihen liittyy lapset, koti yms. tarina olisi pitkä. Siihen liittyy kiinnijäämistä, puhelinsoittoja, uskomatonta ja lapsellista.
Tiedän että asia itsessään naurattaa. Irtiotto tästä suhteesta ei vain ole onnistunut, miksiköhän. Myönnän että viimeiset tai viimeisin vuosi on ollut jo raskasta ja sitä on miettinyt että miksi jatkaa. Rakkaus vain on niin voimakas, sille ei voi mitään. Eikä tälle suhteellekkaan ole yhtäoikoista vastausta.
Mutta kiitos kuitenkin, sait kyllä minutkin ajattelemaan (mitä olen tehnyt useita satoja tunteja), ihan oikeasti.Meillä oli myös pitkä avioliitto, ei lapsia.
Mies kärähti rinnakkaissuhteesta ja tämä toinen otti minuun yhteyttä ja syytti siitä, että pakotin miehen elämään kanssani.
Olin todella hämmästynyt, koska isoäitini oli aikoinaan minulle opettanut, että vain kuolla on pakko.
Puhumatta tai kyselemättä asiasta mieheltä hain siinä sitten eroa. Meillä oli hyvin menestyvä yritys ja kiinteistöjä. Kaikki puoliksi, koska kaiken olimme yhdessä rakentaneet. Ositus tilanteessa kerroin järkyttyneelle miehelle tämän toisen naisen soitosta. Mies itki ja oli todella kiukkuinen. Sanoi suoraan, että klassinen lause, millä saadaan pidettyä sekä toinen nainen että vaimo. Mies väitti, että ei koskaan ollut ajatellut tätä toista vaimonaan ja että ero ei ollut koskaan edes juolahtanut hänen mieleensä.
Yritystoiminta loppui osituksen jälkeen. Taloudellisesti meillä kummallakaan ei tule olemaan koko elämämme aikana mitään hätää. Eromme myötä mies alkoi vihata toista naista ja hänen unelmat kaatuivat siinä missä oli ehkä minunkin kaatunut.
Mieheni oli tuolloin nelissäkymmenissä, siis erittäin tyypillinen ikä ottaa rinnakkaissuhde; minä 10 vuotta nuorempi. Nyt, vaikka kaikki on jaettuna ja mieheni toisella töissä ja hänen kai järjen mukaan kuuluisi olla katkera minulle, hän onkin parin vuoden tauon jälkeen alkanut "iskeä" vaimoaan uudelleen.
Tilanne on aika erikoinen, mutta ei ahdistava. Tässä suhteessa on ainakin todelliset tunteet ketäkin kohtaan nyt selvitetty.
Suosittelen siis kaikille vaimoille: pään silitys ei aina auta, mahdollistaa vain kuten miehenikin sanoi, rinnakkaissuhteet ja hoidetun kodin. Joskus rankkakin potku persiille saa enemmän aikaan kuin loputon ymmärtäminen.
Siksi ihmettelen myös, kuinka joku voi olla toisena naisena ja odottaa sitä parempaa huomista vaikka kuinka kauan. Naisena tiedän, että mikään ei parisuhteessa mene luottamuksen ja kumppanuuden yli. Itse ajattelen, että toisen "pakottaminen" tyhjillä lupauksilla toiseksi naiseksi on oikeastaan julmempaa kuin vaimona petetyksi tuleminen.
En tiedä, johtuuko omasta kokemuksesta vai onko se luonteessani, niin minä tiedän, että itse en voisi olla koskaan toisena naisena. Minä haluan, että olen kumppanille muutakin kuin vastapaino arjelle. Kokemukseni jälkeen haluan sittenkin olla - ja toivottavasti joskus vielä uskallan - toiselle se luotettava, tuttu ja turvallinen "arki". - minun ymmärryksen
napa kirjoitti:
"rakkauteni" on eronnut, jo ennen kuin tapasimme. Elämää nähnyt, aikuinen mies, ikäeroa meillä on lähes 10 vuotta.
Mies tietää miten kova paikka ero on; siksi ei painosta minua. Haluaa minut itselleen mutta toisaalta ei ole koskaan luvannut ns kuuta taivaalta: toivoo vain että saisi tilaisuuden yrittää kanssani. Aluksi yritin tukahduttaa omat tunteeni ajattelemalla, että tämä on vain ihastumista jännittävään, AIKUISEEN, kokeneeseen mieheen... Mutta vuosien mittaan on tullut väistämättömäksi tunnustaa itselleen tunteiden aitous. Mies on aina korostanut, että mun on elättävä omaa elämääni ja mietittävä mitä itse haluan: ja samalla korostanut että pärjää kyllä itse, teenpä minä mitä tahansa.
Lähinnä painin oman pääkoppani kanssa. Olen mennyt rakastuneena naimisiin mutta samalla täysin tietämättömänä sellaisesta sielujen yhteenkuuluvuudesta jota koen tämän toisen miehen kanssa. Olen luvannut rakastaa puolisotani ja olen eritäin pettynyt itseeni: miten minulle voi käydä näin: eikö tahtoni ole tarpeeksi luja?!
Minulla on yksi lapsi, samoin "rakkaudellani". Tietenkin haaveilen yhteisestä tulevaisuudesta, yhteisestä arjesta, vapaudesta olla ja tehdä yhdessä asioita ilman huonoa omaatuntoa jne mutta toisaalta tiedän että tie siihen yhteiseen arkeen on kivinen. Edessä on monta itkua, ja ahdistunutta hetkeä...Ja en ole varma, onko oma onneni niin tärkeä että minulla on "oikeus" rikkoa lapseni perhe jne. TODELLA vaikeaa. Takana on monta unetonta yötä, järjetön määrä ikävää, kaipuuta, valehtelua, huonoa omaatuntoa.
ja avioliitosta lähtemisestä voisin kommnetoida: asia on helppoa sanoa ääneen: eroan, lähden jne: käytäntö on toinen. Ns "terve" ihminen haluaa kantaa vastuunsa, olla lojaali jne. Lähteminen vaatii suunnattomasto rohkeutta.
ja toisen ihmisen takia avioliiton särkeminenhän on kuin huonoa elokuvaa: tiedän että lopputulos ei todennäköisesti ole kovin hyvä. ja sekin pelottaa....
Elämä osaa olla vaikeaa: ja miten sitä luuli 16-vuotinaana että eihän sitä aikuisena enää rakastuta. Ja vielä jokin aina sitten luulin että ei nelikymmpiset miehet enää rakastu.....toisin taitaa olla...Puhut lojaalisuudesta ja siitä, että "terve" ihminen kantaa vastuunsa.
Menee nyt yli ainakin minun ymmärryksen: kenelle olet lojaali, mistä kannat vastuun?
Eikö ole pikemminkin henkistä väkivaltaa omaa puolisoa kohtaan aloittaa suhteilu vieraan kanssa ja samalla punnita molempien suhteiden mahdollisuuksia? Ja onko "tervettä" paeta olemassa olevan suhteen problematiikkaa toiseen suhteeseen? Ei siinä mielestäni voi puhtaalla omallatunnolla sanoa haluavansa miettiä ja harkita asioita tarkoin..
Tästähän me naiset hyökimme aina pettävien miesten kimppuun. Vaadimme, että ensin olemassa oleva suhde poikki ja sitten uutta kehiin.
Vai onko uskottomuudesta tulossa uusi pariterapia muoto? Parannetaanko arkistuneet suhteet vieraassa sängyssä? Jos näin, niin eiköhän se petetty kannattaisi pyytää kimppakivaan terapoimaan mukaan..
Reilu et puolisoasi kohtaan lojaalisuudesta puhumattakaan ole. Sanoit, että melkein toivoisit miehesi käyvän vieraissa, jotta sinulla olisi parempi olo. Muista, että satutettu ihminen hyökkää ja raatelee toisen siinä missä haavoitettu elänkin. Kun puolisollesi selviää - niin käy jossain vaiheessa - suhteilusi toisen kanssa, niin tuskin kiitosta saat. - Liinukka
rikastunut vaimo kirjoitti:
Meillä oli myös pitkä avioliitto, ei lapsia.
Mies kärähti rinnakkaissuhteesta ja tämä toinen otti minuun yhteyttä ja syytti siitä, että pakotin miehen elämään kanssani.
Olin todella hämmästynyt, koska isoäitini oli aikoinaan minulle opettanut, että vain kuolla on pakko.
Puhumatta tai kyselemättä asiasta mieheltä hain siinä sitten eroa. Meillä oli hyvin menestyvä yritys ja kiinteistöjä. Kaikki puoliksi, koska kaiken olimme yhdessä rakentaneet. Ositus tilanteessa kerroin järkyttyneelle miehelle tämän toisen naisen soitosta. Mies itki ja oli todella kiukkuinen. Sanoi suoraan, että klassinen lause, millä saadaan pidettyä sekä toinen nainen että vaimo. Mies väitti, että ei koskaan ollut ajatellut tätä toista vaimonaan ja että ero ei ollut koskaan edes juolahtanut hänen mieleensä.
Yritystoiminta loppui osituksen jälkeen. Taloudellisesti meillä kummallakaan ei tule olemaan koko elämämme aikana mitään hätää. Eromme myötä mies alkoi vihata toista naista ja hänen unelmat kaatuivat siinä missä oli ehkä minunkin kaatunut.
Mieheni oli tuolloin nelissäkymmenissä, siis erittäin tyypillinen ikä ottaa rinnakkaissuhde; minä 10 vuotta nuorempi. Nyt, vaikka kaikki on jaettuna ja mieheni toisella töissä ja hänen kai järjen mukaan kuuluisi olla katkera minulle, hän onkin parin vuoden tauon jälkeen alkanut "iskeä" vaimoaan uudelleen.
Tilanne on aika erikoinen, mutta ei ahdistava. Tässä suhteessa on ainakin todelliset tunteet ketäkin kohtaan nyt selvitetty.
Suosittelen siis kaikille vaimoille: pään silitys ei aina auta, mahdollistaa vain kuten miehenikin sanoi, rinnakkaissuhteet ja hoidetun kodin. Joskus rankkakin potku persiille saa enemmän aikaan kuin loputon ymmärtäminen.
Siksi ihmettelen myös, kuinka joku voi olla toisena naisena ja odottaa sitä parempaa huomista vaikka kuinka kauan. Naisena tiedän, että mikään ei parisuhteessa mene luottamuksen ja kumppanuuden yli. Itse ajattelen, että toisen "pakottaminen" tyhjillä lupauksilla toiseksi naiseksi on oikeastaan julmempaa kuin vaimona petetyksi tuleminen.
En tiedä, johtuuko omasta kokemuksesta vai onko se luonteessani, niin minä tiedän, että itse en voisi olla koskaan toisena naisena. Minä haluan, että olen kumppanille muutakin kuin vastapaino arjelle. Kokemukseni jälkeen haluan sittenkin olla - ja toivottavasti joskus vielä uskallan - toiselle se luotettava, tuttu ja turvallinen "arki".Olen aika lailla samaa mieltä kanssasi. Minä en pystynyt heittämään miestä pihalle mutta annoin hänen valita mitä tekee, hän päätti jäädä luokseni. Nyt vähän kaduttaa nimittäin oikein olisiollut aumusero. Niin hän olisi joutunut kohtaamaan tekonsa.
Nykyään kun olen toisten naisten kirjoituksia lukenut eri silmällä minua ihmetyttää kuinka he kuvittelevat pystyvänsä luottamaan mieheen jonka tietävät pettäneen edellistä kumppania? Ajattelevatko he olevansa niin paljon sopivampia tälle miehelle että sille ei vuosien päästä tulisi mieleenkään pettää? Kuvittelevatko he että tämä mies ei olisi aiemmmin tuntenut niin syviä tunteita muita kohtaan?
Oma elämäni on nyt taas pikkuhiljaa raiteillaan, mies on enemmän kotona ja ymmärtäväisempi mutta silti se luottamus on poissa. On päiviä kun kaikki tuntuu hyvältä mutta vastaavasti huonoina päivinä kaikki tosi huonolta. - hoblaa
toinen nainen myös kirjoitti:
En tiedä, saattaa olla, että pelleilee kanssani, kukapa sen sitten loppupeleissä tietää. Vakuuttelee kuitenkin rakkauttaan kaikin tavoin. Pitää yhteyttä illat, aamut, päivät. Olemme yhdessä varmaan enemmän kuin vaimonsa kanssa.
Olen itsenäinen Nainen muutakin elämää on, lapset ovat täysi-ikäisiä, vaikka itsekkin vasta 41. Tiedän mitä puhun. Joten kyllä elämää on eletty ja nähty monin tavoin. Irtiotto on vain vaikeaa kun välittää. Kaippa sitä toisaalta pelkää myös aloittaa enää uusia suhteita, ensimmäin 18 vuoden liitto meni mönkään, ja toinen on ollut rimpuilua tässä suhteessa.
Toisaalta Rakastan tätä miestä ja tiedän että hän myös minua...pidetään yhteyttä aamut,illat? Mahtaisko olla mustasukkainen tai omistushaluinen?
Haluaa varmaan pitää molemmat.
Jos tyydyt olemaan varanainen,niin siitä vaan.
- Just jooo.....
.....ei voi kun nauraa "tilanteesta johtuen olemme yrittäneet välttää seksiä ja siinä aika hyvin onnsituneetkin"......
Kokeileppas tavata tää hemmo sanotaan seuraavat 2 vuotta ettette harrasta seksiä - vieläkö homma kiinnostaa sen jälkeen?!?!?!?! Ei ainakaan ko. hemmoa!
Toivon että miehesi käy myös vieraissa!- napa
Niin: salaa toivon itsekin että mieheni kävisi ns vieraissa: mutta ei taida käydä (helpottaisi ehkä omaa tuntoani: inhimillistä?!)
Ja seksistä; tilanne nyt vain sattuu TODELLAKIN olemaan se, että sänkyyn olemme 3½ vuoden aikana "hairahtuneet" neljästi. Mutta itse jopa koen, että homma olisi selkeämpää ja helpompaa jos kyse olisi enemmän fyysisestä vetovoimasta ja seksistä. Kun koko kuvio on niin pitkälti henkistä, vaatii se toimenpiteitäkin eri tahtiin kuin pelkkä seksisuhde... "rakkauteni" on jopa esittänyt, että jospa emme tapaisi paikoissa jossa päädymme sänkyyn: moraalinen pahaolo on sen jälkeen aina niin kamala. Kummallakin. uskokoon ken tahtoo.... - kyse.....
napa kirjoitti:
Niin: salaa toivon itsekin että mieheni kävisi ns vieraissa: mutta ei taida käydä (helpottaisi ehkä omaa tuntoani: inhimillistä?!)
Ja seksistä; tilanne nyt vain sattuu TODELLAKIN olemaan se, että sänkyyn olemme 3½ vuoden aikana "hairahtuneet" neljästi. Mutta itse jopa koen, että homma olisi selkeämpää ja helpompaa jos kyse olisi enemmän fyysisestä vetovoimasta ja seksistä. Kun koko kuvio on niin pitkälti henkistä, vaatii se toimenpiteitäkin eri tahtiin kuin pelkkä seksisuhde... "rakkauteni" on jopa esittänyt, että jospa emme tapaisi paikoissa jossa päädymme sänkyyn: moraalinen pahaolo on sen jälkeen aina niin kamala. Kummallakin. uskokoon ken tahtoo........ei ole seksistä, niin sittenhän voisit varmaankin esitellä hänet miehellesi, joka on siis erittäin läheinen ystäväsi - kai nainen ja mieskin voivat olla ystäviä :)
- toinen nainen myös
napa kirjoitti:
Niin: salaa toivon itsekin että mieheni kävisi ns vieraissa: mutta ei taida käydä (helpottaisi ehkä omaa tuntoani: inhimillistä?!)
Ja seksistä; tilanne nyt vain sattuu TODELLAKIN olemaan se, että sänkyyn olemme 3½ vuoden aikana "hairahtuneet" neljästi. Mutta itse jopa koen, että homma olisi selkeämpää ja helpompaa jos kyse olisi enemmän fyysisestä vetovoimasta ja seksistä. Kun koko kuvio on niin pitkälti henkistä, vaatii se toimenpiteitäkin eri tahtiin kuin pelkkä seksisuhde... "rakkauteni" on jopa esittänyt, että jospa emme tapaisi paikoissa jossa päädymme sänkyyn: moraalinen pahaolo on sen jälkeen aina niin kamala. Kummallakin. uskokoon ken tahtoo....Tuo kuulostaa kyllä oudolta, ei kukaan käsittääkseni voi elää ilman seksiä ja rakastelua kuukausikaupalla, se on kuitenkin myös parisuhteen yksi tärkeimmistä asioista.
Kiitos myös muille kommenteista, ne ovat olleet ihan miettimisen arvoisia. Vaikkakin siinä on nyt meidät naiset naurettu, kertokaa hyvät miehet/naiset oikeasti ajatuksenne, älkääkä pilkatko ja lynkatko, se ei rakenna mitään, eikä tue mihinkään suuntaan, voi voi... Menkääpä itse tuohon tilanteeseen, jos sittenkin se ihan oikea onkin varattu ja olet rakastunut... - napa
toinen nainen myös kirjoitti:
Tuo kuulostaa kyllä oudolta, ei kukaan käsittääkseni voi elää ilman seksiä ja rakastelua kuukausikaupalla, se on kuitenkin myös parisuhteen yksi tärkeimmistä asioista.
Kiitos myös muille kommenteista, ne ovat olleet ihan miettimisen arvoisia. Vaikkakin siinä on nyt meidät naiset naurettu, kertokaa hyvät miehet/naiset oikeasti ajatuksenne, älkääkä pilkatko ja lynkatko, se ei rakenna mitään, eikä tue mihinkään suuntaan, voi voi... Menkääpä itse tuohon tilanteeseen, jos sittenkin se ihan oikea onkin varattu ja olet rakastunut...Se onkin vaikeaa; seksin / rakastelun vältteleminen. Todella vaikeaa. Ensimmäisen kerran jälkeen se on ollut vielä vaikeampaa. mutta: kun toisesta ihmisestä välittää jne niin ei seksi ole "pakkomielle" ainakaan miedän tapauksessa nyt kun se on NIIN väärin. Tilanne on niin vaikea; ei tee seksistä pelkästään nautintoa: omatunto kun on vielä jäljellä ja toimii edes jotenkuten....
- ilman lynkkausta
toinen nainen myös kirjoitti:
Tuo kuulostaa kyllä oudolta, ei kukaan käsittääkseni voi elää ilman seksiä ja rakastelua kuukausikaupalla, se on kuitenkin myös parisuhteen yksi tärkeimmistä asioista.
Kiitos myös muille kommenteista, ne ovat olleet ihan miettimisen arvoisia. Vaikkakin siinä on nyt meidät naiset naurettu, kertokaa hyvät miehet/naiset oikeasti ajatuksenne, älkääkä pilkatko ja lynkatko, se ei rakenna mitään, eikä tue mihinkään suuntaan, voi voi... Menkääpä itse tuohon tilanteeseen, jos sittenkin se ihan oikea onkin varattu ja olet rakastunut...Ikää on tällä naisella jo yli kolmenkymmenen. Työni takia olen ollut paljon maailmalla ja törmännyt miehiin kaikista sivilisädyistä.
Tottahan se, että on suoranaisia silmäniloja nähty ja joskus on naisellinen mielikuvitus tuonut jopa uniin jonkun komistuksen, mutta..
Minä en usko, että minua tehtiin tänne pallolle tarkoituksena satuttaa ketään. Parisuhteilu on kuin nuoralla tanssi: minä en heiluta kenenkään suhdetta. Olen kai niin naiivi, että mielummin uon ihmisille hyvää kuin pahaa.
Keikkatyöni oli ex-miehelleni "syy" pettämiseen; hän ei siis uskonut, että voisin olla uskollinen. Omia kokemuksia en siirrä eteenpäin ja kyllä noissa vapaissakin miehissä on niitä tvoittelemisen arvoisia ihmisiä ollut.
- nainen
Itselläni oli aikoinaan tuollainen suhde. Sitä jatkui muutamia vuosia. Se oli ihanaa ja samalla niin vaikeaa. Sitten tuli vaihe, jossa minun pääni ei enää kestänyt sitä. Oli tehtävä jotain, radikaalia. Punnitsin asioita, keskustelin mieheni kanssa ja päätimme, että teemme toisen lapsen. Siihen lopetin tämän ulkopuolisen suhteen.
No elämäni paras päätös, sain sen lapsen. Elämäni pahin päätös myös, hylkäsin rakkauden, ja sen olen tuntenut itsessäni. Jotenkin kukaan mies ei kiinnostanut enää kymmeneen vuoteen. Muistoissani on ollut vain yksi, aina vain hän. Suorastaan ahdistukseen asti olen häntä muistanut, nähnyt unia. Ja joka kerta, kun olen häneen sattunut törmäämään, olen mennyt muutamaksi päiväksi ihan "sekaisin" :) Samalla tavalla taitavat olla hänen asiansa, ei hän ole pystynyt minua unohtamaan, taidamme jollakin tavalla rakastaa toisiamme koko loppuelämämme, tosin emme luultavasti ole koskaan enää yhdessä, mutta sittenkin. Nyt olen taas eloa täynnä ja ero miehestäni on vireillä, siis se tuli sittenkin, mikä olikin väistämätöntä. Ja vihdoin ja viimein tämä haamu menneisyydestä rupeaa väistymään. On aika jollekin uudelle..
Joten, mieti nyt todella asioitasi. Ei rakkautta noin vaan heitetä sivuun, jos se sitä todella on. Se on hyvä tunne, se on ihmisessä parhainta, siksi sitä täytyy vaalia ja antaa sille tilaisuus.
Kaikesta näistä oppineena tiedän nyt, että toiste en tuollaista temppua enää tekisi, en itselleni, en sille toiselle miehelle enkä myöskään aviomiehelle, koska loppujen lopuksi se oli pahasta meille kaikille. Toisaalta puntarissa on toinenkin puoli, lapsi, joka oli hyvästä .. No sellaista tilanne ei enää tule, sellaista vaihtoehto tarkoitan.
Ja tämä oli minun tarinani aiheesa.. toisilla lienee toisenlaisia ja varmasti todella niitäkin, jotka tuomitsevat tällaiset täysin. Mutta he eivät ehkä tiedäkään mistä on kyse :) tavallaan se on sääli..- kolkutkuus v
kirjotusesi oli hyvä ,kuin oma elämäni olen tosin olen mies.nyt eroamassa pitkästä suhteesta14 vuotta.mulla ollu toinen aina välillä enkä sitä koskaan unohda.
nyt kun ero tulee niin en silti hyppää toiseen suhteeseen missään tapauksessa vaan annan ajan kulua.
tuntuu hyvältä se ,että viimeinkin olen ollut rehellinen itselleni ja puolisolleni.eroa olen miettiny monta vuotta ei vaan ole saanut ennen aikaiseksi,mutta nyt se tapahtuu.
ja myös sen rakkauden vielä löydän jostain. - huh huh
kolkutkuus v kirjoitti:
kirjotusesi oli hyvä ,kuin oma elämäni olen tosin olen mies.nyt eroamassa pitkästä suhteesta14 vuotta.mulla ollu toinen aina välillä enkä sitä koskaan unohda.
nyt kun ero tulee niin en silti hyppää toiseen suhteeseen missään tapauksessa vaan annan ajan kulua.
tuntuu hyvältä se ,että viimeinkin olen ollut rehellinen itselleni ja puolisolleni.eroa olen miettiny monta vuotta ei vaan ole saanut ennen aikaiseksi,mutta nyt se tapahtuu.
ja myös sen rakkauden vielä löydän jostain.On teillä tuo rakkauden kaipuu kova.
Onkohan tuo nyt ihan normaalia?
Taidatte elää jossain haavemaailmassa.Arki tulee vastaan suhteessa kuin suhteessa,ennemmin tai myöhemmin.HALOO,HALOO ,EI IHME,ETTÄ SUOMI ON KOHTA ERONNEITA TÄYNN',KUIN MOTIIVIT ON TUOLLAISIA
ENNEN HÄVETTIIN EROAMISTA,NYT SILLÄ JO MELKEIN KEHUTAAN. - höh
huh huh kirjoitti:
On teillä tuo rakkauden kaipuu kova.
Onkohan tuo nyt ihan normaalia?
Taidatte elää jossain haavemaailmassa.Arki tulee vastaan suhteessa kuin suhteessa,ennemmin tai myöhemmin.HALOO,HALOO ,EI IHME,ETTÄ SUOMI ON KOHTA ERONNEITA TÄYNN',KUIN MOTIIVIT ON TUOLLAISIA
ENNEN HÄVETTIIN EROAMISTA,NYT SILLÄ JO MELKEIN KEHUTAAN.Niin sarjassamme moralisoijia, muiden asioilla.
että huh huh itsellesi :) - mies
huh huh kirjoitti:
On teillä tuo rakkauden kaipuu kova.
Onkohan tuo nyt ihan normaalia?
Taidatte elää jossain haavemaailmassa.Arki tulee vastaan suhteessa kuin suhteessa,ennemmin tai myöhemmin.HALOO,HALOO ,EI IHME,ETTÄ SUOMI ON KOHTA ERONNEITA TÄYNN',KUIN MOTIIVIT ON TUOLLAISIA
ENNEN HÄVETTIIN EROAMISTA,NYT SILLÄ JO MELKEIN KEHUTAAN.joo elä sä vaan paskassa suhteessa se se on hienoa.
- sinulle
Minäkin olen rakastunut ja olen nyt jättämässä kunnollista hyvää miestä rakkauden vuoksi. (En aikoinani avioitunut rakkaudesta vaan muista syistä.) Kirjoituksesi valoi minuun uskoa että teen oikein. Olin itsekin ajatellut, että olisi helpompi vain luovuttaa ja jäädä vanhaan. Mutta sisimmässäni minäkin sen tiedän, ei siitä enää olisi mitään tullut. Olisin loppuikäni kaivannut rakastamaani miestä.
- toinen nainen myös
Minä tiedän mitä tarkoitat. Onnea elämääsi ja kaikkea hyvää. Teit silloin sen minkä parhaaksi näit, yritit rakentaa tosin väärällä tavalla, mutta sait elämän lahjan. Minä ja toivottavasti myös muutkin löydämme ratkaisumme ilman että ensimmäisenä tuhoamme, aina ei saa luovuttaa vaikka olisikin se toinen Nainen. Rakkaus ja rakastaminen on ihanaa, toisinaan se satuttaa jotakuta mutta se kai on elämän tarkoitus.
Toivon että näillä viesteillä on ollut apua myös epäileville ja petetyille Naisille ja Miehille. Nauraa ei kannata se on turhaa ja kertoo että ei ole elämänkokemusta.
Minuahan petettiin vuosia, joka selvisi vasta eron jälkeen.....
- strep
No, mielestäni tärkeämpää kuin tuo toinen mies on oma miehesi. Eli yritä ottaa aikalisää kakkoseen ja paneutua avioliittoosi. Mitä se sinulle merkitsee, mitä tunnet miestäsi kohtaan, mitä hän tuntee sinua kohtaan, ja onko teillä yhteiselämää. Ehkä teidän pitäisi keskenänne pohtia onko asiat kunnossa. (Olettehan sentään puheväleissä..?) Mitä sinä avioliitoltanne haluat ja miksi se on olemassa. Mitä miehesi haluaa. Ehkä hänelläkin on ns. toinen elämä muualla?
Ensimmäiseksi tietysti kehottaisin yrittää rakentaa vanha suhde takaisin kuntoon. Jokin siinä on lipsahtanut kun olet "päästänyt" toisen miehen elämääsi. Ei olisi ensimmäinen kerta kun itse luulee rakastuneen toiseen, mutta kun oman kumppanin kanssa aletaan asioita puimaan, huomataankin että ollaan vain ajauduttu eri raiteille eikä kumpikaan ole osannut pitää kiinni, ja todetaan ettei se alkuperäinen tunne ole mihinkään kadonnut. Siinäkin sitten piilee se vaara, ettei syrjähyppyjä pystytä antamaan anteeksi jne. Mutta ilman keskustelua asiat eivät selviä, ja voin vannoa että jos asiat jättää selvittämättä ne kalvavat vielä vuosia siitäkin huolimatta ettei asioille enää mitään voi. Oma kokemukseni.
Asioita pohtiessasi pidä ehdottomasti poissa mielestä tuo toinen mies. Älä aseta heitä vertailukohteiksi.
Jos toteatte että avioliitosta voi vielä saada sen mitä se alkuun olikin (sillä jokinhan sinut on miehesi vierelle vienyt - rakkaus?) niin ei ehkä ole reilua miestäsi kohtaan että enää tapailisit tuota toista miestä. Paitsi jos miehesi ei siitä pahastu, jos avioliittonne kestää ulkopuoliset suhteet.
Jos taas tulette siihen tulokseen että aika on ajanut avioliittoone ohi ja olette valmiit antamaan toiselle elämän jossain muualla niin siinäkin tapauksessa voi käydä niin, että suhtautumisesi toiseen mieheen muuttuu. Tai sitten ei. Ehkä hän on ns. elämäsi rakkaus. Seuraava askel onkin tuo toinen mies, mitä hän sinusta haluaa ja haluaako jakaa elämänsä kanssasi.
Kannattaa pohtia myös syitä ja tunteita nykyiseen järjestelyyn. Turvallisuus, tottumus, jännitys, menettämisen pelko, rakkaus, itsetunnon pönkittäminen... saattaa kuulostaa tylyltä, mutta itsepohdiskelu on tärkeää kun on joutunut epätietoiseen tilaan kuten nyt taidat olla. Ensisijaisesti on oltava rehellinen itselleen ja sen jälkeen rehellinen muille - hienotunteisuutta unohtamatta (= ei ehkä kannata rynnätä suinpäin kertomaan miehelle että hei kulta, olen rakastunut toiseen..).
Tiedä sitten oliko tästä mitään apua. Olen vain seurannut läheltä onnistuneita ja epäonnistuneita kahden-suhteen loukkujen selvittelyjä eikä niihin ole mitään standardineuvoja. Kuten tiedät, vain osapuolet itse tietävät totuuden suhteestaan ja jokainen itse tietää omat tunteensa. Onnea matkaan! - toisen miehen vuoksi jätetty
Minulle kävi nyt pari kuukautta sitten ilmi, että vaimollani oli suhde toiseen mieheen ja hän lähti kotoa ja jäin yksinhuoltajaksi. Takana kaksikymmentä vuotta avioliittoa ja viisi yhteistä lasta. Mikään näistä ei vaikuttanut, kun vaimo kuulemma rakastui ihanaan mieheen, jonka oli löytänyt kapakasta. Oli pakko päästä pois avioliitosta ja seurustelemaan tuon miehen kanssa. Mitä siitä on seurannut? Minulle täysi masennus, sairaslomat ja nyt on päällä syvä katkeruus ja jopa vihan tunteita. Talo tuntuu tyhjältä ja kaipaa suunnattomasti läheistä ihmistä. Lapset, varsinkin murrosiässä oleva kärsii suunnattomasti. Ei tahdo käydä äitinsä luona, pakenee nettipeleihin ja muutoinkin kärsii perheen hajoamisesta. Turhaa tulla väittämään, että lapset eivät kärsi erosta. Tiedän sen kokemuksesta, sillä olen itse myös avioerolapsi ja tiedän omasta kokemuksestani ja siraruksistani, miten se vaikuttaa koko loppuelämään. On vaikea hyväksyä, että kun hankkii lapsia ei kanna niistä vastuuta, vaan lähtee hakemaan jotain palavaa tunnetta, jonka vuoksi hylkää perheen ja lapset. Kuitenkaan tuo palava tunne ei tule kestämään, vaan joka suhteesa tulee arki vastaan. Parisuhteessa täytyisi ensin tehdä kaikkensa olemassa olevan suhteen eteen, eikä lähteä karkuun ja kuvitella, että uusi mies tai nainen tuo sen suuren onnen. Petetty aviopuoliso tuntee itsensä niin loukatuksi ja epäonnistuneeksi ihmiseksi, että sillä tulee olemaan kova työ saada takaisin itsekunnioitus ja oma elämä. Samalla rupeaa vihaamaan entistä avioliittoaan, enkä ainakaan minä halua muistella tuota ajanjaksoa elämästäni, koska se tuo mieleeni miten se loppui. Seurauksena syvä katkeruus ja masennus.
Eli kannattaa harkita tarkkaan, mitä seuraa siitä, että lähtee uuden miehen tai naisen mukaan. Lapset eivät kenties koskaan tule hyväksymään uutta kumppania, kun tietävät sen aiheuttaneen perheen hajoamisen. Näin on käynyt minulle ja sisaruksilleni ja näin näyttää käyvän lapsilleni. Miten uusi parisuhde kehittyy, kun omat lapset vihaavat uutta kumppania. Tuo viha saattaa kestää loppuiän. Toimeen tullaan, kun ollaan aikuisia, mutta vieläkään ei hyväksytä perheen hajoamisen aiheuttanutta ihmistä. Harkitse tarkkaan mitä olet tekemässä ja mitä siitä seuraa. Voiko ihminen olla niin itsekäs, että ajattelee vain itseään, kun pitäisi huolehtia omista läheisistään. Tietenkin, jos avioliitossa on oikeita ongelmia, kuten väkivaltaa, alkoholismia tms, on ero joskus ainoa ja paras vaihtoehto. Mutta jos liitto on muuten ihan hyvä, mutta vain hullaantuu johonkin ulkopuoliseen ja erehtyy luulemaan tuota hullaantumista rakkaudeksi ja vielä sen vuoksi rikkoo perheen, ei hyvä seuraa. Minä en ainakaan pystyisi elämään itseni kanssa, jos tietäisin tehneeni jotain tuollaista. Mikä siitä sitten olisi tuloksena.- eräs avioerolapsi
Olin 15 kun selvisi että isällä on toinen nainen. En pitänyt sitä ihmeellisenä asiana, koska ymmärsin jo jotain kahden ihmisen välisestä suhteesta ja mielestäni vanhemmillani ei ollut läheistä suhdetta toisiinsa. Kummallakin omat menonsa, emme enää käyneet perheen kesken lomamatkoilla, nukkuivat eri huoneissa, mutta eivät juurikaan riidelleet. Näin sattumalta isän sen naisen kanssa ja minusta isä näytti onnelliselta. Vanhempani erosivatkin pian ja isä muutti naisensa luo. Meidät lapset on kasvatettu käyttäytymään muita ihmisiä kohtaan siivosti ja asiallisesti vaikka emme heistä pitäisikään ja vaikka muut käyttäytyisivät miten. Silloin ei ollut yhteishuoltajuutta, vaan jäimme äidin luo asumaan. Isä asui kuitenkin aika lähellä ja kävimme siellä silloin tällöin. Se uusi nainen oli ihan siedettävä ja asiallinen, eronnut hänkin ja yhdestä hänen lapsistaan tuli ajan mittaan paras ystäväni. Aluksi tietysti inhosin sitä naista, mutten näyttänyt sitä enkä kertonut edes isälle. Nuori veljeni ei asiasta puhunut, hän vain sopeutui ja eli tilanteen mukana. Tuntui siltä kuin se olisi ollut hänestä jännää.
Eron jäkeen missään vaiheessa äiti ei moralisoinut isän tekoa. He pysyivät asiallisissa väleissä. Äiti myös tervehti kaupungilla tuota naista, ja kun on lukenut mitä täällä kirjoitellaan toisista naisista niin tunnen kasvaneeni sivistysoloissa! Äiti painotti meille että kahden ihmisen, edes äidin ja isän välisiin suhteisiin ei ulkopuoliset vaikuta ja että toisen tunteita ja mielipidettä on kunnioitettava, vaikka se olisi omien tunteiden vastaista. Hän tarkoitti isän tunteiden kohdistumista muualle, mutta myös että hyväksyy meidän tunteemme tilannetta kohtaan, mutta että meidän on osoitettava hyvää käytöstä siitä huolimatta. Meillä ei kylläkään ole ollut tapana käyttäytyä itsekkäästi missään tilanteissa, ei vanhempien erossakaan. Äiti rakasti isää loppuun asti ja antoi hänelle vapauden ankeasta avioliitosta.
Tietysti olisin halunnut perheen pysyvän kasassa, mutta ei ketään voi pakottaa. Isäni olisi ollut onneton,jos olisi pysynyt aviossa äitini kanssa. Sitä en isällekään suonut. Ero ei ole ollut ainakaan toistaiseksi minulle elämänviitan näyttäjä. 20 vuotta aviolittoa takana, juuri selvitty pahasta taloudellisesta kriisitä. Luulen ettemme olisi selvinneet, ellei puolisoni ja minun välinen suhde olisi niin vahvalla pohjalla. Saamme olla onnellisia toisistamme. - nainen
eräs avioerolapsi kirjoitti:
Olin 15 kun selvisi että isällä on toinen nainen. En pitänyt sitä ihmeellisenä asiana, koska ymmärsin jo jotain kahden ihmisen välisestä suhteesta ja mielestäni vanhemmillani ei ollut läheistä suhdetta toisiinsa. Kummallakin omat menonsa, emme enää käyneet perheen kesken lomamatkoilla, nukkuivat eri huoneissa, mutta eivät juurikaan riidelleet. Näin sattumalta isän sen naisen kanssa ja minusta isä näytti onnelliselta. Vanhempani erosivatkin pian ja isä muutti naisensa luo. Meidät lapset on kasvatettu käyttäytymään muita ihmisiä kohtaan siivosti ja asiallisesti vaikka emme heistä pitäisikään ja vaikka muut käyttäytyisivät miten. Silloin ei ollut yhteishuoltajuutta, vaan jäimme äidin luo asumaan. Isä asui kuitenkin aika lähellä ja kävimme siellä silloin tällöin. Se uusi nainen oli ihan siedettävä ja asiallinen, eronnut hänkin ja yhdestä hänen lapsistaan tuli ajan mittaan paras ystäväni. Aluksi tietysti inhosin sitä naista, mutten näyttänyt sitä enkä kertonut edes isälle. Nuori veljeni ei asiasta puhunut, hän vain sopeutui ja eli tilanteen mukana. Tuntui siltä kuin se olisi ollut hänestä jännää.
Eron jäkeen missään vaiheessa äiti ei moralisoinut isän tekoa. He pysyivät asiallisissa väleissä. Äiti myös tervehti kaupungilla tuota naista, ja kun on lukenut mitä täällä kirjoitellaan toisista naisista niin tunnen kasvaneeni sivistysoloissa! Äiti painotti meille että kahden ihmisen, edes äidin ja isän välisiin suhteisiin ei ulkopuoliset vaikuta ja että toisen tunteita ja mielipidettä on kunnioitettava, vaikka se olisi omien tunteiden vastaista. Hän tarkoitti isän tunteiden kohdistumista muualle, mutta myös että hyväksyy meidän tunteemme tilannetta kohtaan, mutta että meidän on osoitettava hyvää käytöstä siitä huolimatta. Meillä ei kylläkään ole ollut tapana käyttäytyä itsekkäästi missään tilanteissa, ei vanhempien erossakaan. Äiti rakasti isää loppuun asti ja antoi hänelle vapauden ankeasta avioliitosta.
Tietysti olisin halunnut perheen pysyvän kasassa, mutta ei ketään voi pakottaa. Isäni olisi ollut onneton,jos olisi pysynyt aviossa äitini kanssa. Sitä en isällekään suonut. Ero ei ole ollut ainakaan toistaiseksi minulle elämänviitan näyttäjä. 20 vuotta aviolittoa takana, juuri selvitty pahasta taloudellisesta kriisitä. Luulen ettemme olisi selvinneet, ellei puolisoni ja minun välinen suhde olisi niin vahvalla pohjalla. Saamme olla onnellisia toisistamme.Hieno kirjoitus, eipä siihen ole paljon lisättävää !
kiitos :) - tuttu tunne
Jäit lasten kanssa, hyvä he ovat rakkautesi lahja, pidä siis heistä huolta, hei eivät ole syypäitä omaan lapsuuteesi eikä nykyiseen elämääsi. Nyt pää pystyyn, herää kevääseen ja yritä antaa lapsille voimaa ja elämää, heidän kauttaan saat sitä myös itse.
Tarvitset aikaa, hyväksy se.
Hyvä kevättä ja voimia.
- Minä
Olen todella huolestunut mihin täällä suurin osa kirjoittavista naisista on menossa. Tuntuu että nykyään miehillä on suurempi moraali kuin täällä tunteitaan purkavilla naisilla. Jokainen hyväksyy avioeron ja pettämisen.
- vääntänyt
Kautta aikojen naiset peräänkuuluttaneet rehellisyyttä, luotettavuutta jne. Mutta todellisia satuttajat ovat naise, etenkin toisia kohtaan.
Ja ihme touhua, kun kaikki tietää, että pettäminen ja ero sattuu, kun omalle kohdalle osuu.. Mutta niin kauan kuun saa vaikka vain provoillen mäiskiä toisia kanssasisaria henkisesti kuonoon, niin nainen on tyytyväinen. Siinä käsitellään ulkonäöt, taidot sängyssä.. Kaikki se, mikä on keinotekoisesti rakennettavissa tai harjoiteltavissa.
Aitoa täällä on ilmeisesti vain halu satuttaa tuntemattomia. - nainen
vääntänyt kirjoitti:
Kautta aikojen naiset peräänkuuluttaneet rehellisyyttä, luotettavuutta jne. Mutta todellisia satuttajat ovat naise, etenkin toisia kohtaan.
Ja ihme touhua, kun kaikki tietää, että pettäminen ja ero sattuu, kun omalle kohdalle osuu.. Mutta niin kauan kuun saa vaikka vain provoillen mäiskiä toisia kanssasisaria henkisesti kuonoon, niin nainen on tyytyväinen. Siinä käsitellään ulkonäöt, taidot sängyssä.. Kaikki se, mikä on keinotekoisesti rakennettavissa tai harjoiteltavissa.
Aitoa täällä on ilmeisesti vain halu satuttaa tuntemattomia.Et ilmeisesti tiedä mistä alunperin on lähdetty. Ei kai tässä naiset kuin miehetkään ole ole lyöneet ketään, kipeitä ajatuksia tosin antaneet. Ero, pettämäminen, petetyksi tuleminen on aina vaikea. Mutta jos joku kirjoittaa että että elää petoksessa ja pyytää apua, toki kaikilla on oikeus kirjoittaa.
Ei Naiset sen enempää kuin miehetkään hyväksy eroa, joskus jopa lasten kannalta se on parasta. Älä hyvä ystävä ole noin negatiivinen ja spontaaninen.
Kaikilla meillä on kokemus ja elämä, jonka kanssa kuitenkin pitää löytää rauha. Ikuisessa riidassa, rakkaudettomuudessa, piinassa, pilkassa ei voi elää ja kasvattaa lapsia. Olemme kuitenkin vain elämän lapsia ja meille on annettu vain yksi elämä, miksi ei sitä sitten eläisi. Se ei tarkoita toista tuhoamalla vain elämän jatkumista jos ei enää jaksa... - mies
nainen kirjoitti:
Et ilmeisesti tiedä mistä alunperin on lähdetty. Ei kai tässä naiset kuin miehetkään ole ole lyöneet ketään, kipeitä ajatuksia tosin antaneet. Ero, pettämäminen, petetyksi tuleminen on aina vaikea. Mutta jos joku kirjoittaa että että elää petoksessa ja pyytää apua, toki kaikilla on oikeus kirjoittaa.
Ei Naiset sen enempää kuin miehetkään hyväksy eroa, joskus jopa lasten kannalta se on parasta. Älä hyvä ystävä ole noin negatiivinen ja spontaaninen.
Kaikilla meillä on kokemus ja elämä, jonka kanssa kuitenkin pitää löytää rauha. Ikuisessa riidassa, rakkaudettomuudessa, piinassa, pilkassa ei voi elää ja kasvattaa lapsia. Olemme kuitenkin vain elämän lapsia ja meille on annettu vain yksi elämä, miksi ei sitä sitten eläisi. Se ei tarkoita toista tuhoamalla vain elämän jatkumista jos ei enää jaksa...näin on joskus.joskus on oltava kovakin ja itsekäs meillä on vain yksi elämä,miksi ei koittaisi löytää sitä onnellisuutta.
- orava
mies kirjoitti:
näin on joskus.joskus on oltava kovakin ja itsekäs meillä on vain yksi elämä,miksi ei koittaisi löytää sitä onnellisuutta.
Onnellisuuden hakemisen tekee mahdottomaksi vaimo joka kuvittelee että meidän välillä on rakkautta.Se ei halua erota .Vaimo aiheuttaa minussa vain inhoa.En osaa sääliä sitä sen rakkaudentuskissaan. Se kuulemma kärsii kun ei saa multa vastarakkautta. Mun pitäisi vaan yrittää!!? Mitä helvettiä mä yritä muuta kuin päästä siitä eroon! Se vaan höpisee että pitää vaan yrittää löytää se rakkaus. Mistä naistenlehdistä se tollast skeidaa on keksinyt kun en enää sitä rakasta! Menen kuulemma vaan pakoon jos eroan. Tietysti menen pakoon, haluan siitä akasta niin kauas kuin mahdollista. Hermot tässä menee ja lapsetkin sen tajuaa. Mutta vaimo ei. Käy päälle kuin yleinen syyttäjä. Kaikesta. Siihen rakkaus vissiin kuolikin kun se syytteli kaikesta.Olen sen mielestä itsekäs valehteleva nahjus.Hyvä niin sitten olen ja haluanjäkättävästä akasta eroon.Mut sitten tuleekin muka rakkaus että meill on jotain voimakkaita tunteita.Se ei oo ihan mukana pelissä.Mä haluan oman elämän ja ehkä joskus onnen mut jonkun muun kun tuon akan kanssa.Sanokaa se sille.
- nainen
Ihan turhaa olet huolestunut, varmaan parasta kun pidät huolen ja edistät omaa ja läheistesi hyvinvointia mahdollisuuksiesi mukaan. Parasta antaa toistenkin hoitaa asiansa niin. Nimittäin on niitä hyviä tapoja hoitaa asioita ehkä muunkinlaisia kuin sinun ajatustesi mukaiset. Sitä paitsi me ihmiset olemme erilaisia, toiset ovat impulsiivisempia, luovempia, sosiaalisempia, toiset taas viihtyvät kotona, luonnossa, yksinänsä tai vain kumppaninsa kanssa.. eroja käsitellä asioita ja toimia on niin paljon. Sitten on vielä se, että koskaan emme voi tietää toisten ihmisten välisistä suhteista, mikä siellä todellisuudessa on vialla, mikä on perinpohjimmainen syy, voi olla, että se on sellainen, jota ei edes ääneen sanota, voi olla, että toinen ei halua sitä nähdäkään. Kummallakin kumppanilla on omat näkemyksensä asioista, siitähän ne riidat tulevat. Joten enpä usko, että miesten moraali olisi yhtään sen parempi kuin naistenkaan. Täällä livessä ystäviä ja tuttavia kun kuuntelee, tulee erilaisiin johtopäätöksiin. Sitä paitsi, mikä on se moraali, se oikea kulloinkin.. hyvin subjektiivinen käsite. Tärkeintä olisi, että hyväksyy itsensä ensin, sitten ei ole vaikeuksia hyväksyä toisiakaan.
- Nainen
mies kirjoitti:
näin on joskus.joskus on oltava kovakin ja itsekäs meillä on vain yksi elämä,miksi ei koittaisi löytää sitä onnellisuutta.
Olen samaa mieltä. Tiedän paljon onnellisia suhteita, jotka ovat täynnä yhteistä tekemistä, rakkautta, lapsia, viikonloppuja tulevaisuudensuunnitelmia. Heidän kanssaan on mukava olla, tällaisiä perheystäviä minulla on paljon. Osa heistä on kertaalleen eronneita. Tosin myös meneviä sinkkunaisia ja miehiä, ei kaikki ole onnettomia. Elämä menee eteenpäin ja tuo sen minkä tuo. Pitää vaan uskoa parempaan...
Ihailen mies Sinun muutamaa mutta nasevaa kommenttia. Kiitos.... - Nainen vielä
orava kirjoitti:
Onnellisuuden hakemisen tekee mahdottomaksi vaimo joka kuvittelee että meidän välillä on rakkautta.Se ei halua erota .Vaimo aiheuttaa minussa vain inhoa.En osaa sääliä sitä sen rakkaudentuskissaan. Se kuulemma kärsii kun ei saa multa vastarakkautta. Mun pitäisi vaan yrittää!!? Mitä helvettiä mä yritä muuta kuin päästä siitä eroon! Se vaan höpisee että pitää vaan yrittää löytää se rakkaus. Mistä naistenlehdistä se tollast skeidaa on keksinyt kun en enää sitä rakasta! Menen kuulemma vaan pakoon jos eroan. Tietysti menen pakoon, haluan siitä akasta niin kauas kuin mahdollista. Hermot tässä menee ja lapsetkin sen tajuaa. Mutta vaimo ei. Käy päälle kuin yleinen syyttäjä. Kaikesta. Siihen rakkaus vissiin kuolikin kun se syytteli kaikesta.Olen sen mielestä itsekäs valehteleva nahjus.Hyvä niin sitten olen ja haluanjäkättävästä akasta eroon.Mut sitten tuleekin muka rakkaus että meill on jotain voimakkaita tunteita.Se ei oo ihan mukana pelissä.Mä haluan oman elämän ja ehkä joskus onnen mut jonkun muun kun tuon akan kanssa.Sanokaa se sille.
Miksi sitten et vain lähde kertakaikkiaan. Nosta kissa pöydälle ja sano että tunteet on loppu. Ei rakkaus tule eikä ole jos vain niin sanotaan, huh heijaa. Olen pahoillani ja varmaan moni muukin nainen puolestasi.
Löydä rohkeus ja kerro totuus tunteista. se on oikein teille molemmille. Älä anna vaimosi syöttää omaa ajatustaan. Mene hänen asemaansa, hän ehkä ei pelkää tulevaa, ei uskalla myöntää totuutta, ensimmäinen rohkea aloitus on vaikeaa, mutta kuitenkin oikein teille molemmille. Lapset kärsivät ja tulee aika kun he sanovat että tehkää jotakin, ja sitten saattaa olla liian myöhäistä. Jos vain taistelette kaiket illat ja viikonloput, lapsille ei jää aikaa, heistä tulee ns.tunnevammaisia.
Jaksamista teille molemmille, mutta nyt teidän aikuisten on otettava vastuu ja tehdä päätös, jotta rauha löytyy molemmille. Se tulee aikanaan, aivan varmasti. - orava
Nainen vielä kirjoitti:
Miksi sitten et vain lähde kertakaikkiaan. Nosta kissa pöydälle ja sano että tunteet on loppu. Ei rakkaus tule eikä ole jos vain niin sanotaan, huh heijaa. Olen pahoillani ja varmaan moni muukin nainen puolestasi.
Löydä rohkeus ja kerro totuus tunteista. se on oikein teille molemmille. Älä anna vaimosi syöttää omaa ajatustaan. Mene hänen asemaansa, hän ehkä ei pelkää tulevaa, ei uskalla myöntää totuutta, ensimmäinen rohkea aloitus on vaikeaa, mutta kuitenkin oikein teille molemmille. Lapset kärsivät ja tulee aika kun he sanovat että tehkää jotakin, ja sitten saattaa olla liian myöhäistä. Jos vain taistelette kaiket illat ja viikonloput, lapsille ei jää aikaa, heistä tulee ns.tunnevammaisia.
Jaksamista teille molemmille, mutta nyt teidän aikuisten on otettava vastuu ja tehdä päätös, jotta rauha löytyy molemmille. Se tulee aikanaan, aivan varmasti.Lueppa uudelleen tekstini. Olen akalle sanonut että en rakasta sitä enkä siedäkkään,ja ilmoitin että haluan eron. Rikas kun en ole haen kaupungin vuokra-asuntoa.Olen hakenu myös vvo-lta mutta aika hankalaa tuntuu olevan .Kun muutan laitan avioeron vireille.Kaissen voisi tehdä nyttenkin. Akka vastustaa ja inttää että pelkään tunteita ja muuta sellasta enkä jaksa kuunnella sitä enää.Kai mun on pakko johonki kaverille lähteä jos ei asuntoa ala löytymään. Antaisi mun vaan olla rauhassa niin kauan kun on pakko samassa huushollissa majailla.
- ninni
en jaksa lukea noita muita vastauksia, mutta olet mielestäni tyhmä. Mielestäni sinun tulisi HETI lähteä nykyisestä suhteestasi ja ruveta asumaan rakastamasi miehen kanssa. Olen kuullut sanonnan tässä parin vuoden sisällä: "elämää ei saa tuhlata kusipäiden seurassa"
Itse nimittäin tein aika radikaalin ratkaisun 6 vuotta sitten. Asuin suht koht hyvässä suhteessa-olin ollut 10 vuotta naimisissa, 2 pientä lasta jne. Päällisin puolin kaikki ok. Mies oli kiltti, ei juonut, hyvässä työssä-tavallaan ihannemies. Jotain silti puuttui-tunteita. Rakastuin tulisesti toisen naisen mieheen.Tapailimme salaa kuukauden-pari, sitten kerroimme puolisoillemme. Muutimme yhteen, ja sillä tiellä olemme edelleen...ja todella onnellisia!
Eli älä enää tuhlaa aikaasi ja kärsi. Sitäpaitsi kyllä nykyinen miehesikin kärsii tilanteesta, en usko hänenkään olevan kovin onnellinen?- hoblaa
Mistä asiosta olet nyt onnellinen.Eihän kaikki koe samanlailla asioita.Taidat ajatella vain itseäsi?
- toinen nainen myös
Olen samaa mieltä. Sinun kertomuksesi on yksi muista. Uskalsit tehdä päätöksen ja nyt olet onnellinen. Onnea myös tulevaan.
Ei elämää ja aikaa kannata tuhlata. Siitä pitää nauttia. Ja aina täytyy muistaa että kun tilanne on parisuhteessa tulehtunut siitä kärsii kaikki ja se jättää jälkensä. Jos ei suoraan osapuolille niin ehkä muille rakkaille ja läheisille.
- Minna
Luulempa, että jos voit rakastua noin toiseen mieheen, niin silloin sulla ei ole enää parisuhteseen vaadittavia tunteita miestäsi kohtaan. Hyvään liittoon ei mahdu kolmatta. Silloin on reilumpaa kertoa se hänelle ja antaa myös hänelle mahdollisuus aitoon rakkauteen ja parisuhteeseen, mahdollisuus sellaisen hankkimiseen. Kukaan ei liene halua oikeasti olla rakkaudettomassa, valheellisessa liitossa, eri juttu riippuvuudet. Vaikka eroaminen tekee kipeää, siitä toipuu kyllä, ja myös apua voi hakea. Olen myös eroamassa, vaikka mulla ei toista olekaan, syyt on muualla. Olen miettinyt, että tänä päivänä avioliitto ei voi enää olla se tavoitetila, josta pidetään kiinni kynsin ja hampain, siis eroaminen on hyväksyttävää, jos siihen on pitkän harkinnan jälkeen päädytty, niinkuin yleensä ollaan. Elämään mahtuu niin paljon muutakin, läheisiä ihmissuhteita, harrastuksia, työtä..jne. Ei elämä saa rakentua parisuhteen varaan, että jos se loppuu, niin se on kaiken loppu. Kun jotakin loppuu, aina tulee jotakin uutta tilalle. Onnellista on, jos se on rakkautta ja uusi suhde joskus, mutta se voi olla myös paljon, paljon muuta. Nautitaan auringon paisteesta ja pienen pienistä arjen iloista. Hyvää jatkoa sinulle ja voimia päätöksen tekoon.
- todellakaan
Olen samaa mieltä. Usein kuvitellaan, että elämä loppuu tai se jää elämättä, jos ei ole parisuhdetta. Olen asunut erossa miehestäni nyt 5 kuukautta ja joka päivä koen yhä selvemmin ihanan helpottavan vapauden, nautin siitä, että ei tarvitse ahdistua ja pelätä olinko osannut tehdä kaikki asiat "oikein" vai tuliko taas sanomista.
En edes haikaile uutta miestä rinnalle, vaikka olen kivannäköinen, fiksu 35-vuotias nainen ja tarjontaa olisi. Elämä on hyvää ihan kolmestaan lasten kanssa. - hoblaa
todellakaan kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Usein kuvitellaan, että elämä loppuu tai se jää elämättä, jos ei ole parisuhdetta. Olen asunut erossa miehestäni nyt 5 kuukautta ja joka päivä koen yhä selvemmin ihanan helpottavan vapauden, nautin siitä, että ei tarvitse ahdistua ja pelätä olinko osannut tehdä kaikki asiat "oikein" vai tuliko taas sanomista.
En edes haikaile uutta miestä rinnalle, vaikka olen kivannäköinen, fiksu 35-vuotias nainen ja tarjontaa olisi. Elämä on hyvää ihan kolmestaan lasten kanssa.mutta varmaa on ,että parin vuoden päässä elät uudessa parisuhteessa,semmotteisii me ihmiset vaan tupataan oleen,
Muuten pidä lapsistasi hyvää huolta ja muista,että lasten isän täytyy myös elää lasten kanssa,tietysti jos ja kun hän niin haluaa! - jos
hoblaa kirjoitti:
mutta varmaa on ,että parin vuoden päässä elät uudessa parisuhteessa,semmotteisii me ihmiset vaan tupataan oleen,
Muuten pidä lapsistasi hyvää huolta ja muista,että lasten isän täytyy myös elää lasten kanssa,tietysti jos ja kun hän niin haluaa!mukava parisuhde osuisi kohdalle. On tullut vaan sen verran karvaasti koettua miehinen sukupuoli, että vaikea kuvitella, että jostain löytyisi sellainen mies, jota ei tarvitse pelätä mutta toisaalta voi kunnioittaa. Joku jossain kirjoittikin että parempi yksin kuin kaksin yksin.
Ja kyllä se isä niiden lasten kanssa myös on ;-)
- Pyhä Jysäys
lähimpään kierrätyscontaineriin ja sit Lada kumit ulvoen vaan uuden mussukan syliin ja naimaan!
Anna palaa! Kerran täällä vain ollaan ja elämä on lyhyt! - Kevätär
Eiköhän pointti ole se, että haluamme olla ihailtuja, rakastettuja ja hyväksyttyjä ihmisiä? Aina itsetunto ei riitä ja joku korvaa sen puuttuvan kohdan itsessä. Usein vanha suhde ei riitä sitä tekemään. Tarvitaan jotain uutta. Ihastumista, kevään heräämistä sydämessä ja iholla. Sellaista joka sykähdyttää jossain syvällä ja saa tuntemaan, että hei, minähän elän! Joskus se on rakastaja, joskus uusi ystävä, joskus joku muu.
Me tuijotamme helposti siihen, mitä emme saa. Tyytymättömyys ajaa uusiin suhteisiin. Intohimon sammuminen janoamaan mielihyvää.
Itse erosin monta vuotta kestäneen rinnakkaissuhteen jälkeen. Eropäätös ei ollut helppo. Ex-puolisoni ei halunnut erota vaikka tiesi suhteestamme alusta alkaen. Ajatteli sen olevan vain yhtä kehityskautta elämässäni. Tavallaan olikin. Minä en jaksanut enää tätä kaksinaisuutta ja kirjoitin avioerohakemuksen ja ex suostui eroon. Sanoi toivovansa meille molemmille hyvää elämää ja kiitti kaikista vuosista.
Lasten takia on sattunut eniten.Syyllisyys on pahin, oma sisäinen syyttely siitä, miksi en osannut rakastaa ja tyytyä siihen mitä oli. Ja kuitenkin ymmärrän, että elämä menee eteenpäin ja tälläkin oli oma paikkansa tarinassa nimeltään minun elämäni. Samoin sinun elämässäsi nimimerkki Napa.
Tänä aikana olen opppinut jotain itsestäni ja lisää toivon ymmärtäväni. Ei toinen ole huono, vaikka ero tuli. Ei ehkä osannut näyttää rakkauttaan arjen keskellä, ei ymmärtänyt kieltäni.
Enkä minä ole huono vaikka löysin toisen, enkä tyytynyt vanhaan. En ehkä osannut kertoa pahasta olostani niin, että olisin tullut ymmärretyksi.
Kestää vain monesti niin kauan löytää arvonsa, etenkin jos itsetuntoa on paljon kolhittu.- lohtua saanut
Tilanteeni on tällä hetkellä vähän samanlainen kuin mistä omassa viestissäsi kerroit. Paitsi että ihastus on jo mennyttä. Se kuitenkin herätti tajuamaan mitä kaipaan ja kuinka väärillä urilla parisuhteeni oli ollut jo pitkään.
Sain lohtua viestistäsi. Olen pitänyt itseäni kovin pahana ihmisenä, mutta alan pikku hiljaa antaa itselleni anteeksi ja rakastaa itseäni taas. - Kevätär
lohtua saanut kirjoitti:
Tilanteeni on tällä hetkellä vähän samanlainen kuin mistä omassa viestissäsi kerroit. Paitsi että ihastus on jo mennyttä. Se kuitenkin herätti tajuamaan mitä kaipaan ja kuinka väärillä urilla parisuhteeni oli ollut jo pitkään.
Sain lohtua viestistäsi. Olen pitänyt itseäni kovin pahana ihmisenä, mutta alan pikku hiljaa antaa itselleni anteeksi ja rakastaa itseäni taas.Ihastukset tulevat ja menevät. Monesti huomio kiinnittyy ihan liiaksi niihin. Ne ovat usein vain keino päästä pois jostain. Oli se sitten toimimaton/hoitamaton parisuhde, oma paha olo tai joko muu.
Rakkaus on vaikea laji. Siksi siinä on sarkaa koko elämäksi. Itsensärakastaminen ja -hyväksyminen on sitä vaikeinta osiota. Ja siitä kuitenkin kaikki elämässä lähtee. Sen myötä vapautuu sellaisia voimavaroja, että oppii rakastamaan muitakin, tekee maailmasta vähän paremman paikan elää.
Ihanaa, jos viestini auttoi sinua.
Kaikkea hyvää tällä tiellä! - napa
Kevätär kirjoitti:
Ihastukset tulevat ja menevät. Monesti huomio kiinnittyy ihan liiaksi niihin. Ne ovat usein vain keino päästä pois jostain. Oli se sitten toimimaton/hoitamaton parisuhde, oma paha olo tai joko muu.
Rakkaus on vaikea laji. Siksi siinä on sarkaa koko elämäksi. Itsensärakastaminen ja -hyväksyminen on sitä vaikeinta osiota. Ja siitä kuitenkin kaikki elämässä lähtee. Sen myötä vapautuu sellaisia voimavaroja, että oppii rakastamaan muitakin, tekee maailmasta vähän paremman paikan elää.
Ihanaa, jos viestini auttoi sinua.
Kaikkea hyvää tällä tiellä!olen lukenut ensimmäisen viestini aikaansaamaa keskustelua: lohdullista on se, että monet tuntuvat ymmärtävän, että elämä on aika vaikea kokonaisuus: toiset selviävät sen läpi pienemmillä kolhuilla kuin toiset: toiset ehkä vaativatkin vähemmän, tyytyvät vähempään kuin toiset?
Olen itse reilu kolmekymppinen: olen mielstäni yhdessä elämäni risteyskohdassa. Rinnakkaissuhteestani huolimatta olen rehellinen ihminen: siksi haluan ja joudun asioille nyt jotakin tekemäänkin. Tiedän että moni elää läpi samoja juttuja kuin itse mutta pitävät koko ikänsä avioliittonsa kasassa, kestävät surut ja tuskan. Itse en pysty siihen.
Kevätär: olet enemmän kuin oikeassa että itsensä hyväksyminen ja rakastaminen on vaikeinta. Niin helposti sitä lähtee sille tielle, että yrittää olla sellainen kuin muut haluavat ja toivovat. olen itse yrittänyt jo monta vuotta unohtaa tunteeni, haaveeni, unelmani; ja yrittänyt elää mieheni unelmia. Mutta en ole onnistunut. En pysty aamusta toiseen nousemaan vuoteesta ja elämään tätä elämää jos tiedän olevani itselleni ja muille epärehellinen.
En tiedä mihin tämä johtaa. Asumusero voi korjata nykyisen liittoni tai sitten se on askel uuteen arkeen. En tiedä. Haluan kuitenkin selvittää omat toiveeni ja haaveeni ja elää niin että en kadu. Meillä on vain yksi elämä. - se mies
napa kirjoitti:
olen lukenut ensimmäisen viestini aikaansaamaa keskustelua: lohdullista on se, että monet tuntuvat ymmärtävän, että elämä on aika vaikea kokonaisuus: toiset selviävät sen läpi pienemmillä kolhuilla kuin toiset: toiset ehkä vaativatkin vähemmän, tyytyvät vähempään kuin toiset?
Olen itse reilu kolmekymppinen: olen mielstäni yhdessä elämäni risteyskohdassa. Rinnakkaissuhteestani huolimatta olen rehellinen ihminen: siksi haluan ja joudun asioille nyt jotakin tekemäänkin. Tiedän että moni elää läpi samoja juttuja kuin itse mutta pitävät koko ikänsä avioliittonsa kasassa, kestävät surut ja tuskan. Itse en pysty siihen.
Kevätär: olet enemmän kuin oikeassa että itsensä hyväksyminen ja rakastaminen on vaikeinta. Niin helposti sitä lähtee sille tielle, että yrittää olla sellainen kuin muut haluavat ja toivovat. olen itse yrittänyt jo monta vuotta unohtaa tunteeni, haaveeni, unelmani; ja yrittänyt elää mieheni unelmia. Mutta en ole onnistunut. En pysty aamusta toiseen nousemaan vuoteesta ja elämään tätä elämää jos tiedän olevani itselleni ja muille epärehellinen.
En tiedä mihin tämä johtaa. Asumusero voi korjata nykyisen liittoni tai sitten se on askel uuteen arkeen. En tiedä. Haluan kuitenkin selvittää omat toiveeni ja haaveeni ja elää niin että en kadu. Meillä on vain yksi elämä.hei
Voin vain todeta niinkuin eräs viisas kirkonmies minua lohdutti "tunnelin päässä näkyy valoa". En ole uskovainen enkä missään nimessä ala moralisoimaan ketään, en ainakaan enään :{
Olen vähän yli kolmekymmenen vuoden elänyt "nuori" mies. Lapsia on kolme 2v 5v ja 8v. Ja törmäsin viime vuoden syksyllä elämäni naiseen. kyseessä ei ollut mikään ihastus niitä on ollut ja mennyt vuosien mittaan. Vaan tämä todella kolahti!! Tiedän että hän on se! valitettavasti :( sillä mikään elämässä ei enään ole niinkuin se ennen oli. Kykenin 15 vuotta olemaan uskollinen nykyiselle vaimolleni, mutta nyt... Eikä kyseessä ole mikään seksi suhde vaikka sekin puoli toimii erinomaisesti. Haluaisin vain viettää aikaa Hänen kanssaan, käydä kävelyllä jne.
Yhteistä aikaa meillä sinänsä on paljonkin, olemme samassa työpaikassa. Nyt en kaipaa tilityksiä työpaikka romansseista jne ihastumiset on ihastumisia, mutta tämä on muuta. Kykenen jopa ajattelemaan sitä että hän perustaisi perheen jonkun toisen kanssa ja saisimme toisemme vasta myöhemmin... Se sattuu perkeleesti mutta se on vain elämää:((
Siis yritin sanoa sitä että elämä on epäreilu ja julma, mutta ilman riskejä ja tunteita se ei ole elämisen arvoinen. Ongelma näin miehen kannalta on lapset, rakastan niitä tajuttoman paljon mutta nykymailmassa äiti saa lapset :(( tai sitten pitäisi riidellä liikaa, jolloin lapset kärsisivät siitäkin. Haluan lähteä, mutta en tiedä kestänkö eroa lapsista ja sitä että appivanhemmat vierottaisivat heitä minusta. Tiedän että on vain yksi elämä ja minulla se on pitkä, olen päättänyt elää ainakin 100v :}, mutta... Ehkä saan lähdettyä nyt keväällä :) johonkin on pakko uskoa
Eli teit ratkaisusi oikeaan aikaan ja sait sitäpaitsi lapsen:=)) Ei muutakuin voimia ero ei koskaan ole helppo. - napa
se mies kirjoitti:
hei
Voin vain todeta niinkuin eräs viisas kirkonmies minua lohdutti "tunnelin päässä näkyy valoa". En ole uskovainen enkä missään nimessä ala moralisoimaan ketään, en ainakaan enään :{
Olen vähän yli kolmekymmenen vuoden elänyt "nuori" mies. Lapsia on kolme 2v 5v ja 8v. Ja törmäsin viime vuoden syksyllä elämäni naiseen. kyseessä ei ollut mikään ihastus niitä on ollut ja mennyt vuosien mittaan. Vaan tämä todella kolahti!! Tiedän että hän on se! valitettavasti :( sillä mikään elämässä ei enään ole niinkuin se ennen oli. Kykenin 15 vuotta olemaan uskollinen nykyiselle vaimolleni, mutta nyt... Eikä kyseessä ole mikään seksi suhde vaikka sekin puoli toimii erinomaisesti. Haluaisin vain viettää aikaa Hänen kanssaan, käydä kävelyllä jne.
Yhteistä aikaa meillä sinänsä on paljonkin, olemme samassa työpaikassa. Nyt en kaipaa tilityksiä työpaikka romansseista jne ihastumiset on ihastumisia, mutta tämä on muuta. Kykenen jopa ajattelemaan sitä että hän perustaisi perheen jonkun toisen kanssa ja saisimme toisemme vasta myöhemmin... Se sattuu perkeleesti mutta se on vain elämää:((
Siis yritin sanoa sitä että elämä on epäreilu ja julma, mutta ilman riskejä ja tunteita se ei ole elämisen arvoinen. Ongelma näin miehen kannalta on lapset, rakastan niitä tajuttoman paljon mutta nykymailmassa äiti saa lapset :(( tai sitten pitäisi riidellä liikaa, jolloin lapset kärsisivät siitäkin. Haluan lähteä, mutta en tiedä kestänkö eroa lapsista ja sitä että appivanhemmat vierottaisivat heitä minusta. Tiedän että on vain yksi elämä ja minulla se on pitkä, olen päättänyt elää ainakin 100v :}, mutta... Ehkä saan lähdettyä nyt keväällä :) johonkin on pakko uskoa
Eli teit ratkaisusi oikeaan aikaan ja sait sitäpaitsi lapsen:=)) Ei muutakuin voimia ero ei koskaan ole helppo.Tiedän missä tilanteessa elät... ja uskon että sinäkin saat tehtyä ratkaisun, suuntaan tai toiseen. Olen itse vasta ratkaisunteon alkumetreillä, muuttamassa lapsen kanssa pois "omasta" kodista. Tämä on ollut elämäni vaikein talvi: vaikeaa on ollut jo muutaman vuoden ajan: kun rinnakkaissuhde on ollut olemassa. Olen kokenut, että minun on yksinkertaisesti tehtävä jotakin; riskeistä huolimatta. Tiedän että asumusero voi johtaa siihen, että aviomieheni löytää uuden rakkauden, rinnakkaissuhteeni päättyy, jään yksin (lapsen kanssa, tosin) jne. mutta elämä ei ole riskitöntä. Ja toisaalta voi olla että vuoden päästä pystyn nukkumaan yöni, syömään ja hymyilemään. Onnesta en uskalla haaveilla mutta mielenrauhasta, varovasti. Meitä samankaltaisten ongelmien kanssa painivia on paljon. Lohdullista vaikka toisaalta tietenkin surullista...
Ja se, että olette työkavereita ei ole elämää suurempi ongelma: työpaikkoja voi vaihtaa ja rakkaus ei katso ikää, ammattia jne. Toivon sulle voimia ja vahvuutta. Älä loukkaa tietentahtoen ketään (vaimoasi jne): lastenkin takia on parempi yrittää hoitaa asiat asiallisesti ja turhia dramatisoimatta. Ja olet aina lastesi isä: se kuinka paljon heidän kanssaan olet jne riippuu paljon itsestäsi!!! Tsemppiä!
- konnari
Kuinka monta suhdetta on aloitettava että osaa panostaa siihen ja olla tyytyväinen?
- Kevätär
Olisikohan se yhteydessä siihen, kuinka kauan ihmisellä kestää oppia sietämään toista ja itseään, niitä vaikeuksia, mitä kaikkiin suhteisiin kuitenkin ennenpitkää kuuluu?
- Anonyymi
Tilanteeni oli toivoton. Olimme mieheni kanssa avioeron partaalla. Olin kauheassa tilassa ja tunsin, etten enää pystyisi selviytymään elämästä. Sain tietää pappi TAKUTAsta, jonka temppelistä sain paljon palautetta, ja otin häneen yhteyttä. Pappi TAKUTA teki minulle rakkaudenjälleennäkemisloitsun, ja nyt meillä menee taas paremmin kuin koskaan ennen. Suuret kiitokset pappi TAKUTAlle avioliittoni pelastamisesta. Voit ottaa yhteyttä pappi TAKUTAan sähköpostitse ([email protected]) tai WhatsAppilla puhelinnumeroon (+16592027218). Hän tekee myös seuraavia asioita: 1) Lottovoitot 2) Kadonneen rakkauden loitsut 3) Avioeroloitsut 4) Avioliittoloitsut 5) Sitoutumisloitsu 6) Eroloitsut 7) Entisen rakastajan karkottaminen 8) Haluat ylennyksen toimistossasi. Kaikki kohtaamasi ongelmat ovat 100 % turvallisia ja taattuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta
Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään22820955Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla
"älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen964194Lataus pakkaskelissä
En olisi koskaan ostanut sähköautoa jos olisin tajunnut että ne eivät lataa pakkasissa suurteholatauksella vaan istut tu752883Kun väestö ikääntyy ja veronmaksajat vähenee, mitä sitten vasemmistolaiset?
Maahanmuutto ei vaan ole ratkaisu väestön ikääntymiseen. Maahanmuutto lykkää ja hidastaa väestön ikääntymistä ja työv502181Temutatko ?
Ostatko kiinalaisista verkkokaupoista halpaa tavaraa tai vaatteita ja miksi? Siksi että on kiva ostaa kun halvalla saa?1961820Martinalta vahva viesti
"Suuret unelmat venyttävät sinua, pelottavat vähän ja vievät mukavuusalueen ulkopuolelle. Juuri siellä kasvu tapahtuu. J2891622Miksei Trump ole kiinnostunut Suomen valloittamisesta?
Täällähän on enemmän turvetta kuin Norjalla öljyä. Eikö Ttump ole turvenuija?731561Jos mies olet oikeasti...?
Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh1361557Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin
"-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup1691499Esko Eerikäinen paljastaa järkyttävän muiston lapsuudesta - Isä löytyi alastomana slummista
Esko Eerikäisen tausta on monikulttuurinen, hän muutti vain 10-vuotiaana yksin kotoaan Kolumbiasta isovanhempiensa luo S141384