Teipattu paljastus

Anonyymi

Minun on todella vaikea olla alastomana muiden ihmisten parissa. Pukuhuoneessakin yritän peitellä itseäni vaikka ympärilläni olisi tuttujakin ihmisiä.
Ystäväni on myös huomannut tämän ja aikamme keskusteltuamme mietimme ratkaisuksi siedätyshoitoa verkkoyhteydellä. Silloin toinen näkee ja kommentoi etänä ja se tuntuu minusta turvallisemmalta kotona kameran takana jolloin voi keskeyttää tilanteen käydessä liian jännittäväksi.
Molemmilla meistä on kamerat kannettavissa ja näin etäyhteydellä voisin ystäväni kanssa paljastella asian tiimoilta.
Eihän siitä sittenkään mitään tule kun saman tien on minulla käsi tai vaate takaisin edessä kun alastomaksi asti en rohkene yhteyden aikana alkaa.
Ystäväni ehdottaa jo käsirautoja hillitsemään heilumistani mutta niiden puuttuessa keksin teipin. Sovimme että valmistelen itseni ennen seuraavaa kertaa ja avaan yhteyden sen jälkeen kun olen valmis niin jos jännitys jäisi silloin vähemmälle.
No ei tosiaankaan tunnu siltä asetellessani kannettavaani sohvapöydälle ja testatessani että näyn kokonaan kuvassa vielä vaatteet päällä.
Tämä kun pitäisi tehdä kohta ilman vaatteita.
Riisuudun alastomaksi kädet täristen ja asettelen itseni niin että saan teipattua jalkani kiinni sohvapöydän jalkoihin.
Nyt en voi heti peittää itseäni tai poistua kuvasta, levittelen siinä sitten kunnolla itseni kameralle jos avaan yhteyden.
Tästä asennosta kannettavan käyttäminen onkin vaikeaa joten langaton hiiri lattialla auttaa käynnistämään kuvauksen jos uskallan tehdä sen.
Toisen käden teippaan vielä kiinni jalkaani ettei se pääse peittämään intiimialueitani.
Kerään rohkeutta, ujostuttaa esitellä mutta silti tuntuu jännälle. Viimein avaan yhteyden ja ystäväni ihailee rohkeuttani.
Huomaan näytöstä että yhdellä yhdellä kädellä en saa itseäni kokonaan piiloon vaan aina jää jotain näkyville.
Olen katkaisemassa jännityksen kourissa yhteyttä kun huitaisen hiiren käden ulottumattomiin. Kurkotan kohti kannettavaa mutta se on liian kaukana pyödällä, huomaan vain esitteleväni paremmin paljaita paikkojani.
Alankin repimään teippejä huomaten niiden olevan varsin tiukassa.
Ystävä pyytää rauhoittumaan ja katsomaan kameraan.
Näen alastoman itseni ja ystävän katsomassa minua kertoen samalla miten seksikkäälle näytän siinä rimpuillessani. Tämä saa minut hämilleen.
Hänellä olisikin vielä yksi yllätys.
En tiedä haluanko mutta tässä tilanteessa ei taida olla vaihtoehtoja.
Takaa kuuluu ääniä ja kamera kääntyy.
Ystäväni takana on ollut joukko kavereita katsomassa lähetystä.
Irroittelen vimmatusti tiukkoja teippeja saadakseni itseni irti samalla kun näen ja kuulen kamerasta kuinka kaverijoukko käy kehumassa näkymää ja esitystäni... Epäilen ettei kiihottunut olemukseni jäänyt epäselväksi katsojille.
Tämän jälkeen he tietävät miltä näytän joten ujosteluni olisi jatkossa turhaa vaikka katseemme kohdatessa kaupungilla tunnenkin itseni alastomaksi.

4

4188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eihän tuossa ole mitään järkeä, vaan tulee ongelmia kun tuon voi kaverit kuvata ja laittaa kiertoon. Jos tuollainen ongelma on, niin anna kavereille lupa siedättää sinua olemaan alastoma livenä. Heittävät vain sinut porukalla alastomaksi, ja olette sitten niin kuin et olisikaan alasti. Kyllä siihen pian tottuu.

      • Anonyymi

        Mielikuvitus novelliin voi tulla järjettömiä kohtia. Kokeilin kirjoittaa ilman sukupuolta joten kuka vain voisi kuvitella mielikuvituksessaan olevan tapahtumissa, siksi en myöskään käyttänyt nimiä. Live siedätyksestä saattaisi saada tarinaan jatkoa. Vapaa-aika ja mielikuvituksen kulku vain rajoittaa...


    • Anonyymi

      Kavereiden kanssa live peliä.
      Tuntuu että kaverit alkaneet katsoa sillä silmällä aina kun siihen on mahdollisuus...
      Luvanneet auttaa vielä tarvittaessa ja vähän jo annoin heille luvan sopivan tilanteen tullessa tehdä näin.
      Pukuhuoneessa tuppautuvat juttelemaan ja suihkussa pyyhe häviää vierestä jolloin joudun kävelemään etsimään sitä alastomana katseiden alla. Tapahtuipa omalla pelivuorolla salissa että ystävä "vahingossa" sai housuni putoamaan tiukassa tilanteessa.
      Iso avoin tila sai sen tuntumaan paljon paljastavammalle.
      Ystävä vieressä yllytti, et varmasti uskalla...
      Ymmärsin mitä hän tarkoitti ja hetki meni sykkeen kohotessa rohkeutta keräten.
      Housut sai mennä ja paitakin lähti.
      Tuntui todella älyttömälle heilua pelin viimeinen puolikas alastomana muiden ollessa vaatteissa.
      Hajosi muuten kavereiden pelin seuraaminen täysin. Taisi silmät seurata jotain ihan muuta minun heilutellessa paikkojani kavereille.
      Hyvä ettei karkuun saanut juosta kun kontaktia otettiin joka puolelta.
      Kehoni liikkeet tuntuivat niin selvästi kun vaatteet eivät olleet kiristämässä liikkumista.
      Jostain syystä loppu venyttelykin oli normaalia pidempi... Onnekseni meillä illan viimeinen vuoro niin ulkopuolisia ei salissa liiku.
      Kiihottunut tunnelma oli aistittavissa ja nähtävissä pukuhuoneessa. Taisi kavereiden kädet käydä koskettelemassa omia paikkoja varsinkin suihkussa tavallista pidempään. Läpsäyttipä joku perinteisesti takapuolelle hyvästä pelistä tajuten samalla että housut puuttuvat.
      Ei ollut enää kiire pukeutua tähän taitaa tottua...

    • Tilanne oli itsellekkin hämmentävä. Olin teipattuna paikoilleni. Kamera lähellä valmiina. Suoraa lähetystä nettiin peppuaukostani. Yleiso sai äänestää kenen muna työntyisi sisääni. Huusin tunteeni suuni täyttävään superloniin. Tuijotin edessä olevaa näyttöä. En tajua kuinka niin iso terska voi mahtua sisääni. Miten aukkoni voi venyä niin pajon. Anukseni suorastaan imi jokaisen vuorostaan sisääni.
      Näen vieläkin siitä unta. Hämmentää kuinka se kiihoittaa minua.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      62
      1214
    2. Suhun ihastuminen oli liikaa mulle ...

      Se meni jo sairauden ja sekavuuden puolelle. Oisin tehnyt melkein mitä vain, että saisin sut ja se ei ole tervettä. Vars
      Ikävä
      34
      1020
    3. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      63
      1010
    4. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      26
      1007
    5. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      69
      955
    6. Onko kaivattunne puhelias

      Vai hiljainen hissukka.
      Ikävä
      46
      941
    7. Jiille kysymys

      Oletko kuitenkin mennyt eteenpäin ja sinulla joku uusi nainen kuvioissa? 🥹
      Ikävä
      73
      892
    8. Suomussalmen mustalaiset

      Uutena suomussalmelaisena mietin, että millasta porukkaa ovat?
      Suomussalmi
      17
      870
    9. Oletko mielestäsi kaivattusi

      ihannetyyppi ulkoisesti?
      Ikävä
      56
      852
    10. Minkälaiset hiukset

      kaivatullasi on? Miehellä Kenties ananas, puolikalju jne jne Naisella kenties vaaleat kiharat jne jne
      Ikävä
      27
      836
    Aihe