Miten kerron?

Olen raskaana. Lapsi ei todennäköisesti ole mieheni. Olen ollut työkomennuksella 2 kuukautta eräässä lämpimässä maassa, lopun arvannettekin. Pelkään lapseni olevan tummaihoisen. Rakastan miestäni ja itken itseni iltaisin uneen asian takia, en ole kertonut hänelle mitään. Kuinka voisin kertoa? Voisiko olla mahdollista että lapseni ei perisikään isänsä tummaa ihoa? Jos näin ihanasti kävisi en hänelle kertoisikaan. Komennukseni on päättynyt ja raskauteni alkaa pian näkyä. Otan vastaan hyviä neuvoja. Pilailijat älkää vaivautuko, ilmoitan asiattomat viestit ylläpitäjälle!
7795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kerro niinkuin asia on ja pian ettei tarvitse koko odotusaikaa pilata itkemisellä. Eihän sinulle mitään onnettomuutta ole tapahtunut vaan tulossa on lapsi, uusi ihminen. Väärästä miehestä nk., mutta et ole ensimmäinen ja ainoa jolle näin on käynyt.
Tilanne on hankala ja veikkaan, että miehesi sinut jättää, mutta pärjäät kyllä yksinkin, usko pois!
Yksi kysmys vielä herää, että onkohan ukkosikaan ihan uskollisena täällä kotimaassa sinua odotellut??? Hänellä vaan ei maha kasva synnin teon merkiksi ;)

Kaikkea hyvää sinulle ja lapsellesi! Lapset ovat ihania olivat sitten minkävärisiä tahansa ja isästä riippumatta.

Äänestä

et ole ensimmäinen ja ainoa jolle on näin käynyt?? Ei hel... Lohduttelet naista joka pitäisi kivittää mustan kanssa makaamisesta!! Kaikenlaisia kommentteja sitä saakin lukea! Ero vaan heti ja naama paikallislehteen!

Äänestä
  • kyllä sitä kaikenlaisia kommentteja saa lukea ja
    tommonen mies pitäisi kivittää ja naama valtakunnan suurimpaan päivälehteen!

    Äänestä

  • Oletko Keke kokenut jotakin traumaattista? Onko naisesi lähtenyt mustan miehen matkaan kun ei ole saanut omalta mieheltään kunnon tyydytystä? Oletko kenties kokenut lapsena hyväksikäyttöä? Vai oletko ehkä näitä kuuluisia nahkapäitä, vailla sosiaalisia kontakteja pienen piirisi ulkopuolelta? Sinä varmaankin kuuntelet illan ratoksi Frederickiä ja ihannoit hänen miehistä maskuliinisuuttaan. Hänkin on sinun laillasi perin katkeroitunut naisiin ja mustiin miehiin. Tiesitkö, että teidän kaltaisille katkeroituneille miehille löytyy kuuntelijoita mm. erilaisista miestenkerhoista. Sopii myös kokeilla seurakunnan miestenkerhoa mielenrauhan saamiseksi. Totuushan on Keke hyvä, että naiset ja mustat ihmiset eivät valitettavasti maailmasta lopu!

    Äänestä

Tumma ihonväri on dominoiva eli jos isä on tummaihoinen, niin lapsikin on.

Sinun tilanteessasi kertoisin mitä pikimmin, asia varmasti herättää vahvoja tunteita ja siksi ne on mielestäni parempi hoitaa pois nyt. Näin saat tilanteen rauhoitettua ennen lapsen syntymää etkä joudu asian takia enää kuihuihin, kun elämässäsi on juuri syntynyt vauva.

En ymmärrä, miten voit kuvitella, että antaisit miehesi luulla lapsen olevan hänen, jos se ei ole. No, se ei ole minun asiani.

Äänestä
  • Mä miettisin vakavasti abortin tekemistä. Jos se on vaan ollut syrjähyppy tuntemattomuuteen. Lapsi myöhemmin ehkä kaipaa isän läsnäoloa ja hellyyttä. Ei varmasti sun kohdalla toteudu jos aijot ottaa vastaan tuon lapsen. Lapsi tarvii äitiä että isää. Siitähän se esimerkki lähtee. Mut jos vanhemmat on jo hajonneet tai muuten erillään niin kyl se vaan väkisten näkee lapsen elämässä. Kannattaa miettiä asia tarkkaan ja tehdä päätös nopeasti.
    Terveisin Mari

    Äänestä

että vieraan äijjän kakaranko aattelit ukon elätettäväks työntää... tuo nyt on törkeintä mitä oon kuullu... kannattais varmaan kertoo sille oikeelle isälle.... jos se kerta vielä tummaki on
nii voi hyvin olla että lapseski on tumma..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miuku kirjoitti:

Olen raskaana. Lapsi ei todennäköisesti ole mieheni. Olen ollut työkomennuksella 2 kuukautta eräässä lämpimässä maassa, lopun arvannettekin. Pelkään lapseni olevan tummaihoisen. Rakastan miestäni ja itken itseni iltaisin uneen asian takia, en ole kertonut hänelle mitään. Kuinka voisin kertoa? Voisiko olla mahdollista että lapseni ei perisikään isänsä tummaa ihoa? Jos näin ihanasti kävisi en hänelle kertoisikaan. Komennukseni on päättynyt ja raskauteni alkaa pian näkyä. Otan vastaan hyviä neuvoja. Pilailijat älkää vaivautuko, ilmoitan asiattomat viestit ylläpitäjälle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu