Koronaviisaat

Tiedättekö, että koko koronavirus on suurta huijausta ja tyhmää kansaa kusetetaan? Näin on mikäli on uskominen näitä itseään viisaina pitäviä salaliittoteoreetikkoja, joita Nurmeksessakin näyttää olevan.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

On sumutusta. Koronalla on lietsottu ihmiset sellaiseen tilaan, että kaikki haluaa rokotuksen. Rokotteen mukana ihmisiin sitten tuikataan microsiru, mikä on Illuminatin huikea salajuoni! 😵

Äänestä
  • Viisaita sanoja, hyvä että tätä asiaa tuodaan esille.

    Äänestä

Tämä on just näin!

Äänestä

Niinpä ja lentäväthän ne lehmätkin. Puolangalla on nähty kuusijalkainen saksanhirvi.

Äänestä

Taudit ovat neutraaleja tapoja hoitaa liikakansoitusta. Nykyään liikakansoitusta palvotaan ja kaikki uhrataan sille. Suomessakin on liikaa vääränlaista väkeä, jossa kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Taudit vapauttaisivat työpaikkoja ja tasoittaisivat huoltosuhdetta. Luonto on aina tappanut ihmisiä ja elämää ylipäätänsä. Miksi se olisi yhtäkkiä väärin tai pahuutta?

Tälläinen keinotekoinen ihmisistä huolehtiminen tuhoaa yhteiskuntamme. Elvytämme tuhoon tuomittuja elinkelpoisten kustannuksella.

Äänestä

Ihmiset sirutetaan kuin kapiset koirat! 🥵

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tiedättekö, että koko koronavirus on suurta huijausta ja tyhmää kansaa kusetetaan? Näin on mikäli on uskominen näitä itseään viisaina pitäviä salaliittoteoreetikkoja, joita Nurmeksessakin näyttää olevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu