minun tajuntaani ei enää keskustelun kautta häiritä toisen tajuntojen sekavilla jutuilla joita en kestä enää pohtia. Kysyb heiltä apua oman tiedostavuuteni lisäämiseen, mutta jospa he eivät edes tiedosta mitään sen enempää tai ajoittain jopa vähemmän, niin ei minun pääni kanssaan keskustelusta kirkastu.
ppoiuyuuii
Nyt minä lähden palstalta jos
392
64
Vastaukset
- Anonyymi
puhelinkeskustelut ovat siitä ongelmallisia, että niiden sisältö on mielikuvitusta, mielen kuvitusta, eikä se oikein selkeytä todellisuutta jakaa toisen mielen kuvitusta, Ne toisen mielen kuvat minun päässäni vaan mutkistaa kaikkea-
ppiuytttggghh- Anonyymi
Enhän mä voi lakata kärsimästä tajuntaani häiritsevänlaisten mielen kuvista puhelinkeskustelujen avulla koska koko keskustelu tapahtuakseen on nimenomaan mielen kuvittamista, joten se tietenkin vain lisää mielen kuvitusta,
Taas olemme kuin hölmöläiset jotka yrittää kantaa säkillä valoa taloon.
poiuuyyhhjh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enhän mä voi lakata kärsimästä tajuntaani häiritsevänlaisten mielen kuvista puhelinkeskustelujen avulla koska koko keskustelu tapahtuakseen on nimenomaan mielen kuvittamista, joten se tietenkin vain lisää mielen kuvitusta,
Taas olemme kuin hölmöläiset jotka yrittää kantaa säkillä valoa taloon.
poiuuyyhhjhja he vioelä neuvoi mulle ylimääräisten mielen kuvien ongelmaan lisää ja lisää keskustelöua joka tietenkin tuottaa vain lisäöä ja lisää kuvia. aivan älytöntä koko juttu,
ppiuuyyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja he vioelä neuvoi mulle ylimääräisten mielen kuvien ongelmaan lisää ja lisää keskustelöua joka tietenkin tuottaa vain lisäöä ja lisää kuvia. aivan älytöntä koko juttu,
ppiuuyyyyyMinä en jaksa keskustella ihmisten kanssa jotka eivät ota huomioon heille esitettyjä loogisia pointteja. nyt olen saanut ihan tarpeekseni. Äiti eläköön todellisuudessaan , minä en enää hänen todellisuuteensa mene koska mulle se on ihan älytöntä mielikuvitusta, enkä jaksa sitä mielikuvitusta enää kanssaan jakaa vaikka olenkin ekspertti jakamaan ihmisten mielikuvituksia kanssaan, mutta mulle itselleni se on hirveää-.
ppiuuyyggt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en jaksa keskustella ihmisten kanssa jotka eivät ota huomioon heille esitettyjä loogisia pointteja. nyt olen saanut ihan tarpeekseni. Äiti eläköön todellisuudessaan , minä en enää hänen todellisuuteensa mene koska mulle se on ihan älytöntä mielikuvitusta, enkä jaksa sitä mielikuvitusta enää kanssaan jakaa vaikka olenkin ekspertti jakamaan ihmisten mielikuvituksia kanssaan, mutta mulle itselleni se on hirveää-.
ppiuuyyggtoleellisempaa olisi etsiä mielen kuvituksen tuollapuolen olevaa todellisuutta.
ppiuyyyygy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
oleellisempaa olisi etsiä mielen kuvituksen tuollapuolen olevaa todellisuutta.
ppiuyyyygyse on se empatia joka laittaa jakamaan ihmisten kanssa mielensä kuvitusta ja kehonsa tuntemuksia, mutta mä en enää jaksa täträ kuormaa kaikenmaailman ihmisten mielten kuvitusta ja energiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se on se empatia joka laittaa jakamaan ihmisten kanssa mielensä kuvitusta ja kehonsa tuntemuksia, mutta mä en enää jaksa täträ kuormaa kaikenmaailman ihmisten mielten kuvitusta ja energiaa.
saavat olla pääosin ilman mua ja hyvä niin.
poihyhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
saavat olla pääosin ilman mua ja hyvä niin.
poihyhhhmä haluan että mun mielen kuvitus on kirkasta ja selkeää ja se ei kyllä sellaiseksi tule puhumalla vanhempieni tai kriisipuhelinvastaajien kanssa. vaan he juurikin aiheuttaa aivosumua joka minun ongelmanani on.
ppiuyyh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mä haluan että mun mielen kuvitus on kirkasta ja selkeää ja se ei kyllä sellaiseksi tule puhumalla vanhempieni tai kriisipuhelinvastaajien kanssa. vaan he juurikin aiheuttaa aivosumua joka minun ongelmanani on.
ppiuyyhoikeesti henkilön tajuntaa voi kirkastaa vain vielä kirkkaamoi tajuntainen. jos keskustelija ei sellainen ole hän vain sumentaa. ja ne ei ainakaan kenenkään tajuntaa kirkasta jotka käyttää apuna lääkehuurua. se on päinvastainen suunta kuin mun tavoite.
ppiuuyuyuyh - Anonyymi
minäki tästä lähen aamu ryypylle, tahi jo kolmannelle joo o
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
minäki tästä lähen aamu ryypylle, tahi jo kolmannelle joo o
mun mielestä tärkein mielen tavoite on olla mahdollisimman tietoinen ja aina vain tietoisempi. Minua ei k iinnosta tippaakaan mikään muu mielen tavoite. enkä omaa mieltäni halua käsitellä sellaisten kanssa jotka ei oo samaa mieltä että tavoite on olla mahdolisimman tietoinen.
ppoiuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mun mielestä tärkein mielen tavoite on olla mahdollisimman tietoinen ja aina vain tietoisempi. Minua ei k iinnosta tippaakaan mikään muu mielen tavoite. enkä omaa mieltäni halua käsitellä sellaisten kanssa jotka ei oo samaa mieltä että tavoite on olla mahdolisimman tietoinen.
ppoiuuVoin yrittää auttaa itseäni tokkuraisempia
ppiyytgtg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voin yrittää auttaa itseäni tokkuraisempia
ppiyytgtgTokkuraisemman ei pidä lähteä "auttamaan" tietoisemman tajunnantilaa, mutta sitähän hän ei tajua tokkurassaan-.
Osaisimpa nukkua pidempään, nukun nelisen tuntia yössä.
ppiuyyyg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tokkuraisemman ei pidä lähteä "auttamaan" tietoisemman tajunnantilaa, mutta sitähän hän ei tajua tokkurassaan-.
Osaisimpa nukkua pidempään, nukun nelisen tuntia yössä.
ppiuyyygMä jotenkin inhoon nukkumista kun se on niin tokkuraista,
ppouyyty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä jotenkin inhoon nukkumista kun se on niin tokkuraista,
ppouyytyInhoon kaikkea mikä vähentää tietoisuutta ja kirkasta tajunnantilaa
ppiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Inhoon kaikkea mikä vähentää tietoisuutta ja kirkasta tajunnantilaa
ppiuyyyymulle onnellisuus on yhtäkuin kirkas tajunnantila
ppiggfgg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mulle onnellisuus on yhtäkuin kirkas tajunnantila
ppiggfggMitään ei ole maallisessa maailmassa jonka vaihtaisin kirkkaaseen tajunnantilaan...
ppiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitään ei ole maallisessa maailmassa jonka vaihtaisin kirkkaaseen tajunnantilaan...
ppiuyyyytarkoitan kirkas tajunnantila on mulle arvokkaampaa kuin mikään nautinto tms
ppiuyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tarkoitan kirkas tajunnantila on mulle arvokkaampaa kuin mikään nautinto tms
ppiuyymä olin nuorena onnellinen kun vaan meditoin kaiket päivät
ppiiuuyuy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mä olin nuorena onnellinen kun vaan meditoin kaiket päivät
ppiiuuyuysitten tuli elämään tää ällö keskusteleminen
ppiytttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sitten tuli elämään tää ällö keskusteleminen
ppiyttttmä oksennan tätä keskustelua....
hiljaisessa kirkkaassa tajunnasssa on onnellisuus...
ppiuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mä oksennan tätä keskustelua....
hiljaisessa kirkkaassa tajunnasssa on onnellisuus...
ppiuyyykeskustelu on kuin tajunnan a nsa.
ppiuyyt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
keskustelu on kuin tajunnan a nsa.
ppiuyytkeskustelun kautta mä linkityn pahaan maailmaan. Mieluummin olisin siitä irti.
popiuuuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
keskustelun kautta mä linkityn pahaan maailmaan. Mieluummin olisin siitä irti.
popiuuuuuenkä mä oikeestaan jaksa edes keskustella semmosten kanssa jotka ei mitään tiedä neurologisesti tietoisuuden ja tajunnan muodostumisesta ja kuinka uskomukset vaikuttaa kokemukseen jne,
en mä jaksa semmosia jotka täysillä uskoo omaan subjektiiviseen kokemukseensa tajuamatta miten se on muodostunut,,,
ppiuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
enkä mä oikeestaan jaksa edes keskustella semmosten kanssa jotka ei mitään tiedä neurologisesti tietoisuuden ja tajunnan muodostumisesta ja kuinka uskomukset vaikuttaa kokemukseen jne,
en mä jaksa semmosia jotka täysillä uskoo omaan subjektiiviseen kokemukseensa tajuamatta miten se on muodostunut,,,
ppiuyyysiis esim. nää mun nettikirjioitukset. on näissä tietyllä tasolla paljon totta, mutta toisaalta nää on vaion jonkun hetken tajunnan tuosta,, en minä
ppoiuyyyu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis esim. nää mun nettikirjioitukset. on näissä tietyllä tasolla paljon totta, mutta toisaalta nää on vaion jonkun hetken tajunnan tuosta,, en minä
ppoiuyyyusiis jonkun hetken tajunnan tuotosta,
ppoiuuuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis jonkun hetken tajunnan tuotosta,
ppoiuuuuujos ei usko mitä mä sanon jos sanon faktoja on väärässä, mutta toisaalta jos uskoo täysillä niinkuin sanottu olisi koko todellisuus ja koko totuus, on siloinkin väärässä, koska se on vain juttua tietyltä tasolta tiettynä hetkenä
ppiuyyhhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jos ei usko mitä mä sanon jos sanon faktoja on väärässä, mutta toisaalta jos uskoo täysillä niinkuin sanottu olisi koko todellisuus ja koko totuus, on siloinkin väärässä, koska se on vain juttua tietyltä tasolta tiettynä hetkenä
ppiuyyhhhheli vaikka sanomani olisikin täysin totta ja faktoja sen voi siinä mielessä uskoa, mutta se on vaan niin pirstale, ettei siihenkään pidä mennä täysillä.-
ppiuygtgg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eli vaikka sanomani olisikin täysin totta ja faktoja sen voi siinä mielessä uskoa, mutta se on vaan niin pirstale, ettei siihenkään pidä mennä täysillä.-
ppiuygtggmä kirjoitan tänne jotain, mutta periaatteessa minuutissa mun tajunnassa voi olla joitain aivan muuta
ppiuyyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mä kirjoitan tänne jotain, mutta periaatteessa minuutissa mun tajunnassa voi olla joitain aivan muuta
ppiuyyyyyesim . annan joinkun kuvan persoonallisuudestani ja minuutin päästä voisin antaa toisenlaisen. liian fiksaatoitunut käsitys toisen persoonosta , ainakaan munlaisen ei voi pitää paikkansa. esim. jos he luo kriisipuhelimessa jonkun yksinbkertaisen yhden käsityksen siitä kuka mä oon, se on tietenkin väärä käsitys.
ppiuyytgg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
esim . annan joinkun kuvan persoonallisuudestani ja minuutin päästä voisin antaa toisenlaisen. liian fiksaatoitunut käsitys toisen persoonosta , ainakaan munlaisen ei voi pitää paikkansa. esim. jos he luo kriisipuhelimessa jonkun yksinbkertaisen yhden käsityksen siitä kuka mä oon, se on tietenkin väärä käsitys.
ppiuyytggmulla on monipuolinen tajunta
ppiuiuuyuy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mulla on monipuolinen tajunta
ppiuiuuyuysiksiokin tämä ouhuminen on niin turhauttavaa,. ei tällä puhumalla mitään selkoa ikinä tule.,
ppiuyyyh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siksiokin tämä ouhuminen on niin turhauttavaa,. ei tällä puhumalla mitään selkoa ikinä tule.,
ppiuyyyhkeskustelukumppani aina takertuu johonkin luuloon johon juuttuu.
ppiuyyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
keskustelukumppani aina takertuu johonkin luuloon johon juuttuu.
ppiuyyyyytai ni yks persoonakuva vois pitää paikkansa minusta,. oon henkilö joka tykkää hyvin monipuolisesta ajattelusta.
ppiuyytyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tai ni yks persoonakuva vois pitää paikkansa minusta,. oon henkilö joka tykkää hyvin monipuolisesta ajattelusta.
ppiuyytyymulle aina tuntuu ettäö muut juuttuu johonkin eikä keskustelu etene soljuvampiin sfääreihin
ppiuuyyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mulle aina tuntuu ettäö muut juuttuu johonkin eikä keskustelu etene soljuvampiin sfääreihin
ppiuuyyyyyyliopistikursseilla oon saanu ajatella aika luonnollisen monipuolisesti. siitä kiitos,. Suomessa on hyvä yliopisto, avaraa ajattelua., muttas siinä on valtava ero muuhun yhteiskuntaan.
ppiuuyhyhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
yliopistikursseilla oon saanu ajatella aika luonnollisen monipuolisesti. siitä kiitos,. Suomessa on hyvä yliopisto, avaraa ajattelua., muttas siinä on valtava ero muuhun yhteiskuntaan.
ppiuuyhyhhsitä yliopiston mahdollistamaa ajattelumaailmaa ei muille ihmisille pääosin ole olemassakaan
ppiuyyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sitä yliopiston mahdollistamaa ajattelumaailmaa ei muille ihmisille pääosin ole olemassakaan
ppiuyyyyymutta mä oon yllättynyt kuinka paljon kuitenkin on reittejä uudellekin ajattelulle.
mutta sitten tämä minkä kanssa joutuu pärjään päivittäin missä ei paljon mitään ajatella on mulle tosi rankkaa
ppiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta mä oon yllättynyt kuinka paljon kuitenkin on reittejä uudellekin ajattelulle.
mutta sitten tämä minkä kanssa joutuu pärjään päivittäin missä ei paljon mitään ajatella on mulle tosi rankkaa
ppiuyyyyei ihmiset ymmärrä mun puhetta, kun mulla on vaikka kuinka paljon kaikkea tausta-ajattelua mistä se puhe kumpuaa mut mikä ei oo samaa kuin se puhe.
Niinkuin esim. mä voisin ihan hyvin pellellä itseni vaikka miksikä, en ota omaa persoonaani niin vakavasti ja siy toisaalta oon äärimmäisen vakava perusteliha ja totuuteen pyrkijä, mutta se on mun mielestä osa totuutta, että oman persoonan voi ottaa tietyllä tasolla huumorilla oli se miten vakava persoona hyvänsä.
ppiuuyyyh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei ihmiset ymmärrä mun puhetta, kun mulla on vaikka kuinka paljon kaikkea tausta-ajattelua mistä se puhe kumpuaa mut mikä ei oo samaa kuin se puhe.
Niinkuin esim. mä voisin ihan hyvin pellellä itseni vaikka miksikä, en ota omaa persoonaani niin vakavasti ja siy toisaalta oon äärimmäisen vakava perusteliha ja totuuteen pyrkijä, mutta se on mun mielestä osa totuutta, että oman persoonan voi ottaa tietyllä tasolla huumorilla oli se miten vakava persoona hyvänsä.
ppiuuyyyhmä luulen että mä ajattelen ihan hirveen monimutkaisesti, eikä ihmiset tuuu ajatelleeksi että mä ajattelen niin.
ppoiuuyuyuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mä luulen että mä ajattelen ihan hirveen monimutkaisesti, eikä ihmiset tuuu ajatelleeksi että mä ajattelen niin.
ppoiuuyuyuumulla on niinkuion ajattelussa kymmeniä kerroksia päällekkäin samaan aikaan
ppiuyuyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mulla on niinkuion ajattelussa kymmeniä kerroksia päällekkäin samaan aikaan
ppiuyuyymut parhaitenkin tunteva ihminen jonka kaa hyvin ymmörrämme toisiamme , niin mun abstraktein ajattelu on semmosta jota hänkään ei ymmärrä.
ppiuyyyyu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mut parhaitenkin tunteva ihminen jonka kaa hyvin ymmörrämme toisiamme , niin mun abstraktein ajattelu on semmosta jota hänkään ei ymmärrä.
ppiuyyyyuitselläni tuo abstrakti on semmosta nautinnollista ajattelua.
ppiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
itselläni tuo abstrakti on semmosta nautinnollista ajattelua.
ppiuyyyyse on niinku semmonen ihana avautuva ihmemaailma....abstraktit ajatukset on mun mielestä hauskoja, kauniita,
ppiuytytyyuyu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se on niinku semmonen ihana avautuva ihmemaailma....abstraktit ajatukset on mun mielestä hauskoja, kauniita,
ppiuytytyyuyuMä koen sen niinku henkisyydeksi koska sillon ei ajattele mitään luotua muotoa. Se ikäänkuin vapauttaa maailman kahleista, kun ajattelee niin abstraktisti ettei se kiinnity maalliseen maailmaan. Tää on mun ydin.
ppiuuyuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
enkä mä oikeestaan jaksa edes keskustella semmosten kanssa jotka ei mitään tiedä neurologisesti tietoisuuden ja tajunnan muodostumisesta ja kuinka uskomukset vaikuttaa kokemukseen jne,
en mä jaksa semmosia jotka täysillä uskoo omaan subjektiiviseen kokemukseensa tajuamatta miten se on muodostunut,,,
ppiuyyyToimi paska puhelin saatsna
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sitä yliopiston mahdollistamaa ajattelumaailmaa ei muille ihmisille pääosin ole olemassakaan
ppiuyyyyyMiksi kirjoitat huumeissa?
gkiutrtgjuur - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en jaksa keskustella ihmisten kanssa jotka eivät ota huomioon heille esitettyjä loogisia pointteja. nyt olen saanut ihan tarpeekseni. Äiti eläköön todellisuudessaan , minä en enää hänen todellisuuteensa mene koska mulle se on ihan älytöntä mielikuvitusta, enkä jaksa sitä mielikuvitusta enää kanssaan jakaa vaikka olenkin ekspertti jakamaan ihmisten mielikuvituksia kanssaan, mutta mulle itselleni se on hirveää-.
ppiuuyyggtOireena teillä on Paha Narsismi Sellaisen taudin omaavaa ei saa sääliä.
- Anonyymi
Kunnia Herralle.
- Anonyymi
Amen
"ppiuygthh" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Amen
"ppiuygthh"https://www.youtube.com/watch?v=xWdRU0yh57A
hyvä video
"ppiuyhgghhjh" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Amen
"ppiuygthh"Tulin tänne vielä korjaamaan, että kunnia Jumalalle.-
Koska minä en käytä tuota Herra sanaa, koska en ole kristitty.
"ppuyyyhh"
- Anonyymi
Minulle näytettiin seuraava unesssa.,
Tiedän miksi Youtube suosittelee minulle videoita siitä kuinka Jumala paljastaa vihoilliseni ennen minulle kuuluvia siunauksia,
"ppuygggghh"- Anonyymi
Mulla on näkijän kykyjä. Tiedän asioita, joista mulle ei ole annettu vihiäkään.
Tulin tänne todistaan, että tiedän.
Olin jakamassa siunauksestani toiselle, Jos hän ei halua kunnioittavasti jakaa, koko siunaus kuuluu minulle. Tunnen kuinka hän liiikkuu selkäni takana. Näen hänet visiossa.
ppoiuyhyjjkj - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla on näkijän kykyjä. Tiedän asioita, joista mulle ei ole annettu vihiäkään.
Tulin tänne todistaan, että tiedän.
Olin jakamassa siunauksestani toiselle, Jos hän ei halua kunnioittavasti jakaa, koko siunaus kuuluu minulle. Tunnen kuinka hän liiikkuu selkäni takana. Näen hänet visiossa.
ppoiuyhyjjkjJa mulla ei ole mitään toimittajia vastaan. Päinvastoin. Olen aina tykännyt toimittajista ja itsekin haaveillut nuorena, että minusta tulisi toimittaja.
ppiuyyyyhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mulla ei ole mitään toimittajia vastaan. Päinvastoin. Olen aina tykännyt toimittajista ja itsekin haaveillut nuorena, että minusta tulisi toimittaja.
ppiuyyyyhhToimittajat on joskus tarpeellisia totuuden paljastamiseen.
ppiuiuyuuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toimittajat on joskus tarpeellisia totuuden paljastamiseen.
ppiuiuyuuuuJoku tännekin lähettää rikollisia törkyviestejä ketjuuni
ppiuyuyuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku tännekin lähettää rikollisia törkyviestejä ketjuuni
ppiuyuyuuMinä olen ensimmäinen oman filosofiani kehittäjä, ei hän joka sitä haikailee.
Jos hän ei osaa jakaa, se ei kuulu hänelle,. Kauniit asiat pitää jakaa kauniisti tai ei ollenkaan.
ppoiuiuuuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen ensimmäinen oman filosofiani kehittäjä, ei hän joka sitä haikailee.
Jos hän ei osaa jakaa, se ei kuulu hänelle,. Kauniit asiat pitää jakaa kauniisti tai ei ollenkaan.
ppoiuiuuuuuMinä olen tämä jolla on aito näkijän kyky,
ppoiuyhhyh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen tämä jolla on aito näkijän kyky,
ppoiuyhhyhKriisipuhelinkin on ollut pulassa visualisaatioideni kanssa,
Minä se näkijä olen, Kaikki sen tietää.
ppiuyyyuyuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kriisipuhelinkin on ollut pulassa visualisaatioideni kanssa,
Minä se näkijä olen, Kaikki sen tietää.
ppiuyyyuyuuuHmm...
Moitin äitiäni ettei hän mitään tiedä, mutta ehkä se olikin totta mitä hän sanoi ja tällä kertaa moitin väärin.
Äiti sanoi
Että joudun pikkusen odottaan koska kysytään varmaan vielä joltain muulta koska on se semmonen juttu....siis se minun keksintöni...
ppoiuiyuyyuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hmm...
Moitin äitiäni ettei hän mitään tiedä, mutta ehkä se olikin totta mitä hän sanoi ja tällä kertaa moitin väärin.
Äiti sanoi
Että joudun pikkusen odottaan koska kysytään varmaan vielä joltain muulta koska on se semmonen juttu....siis se minun keksintöni...
ppoiuiyuyyuuÄitikin sen tunnustaa että olen tehnyt ihmekeksinnön, vaikkei hän ymmärrä sitä kuin osin.
Äitikin tietää, ettäö se on minun keksimä- Kerran äiti mumisi, että yrittääköhän joku muu väittää sitä omakseen.
ppoiuuhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äitikin sen tunnustaa että olen tehnyt ihmekeksinnön, vaikkei hän ymmärrä sitä kuin osin.
Äitikin tietää, ettäö se on minun keksimä- Kerran äiti mumisi, että yrittääköhän joku muu väittää sitä omakseen.
ppoiuuhhhMinä voisin tälle m,uulle hieman jakaa omastani. Jos ei halua jakaa se on minun.
ppiuhyhhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä voisin tälle m,uulle hieman jakaa omastani. Jos ei halua jakaa se on minun.
ppiuhyhhhhTämän keksinnön olen tehnyt jäettavaksi, ei kenenkään pönkäksi.
ppoiuuyyuyuui - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän keksinnön olen tehnyt jäettavaksi, ei kenenkään pönkäksi.
ppoiuuyyuyuuiTätä keksintöä pitää käyttää keksinnön sisällön mukaisesti
ppiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä keksintöä pitää käyttää keksinnön sisällön mukaisesti
ppiuyyyyNiinkuin minä tässä nyt eräiltä osin teen...vaikka tämä onkin tämä epämukavin osio
ppoiyuuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkuin minä tässä nyt eräiltä osin teen...vaikka tämä onkin tämä epämukavin osio
ppoiyuuuuTotuuden palsastaminen on mutkikasta hommaa ja mulla on siihen intohimo.
Olen "totuuden torvi". Siksi näytän totuuden rinnalla torvelta.
ppiuyyyyuiu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuuden palsastaminen on mutkikasta hommaa ja mulla on siihen intohimo.
Olen "totuuden torvi". Siksi näytän totuuden rinnalla torvelta.
ppiuyyyyuiuNiin täytyyhän minun nyt ihan pokkana kestää tämä torvelta näyttäminen.,
ppiuyyuuij - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin täytyyhän minun nyt ihan pokkana kestää tämä torvelta näyttäminen.,
ppiuyyuuijVähän niinku siellä balettikoulussa jossa tulisieluinen opettajani käski minut keskelle salia pyörähtelemään siinä ympäri samalla kun pilkataan. Ehkä mua koulutettiin tulevaan.
ppoiuyuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähän niinku siellä balettikoulussa jossa tulisieluinen opettajani käski minut keskelle salia pyörähtelemään siinä ympäri samalla kun pilkataan. Ehkä mua koulutettiin tulevaan.
ppoiuyuyyyKeksintöni kuuluu niiden käyttöön, jotka myös toimii sen mukaisesti.
ppoiuyyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keksintöni kuuluu niiden käyttöön, jotka myös toimii sen mukaisesti.
ppoiuyyyyyEi sitä oikein voisi tehdä niin, että kun joku tarjoaa jolekin herkullista ateriaa, ottaa sen vastaan sanoen että hyi mä heitän sen menemään. Ja sitten kun aterian tarjoaja on poissa, alkaakin henkilö sitä vesi kielellä sitä mössytellä.
ppiouiyyyyhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sitä oikein voisi tehdä niin, että kun joku tarjoaa jolekin herkullista ateriaa, ottaa sen vastaan sanoen että hyi mä heitän sen menemään. Ja sitten kun aterian tarjoaja on poissa, alkaakin henkilö sitä vesi kielellä sitä mössytellä.
ppiouiyyyyhhhnäkijänkyvyillä on näköjään haittapuoli, välillä hankalia oloja päässä kuten tässä taas tänä aaamuna. Kun nään noita visioita en oikein tajuu mitä materuaalisessa maailmassa saillä välin tapahtuu.
Mutta siis Google ja Youtube on tosi jänniä Mitä vaan m'ä puhun, hetken päästä mulle tarjotaan aiheesta videoita. En oikein edes tiedä miten se tapahtuu, mutta ei sillä väliä kun toimittamansa asiasisältö on niin hyödyllistä .
ppooiiuuyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
näkijänkyvyillä on näköjään haittapuoli, välillä hankalia oloja päässä kuten tässä taas tänä aaamuna. Kun nään noita visioita en oikein tajuu mitä materuaalisessa maailmassa saillä välin tapahtuu.
Mutta siis Google ja Youtube on tosi jänniä Mitä vaan m'ä puhun, hetken päästä mulle tarjotaan aiheesta videoita. En oikein edes tiedä miten se tapahtuu, mutta ei sillä väliä kun toimittamansa asiasisältö on niin hyödyllistä .
ppooiiuuyysemmostakin videoo tarjottiin että henkilöllä ois henkinen lahja, ja sitten just semmosta videoo, että viholliseni paljastetaan ennenkuin minut siunataan.
ppoiuyyygg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
semmostakin videoo tarjottiin että henkilöllä ois henkinen lahja, ja sitten just semmosta videoo, että viholliseni paljastetaan ennenkuin minut siunataan.
ppoiuyyyggsiis jos ajattelen itsekseni sinä sanat videoissa,
ppiuyyhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis jos ajattelen itsekseni sinä sanat videoissa,
ppiuyyhhne on siellä kriisipuhelimen vastaajistossa väärässä jotka näkijänkykyjeni varjopuolen takia haluaisi tuhota aivoni.
ppoiuuuuii - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ne on siellä kriisipuhelimen vastaajistossa väärässä jotka näkijänkykyjeni varjopuolen takia haluaisi tuhota aivoni.
ppoiuuuuiikaikella fyysisessä maailmassa on varjopuolensa.
ppoiiuuiu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kaikella fyysisessä maailmassa on varjopuolensa.
ppoiiuuiuet sä voi alkaa tuhota jotain siksi , että sillä on varjo. silloin tuhoisit kaiken fyysisen.
ppoiuuuuuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
et sä voi alkaa tuhota jotain siksi , että sillä on varjo. silloin tuhoisit kaiken fyysisen.
ppoiuuuuuuuOnko järkeä käydä jonkun varjon kimppuun tuhoamaan sitä. Eihän se varjo mihinkään katoa ennenkuin on kadonnut se todellinen mistä se varjo on heijastunut.,
ppoihhyhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko järkeä käydä jonkun varjon kimppuun tuhoamaan sitä. Eihän se varjo mihinkään katoa ennenkuin on kadonnut se todellinen mistä se varjo on heijastunut.,
ppoihhyhhJa sen todellisen tuhoaminen olisi silkaa laitonta väkivaltaa,
ppoiuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sen todellisen tuhoaminen olisi silkaa laitonta väkivaltaa,
ppoiuuuVoisko olla että narsisti luulee varjoaan itsekseen ?
ppoiuuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisko olla että narsisti luulee varjoaan itsekseen ?
ppoiuuuuTästä mulle tuli mieleen se Platon luolateoria.
Mulle on vaikeampaa pärjätä varjojen maailmassa kuin ideoiden maailmassa.
Siksi kirjoitin lukion opelle, että minulla on "filosofin syndrooma" Platonin luolateorian jatkoksi. Ope ei oikein tykännyt sain 7 ja vastauksen että "Ei kukaan ole mestari syntyessään".
"ppoiuuuuu" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä mulle tuli mieleen se Platon luolateoria.
Mulle on vaikeampaa pärjätä varjojen maailmassa kuin ideoiden maailmassa.
Siksi kirjoitin lukion opelle, että minulla on "filosofin syndrooma" Platonin luolateorian jatkoksi. Ope ei oikein tykännyt sain 7 ja vastauksen että "Ei kukaan ole mestari syntyessään".
"ppoiuuuuu"Sitten otin yhteyttä opinto-ohjaajaan ja valitin, että kun ideani on niin hyvä että sillä varmasti pärjää yliopistossa mutta lukiosta saan 7 argumentointivirheellä perusteltuna. Niin jätän sen lukion.
ppoiiuuuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten otin yhteyttä opinto-ohjaajaan ja valitin, että kun ideani on niin hyvä että sillä varmasti pärjää yliopistossa mutta lukiosta saan 7 argumentointivirheellä perusteltuna. Niin jätän sen lukion.
ppoiiuuuuuJa jos kaksi filosofia kiistelee kyllä mun mielestä kiistan voittaja pitäisi olla sen filosofiselta näkökannalta ja argumentoinnin filosofiselta vahvuudelta voittaja,..ei varjojen maailman voittaja.
ppiuuyuyygy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja jos kaksi filosofia kiistelee kyllä mun mielestä kiistan voittaja pitäisi olla sen filosofiselta näkökannalta ja argumentoinnin filosofiselta vahvuudelta voittaja,..ei varjojen maailman voittaja.
ppiuuyuyygyEn viitannut tällä lukio opeen. Hänen kanssa m inulla ei ole kiistaa.
ppiuyuyyyh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En viitannut tällä lukio opeen. Hänen kanssa m inulla ei ole kiistaa.
ppiuyuyyyhSiis mun mielestä filosofoen kiista pitää ratkoa filosofisella argumentoinnilla ei varjojen maailman argumentoinnilla.
ppouyyuyuiik - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis mun mielestä filosofoen kiista pitää ratkoa filosofisella argumentoinnilla ei varjojen maailman argumentoinnilla.
ppouyyuyuiikSiis jos tilanne on se että kaksi filosofia kiistelee ja toinen heistä voittaisi varjojen maailmassa ja toinen ideoiden maailmassa, niin jos kyseessä todella on filosofit voittajan tulisi olla ideoiden maailmassa voittanut osapuoli.
ppiuiuuujh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis jos tilanne on se että kaksi filosofia kiistelee ja toinen heistä voittaisi varjojen maailmassa ja toinen ideoiden maailmassa, niin jos kyseessä todella on filosofit voittajan tulisi olla ideoiden maailmassa voittanut osapuoli.
ppiuiuuujhTosin haastan myös joitakin Platon ideoista,
ppoiuuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosin haastan myös joitakin Platon ideoista,
ppoiuuyyyTää meni nyt vähän vakavaksi.
Mutta kun mä näin unta näistä tapahtumista..
Että ehkä nyt pitäisi vähän puhua totuutta, eikä vain esittää torvea.
ppiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää meni nyt vähän vakavaksi.
Mutta kun mä näin unta näistä tapahtumista..
Että ehkä nyt pitäisi vähän puhua totuutta, eikä vain esittää torvea.
ppiuyyyyHassua että youtube myös tarjoaa mulle usein videoita Josefista
ppoiyuyyyhhh - Anonyymi
Ei Jobkaan helpolla päässyt
https://en.wikipedia.org/wiki/Job_(biblical_figure)
Mistä joillain on semmonen käsitys että vääryyksien kokemus tarkoittaisi sitä ettei Jumalaa ole olemassa kun juuri Profeetoille tapahtuu hirveitä vääryyksiä?
ppoiuyytyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Jobkaan helpolla päässyt
https://en.wikipedia.org/wiki/Job_(biblical_figure)
Mistä joillain on semmonen käsitys että vääryyksien kokemus tarkoittaisi sitä ettei Jumalaa ole olemassa kun juuri Profeetoille tapahtuu hirveitä vääryyksiä?
ppoiuyytyyyMä maalasin mun elämän tapathtumia 4-9 vuotta etukäteen.
Ihmekokemus.
ppoiuhhjkj - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä maalasin mun elämän tapathtumia 4-9 vuotta etukäteen.
Ihmekokemus.
ppoiuhhjkjSiitä syystä olen vihainen silloin kun kriisipuhelinvastaaja neuvoo minua terapiaksi maalaamaan minule manipuloituja kauhukuvia.
ppouyyghyhj - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitä syystä olen vihainen silloin kun kriisipuhelinvastaaja neuvoo minua terapiaksi maalaamaan minule manipuloituja kauhukuvia.
ppouyyghyhjMun mielestä semmonen "taideterapia" on huuhaata ja vaarallista.
Mitä sä maalaat, siitä voi tulla totta!
popihhjhjk - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun mielestä semmonen "taideterapia" on huuhaata ja vaarallista.
Mitä sä maalaat, siitä voi tulla totta!
popihhjhjkPuhun totta olen saanut puhelimesta useita kuolemanvaarallisia ohjeita.
He hoitaisivat "pelkoja" tuottamalla todellisia fyysisiä vaaroja. Eihän siin ä ole mitään järkeä!
poihhhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhun totta olen saanut puhelimesta useita kuolemanvaarallisia ohjeita.
He hoitaisivat "pelkoja" tuottamalla todellisia fyysisiä vaaroja. Eihän siin ä ole mitään järkeä!
poihhhhhEi ole mitään järkeä hoitaa pelkoa pyrkimällä toteuttamaan pelko.
Toki se ei silloin ole enää pelko, vaan paljon pahempaa.
ppoiuuuj - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole mitään järkeä hoitaa pelkoa pyrkimällä toteuttamaan pelko.
Toki se ei silloin ole enää pelko, vaan paljon pahempaa.
ppoiuuujMun vahvuus on siinä että kestän paljon voimakkaita tunteita.
Kestän myös valtavat määrät pelkoa tarvitsematta siihen mitään keinohelpotusta,
ppoiuyuyyyh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun vahvuus on siinä että kestän paljon voimakkaita tunteita.
Kestän myös valtavat määrät pelkoa tarvitsematta siihen mitään keinohelpotusta,
ppoiuyuyyyhNe siellä puhelimessa vastaa pieninmpäänkin pelkoon tyyliin...kauheeta sul on pelko, kannattais mennä terveyskeskukseen. Mulle he kuulostaa ihan hassahtaneille itse.
ppihyhghgg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne siellä puhelimessa vastaa pieninmpäänkin pelkoon tyyliin...kauheeta sul on pelko, kannattais mennä terveyskeskukseen. Mulle he kuulostaa ihan hassahtaneille itse.
ppihyhghggMitä kauheeta siinä on jois mul on pelko ?
Ei sen mun mielestä oo kauheeta,
ppiuyhghgg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä kauheeta siinä on jois mul on pelko ?
Ei sen mun mielestä oo kauheeta,
ppiuyhghggkauheeta olis jos ei koskaan kokis pelkoa
ppiuhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kauheeta olis jos ei koskaan kokis pelkoa
ppiuhhhjos ei koskaan kokis pelkoa olis jo aika pahan luokan psykopaatti varmaan
ppiuhhghh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jos ei koskaan kokis pelkoa olis jo aika pahan luokan psykopaatti varmaan
ppiuhhghhOnhan mun tärkeää kokea pelkoa esimerkiksi kuullessani tuhoisan neuvon.
Mähän saattaisin muuten toteuttaa sen.
ppiuhgggg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan mun tärkeää kokea pelkoa esimerkiksi kuullessani tuhoisan neuvon.
Mähän saattaisin muuten toteuttaa sen.
ppiuhggggJotkut argumentoi nurinpäin: koska koet pelkoa sun pitäisi toteuttaa se neuvo.
Toi on ku jostain pirun kirjoista
ppiuhyhhhg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut argumentoi nurinpäin: koska koet pelkoa sun pitäisi toteuttaa se neuvo.
Toi on ku jostain pirun kirjoista
ppiuhyhhhgluonnollisesti se menee näin:
Kuulee neuvon jolla olisi huono seuraukset, pelko astuu kuvaan kertomaan että olisi väärin seurata sitä neuvoa
ppiuyyggh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
luonnollisesti se menee näin:
Kuulee neuvon jolla olisi huono seuraukset, pelko astuu kuvaan kertomaan että olisi väärin seurata sitä neuvoa
ppiuyygghse pelko on siinä hyvällä asialla, niin mitäö kauhistelemista siinä on
ppioyyhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se pelko on siinä hyvällä asialla, niin mitäö kauhistelemista siinä on
ppioyyhhmua "ahsdisti" se kriisipuhelimessa että he kauhistekee tunteita, ..ja keskittyy vain muutamaan tunteeseen'
ppiuyyhghghg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mua "ahsdisti" se kriisipuhelimessa että he kauhistekee tunteita, ..ja keskittyy vain muutamaan tunteeseen'
ppiuyyhghghgja tosiaan empaattina tunnen heidän tunteensa omassa kehossani....
siksi se soittaminen oli myöskin tuskaa
ppouyyhyhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja tosiaan empaattina tunnen heidän tunteensa omassa kehossani....
siksi se soittaminen oli myöskin tuskaa
ppouyyhyhhoikeesti siellä on minulle vihaisia. MUn poikkeukselliset aiheeni ärsyttää joitain niin että HEILLE tulee vihainen olo ja sitten he alkaa jankkaamaan ja tivaamaan niinku minö olisin vihainen vaikkei siitä ole merkkiäkään...
Mutta mulle tulee outoja oloja eläytyä empaattina heidän nurinkuriseenotunteeseensa minun vihaisuudestani...ja siinä vaiheessa oloni on jo tosi outo
ppihghhghh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
oikeesti siellä on minulle vihaisia. MUn poikkeukselliset aiheeni ärsyttää joitain niin että HEILLE tulee vihainen olo ja sitten he alkaa jankkaamaan ja tivaamaan niinku minö olisin vihainen vaikkei siitä ole merkkiäkään...
Mutta mulle tulee outoja oloja eläytyä empaattina heidän nurinkuriseenotunteeseensa minun vihaisuudestani...ja siinä vaiheessa oloni on jo tosi outo
ppihghhghhmä tarkoitan tuolla empaatilla ihmistä joka tuntee toisen emotionaalisen energian omassa kehossa.
¨He on hämmentävä kokemus että sen kokee sitten omassa kehossa vaikkei se ole itsestä lähtöisin...ja se onb pelottavaa
ppiygggg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mä tarkoitan tuolla empaatilla ihmistä joka tuntee toisen emotionaalisen energian omassa kehossa.
¨He on hämmentävä kokemus että sen kokee sitten omassa kehossa vaikkei se ole itsestä lähtöisin...ja se onb pelottavaa
ppiyggggsiis jos mä en itse koe aihetta vihaisuuteen , mutta toisessaa on vihaista energiaa, joka välittyy mun kehoon . ja sit mun pitää käsitellä se energia pois.,
moni kai käyttää mua tuohon.
ppiuyhhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis jos mä en itse koe aihetta vihaisuuteen , mutta toisessaa on vihaista energiaa, joka välittyy mun kehoon . ja sit mun pitää käsitellä se energia pois.,
moni kai käyttää mua tuohon.
ppiuyhhhhToi on ehkö sitä kun mä nuorena tyttönä tapasin sanoa että olen ikäänkuin Luojan komposti. Käsittelen pahoja energioita vaarattomiksi., mutta välillä pelottaa jos se ei onnistu esim aivovaurioituneena
ppouihggfgghh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi on ehkö sitä kun mä nuorena tyttönä tapasin sanoa että olen ikäänkuin Luojan komposti. Käsittelen pahoja energioita vaarattomiksi., mutta välillä pelottaa jos se ei onnistu esim aivovaurioituneena
ppouihggfgghhsit mä keksin, että siinä paskassa voi kasvattaa kukkia ! Se on mun elämäni idea!
ppiouyygtgghh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sit mä keksin, että siinä paskassa voi kasvattaa kukkia ! Se on mun elämäni idea!
ppiouyygtgghhVaihtoehtoinen tunteidenkäsittelymetodi, jolloin tunteeseen ei tarvitse psykiatria eikä lääkettä.
ppiuytggtgg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaihtoehtoinen tunteidenkäsittelymetodi, jolloin tunteeseen ei tarvitse psykiatria eikä lääkettä.
ppiuytggtggEli siis huono tunne-energia kompostoidaan paskaksi ja kasvatetaan siinä kukkia,
ppioiuuuyyyh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli siis huono tunne-energia kompostoidaan paskaksi ja kasvatetaan siinä kukkia,
ppioiuuuyyyhEli tollatavalla se energian kierratys tapahtuu vaarattomasti.
ppiuyhyuhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli tollatavalla se energian kierratys tapahtuu vaarattomasti.
ppiuyhyuhhei lähetetä suoraan toiselle ihmiselle eteenpäin saamaansa pahaa energiaa, vaan ensin kompostoidaan se kasvatetaan kukkia ja laitetaan kukat eteenpäin
ppiuuyyggg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei lähetetä suoraan toiselle ihmiselle eteenpäin saamaansa pahaa energiaa, vaan ensin kompostoidaan se kasvatetaan kukkia ja laitetaan kukat eteenpäin
ppiuuyygggTästä tulikin mieleeni että koska minä ja kilpaileva filosofi olemme päätyneet toimittamaan toisillemme kompostointikelpoista ainesta, viisas filosofi ei voi päätellä muuta kuin että ne mitäisi kompostoida molemminpuolisesti ja kasvattaa kukkia,
ppiuggggg
- Anonyymi
Jos joku kirjoittelee ketjuihini törkyviestejä jotka on jotain laitonta tekstiä en koskaan hyväksy niitä.
popiuuuyyhh- Anonyymi
Minä inhoon herkkänä ihmisenä kaikkee karmeeta.
ppiouuyuuyu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä inhoon herkkänä ihmisenä kaikkee karmeeta.
ppiouuyuuyumutta mä oon joutunut kuuntelemaan niin kauheesti kaikkea karmeeta että silleen karmeetakin on aivoihini päätynyt ja sen aineksen käsittely ei meinnannut aluksi onnistyua mun hienosyisellä aivosysteemillä ollenkaan, siksi jouduin siihen kriisipuhelinkierteeseen
ppoiuiuhhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta mä oon joutunut kuuntelemaan niin kauheesti kaikkea karmeeta että silleen karmeetakin on aivoihini päätynyt ja sen aineksen käsittely ei meinnannut aluksi onnistyua mun hienosyisellä aivosysteemillä ollenkaan, siksi jouduin siihen kriisipuhelinkierteeseen
ppoiuiuhhhhmut he ei voi auttaa mua sen karmeen käsittelyssä, koska jos siitä soittaa muodostuu aina lisää karmeaa ainesta siitä keskustelusta. ja se on ihan hirvee kierre sitten.
Koska he ei ole tajunneet ongelman ydintä oikein.
popuuyyhhgh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mut he ei voi auttaa mua sen karmeen käsittelyssä, koska jos siitä soittaa muodostuu aina lisää karmeaa ainesta siitä keskustelusta. ja se on ihan hirvee kierre sitten.
Koska he ei ole tajunneet ongelman ydintä oikein.
popuuyyhhghhe kasvatti mun kauhun siemenestä suurella määrällä lannotetta suuren puuun. Ei olis kannattanut siitä siemenestä soittaa,
ppiuiuyyyuuj - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
he kasvatti mun kauhun siemenestä suurella määrällä lannotetta suuren puuun. Ei olis kannattanut siitä siemenestä soittaa,
ppiuiuyyyuujnyt pitää pärjätä sen puun kanssa yksikseen , koska he on vihaisia kun se lannotteensa ei auta.
ppiuyyggggh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
nyt pitää pärjätä sen puun kanssa yksikseen , koska he on vihaisia kun se lannotteensa ei auta.
ppiuyygggghyritin koko aika vastustella alusta asti sanoen että se tekee vain haitta mulle, mutta aina vaan väkisin piti yrittää sitä., siinä se puu nyt on.
ppiuhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
yritin koko aika vastustella alusta asti sanoen että se tekee vain haitta mulle, mutta aina vaan väkisin piti yrittää sitä., siinä se puu nyt on.
ppiuhhhei ne kaavat aina toimi niin, että peloista pitää puhua. voi käydä niiinkin että peloista puhumala peloista kasvatetaan s uuri , kun se hermosto traumatisoidaan jatkuvalla mielikuvituspelon pyörityksellä.
ppiuyghjj - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei ne kaavat aina toimi niin, että peloista pitää puhua. voi käydä niiinkin että peloista puhumala peloista kasvatetaan s uuri , kun se hermosto traumatisoidaan jatkuvalla mielikuvituspelon pyörityksellä.
ppiuyghjjsiot aluksi he oli niinku että "tää ei riitä",. olin ihan kauhuissani että vieläkö lisää
ppiuyuyghh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siot aluksi he oli niinku että "tää ei riitä",. olin ihan kauhuissani että vieläkö lisää
ppiuyuyghhHe ei todellakaan osanneet kuunnella mua että mitä mä sanon.
ppiuhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
He ei todellakaan osanneet kuunnella mua että mitä mä sanon.
ppiuhhhhe ei oo tottuneet filosofeihin jotka harkitsee mitä he sanoo.
ppoiuuyyhhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
he ei oo tottuneet filosofeihin jotka harkitsee mitä he sanoo.
ppoiuuyyhhhhaluksi kun soitin puhuin todella vain asiaa
ppiuuyhhghg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
aluksi kun soitin puhuin todella vain asiaa
ppiuuyhhghgettä miks just mua olisi pitänyt kuunnella ihmeteltiin, että kun heille tulee kaikenlaista pilasoittajaa. No siksi tietenkin että mä en ollut pilasoittaja,
ppiuyygggh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
että miks just mua olisi pitänyt kuunnella ihmeteltiin, että kun heille tulee kaikenlaista pilasoittajaa. No siksi tietenkin että mä en ollut pilasoittaja,
ppiuyyggghMutta ehkä Jumala teki mulle vähän niinku Jobille että jätti seitsemäksi vuodeksi suojelematta, että kaikki luulis feikiksi,
ppiuygggg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ehkä Jumala teki mulle vähän niinku Jobille että jätti seitsemäksi vuodeksi suojelematta, että kaikki luulis feikiksi,
ppiuyggggmul on taas kaks pientä ihosyövän näköistä kohtaa.
koitan mun luontaishoidolla ja rukoilulla,
en tiedä auttaako, mut toivon.
ppoiujjhj - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mul on taas kaks pientä ihosyövän näköistä kohtaa.
koitan mun luontaishoidolla ja rukoilulla,
en tiedä auttaako, mut toivon.
ppoiujjhjturha mennä lääkäriin kun hoidostaan vammautuisin mahdollisesti kokonaan
ppiuiuhhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
turha mennä lääkäriin kun hoidostaan vammautuisin mahdollisesti kokonaan
ppiuiuhhhhtai en mä tiedä onko heillä jotain jäädytyslaitteita tms. millä vois joissain tapauksissa poistaa jotain ihosta, No pitää katsoo.
"ppouiyggg" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tai en mä tiedä onko heillä jotain jäädytyslaitteita tms. millä vois joissain tapauksissa poistaa jotain ihosta, No pitää katsoo.
"ppouiyggg"Elämä on tosi kummallista, saapi nähdä....
Se kummallinen elämä on enemmän totta kuin se tavallinen kuvitelma.
Osoittaahan sen jo nuo kasvonaamioisset kaupassa.
ppoihhghhhjh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elämä on tosi kummallista, saapi nähdä....
Se kummallinen elämä on enemmän totta kuin se tavallinen kuvitelma.
Osoittaahan sen jo nuo kasvonaamioisset kaupassa.
ppoihhghhhjhSaan myös suosituksoa videoista, että Jumala laittaa minut odottamaan ja pitää luottaa Jumalan ajoitukseen. :)
"ppihghghhhjh" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saan myös suosituksoa videoista, että Jumala laittaa minut odottamaan ja pitää luottaa Jumalan ajoitukseen. :)
"ppihghghhhjh"Ja tosiaan kaikki asiat odottaa,.
Että pitää tässä nyt vaan odotella.
"ppiuyyyyh" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tosiaan kaikki asiat odottaa,.
Että pitää tässä nyt vaan odotella.
"ppiuyyyyh"https://www.youtube.com/watch?v=ym3jLUX8O-Q
Tuotakin videota mainostetaan minulle
"poioyfgjkkkk" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=ym3jLUX8O-Q
Tuotakin videota mainostetaan minulle
"poioyfgjkkkk"Äitikin taitaa salaa pitää minua taitavampana kuin mitä minulle paljastaa, koska kun kerran yritin löytää tulkintoja epäselville asioille, äiti oli minua enemmän taipuvainen sellaiseen tulkintaan , että ehkä minun keksintö yritetään varastaa ja pitäisi valmistautua sellaiseen yritykseen.
"ppiuuyyghhh" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äitikin taitaa salaa pitää minua taitavampana kuin mitä minulle paljastaa, koska kun kerran yritin löytää tulkintoja epäselville asioille, äiti oli minua enemmän taipuvainen sellaiseen tulkintaan , että ehkä minun keksintö yritetään varastaa ja pitäisi valmistautua sellaiseen yritykseen.
"ppiuuyyghhh"Ja äiti puhuu keksinnöstäni tyyliin että: "On tää nyt semmonen juttu että..."
"ppiuuyhhhh" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja äiti puhuu keksinnöstäni tyyliin että: "On tää nyt semmonen juttu että..."
"ppiuuyhhhh"Mutta siis mä itse tiedän tehneeni hyvän keksinnön kärsimysteni keskellä. .
"ppiouyggg" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta siis mä itse tiedän tehneeni hyvän keksinnön kärsimysteni keskellä. .
"ppiouyggg"mutta ei sitä oo hoksannut kuin harvat...
ppiuyyygh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta ei sitä oo hoksannut kuin harvat...
ppiuyyyghJa sit on sellasia jotka sanoo mulle että joo kyllä tää varmasti kiinnostaa muitakin kuin mua itseäni , mut sen jälkeen mulle ei puhuta mitään.,..
ppoiiiuuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sit on sellasia jotka sanoo mulle että joo kyllä tää varmasti kiinnostaa muitakin kuin mua itseäni , mut sen jälkeen mulle ei puhuta mitään.,..
ppoiiiuuyyyMä olen joslus aiemmin elämässäni antanut töitäni muiden nimiin. Nyt ei olis tarkoitus tehdä sitä.
"ppiuuyytgtgh" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä olen joslus aiemmin elämässäni antanut töitäni muiden nimiin. Nyt ei olis tarkoitus tehdä sitä.
"ppiuuyytgtgh"Kerran kun tein paljon vähäpätöisemmän työn sillekin oli ottajaa moneen lähtöön.
Annoin mennä, koska aihe ei ollut mulle mieluinen mutta nyt on...
ppoiuiuuhj - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerran kun tein paljon vähäpätöisemmän työn sillekin oli ottajaa moneen lähtöön.
Annoin mennä, koska aihe ei ollut mulle mieluinen mutta nyt on...
ppoiuiuuhjoikeestaan nyt on kyse mun omasta ytimestäni joten sen ei voi antaa mennä....
"ppiuyghhjj" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
oikeestaan nyt on kyse mun omasta ytimestäni joten sen ei voi antaa mennä....
"ppiuyghhjj"Oon tehnyt tuon keksinnön ensisijaisesti tutkimalla itseäni,.
ppoiuyygghgh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oon tehnyt tuon keksinnön ensisijaisesti tutkimalla itseäni,.
ppoiuyygghghMä teen joka ikisen taideteokseni niin että sillä on elävä yhteys itseeni.
Esim. eräs taulu on satumaisesta aiheesta, josta kyllä maalaa muutkin, mutta idea ei ole kenenkään maalauksesta vaan sen nimisestä tanssista jonka tanssiopettajani opetti ja sisäisestä kokemuksestani hänen tanssitunniltaan inspiraatiuona maalattu.
Eli se on ainma jotain mikä kumpuaa mun sisimmästä, ei itseni ulkopuolelta kopioitua muotoa,
ppoiytgghhhj - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä teen joka ikisen taideteokseni niin että sillä on elävä yhteys itseeni.
Esim. eräs taulu on satumaisesta aiheesta, josta kyllä maalaa muutkin, mutta idea ei ole kenenkään maalauksesta vaan sen nimisestä tanssista jonka tanssiopettajani opetti ja sisäisestä kokemuksestani hänen tanssitunniltaan inspiraatiuona maalattu.
Eli se on ainma jotain mikä kumpuaa mun sisimmästä, ei itseni ulkopuolelta kopioitua muotoa,
ppoiytgghhhjeli sen pitää olla jotain mitä olen itse elävässä elämässä kokenut, mutta ei kuitenkaan kokemuksen ulkoinen muoto,
ppoiuyhghhghhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eli sen pitää olla jotain mitä olen itse elävässä elämässä kokenut, mutta ei kuitenkaan kokemuksen ulkoinen muoto,
ppoiuyhghhghhhEli jotain mun todellisessa ulkoiseessa todellisuudesssa elettyä sisäistä kokemusta. Noin siitä tulee mun mielestä erityisen autenttista
ppiuygggggh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli jotain mun todellisessa ulkoiseessa todellisuudesssa elettyä sisäistä kokemusta. Noin siitä tulee mun mielestä erityisen autenttista
ppiuyggggghikäänkuin toinen todellisuus johon aukeaa portti jostakin kohtaa konkreettista todellisuutta mun omaa elämää
ppoiuuyyghghg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ikäänkuin toinen todellisuus johon aukeaa portti jostakin kohtaa konkreettista todellisuutta mun omaa elämää
ppoiuuyyghghgTossa videossahan sanotaan että mun pitäisi muuttua itseni paremmaksi versioksi niin ei tarvi miettiä kilpailjoita. Joten ehkä nyt hömppä "ppoihghgjhjk" jutut ois tosiaan aika lopettaa
"ppougtffgghh" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tossa videossahan sanotaan että mun pitäisi muuttua itseni paremmaksi versioksi niin ei tarvi miettiä kilpailjoita. Joten ehkä nyt hömppä "ppoihghgjhjk" jutut ois tosiaan aika lopettaa
"ppougtffgghh"pitäisikö koittaa heilauttaa taikasauvaa ja muuttua sammakosta prinsessaksi
ppoiuyytygg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pitäisikö koittaa heilauttaa taikasauvaa ja muuttua sammakosta prinsessaksi
ppoiuyytyggMulla oli viime yönä kauhukohtauksia.- Filmasin itseäni saadakseni tietää mitä tapahtuu niiden aikana. Ainakin mä kikattelin itsekseni niiden välissä ihan muita asioita.
popiuyyttyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla oli viime yönä kauhukohtauksia.- Filmasin itseäni saadakseni tietää mitä tapahtuu niiden aikana. Ainakin mä kikattelin itsekseni niiden välissä ihan muita asioita.
popiuyyttyyymutta siis mistä mä olision kelleen vihainen. Mä vaan kompostoin ikävää ainesta ihan rauhanomaisesti ja kasvatan siin' kukkia.
"ppoiiujhhhj" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta siis mistä mä olision kelleen vihainen. Mä vaan kompostoin ikävää ainesta ihan rauhanomaisesti ja kasvatan siin' kukkia.
"ppoiiujhhhj"Eiks tää oo paljon parempi kuin perinteinen vihausuus kun tehdään jotain väärin ?
"ppuihghgggg" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiks tää oo paljon parempi kuin perinteinen vihausuus kun tehdään jotain väärin ?
"ppuihghgggg"tähän ei niinku sovi kuvioon mikään vihaisuus
ppiuuuuj - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tähän ei niinku sovi kuvioon mikään vihaisuus
ppiuuuujainoo huono puoli tässä on se että vihaista osalpuolta joskus ärsyttää kun mua ei saa kunnolla suuttumaan. Ihan totta joskus mä vaan hekottelen itsekseni kun mun olis kai kuulunut suuttua.,
popiouyyhj - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ainoo huono puoli tässä on se että vihaista osalpuolta joskus ärsyttää kun mua ei saa kunnolla suuttumaan. Ihan totta joskus mä vaan hekottelen itsekseni kun mun olis kai kuulunut suuttua.,
popiouyyhjJos jokukin nyt vaikka haluaa minut nolata, niin mitö sitten, mä en oikein ymmärrä koko ideaa siinä . Teen niinkuin balettikoulussa: pyörähdän siinä pilkattavana ja jatkan sitten sitä varsinaista tehtävää tanssituntia ihan normaalisti.
poiuyggggh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos jokukin nyt vaikka haluaa minut nolata, niin mitö sitten, mä en oikein ymmärrä koko ideaa siinä . Teen niinkuin balettikoulussa: pyörähdän siinä pilkattavana ja jatkan sitten sitä varsinaista tehtävää tanssituntia ihan normaalisti.
poiuygggghMä oon lapsesta asti esittäny Chaplinia, oon aidosti vähän niinku se Chaplinin roolihahmo...
semmonen tunteellinen ja välillä vähän nolo
ppoioiujhhhhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä oon lapsesta asti esittäny Chaplinia, oon aidosti vähän niinku se Chaplinin roolihahmo...
semmonen tunteellinen ja välillä vähän nolo
ppoioiujhhhhhhEn oikeen tiedä mikä olis semmonen hyvä lopetuslause...
ppoiiuuh
- Anonyymi
Niin.. en tiedä merkkaako sinulle platonilaisittain luurit jotain auktoriteetteja... itse olen kohdannut veronmaksajain valtuuttamia sellaisena esteenä ja vääristyneenä todellisuutena, jota platonilaisesti voitaisiin pitää luolalaisina vailla ymmärrystä oikeudenmukaisuudesta. Luurilaiset on mielestäni keventyneenä syyntakeisuudesta, koska ovat usein vain vapaaehtoisia vailla institutionaalista koulimista mielelleen.
- Anonyymi
No sehän siinä pelottavaa olikin kun aivovauriossa päätyi "syyntakeettomien" armoille heidän käyttäytyessä äärimmäisen autoratiivisesti. Että he käyttätyy hyvin autoratiivisesti mutta ovat maallikoina vapaita vastuusta. Ja minä jouduin "syyntakeettomien" manipuloimaksi.
Ja mihin mä siinä jouduin kukaan ei pelasta minua siintä-
ppoiuyyyuiiji - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sehän siinä pelottavaa olikin kun aivovauriossa päätyi "syyntakeettomien" armoille heidän käyttäytyessä äärimmäisen autoratiivisesti. Että he käyttätyy hyvin autoratiivisesti mutta ovat maallikoina vapaita vastuusta. Ja minä jouduin "syyntakeettomien" manipuloimaksi.
Ja mihin mä siinä jouduin kukaan ei pelasta minua siintä-
ppoiuyyyuiijimutta siellä puhelimessa on paljon koulutettuja kriisiterapeutteja, jotka käyttätyyy erittäin autoratiivisesti.
ppiouuuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta siellä puhelimessa on paljon koulutettuja kriisiterapeutteja, jotka käyttätyyy erittäin autoratiivisesti.
ppiouuuuuSiis harvoin edes korkeat viranomaiset käyttäytyy sillätavoin niin autoratiivisesti
ppiuyyyyuuy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis harvoin edes korkeat viranomaiset käyttäytyy sillätavoin niin autoratiivisesti
ppiuyyyyuuyse hämmensi kuin sillä on ehdottomampi tahtoonsa alistumisen vaatimus kuin muualla, mutta sit he ei ookkaan vastuussa mistään koska ovat kouluttamattomia maallikkoja. Se oli pelottavaa
ppiuyhhyhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se hämmensi kuin sillä on ehdottomampi tahtoonsa alistumisen vaatimus kuin muualla, mutta sit he ei ookkaan vastuussa mistään koska ovat kouluttamattomia maallikkoja. Se oli pelottavaa
ppiuyhhyhhmua ei ole missään muualla koskaan niin voimakkaasti alistettu kenenkään toisen tahtoon kuin kriisipuhelimessa
ppiuyyyyyuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mua ei ole missään muualla koskaan niin voimakkaasti alistettu kenenkään toisen tahtoon kuin kriisipuhelimessa
ppiuyyyyyuusiks tänne päädyin
ppiuyyh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siks tänne päädyin
ppiuyyhsiitä ei ole kovin kauan kun sinne vielä soitin ja mulla oli hyvin kummallinen olo niinä päivinä.
nyt kun en oo soittanut on normaalimpi ja vapaampi olo
ppoiuuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siitä ei ole kovin kauan kun sinne vielä soitin ja mulla oli hyvin kummallinen olo niinä päivinä.
nyt kun en oo soittanut on normaalimpi ja vapaampi olo
ppoiuuyyyyksinkertaisesti koen heidän manipuloivan
ppiuuuyu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
yksinkertaisesti koen heidän manipuloivan
ppiuuuyuMä jotenkin alusta asti en tullut juttuun, en oo tottunut että mua niin määräillään ja alistetaan
ppuygtyuyj - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä jotenkin alusta asti en tullut juttuun, en oo tottunut että mua niin määräillään ja alistetaan
ppuygtyuyjkoen että olin heikko ja he käytti minuun valtaa kaikkensa ja joukolla
ppiuuyyyyu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
koen että olin heikko ja he käytti minuun valtaa kaikkensa ja joukolla
ppiuuyyyyukoen että vaatii minulta vuosien prosessoinnin päästä sen vallan alta pois henkisesti
ppiiuuhjjh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
koen että vaatii minulta vuosien prosessoinnin päästä sen vallan alta pois henkisesti
ppiiuuhjjhkoitin soittaa äidille, nyt tein niin ettö heti kun hön alkoi epämiellyttäväksi katkaisin puhelun niin ei ehtinyt tulla oireita
popiuyuuj - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
koitin soittaa äidille, nyt tein niin ettö heti kun hön alkoi epämiellyttäväksi katkaisin puhelun niin ei ehtinyt tulla oireita
popiuyuujoli kauheeta ola niin vammanen että oli pakko kuunnella toisten epämiellyttävää puhetta 5 vuotta., oli niin kipee ettei voinut sanoo, että mä en kuuntele
ppiuyyyhyh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
oli kauheeta ola niin vammanen että oli pakko kuunnella toisten epämiellyttävää puhetta 5 vuotta., oli niin kipee ettei voinut sanoo, että mä en kuuntele
ppiuyyyhyhmun mielestä se on vähän semmosta väärinkäyttöä että heikoilla olevballe puhutaan epämiellyttävästi kaikkea tosi loukkaavaa
ppiuuuyyhhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mun mielestä se on vähän semmosta väärinkäyttöä että heikoilla olevballe puhutaan epämiellyttävästi kaikkea tosi loukkaavaa
ppiuuuyyhhhhkun siinö on koko aika sitä ei niin huomaa, mutta kun saa siihen etäisyyttä se tuntuu erittäinkin kummalliselle
ppiuyyhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kun siinö on koko aika sitä ei niin huomaa, mutta kun saa siihen etäisyyttä se tuntuu erittäinkin kummalliselle
ppiuyyhhEnnenkaikkea mua vaivasi siinä se, että suurin osa kuulostaa ylemmyydentuntoiselle, , vaikka on kyse m un asiasta. Sitä mä ymmärtänyt koiskaan
ppuyyuujjk - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennenkaikkea mua vaivasi siinä se, että suurin osa kuulostaa ylemmyydentuntoiselle, , vaikka on kyse m un asiasta. Sitä mä ymmärtänyt koiskaan
ppuyyuujjkMulla on nuoresta asti ollut filosofinen periaate, että yleensö ihmisellä itsellä'än on parhaaty mahdolisuudet tioetää oma asiabsa parhaiten....ensi käden tieto on pätevämpää kuin toisen käden tieto
ppiuhhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla on nuoresta asti ollut filosofinen periaate, että yleensö ihmisellä itsellä'än on parhaaty mahdolisuudet tioetää oma asiabsa parhaiten....ensi käden tieto on pätevämpää kuin toisen käden tieto
ppiuhhhhhe jo heti alkuunsa vallan riikkoi tuota mnun periaatetta
poiuuhyhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
he jo heti alkuunsa vallan riikkoi tuota mnun periaatetta
poiuuhyhhHe rikko mun käsitystä siitä kuinka tieto rakentuu ja puhuesssaan heodän kanssaan muutoin koko aika tietämättömämmäksi kaikesta
ppiuyytgggh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
He rikko mun käsitystä siitä kuinka tieto rakentuu ja puhuesssaan heodän kanssaan muutoin koko aika tietämättömämmäksi kaikesta
ppiuyytggghJos mä sanon suoraan mulle se kokemus on kuin jostain luurista jokin manipulatiivinen tajunta melkein hyökkäis mun tajunnan kimppuun niin että mun pää vain pyörii ja mua pyörryttää.
popuhyhyjhj - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos mä sanon suoraan mulle se kokemus on kuin jostain luurista jokin manipulatiivinen tajunta melkein hyökkäis mun tajunnan kimppuun niin että mun pää vain pyörii ja mua pyörryttää.
popuhyhyjhjhe vaativat ensin uskomaan heitä ja sitten tuovat esiin että eivät ole vastuussa mistään.
se on luonnollisesti hyvin pelottava kokemus ja siinä voi käydä huonosti
ppihhhhhj - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
he vaativat ensin uskomaan heitä ja sitten tuovat esiin että eivät ole vastuussa mistään.
se on luonnollisesti hyvin pelottava kokemus ja siinä voi käydä huonosti
ppihhhhhjonhan aina pelottavaa ppäätyä vastuutakantamattoman armoille
ppiuuyyhgh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onhan aina pelottavaa ppäätyä vastuutakantamattoman armoille
ppiuuyyhghse on iso riski...ei ihmekään että tärisee siinä päästä varpaisiin...
ppiuyyyhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se on iso riski...ei ihmekään että tärisee siinä päästä varpaisiin...
ppiuyyyhhvieraan armoilla joka vaatii että hänen tahtonsa on sunb tahdon yläpuolella mutta hän eri ole vastuussa mistään,. Eiks se oo luonnolliusta että se lisääpelkoa?
ppiuuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vieraan armoilla joka vaatii että hänen tahtonsa on sunb tahdon yläpuolella mutta hän eri ole vastuussa mistään,. Eiks se oo luonnolliusta että se lisääpelkoa?
ppiuuyyyysiks mun mielestä on täysin ymmärrettävä mun vaatimus, että kun kerran mä soitan omasta asiastani jonka tunnen hyvin, mä myls johdan keskustelua..
ppuyytyyghhg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siks mun mielestä on täysin ymmärrettävä mun vaatimus, että kun kerran mä soitan omasta asiastani jonka tunnen hyvin, mä myls johdan keskustelua..
ppuyytyyghhgnyt mun piti tulla tänne vuosiksi paasaamaan saadakseni tunteen että mä johdanoman asiani keskustelua
ppiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
nyt mun piti tulla tänne vuosiksi paasaamaan saadakseni tunteen että mä johdanoman asiani keskustelua
ppiuyyyyse on mulle tosi tärkeetä että mä johdan itseöni koskevien asioiden keskustelua.,
ppiuuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se on mulle tosi tärkeetä että mä johdan itseöni koskevien asioiden keskustelua.,
ppiuuyyyyse on mulle periaatteellinen kysymys ja mä oon periaatteen nainen
ppiuyuyghhg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se on mulle periaatteellinen kysymys ja mä oon periaatteen nainen
ppiuyuyghhgniinku näätte mä pälätän vaikka vuosia sen eteen. ..
ppiuuyuyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niinku näätte mä pälätän vaikka vuosia sen eteen. ..
ppiuuyuyyMä oon nimittäin joutunut semmoseen erittäin yllättävään tilanteeseen erään henkilön kikkailun takia ja mä jouduin siihen koska mä en tajunnu ajoissa kuinka hyvä mun idea on.
ppoiuuyhhiki - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä oon nimittäin joutunut semmoseen erittäin yllättävään tilanteeseen erään henkilön kikkailun takia ja mä jouduin siihen koska mä en tajunnu ajoissa kuinka hyvä mun idea on.
ppoiuuyhhikija mä oon ite käyttäytynyt ihan hassusti ennenkuin tajusin. tuohon se itseni aliarviointi lopulta johti.
ppiuuuuyuyu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja mä oon ite käyttäytynyt ihan hassusti ennenkuin tajusin. tuohon se itseni aliarviointi lopulta johti.
ppiuuuuyuyuen aio aliarvioida enää ikinä filosofisia kykyjäni. sen opetuksen ainakin sain.
ppiuyyyyhy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
en aio aliarvioida enää ikinä filosofisia kykyjäni. sen opetuksen ainakin sain.
ppiuyyyyhyKun siis soittaessani kriisipuhelimeen aluks mä selitin kaikille että oletan kaikien ihmistenolevan vähintään mun älytasoa tai sitten älykkäämpiä.
Mutta siis toi arvioni meni aivan pieleen.
ppoiiuuyhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun siis soittaessani kriisipuhelimeen aluks mä selitin kaikille että oletan kaikien ihmistenolevan vähintään mun älytasoa tai sitten älykkäämpiä.
Mutta siis toi arvioni meni aivan pieleen.
ppoiiuuyhhmä ajattelin kaikki asiat väärin ajatellessani noin...
ppiuyggg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mä ajattelin kaikki asiat väärin ajatellessani noin...
ppiuygggsit mä vaan jakelin hienoja filosofioitani ympäri maailmaa ku roskaa.,,,
ppioiuuyyyhy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sit mä vaan jakelin hienoja filosofioitani ympäri maailmaa ku roskaa.,,,
ppioiuuyyyhymä en ollut varautunut kikkaileviin filosofeihin, ku itse otan filosofian niin vakavasti,
ppoiugggghh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mä en ollut varautunut kikkaileviin filosofeihin, ku itse otan filosofian niin vakavasti,
ppoiugggghhKysymys on nyt siitä että kuinka mä nyt pääsisin tehokkaasti jatkamaan filosofointiani , ettei mun aika mee jonkun kikkailun ihmettelemiseen kun olisi kiire filosofoida.
ppiouytttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys on nyt siitä että kuinka mä nyt pääsisin tehokkaasti jatkamaan filosofointiani , ettei mun aika mee jonkun kikkailun ihmettelemiseen kun olisi kiire filosofoida.
ppiouyttttJopa mun taidenettisuvulleni kirjoittamani esseen on joku muu jo vuosia sitten varastanut mun taidenettisivuiltani jollein ihme sivustolle joka myy akateemisia esseitä. Olisko muka mainokseksi myymilleen essseille,
ppoiuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jopa mun taidenettisuvulleni kirjoittamani esseen on joku muu jo vuosia sitten varastanut mun taidenettisivuiltani jollein ihme sivustolle joka myy akateemisia esseitä. Olisko muka mainokseksi myymilleen essseille,
ppoiuyyyen piitannu asiasta mitään kun ajattelin vaan että wow mä oon hyvä kun kirjoitelmiani myydään akateemisina esseinä ja yks mun maalaus oli omin luvin napattu sivustolle joka myy tapettikuvioita
ppoiuhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
en piitannu asiasta mitään kun ajattelin vaan että wow mä oon hyvä kun kirjoitelmiani myydään akateemisina esseinä ja yks mun maalaus oli omin luvin napattu sivustolle joka myy tapettikuvioita
ppoiuhhhäiti pilaili tossa kerran että ehkä mun elämänbtehtävä on jaella ideani ilmaiseksi muiden käyttöön...
ppoiiuhyhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
äiti pilaili tossa kerran että ehkä mun elämänbtehtävä on jaella ideani ilmaiseksi muiden käyttöön...
ppoiiuhyhhhÄiti pilaili myös semmosta tossa kerran että kohta pääsen ostamaan jonkun kirjoittaman kirjan omista filosofioistani.
ppiuuhhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äiti pilaili myös semmosta tossa kerran että kohta pääsen ostamaan jonkun kirjoittaman kirjan omista filosofioistani.
ppiuuhhhhÄiti sanoi: "Oota vaan , niin kohta pääset ostamaan...
ppoiiuuyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äiti sanoi: "Oota vaan , niin kohta pääset ostamaan...
ppoiiuuyyNi mnä ajattelin että jos mun pitäisi varmuudenn vuoksi kertoa tästä asiasta etukäteen, ettei jälkiköteen
ppoiuhhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ni mnä ajattelin että jos mun pitäisi varmuudenn vuoksi kertoa tästä asiasta etukäteen, ettei jälkiköteen
ppoiuhhhhEn mä sit tiedä kuinka uskottavia nää äitini spekulaatiot on
ppiiuuyhgh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En mä sit tiedä kuinka uskottavia nää äitini spekulaatiot on
ppiiuuyhghMutta niin tosissaan hän on, että sanoi että mun pitäisi kirjata tapahtumapäivämääriä kaiken varalta,
poouyyyyu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta niin tosissaan hän on, että sanoi että mun pitäisi kirjata tapahtumapäivämääriä kaiken varalta,
poouyyyyuJoku on voinut laskelmoida niin, että mut saadaan niin kauhukohtauksiin, etten pysy perässä.
ppoiiuuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku on voinut laskelmoida niin, että mut saadaan niin kauhukohtauksiin, etten pysy perässä.
ppoiiuuuuMun periaate on aina ollut että asioista kannattaa puhua etukäteen ei jällkikäteen
ppoiuuyuhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun periaate on aina ollut että asioista kannattaa puhua etukäteen ei jällkikäteen
ppoiuuyuhhmutta mulla on yks konsti millä voisin sabotoida ideoideni varastamisen.
levittämällä ne niin moneen paikkaan varastettavaksi, ettei kukaan saa egoistista hyötyä.
ppoiuuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta mulla on yks konsti millä voisin sabotoida ideoideni varastamisen.
levittämällä ne niin moneen paikkaan varastettavaksi, ettei kukaan saa egoistista hyötyä.
ppoiuuyyyySit ne vois vaan katella toisiaan:
Mist sä ton sait ?
Niin mut mistä sä?
Mut entä sä?
hihih
ppoiuyhghgh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sit ne vois vaan katella toisiaan:
Mist sä ton sait ?
Niin mut mistä sä?
Mut entä sä?
hihih
ppoiuyhghghsit mä voisin tehdä sen niin että ne kaikki olis toinen toisistaan ihan eri tahoja, niinku ihan eri maalaisia kaikki jne
ppoiuyttrtt
- Anonyymi
Ota jyyppy. Siis ryyppy. Alkoholi vilkastuttaa verenkiertoa etenkin aivoissa!
- Anonyymi
Tässä kaikessa on ilmeisesti pääosin kysymys vedätyksestä ja mun kauhukohtauksetkjin luultavasti johtuu niin tavallisesta syystä kuin vedätyksestä.
ppoiyttgyhj- Anonyymi
siis mua on vedätetty oikeen kunnolla
ppiiuuyyhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis mua on vedätetty oikeen kunnolla
ppiiuuyyhhoon kirjoittanut tänne vuosia pötköön koska mullla on ollut semmon en tunne että vielä voi ilmetä jotain miks ois hyvä että esim täältä näkyis vähän tapahtumien kulkua vuosien kuluesssa. Vaika te ette ookkaan mulle niin kauheen sydänystäviä, niin ootte tekin todistavia silmäpareja sille miten täällä palstalla ion nää kirjoitukset edenneet.
poiutfggghh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
oon kirjoittanut tänne vuosia pötköön koska mullla on ollut semmon en tunne että vielä voi ilmetä jotain miks ois hyvä että esim täältä näkyis vähän tapahtumien kulkua vuosien kuluesssa. Vaika te ette ookkaan mulle niin kauheen sydänystäviä, niin ootte tekin todistavia silmäpareja sille miten täällä palstalla ion nää kirjoitukset edenneet.
poiutfggghhsiis mulla ei ole ollut aikaa ja voimavaroja kirjoittaa tänne hyvin, pahoitteluni siitä.
Nimittäin myls mun korkealaatuinen filosofiani näytti roskalle pätkäkirjoituksena , mutta muutettuna hiottuun tekstiasuun siitä tuli timantti.
ppuiyttggh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis mulla ei ole ollut aikaa ja voimavaroja kirjoittaa tänne hyvin, pahoitteluni siitä.
Nimittäin myls mun korkealaatuinen filosofiani näytti roskalle pätkäkirjoituksena , mutta muutettuna hiottuun tekstiasuun siitä tuli timantti.
ppuiyttgghEnkä siis siksikään ole kirjoittanut tänne hyvin, että muuten tosiaan kohta tyypit kirjoittaisi graduja mun suomi24 teksteistä.,
Mun kimpussa on ollut aikoinaan erikoisia gradunkirjoittajiakin.
ppiuygggg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enkä siis siksikään ole kirjoittanut tänne hyvin, että muuten tosiaan kohta tyypit kirjoittaisi graduja mun suomi24 teksteistä.,
Mun kimpussa on ollut aikoinaan erikoisia gradunkirjoittajiakin.
ppiuyggggja siis oikeesti mun tekstiä on aikoinaan julkaistu jopa tohtorin nimissä omasta toivomuksestani.
ppouygggg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja siis oikeesti mun tekstiä on aikoinaan julkaistu jopa tohtorin nimissä omasta toivomuksestani.
ppouyggggettä en oo ihan tavanomainen "nettihäirikkö". Vaan sellainen nettihäiirikkö jonka teksti kelpaa tohtoritasoistenkin nimiin.
ppiouygg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
että en oo ihan tavanomainen "nettihäirikkö". Vaan sellainen nettihäiirikkö jonka teksti kelpaa tohtoritasoistenkin nimiin.
ppiouyggEn kerro sitä kenen tohtorin nimiin on julkaistu,. Kun se asia ei ole tohtorin vika,, koska minä itse halusin livistää hommastani ja mä en ois päässyt livistämään kunnolla jos en olis saanut tekstiäni muiden nimiin,
Mutta kokemusta on siis että teksatini kelpaa jopa tohtorin nimiin 10 kertaa vähempitasoisena kuin mitä se on nyt.
ppiuttfghh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kerro sitä kenen tohtorin nimiin on julkaistu,. Kun se asia ei ole tohtorin vika,, koska minä itse halusin livistää hommastani ja mä en ois päässyt livistämään kunnolla jos en olis saanut tekstiäni muiden nimiin,
Mutta kokemusta on siis että teksatini kelpaa jopa tohtorin nimiin 10 kertaa vähempitasoisena kuin mitä se on nyt.
ppiuttfghhniin jos mun teksti kelpasi tohtoritasoisen nimiin 10 kertaa vähemoitasoisena kuin nyt, niin mitä siitä voin päätellä ?
Ton mä jopa teoriassa pystyn todistaan koska sain kuitenkin työtodistuksen työstäni, eikä kyseessä ollut minuun kohdistunut huijaus vaan mä itse livistin työstä josta mulle oli maksettu palkkaa. ja kinusin tekstini muiden nimiin ja tohtori ihmetteli että enkö itse halua kunniaa ollenkaan.
ppouygghhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niin jos mun teksti kelpasi tohtoritasoisen nimiin 10 kertaa vähemoitasoisena kuin nyt, niin mitä siitä voin päätellä ?
Ton mä jopa teoriassa pystyn todistaan koska sain kuitenkin työtodistuksen työstäni, eikä kyseessä ollut minuun kohdistunut huijaus vaan mä itse livistin työstä josta mulle oli maksettu palkkaa. ja kinusin tekstini muiden nimiin ja tohtori ihmetteli että enkö itse halua kunniaa ollenkaan.
ppouygghhhJa nyt mä oon kirjottanu kymmenen kertaa parempaa tekstiä. Ja sitä on myös lennellyt minne sattuu maailmalle ennenku tajusin miten hyvä filosofi mä oon. .
ppoiuuyyyhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja nyt mä oon kirjottanu kymmenen kertaa parempaa tekstiä. Ja sitä on myös lennellyt minne sattuu maailmalle ennenku tajusin miten hyvä filosofi mä oon. .
ppoiuuyyyhhhJa mua on turha tässä kenenkään alkaa väittämään hulluksi. Pystyn todistaan kaiken ja suuren osan ihan virallisesti kelvollisesti.
ppoiuuyyhhjjhjh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mua on turha tässä kenenkään alkaa väittämään hulluksi. Pystyn todistaan kaiken ja suuren osan ihan virallisesti kelvollisesti.
ppoiuuyyhhjjhjhmä oon vähän semmonen henkilö joka ei tavoittele itselleen kunniaa,, niin voin siks joutuu helpostui hyvöksiköäytetyksi.
ppiuyggg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mä oon vähän semmonen henkilö joka ei tavoittele itselleen kunniaa,, niin voin siks joutuu helpostui hyvöksiköäytetyksi.
ppiuygggMUlla on paljon esimerkkejä m enneisyydestä tilanteista joissa en tavoitellut itselleni kunniaa.,.,.,
ppoiuygff - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MUlla on paljon esimerkkejä m enneisyydestä tilanteista joissa en tavoitellut itselleni kunniaa.,.,.,
ppoiuygffKerron tässä joitakin.
Kun minä nuorena tyttönä olisin päässyt muusikoiden ulkomaankiertueille ja Pariisiin tanssimaan, en lähtenyt mukaan.
ppoiuyggggg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerron tässä joitakin.
Kun minä nuorena tyttönä olisin päässyt muusikoiden ulkomaankiertueille ja Pariisiin tanssimaan, en lähtenyt mukaan.
ppoiuygggggSit kerran kävi niin että mä pidin tanssikurssin jonka mukavat rouvat olivat järjestäneet ja kutsuneet minut opettajaksi. Noh, paikalle tuli äänekkäästi kilpailevan tanssikoulun johtaja.
Noh en ollut moksiskaan ja pidin iloisena kurssia. Lopuksi toisen tanssikoulun porukat tuli pussaamaan minua poskelle ja sain kutsun koulunsa opettajaksi,
Noh, tarina loppui niin että äiti tuli "pelastamaan" minut tanssikoulun johtajalta soittamalla hänelle vihaisen puhelun, että en tule kouluunsa opettamaan ja kaikki valokuvat minusta on hävitettävä. Tämän tarinan kuultuaan neurologini kirjoitti papereihini, että voi Aspergerin syndrooman johdosta menettää työtilaisuuksia, koska ei hahmota sosiaalisia tilanteita.
ppoiuyghjhjj - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sit kerran kävi niin että mä pidin tanssikurssin jonka mukavat rouvat olivat järjestäneet ja kutsuneet minut opettajaksi. Noh, paikalle tuli äänekkäästi kilpailevan tanssikoulun johtaja.
Noh en ollut moksiskaan ja pidin iloisena kurssia. Lopuksi toisen tanssikoulun porukat tuli pussaamaan minua poskelle ja sain kutsun koulunsa opettajaksi,
Noh, tarina loppui niin että äiti tuli "pelastamaan" minut tanssikoulun johtajalta soittamalla hänelle vihaisen puhelun, että en tule kouluunsa opettamaan ja kaikki valokuvat minusta on hävitettävä. Tämän tarinan kuultuaan neurologini kirjoitti papereihini, että voi Aspergerin syndrooman johdosta menettää työtilaisuuksia, koska ei hahmota sosiaalisia tilanteita.
ppoiuyghjhjjRouvat kertoivat jälkikäteen miettineensä kurssin alussa että mitähän siitä tulee mutta sitten huokaisseet että hyvinhän se meni.
ppoiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rouvat kertoivat jälkikäteen miettineensä kurssin alussa että mitähän siitä tulee mutta sitten huokaisseet että hyvinhän se meni.
ppoiuyyyyNiin mun pitäs nyt olla tarkkana etten aliarvioi itseäni koska oon tehnyt jotain kymmenen kertaa parempaa,.
ppouyyg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin mun pitäs nyt olla tarkkana etten aliarvioi itseäni koska oon tehnyt jotain kymmenen kertaa parempaa,.
ppouyygEttä mua ei enää vedetetä tolla jutulla että oisin nettihäirikkötasoa.
ppiuytttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Että mua ei enää vedetetä tolla jutulla että oisin nettihäirikkötasoa.
ppiuyttttuskon että suomi24:kään ei mua enää moderoi pois, koska ovat hoksanneet etten oo oikeesti nettihäirikkö,
ppoiuytggg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
uskon että suomi24:kään ei mua enää moderoi pois, koska ovat hoksanneet etten oo oikeesti nettihäirikkö,
ppoiuytgggsiis mua on vedätetty niin että muka oisin nettihäirikkö
ppiouyyyh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis mua on vedätetty niin että muka oisin nettihäirikkö
ppiouyyyhNo et ole tietenkään nettihäirikkö. Jotkut vain häiriköi niin että olisit. Näillä palstoilla on paljon arvostelukyvytöntä ja häiriintynyttä porukkaa. Olet kirjoittanut niin paljon että jotkut muutkin palstalla asuvat ovat huomanneet ja tarttuneet sinuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No et ole tietenkään nettihäirikkö. Jotkut vain häiriköi niin että olisit. Näillä palstoilla on paljon arvostelukyvytöntä ja häiriintynyttä porukkaa. Olet kirjoittanut niin paljon että jotkut muutkin palstalla asuvat ovat huomanneet ja tarttuneet sinuun.
Niin, sen jälkeen kun vammauduin lääkeainereaktiosta (kyseessä ei ollut psyykelääke, en ole koskaan ollut sellaisten tarpeessa,), elämäni merkitykset kääntyi oudosti ikäänkuin ylösalaisin. Ylikilttinä ja ylitunnollisena tunnetusta filosofisesti ja henkisesti ajattelevasta naisesta tuli yhtäkkiä silmänräpäyksessä "nettihäirikkö". Se on hyvin outo elämänkokemus,
Ottaen huomioon että olin lapsesta asti hyvistä käytössäännöistä erityisen kiinnostunut,
Niin olihan se järkkyä ollla yhtäkkiä arvojeni vastakohta "nettihäirikkö", kun se on jotenkin juurikin syvällisen ajattelijan vastakohta mun mielestä, joka voi innostua nettihäiriköksi. Siinä ajattelussa ei ole syvyyttä, vaan "nettihäiriköinti" on ikääänkuin pelleilyä, sekä tahallista ilkeilyä tai vahingon tuottamista. Siksi mielestäni en ole määriteltävissä oikeesti "nettihäiriköksi",
"ppouytgtggghg" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, sen jälkeen kun vammauduin lääkeainereaktiosta (kyseessä ei ollut psyykelääke, en ole koskaan ollut sellaisten tarpeessa,), elämäni merkitykset kääntyi oudosti ikäänkuin ylösalaisin. Ylikilttinä ja ylitunnollisena tunnetusta filosofisesti ja henkisesti ajattelevasta naisesta tuli yhtäkkiä silmänräpäyksessä "nettihäirikkö". Se on hyvin outo elämänkokemus,
Ottaen huomioon että olin lapsesta asti hyvistä käytössäännöistä erityisen kiinnostunut,
Niin olihan se järkkyä ollla yhtäkkiä arvojeni vastakohta "nettihäirikkö", kun se on jotenkin juurikin syvällisen ajattelijan vastakohta mun mielestä, joka voi innostua nettihäiriköksi. Siinä ajattelussa ei ole syvyyttä, vaan "nettihäiriköinti" on ikääänkuin pelleilyä, sekä tahallista ilkeilyä tai vahingon tuottamista. Siksi mielestäni en ole määriteltävissä oikeesti "nettihäiriköksi",
"ppouytgtggghg"Vai onko se niin, että netissä nettihäiriköinti alkaa muuttua normiksi, että ne jotka ei ole nettihäirikköjä nimitetään nettihäiriköiksi,
ppiiuuyyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai onko se niin, että netissä nettihäiriköinti alkaa muuttua normiksi, että ne jotka ei ole nettihäirikköjä nimitetään nettihäiriköiksi,
ppiiuuyyyyyEli jos on ikäänkuin netin pinnalliseen maailmaan sopimaton on "nettihäirikkö".
ppoiuuyyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli jos on ikäänkuin netin pinnalliseen maailmaan sopimaton on "nettihäirikkö".
ppoiuuyyyyyMä sanon ihan rehellisesti, että mun ei ole ikinä ollut niin vaikea sopeutua mihinkään kuin "nettihäiriköksi", Se oli aluksi ihan järkkyä, mutta näköjään monenlaiseen tottuu. Mä luulen että tää nimike on tullut mulle ikäänkuin valtavirtaa vastavirtaan kulkemisesta,
ppoiiuuyyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä sanon ihan rehellisesti, että mun ei ole ikinä ollut niin vaikea sopeutua mihinkään kuin "nettihäiriköksi", Se oli aluksi ihan järkkyä, mutta näköjään monenlaiseen tottuu. Mä luulen että tää nimike on tullut mulle ikäänkuin valtavirtaa vastavirtaan kulkemisesta,
ppoiiuuyyyyyNyt voin jo melkeen hymyssä suin todeta olevani uuden ajan "nettihäirikkö"., Elämä on yllätyksiä täynnä. En ole varmaan mistään yllättynyt niin paljon kuin nimityksestäni nettihäiriköksi, kun koulussa olin kiusattu siksi kun en suostunut mukaan, jos muut vähänkään rikkoi sääntöjä.
ppoiuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt voin jo melkeen hymyssä suin todeta olevani uuden ajan "nettihäirikkö"., Elämä on yllätyksiä täynnä. En ole varmaan mistään yllättynyt niin paljon kuin nimityksestäni nettihäiriköksi, kun koulussa olin kiusattu siksi kun en suostunut mukaan, jos muut vähänkään rikkoi sääntöjä.
ppoiuyyyJotenkin muutenkin 50 vuotias nutturapäinen filosofinen 100% raitis nainen, on niin omituinen "nettihäirikkö" jo mielikuvana.
ppoiiuuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotenkin muutenkin 50 vuotias nutturapäinen filosofinen 100% raitis nainen, on niin omituinen "nettihäirikkö" jo mielikuvana.
ppoiiuuyyyyTyyli on lähempänä vanhanajan kotiopettajatarta ja ryhtynyt "nettihäiriköksi."
ppiuyyytyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyyli on lähempänä vanhanajan kotiopettajatarta ja ryhtynyt "nettihäiriköksi."
ppiuyyytyyyEhkä "nettihäiriköt" on nykyään semmosia kuin ennen vanhanajan kotiopettajattaret .
ppoiuuytyttg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä "nettihäiriköt" on nykyään semmosia kuin ennen vanhanajan kotiopettajattaret .
ppoiuuytyttgMä oon vielä ennen käyttänyt semmosta pitkää pienitalopreerialla tyylistä hammetta, ja olin vannoutunut somesta ja toppahousuista kieltätyjä, Joskus erehtyy, nyt mulla on elämäni ensimmäiset toppahousut ja someprofiili.
ppouiuyyytyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä oon vielä ennen käyttänyt semmosta pitkää pienitalopreerialla tyylistä hammetta, ja olin vannoutunut somesta ja toppahousuista kieltätyjä, Joskus erehtyy, nyt mulla on elämäni ensimmäiset toppahousut ja someprofiili.
ppouiuyyytyyMutta siis mulla meni vähän identiteetti sekaisin soiteltuani sinne kriisipuhelimeen, koska he jostain syystä kuvittelelivat minut kaikeksi muuksi kuin siksi mikä oikeesti oon. 'Siinä keskustelussa meni ihan sekasin jopa uni ja todellisuus,
ppiuygghghg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta siis mulla meni vähän identiteetti sekaisin soiteltuani sinne kriisipuhelimeen, koska he jostain syystä kuvittelelivat minut kaikeksi muuksi kuin siksi mikä oikeesti oon. 'Siinä keskustelussa meni ihan sekasin jopa uni ja todellisuus,
ppiuygghghgSiis tulee siitä outo olo jos 50 vuotiaana yhtäkkiä puhutaan kuin lapselle jne,
ppiuytytytg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis tulee siitä outo olo jos 50 vuotiaana yhtäkkiä puhutaan kuin lapselle jne,
ppiuytytytgsiis jos olin jo 16-vuotiaana aikuismaisempi ja mulle puhuttiin kuin aikuiselle ja mun keverit oli 17-vuotiaasta lähtien 25-50 vuotiaita,
Niin sit ku oon 50 MULLE yhtäkkiä puhutaan kuin lapselle.
ppoiiuuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis jos olin jo 16-vuotiaana aikuismaisempi ja mulle puhuttiin kuin aikuiselle ja mun keverit oli 17-vuotiaasta lähtien 25-50 vuotiaita,
Niin sit ku oon 50 MULLE yhtäkkiä puhutaan kuin lapselle.
ppoiiuuyyyyku mua vielä nuorena pidettiin "vanhana sieluna"
ppiuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ku mua vielä nuorena pidettiin "vanhana sieluna"
ppiuyyyAi niin väittäähän täälläkin joku mua vanhukseksi kun taas puhelimessa lapseksi. Ettei kyl oo kovin selkeetä meininkiä.
ppiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai niin väittäähän täälläkin joku mua vanhukseksi kun taas puhelimessa lapseksi. Ettei kyl oo kovin selkeetä meininkiä.
ppiuyyyyKyllähän siitä tulee tietystä vähän outi olo identiteetistä kuunnella semmosta outoo 7 vuotta,
ppoiuuyuyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän siitä tulee tietystä vähän outi olo identiteetistä kuunnella semmosta outoo 7 vuotta,
ppoiuuyuyyEttä voiko sitä luottaa semmostenkaan ajatteluun jotka eivät edes erota mummoja lapsista
ppouuyyyyh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Että voiko sitä luottaa semmostenkaan ajatteluun jotka eivät edes erota mummoja lapsista
ppouuyyyyhMiten mä voisin luottaa semmosen ihmisen itsevarmaan neuvoon, jolla ei ole käsitystä oonko mummo vai lapsi?
ppoiiuuuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten mä voisin luottaa semmosen ihmisen itsevarmaan neuvoon, jolla ei ole käsitystä oonko mummo vai lapsi?
ppoiiuuuuuHe ovat jotenkin mun mielestä täysin hämääntyneet äidistäni ja ajattelevat asioita jotenkin mun äidin ajatusmaailman kautta,, siis 75-vuotiaan mummonn, joka ei ole vanha sielu.
ppoiuyyhyh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
He ovat jotenkin mun mielestä täysin hämääntyneet äidistäni ja ajattelevat asioita jotenkin mun äidin ajatusmaailman kautta,, siis 75-vuotiaan mummonn, joka ei ole vanha sielu.
ppoiuyyhyhMItä vaan mä sanon että mun äiti sanoo sitä tai tätä, vaikka se olis jotain tosi pöljää, niin he ottaa sen tosissaan. Miksköhän.
ppoiiuuyuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MItä vaan mä sanon että mun äiti sanoo sitä tai tätä, vaikka se olis jotain tosi pöljää, niin he ottaa sen tosissaan. Miksköhän.
ppoiiuuyuuuJos mä sanoisin että mun äiti sanoo, että mä olen ruudullinen kirahvi, niin sitten mä oon.
ppoiuuuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos mä sanoisin että mun äiti sanoo, että mä olen ruudullinen kirahvi, niin sitten mä oon.
ppoiuuuuusen takia mä en nyt enää viitti kuunnella mitä äiti sanoo
ppiuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sen takia mä en nyt enää viitti kuunnella mitä äiti sanoo
ppiuyyyOmasta mielestäni oon taiteilijafilosofi.
ppoiuyyyh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omasta mielestäni oon taiteilijafilosofi.
ppoiuyyyhJa siis omasta mielestäni olen taiteilijafilosofi, en nettihäirikkö
Sen myönnän että kirjoitus pätkä pätkän perään on todella huono ilmaisuasu.
Ja sen ilmaisuasun voi tulkita ei riittävästi lukijaa arvostavaksi jossain olosuhteissa.
Se kirjoitustapa kuitenkin tuli vakikäyttöön aivovauriossa, joka vaikeuttanut keskittymistä havainnointia koordinaatiota jne.
ppoiuyyyygg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja siis omasta mielestäni olen taiteilijafilosofi, en nettihäirikkö
Sen myönnän että kirjoitus pätkä pätkän perään on todella huono ilmaisuasu.
Ja sen ilmaisuasun voi tulkita ei riittävästi lukijaa arvostavaksi jossain olosuhteissa.
Se kirjoitustapa kuitenkin tuli vakikäyttöön aivovauriossa, joka vaikeuttanut keskittymistä havainnointia koordinaatiota jne.
ppoiuyyyyggMä tavallaan saan pidettyä aivojani koossa kirjoittamalla vähän väliä pätkiä.
Se on mulle tapa hallita mun vairioitunutta hermostoa, ettei mun ajatus lennä sinne sun tänne kriisipuhelinvastaajien mielikuvituksen mukana.
ppoiuyyttggfgf - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä tavallaan saan pidettyä aivojani koossa kirjoittamalla vähän väliä pätkiä.
Se on mulle tapa hallita mun vairioitunutta hermostoa, ettei mun ajatus lennä sinne sun tänne kriisipuhelinvastaajien mielikuvituksen mukana.
ppoiuyyttggfgfse on mulle vähän kuin itsemanipulaatiota tää pätkäkirjoitus. Että mun ajatus pysyy sinne suuntaan min ne mä itse haluan.
ppoiuuyyg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se on mulle vähän kuin itsemanipulaatiota tää pätkäkirjoitus. Että mun ajatus pysyy sinne suuntaan min ne mä itse haluan.
ppoiuuyygSen myönnän ettei siinä ole riittävästi lukijaa huomioitu. Kirjoitan sitten erikseen lukijaa huomioivasti vaivalla, jos siihen ilmenee tarvetta tai toivetta.
ppiiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen myönnän ettei siinä ole riittävästi lukijaa huomioitu. Kirjoitan sitten erikseen lukijaa huomioivasti vaivalla, jos siihen ilmenee tarvetta tai toivetta.
ppiiuyyyyMulla kun on vain tämä tosi huono kirjoitus tyyli ja sitten virallinen ja filosofistieteellinen tyyli
ppiuytytt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla kun on vain tämä tosi huono kirjoitus tyyli ja sitten virallinen ja filosofistieteellinen tyyli
ppiuytyttMutta en mä oikeen voi tänne kirjoittaa virallisesti tai tieteellisesti varsinkaan,
ppiuyttgtg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta en mä oikeen voi tänne kirjoittaa virallisesti tai tieteellisesti varsinkaan,
ppiuyttgtgSiis mulla on vain huolimaton ajatusvirta tai sitten viimeistelty julkaisukelpoinen kirjoitustyyli
ppoiiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis mulla on vain huolimaton ajatusvirta tai sitten viimeistelty julkaisukelpoinen kirjoitustyyli
ppoiiuyyyyTää ensimmöinen tulee ilman mitään vaivaa ja tuo jäkimmäinen on oikein työ kirjoittaa
ppiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää ensimmöinen tulee ilman mitään vaivaa ja tuo jäkimmäinen on oikein työ kirjoittaa
ppiuyyyyniin olen joutunut kai siihen, että joidenkin mielestä ajatusvirta on häiriköintiä vaikka sen sisällöstä saisi hyvälaatuisen julkaisukelpoisen tekstin..
ppiuuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niin olen joutunut kai siihen, että joidenkin mielestä ajatusvirta on häiriköintiä vaikka sen sisällöstä saisi hyvälaatuisen julkaisukelpoisen tekstin..
ppiuuyyyyMutta en mä oikeen kaikille voi lähettää valmiita tekstejäkään noin vain...
ppiouyytt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta en mä oikeen kaikille voi lähettää valmiita tekstejäkään noin vain...
ppiouyyttMuuten ne kohta julkaisee kirjan siitä omiin nimiin
ppiuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuten ne kohta julkaisee kirjan siitä omiin nimiin
ppiuyyySanoisin näin: mun toinen puoli on niiiiin hyvälaatuinen, etten mä voi puhua sitä kriisipuhelimeen ilman riskiä joutua hyväksikäytetyksi,.
ppoiuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoisin näin: mun toinen puoli on niiiiin hyvälaatuinen, etten mä voi puhua sitä kriisipuhelimeen ilman riskiä joutua hyväksikäytetyksi,.
ppoiuyyyMulla on niin paljo poikkeuksellisia luovia ideoita, että niitä menisi ryöppynä muiden nimiin.
ppiuyytyyyyu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla on niin paljo poikkeuksellisia luovia ideoita, että niitä menisi ryöppynä muiden nimiin.
ppiuyytyyyyuSiks mun pitää vähän miettiä missä mä puhun laadukkkaasti,
koska tää on osittain vähän ongelma että ei ole sosiaalista asemaa mutta omaa sosiaalisessa asemassa oleville kelpaavia poikkeuksellisia ideoita,,,,
ppoiiuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siks mun pitää vähän miettiä missä mä puhun laadukkkaasti,
koska tää on osittain vähän ongelma että ei ole sosiaalista asemaa mutta omaa sosiaalisessa asemassa oleville kelpaavia poikkeuksellisia ideoita,,,,
ppoiiuyyytää on vähän ongelma että mä aina läpi elämän päädyn tilanteisiin joissa mun pitää jakaa poikkeuksellisetkin taitoni ilmaiseksi. ...
ppoiiuuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tää on vähän ongelma että mä aina läpi elämän päädyn tilanteisiin joissa mun pitää jakaa poikkeuksellisetkin taitoni ilmaiseksi. ...
ppoiiuuuuMä olen tanssiesiintynytkin paljon ilmaiseksi aikoinaan...
ppiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä olen tanssiesiintynytkin paljon ilmaiseksi aikoinaan...
ppiuyyyyUlkomailla asti oon käynyt esiintymässä ilmaiseksi.
ppiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkomailla asti oon käynyt esiintymässä ilmaiseksi.
ppiuyyyyOlen myös pitänyt tanssikurssia suurelle ryhmälle ilmaiseksi
ppiuyttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen myös pitänyt tanssikurssia suurelle ryhmälle ilmaiseksi
ppiuytttOlen kirjoittanut tutkimuksen muiden nimiin...
ppiuyyty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen kirjoittanut tutkimuksen muiden nimiin...
ppiuyytyKun mulle luvataan palkkioksi edes video omasta esiintymisestäni, useimmiten en saa sitä.
ppoiuyyyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun mulle luvataan palkkioksi edes video omasta esiintymisestäni, useimmiten en saa sitä.
ppoiuyyyyyysuurin osa ihmisiä reagoi minun näin....sisältöni kelpaa, mutta.............
ppiuytrrtty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
suurin osa ihmisiä reagoi minun näin....sisältöni kelpaa, mutta.............
ppiuytrrttyminut koitetaan jättää paitsi omasta sisällöstäni....
ppoiuyytyttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
minut koitetaan jättää paitsi omasta sisällöstäni....
ppoiuyytytttja kun tuo sisältöni on yleensä vielä hyvin ainutkertaista itseni luomaa, ei keltään suoraan opittua.,,
pouiyyttttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja kun tuo sisältöni on yleensä vielä hyvin ainutkertaista itseni luomaa, ei keltään suoraan opittua.,,
pouiyytttttmä jopa väittäisin että mun taide on vähintään yhtä omaperäistä kuin joidenkin tunnetuksi tulleiden taiteiolijoiden.
ppiuytttgg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mä jopa väittäisin että mun taide on vähintään yhtä omaperäistä kuin joidenkin tunnetuksi tulleiden taiteiolijoiden.
ppiuytttggmutta kun siis oon tämmösessä asemassa on iso riski että multa ryöstetään mun sisältö,.,,
popiuyyyt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta kun siis oon tämmösessä asemassa on iso riski että multa ryöstetään mun sisältö,.,,
popiuyyytOnneks mulla on kuitenkin hyviä todisteita siitä että se on mun...
ppiuyytyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneks mulla on kuitenkin hyviä todisteita siitä että se on mun...
ppiuyytyymutta siis voihan sen joku ryöstää mutta mä kyllä aion silti esitellä sitä omanani ja olla sitten otettu jos joku parempiasemainen haluaa jäljitellä minua,,,
ppoiyyttytyt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta siis voihan sen joku ryöstää mutta mä kyllä aion silti esitellä sitä omanani ja olla sitten otettu jos joku parempiasemainen haluaa jäljitellä minua,,,
ppoiyyttytytKun joku vois ajatella että "nettihäirikön" asemaiselta vois ottaa mitä vaan...
ppiuuytytt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun joku vois ajatella että "nettihäirikön" asemaiselta vois ottaa mitä vaan...
ppiuuytyttettä nettihäiriköksi leimaamiselle löytyy myös motiiveja.
ppiuyuytyttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
että nettihäiriköksi leimaamiselle löytyy myös motiiveja.
ppiuyuytytttKun siis mulla oli tää tilanne ennen vammautumistani jo lievästi, että mun sisältöä joutuu antaan ilmaiseksi ja nyt mun sisältö on vielä kehittyneempää...
ppoiuuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun siis mulla oli tää tilanne ennen vammautumistani jo lievästi, että mun sisältöä joutuu antaan ilmaiseksi ja nyt mun sisältö on vielä kehittyneempää...
ppoiuuyyyTää on osittain syy siihen aspergerdiagnoosiin,...että on siis huomattavasti korkeatasoisempi sisältö kuin sosiaalinen asema, ja nyt tää on kärjistynyt äärimmilleen, mun sisältö on jo hyvää akateemista tasoa ja mä olen "nettihäirikkö"
ppiytttrttf - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää on osittain syy siihen aspergerdiagnoosiin,...että on siis huomattavasti korkeatasoisempi sisältö kuin sosiaalinen asema, ja nyt tää on kärjistynyt äärimmilleen, mun sisältö on jo hyvää akateemista tasoa ja mä olen "nettihäirikkö"
ppiytttrttfSiis tää on tätä mitä tää Asperger minun kohdallaa tarkoittaa Asperger on siis kärjistynyt hyvää akateemista tasoa olevaksi "nettihäiriköksi",.
ppiuytrrrr - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää on osittain syy siihen aspergerdiagnoosiin,...että on siis huomattavasti korkeatasoisempi sisältö kuin sosiaalinen asema, ja nyt tää on kärjistynyt äärimmilleen, mun sisältö on jo hyvää akateemista tasoa ja mä olen "nettihäirikkö"
ppiytttrttfFoorumin ilonpilaajana joudun tähän toteamaan, että "floodaus" on yksi netti foorumien vanhimmista vitsauksista, ja häiriköinnin muodoista.
Siis ajattele mitä sanot, ettet sano mitä ajattelet.
Eihän kukaan esim. pysty vastaamaan mitään järkevää kirjoitukseesi, jos välissä kirjoitat jo kolme muuta lausetta. Vaikka he kuinka haluaisivat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis tää on tätä mitä tää Asperger minun kohdallaa tarkoittaa Asperger on siis kärjistynyt hyvää akateemista tasoa olevaksi "nettihäiriköksi",.
ppiuytrrrrEttä on vähän kykyprofiilin epätasaisuutta niin sanotusti, kun sisältö on kohta huippufilosofiaa "nettihäiriköllä"
ppiuuyytytt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Että on vähän kykyprofiilin epätasaisuutta niin sanotusti, kun sisältö on kohta huippufilosofiaa "nettihäiriköllä"
ppiuuyytyttJa siis tämä johtaa sosiaaliseen tilanteeseen jossa toisille olen taiteilijafilosofi toisille "nettihäirikkö" erilaisten motiiviensa mukaan
ppiuttrrfff - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja siis tämä johtaa sosiaaliseen tilanteeseen jossa toisille olen taiteilijafilosofi toisille "nettihäirikkö" erilaisten motiiviensa mukaan
ppiuttrrfffSe joka kokee itselleen enemmän eduksi taiteilijafilosofiuteni on sitä mieltä että oon sitä, se ketä mielestään hyödyttäis enemmän että olisin "nettihäirikkö", sille oon sitten sitä.
ppiuyytggg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se joka kokee itselleen enemmän eduksi taiteilijafilosofiuteni on sitä mieltä että oon sitä, se ketä mielestään hyödyttäis enemmän että olisin "nettihäirikkö", sille oon sitten sitä.
ppiuyytgggsopisko tähän se että sitä saa mitä tilaa...
ppoioiuuyuuui - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sopisko tähän se että sitä saa mitä tilaa...
ppoioiuuyuuuiJos tilaa taiteellista filosofointia saa sitä...
ppoiiuuhhjhj - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tilaa taiteellista filosofointia saa sitä...
ppoiiuuhhjhjMutta jos taiteellinen filosofia ei kelpaa, joutuu tyytymään "nettihäirikköön".
ppiouyytytgg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta jos taiteellinen filosofia ei kelpaa, joutuu tyytymään "nettihäirikköön".
ppiouyytytgg"Nettihäirikkö" on lainaismerkeissä, koska nähdäkseni "nettihäiriköintini" ei täytä oikean nettihäiriköinnin määritelmää. Nähdäkseni oikea nettihäiriköinti edellyttää pahantahtoista motiivia ja huonoa sisältöä. Jos sisältö on laadukas ja motiivi sydämellinen, pelkkä pätkäkirjoitus ei nähdäkseni täytä nettihäiriköinnin määritelmää,
ppoiyttgftg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Nettihäirikkö" on lainaismerkeissä, koska nähdäkseni "nettihäiriköintini" ei täytä oikean nettihäiriköinnin määritelmää. Nähdäkseni oikea nettihäiriköinti edellyttää pahantahtoista motiivia ja huonoa sisältöä. Jos sisältö on laadukas ja motiivi sydämellinen, pelkkä pätkäkirjoitus ei nähdäkseni täytä nettihäiriköinnin määritelmää,
ppoiyttgftgEn edelleenkään koskaan tarkoituksellisesti tekisi mitään oikeasti rikkeeksi mieltämääni.
ppoiuuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En edelleenkään koskaan tarkoituksellisesti tekisi mitään oikeasti rikkeeksi mieltämääni.
ppoiuuyyyVaikka minusta on tullut vastentahtoisesti "nettihäirikkö".
ppoiuhghhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka minusta on tullut vastentahtoisesti "nettihäirikkö".
ppoiuhghhhAivovaurioituneenakin päätyessäni hieman hullunkurisesti käyttäytymään olen tehnyt kaikkeni varmistaakseni,, ettei käytös silti täytä minkään rikkeen tms. määritelmää.
Olen nimenomaan pyrkinyt valikoimaan käytöksen, jolla parhaiten onnistuisin estäm'ään onnettomuuksien riskin aivovaurion aikana. Se on ollut motiivini.
ppoiuuyyyyu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivovaurioituneenakin päätyessäni hieman hullunkurisesti käyttäytymään olen tehnyt kaikkeni varmistaakseni,, ettei käytös silti täytä minkään rikkeen tms. määritelmää.
Olen nimenomaan pyrkinyt valikoimaan käytöksen, jolla parhaiten onnistuisin estäm'ään onnettomuuksien riskin aivovaurion aikana. Se on ollut motiivini.
ppoiuuyyyyuKoska siis tää hermostovaurio vaurioitti myls kykyjä epätasisesti. Teoreettinen päättely ja teoreettinen suunnetelmallisuuskyky säilyi muu niinkään ei,.
ppiuuyyyuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska siis tää hermostovaurio vaurioitti myls kykyjä epätasisesti. Teoreettinen päättely ja teoreettinen suunnetelmallisuuskyky säilyi muu niinkään ei,.
ppiuuyyyuuupystyin tavallaan tekemään 7 vuoden suunnitelman: Sitten kun paranen....
ppiuytyttytyty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pystyin tavallaan tekemään 7 vuoden suunnitelman: Sitten kun paranen....
ppiuytyttytytyJa tässähän on pitänyt nimenomaan saada aikaa kulumaan, koska hermostovauriot paranbee hitaasti...ja aikaa on voinut kuluttaa vaikka pätkäkirjoittamalla tänne...se on suht turvallista jos aivovauriossa nökötän pätkäkirjoittamasaa...
ppuiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tässähän on pitänyt nimenomaan saada aikaa kulumaan, koska hermostovauriot paranbee hitaasti...ja aikaa on voinut kuluttaa vaikka pätkäkirjoittamalla tänne...se on suht turvallista jos aivovauriossa nökötän pätkäkirjoittamasaa...
ppuiuyyyyainakaan sillä välin ei tapahdu mitään onnettomuuksia kun nökötän ja pätkäkirjoitan
ppiouyttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ainakaan sillä välin ei tapahdu mitään onnettomuuksia kun nökötän ja pätkäkirjoitan
ppiouytttMä en aiheuta onnettomuutta eikä kukaan mulle,,,
ppuuyyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä en aiheuta onnettomuutta eikä kukaan mulle,,,
ppuuyyyyyKoin tässä tilanteessa pätkäkirjoituksen fiksuksi valinnaksi vaikka joudunkin sen takia nöyttään hullunkuriselle,
ppiytttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koin tässä tilanteessa pätkäkirjoituksen fiksuksi valinnaksi vaikka joudunkin sen takia nöyttään hullunkuriselle,
ppiyttttMut siis mä en oo varma onks toi ihosyöpää, mutta ehkä paranee luontaishoidollani, jonka keksin eräänmaalaisen ihosyövän tutkimusryhmän tutkimuksesta, siis vähiten vaarallinen ihosyöpätyyppi. Mutta tämä toki ei ole suositus alkaa kokeilemaan. Tutkimusryhmän sivustollakin sanotaan ettei tutkimus tarkoita, että vois alkaa hoidella omin päin. Mut mä jatkan tätä kun näyttää tepsivän tuohon oli mitä oli.
ppoiuuyyyuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mut siis mä en oo varma onks toi ihosyöpää, mutta ehkä paranee luontaishoidollani, jonka keksin eräänmaalaisen ihosyövän tutkimusryhmän tutkimuksesta, siis vähiten vaarallinen ihosyöpätyyppi. Mutta tämä toki ei ole suositus alkaa kokeilemaan. Tutkimusryhmän sivustollakin sanotaan ettei tutkimus tarkoita, että vois alkaa hoidella omin päin. Mut mä jatkan tätä kun näyttää tepsivän tuohon oli mitä oli.
ppoiuuyyyuuMutta kyllä tää vois olla ihosyöpää koska "diagnosoin" semmosen itseltäni aiemmin ja nyt äiti sanoi että samannimisen lääkäri on diagnosoinu isätäni.
ppiuyyttgffg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kyllä tää vois olla ihosyöpää koska "diagnosoin" semmosen itseltäni aiemmin ja nyt äiti sanoi että samannimisen lääkäri on diagnosoinu isätäni.
ppiuyyttgffgJa kai samasta kohtaakin kun mun
ppoiuuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kai samasta kohtaakin kun mun
ppoiuuuuTuli luettua ne ihosyöpötekstitkin ja tutkimuksia aiheesta ja vertailtua kuvia jne,
ppoiiyyyghghgh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuli luettua ne ihosyöpötekstitkin ja tutkimuksia aiheesta ja vertailtua kuvia jne,
ppoiiyyyghghghtällleen kärsimyksistä löytää mielenkiintoa ja ei masennu...
esim. kyllä mua vähän kiinnostaakin miten tuo kohta reagoi eri luonnonaineisiin kun testaan...
ppiuyyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tällleen kärsimyksistä löytää mielenkiintoa ja ei masennu...
esim. kyllä mua vähän kiinnostaakin miten tuo kohta reagoi eri luonnonaineisiin kun testaan...
ppiuyyyyymun luonteella olis paljon kurjempaa mennä ´lääkäriin tuosta,.,.
kun diagnosoin ettei toi ole hengenvaarallista ihosyöpää,...
ppoiiuuuu
- Anonyymi
Mies väkivaltainen
- Anonyymi
Ota ne lääkkeet.
titityypapapapapaa- Anonyymi
Siis mä oon täysin raitis ollut 50 vuotta ja olen loppuun asti...
ppoiuyyyty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis mä oon täysin raitis ollut 50 vuotta ja olen loppuun asti...
ppoiuyyytykuulostaa ihan jonkun tissuttelijan viestille,,,
ppoiutyfgtff - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kuulostaa ihan jonkun tissuttelijan viestille,,,
ppoiutyfgtffsiis tuo diipadaa ylempänä
ppiyyttyygh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis tuo diipadaa ylempänä
ppiyyttyyghJa jos mä sanon ihan suoraan viihdyn parhaiten täysin raittiissa seurassa.,
Olenhan minä ei-raittiissakin seurassa ollut, mutta he joutuu sitten koko aika kestämään raitistumisehdotuksianbi joten se ei oikein toimi.
ppiuuyytyt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja jos mä sanon ihan suoraan viihdyn parhaiten täysin raittiissa seurassa.,
Olenhan minä ei-raittiissakin seurassa ollut, mutta he joutuu sitten koko aika kestämään raitistumisehdotuksianbi joten se ei oikein toimi.
ppiuuyytytmä olin nuorena ärsyttävä kun tarkkailin aina tuttvieni silmiä varmistaakseni ettäö ovat raittiissa tilassa,. Ja kyselin että onks varma että ovat raittiita,.,,
ppoiyyttffg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mä olin nuorena ärsyttävä kun tarkkailin aina tuttvieni silmiä varmistaakseni ettäö ovat raittiissa tilassa,. Ja kyselin että onks varma että ovat raittiita,.,,
ppoiyyttffgMinä kyllä kestän sen mitä elämässä tulee vastaan ihan selvällä päällä.
ppiuyytgttfg
- Anonyymi
Ja nimenomaan...mua inhottaa kaikki tajuntaa hämärtävä...
ppiuyyy- Anonyymi
Enkä ole aivan vakuuutunut tuon kasvonaamion hyödyllisyydestä tavallisilla kaupparessuilla.
Ilman sitä olin kyllä mielestäni hygieenisempi. En koskaan yski tai aivasta samoissa tiloissa muiden ihmisten kanssa jne ihan hyvätapaisuuttani muutenkaan.
Mutta tuon naamion alla mulla räkä valuu kylmästä ja kuumasta ja tukahduksesta ja huhkin sitten pakkasesssa räkäisten naamioiden kanssa. Mutta kai se on pakko kun muuten katsovat kaupassa kieroon.
"ppuygtgghhh" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enkä ole aivan vakuuutunut tuon kasvonaamion hyödyllisyydestä tavallisilla kaupparessuilla.
Ilman sitä olin kyllä mielestäni hygieenisempi. En koskaan yski tai aivasta samoissa tiloissa muiden ihmisten kanssa jne ihan hyvätapaisuuttani muutenkaan.
Mutta tuon naamion alla mulla räkä valuu kylmästä ja kuumasta ja tukahduksesta ja huhkin sitten pakkasesssa räkäisten naamioiden kanssa. Mutta kai se on pakko kun muuten katsovat kaupassa kieroon.
"ppuygtgghhh"tänään kyllä tuntuu siltä etten kyllä enää halia häiritä aivojani kenenkään turhilla jutuilla. ne kriisipuhelimenkin aiheet on kohdalklani 99% turhaa päänvaivaa
ppiuyyy
- Anonyymi
Yksi henkilö jo kirjoittaa aiheesta, josta pilkasi minut maan rakoon kun toin sen esiin.
ppoiuyuyyy- Anonyymi
Eli todennäköisesti minua on nimitelty nettihäiriköksi koska ideaani on pidetty käyttökelpoisena.
ppiouytyttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli todennäköisesti minua on nimitelty nettihäiriköksi koska ideaani on pidetty käyttökelpoisena.
ppiouytytttPidin henkilöstä, mutta mulle tulee nyt huonovointinen olo kun ajattelenkaan.
niin ne tunteet voi muuttua.
ppoiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pidin henkilöstä, mutta mulle tulee nyt huonovointinen olo kun ajattelenkaan.
niin ne tunteet voi muuttua.
ppoiuyyyyMua ei haittaisi yhtään vaikka kirjoittasi prikulleen samasta kuin minä jos olisi rehellisen kohteliaasti sanonut ideaani hyväksi pilkkaamisen sijaan-
ppoiuyytyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mua ei haittaisi yhtään vaikka kirjoittasi prikulleen samasta kuin minä jos olisi rehellisen kohteliaasti sanonut ideaani hyväksi pilkkaamisen sijaan-
ppoiuyytyyJoo hänen kirjoittamanaan aihe on hyvä, mun kirjoittamana nettihäiriköintiä.
Jesss...hahaha..selvispäs tuokin...
"ppiyyttggfg" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo hänen kirjoittamanaan aihe on hyvä, mun kirjoittamana nettihäiriköintiä.
Jesss...hahaha..selvispäs tuokin...
"ppiyyttggfg"No se s iitä minä haluan jatkaa hienotunteisena henkilönä ja sinnekin päin.
ppouyyyh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No se s iitä minä haluan jatkaa hienotunteisena henkilönä ja sinnekin päin.
ppouyyyhJoka tapauksessa olen kertonut luovimmat korkealaatuisimmat ideani toiselle henkilölle hermostiovaurion aikana todistaakseni etten ole nettihäirikkö .
"ppuytgghjj" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka tapauksessa olen kertonut luovimmat korkealaatuisimmat ideani toiselle henkilölle hermostiovaurion aikana todistaakseni etten ole nettihäirikkö .
"ppuytgghjj"sekään ei auttanut....minua säikyteltiin hermostovaurion aikana oudolla reaktiolla minuun...
ppoiuuyuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sekään ei auttanut....minua säikyteltiin hermostovaurion aikana oudolla reaktiolla minuun...
ppoiuuyuuyritin lepyttää tilannetta hyvillä tunteilla, sekään ei auttanut...
onneks ei tarvii enää yrittää
ppoiuyyyygg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
yritin lepyttää tilannetta hyvillä tunteilla, sekään ei auttanut...
onneks ei tarvii enää yrittää
ppoiuyyyyggsaa kyseinen henkilö tosi kovasti yrittää jos haluais minun herkkiä tunteitani. oon muissa tunnelmissa nykyään. ...
ppooiuyyyu
- Anonyymi
Mulla ON tapahtunut semmonen suuri muutos, että mä en kaipaa enää ketään minun asiani torjuneita tai minulle mykistelleitä henkilöitä, en edes äitiä
ppoiuytttgg- Anonyymi
todella helpottavaa
ppiuytyyh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
todella helpottavaa
ppiuytyyhse on jännä , kuinka pettymys keventää oloa tuomalla semmoisen vapautuneen tunteen.
Pettymykset ei ole välttämättä ikäviä tunteita vaan usein suloisia,
ppiuyttfffgggg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se on jännä , kuinka pettymys keventää oloa tuomalla semmoisen vapautuneen tunteen.
Pettymykset ei ole välttämättä ikäviä tunteita vaan usein suloisia,
ppiuyttfffggggKun oikein pettyy joihinkin ihmisiin vapautuu heistä
ppiuytttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun oikein pettyy joihinkin ihmisiin vapautuu heistä
ppiuyttttmut ikäänkuin painostetaan keskittymään niihin henkilöihin jotka väittää minua nettihäiriköksi vaikka olisi parempaakin tekemistä.
joten pitäisi varmaan vaan unohtaa kaikki paikat missä jotain semmosta on väitetty.
ppoiuyyttttyg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mut ikäänkuin painostetaan keskittymään niihin henkilöihin jotka väittää minua nettihäiriköksi vaikka olisi parempaakin tekemistä.
joten pitäisi varmaan vaan unohtaa kaikki paikat missä jotain semmosta on väitetty.
ppoiuyyttttygmun pitäisi nyt ottaa se energia itselleni...
ppoiuiuuyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mun pitäisi nyt ottaa se energia itselleni...
ppoiuiuuyykyllähän sellainen nettihäöirikköväittäjä myös loukkaa minua eikä vaan niin että minun pitää todistella ei olevani nettihäirikkö,
ppoiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllähän sellainen nettihäöirikköväittäjä myös loukkaa minua eikä vaan niin että minun pitää todistella ei olevani nettihäirikkö,
ppoiuyyyyei tämmöstö ois eees voinut tapahtua ilman mun hermostovauriota josta kaiki nettihäirikköväittäjät ovat olleet tietoisia luultavimmin.
ppoiuyhhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei tämmöstö ois eees voinut tapahtua ilman mun hermostovauriota josta kaiki nettihäirikköväittäjät ovat olleet tietoisia luultavimmin.
ppoiuyhhhhen mä sitten tiedä olisko silkkaa hulluutta kuvitella että henkilöllä voisi olla asian suhteen jokin hyvä aikomus vielä. Kun mulla on semmonen luonne että haluan olla varma etten "tuomitse" ketään ajatuksissani väärin.
ppiuuyyytyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
en mä sitten tiedä olisko silkkaa hulluutta kuvitella että henkilöllä voisi olla asian suhteen jokin hyvä aikomus vielä. Kun mulla on semmonen luonne että haluan olla varma etten "tuomitse" ketään ajatuksissani väärin.
ppiuuyyytyymutta jos kyseessä on kilpailutilanne, häviän tuolla asenteella
ppoiuyyg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta jos kyseessä on kilpailutilanne, häviän tuolla asenteella
ppoiuyygRasittavaa, mua ei kiinnosta mikään kilpailu.,
ppoiuyuyuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rasittavaa, mua ei kiinnosta mikään kilpailu.,
ppoiuyuyuuumä oon joutunu jo vaikka mihin vaivautuun nettihäirikköväitteen takia,
En jaksais enää.
ppoiuuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mä oon joutunu jo vaikka mihin vaivautuun nettihäirikköväitteen takia,
En jaksais enää.
ppoiuuyyyoli niin ihanaa päästä siitä lopulta, otti koville se lepyttely...
ppoiuuyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
oli niin ihanaa päästä siitä lopulta, otti koville se lepyttely...
ppoiuuyyKun siitä pääsin haluisin nyt vaan huokasta helpotuksesta,..,.
popiuyytytt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun siitä pääsin haluisin nyt vaan huokasta helpotuksesta,..,.
popiuyytyttOlen kyllästynyt henkilöihin, jotka tekee taiteeni ja filosofointini hankalaksi,
ppoiuytytyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen kyllästynyt henkilöihin, jotka tekee taiteeni ja filosofointini hankalaksi,
ppoiuytytyyTääkin on nyt tänne pakko kirjoittaa koska varmalla muuten taas joku jossain valehtelee tunteeni . Mun "työ" vielä liittyy tunteen aitouteen.
ppoiuyyttyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tääkin on nyt tänne pakko kirjoittaa koska varmalla muuten taas joku jossain valehtelee tunteeni . Mun "työ" vielä liittyy tunteen aitouteen.
ppoiuyyttyyyPointti olisi tehdä taidetta aidolla tunteella.,
ppouiuyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pointti olisi tehdä taidetta aidolla tunteella.,
ppouiuyyTää on kova kamppailu koska mulle taiteeni ei ole mitään ilman aitoa tunnetta sen ytimessä-
Ja tuota ydintä henkilö väittää nettihäiriköinniksi...niin tää on rankka juttu.,.
ppoiuyyyy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää on kova kamppailu koska mulle taiteeni ei ole mitään ilman aitoa tunnetta sen ytimessä-
Ja tuota ydintä henkilö väittää nettihäiriköinniksi...niin tää on rankka juttu.,.
ppoiuyyyy.Siis "uhkaa" tuhota koko taiteeni-
"ppoiygghh" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis "uhkaa" tuhota koko taiteeni-
"ppoiygghh"Siks on pitäny vaivautua vaikka mihin väitteen takia,.,,
ppiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siks on pitäny vaivautua vaikka mihin väitteen takia,.,,
ppiuyyyyEihän sillä muuten olisi väliä
ppiuyytytyty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän sillä muuten olisi väliä
ppiuyytytytyNo jätän asian Jumalalle ja mieluiten hiljenen.
Uskon kyllä siihen mitä Youtube videot sanoo että sen mikä Jumala on jollein tarkoittanut sen hän saa.
ppoiuyuyyy
- Anonyymi
No et kuitenkaan lähde! Älä yritä!!
- Anonyymi
Sanoman toimitus pahoittelee sosiopaattista toimintaansa.
Kansan pelottelu on oikeeasti tosi väärin. - Anonyymi
Tunnen ap-"tytön" nikin ja kirjoitustyylin. Papan 75 vuotispäivästä on jo vuosia. Kohta sitä juhlitaan 80v. päiviään.
- Anonyymi
Olen 50 -vuotias nuorekas nainen ja nyt se on mun vuoro mököttää ja toisten lepytellä jos sikseen.
ppoiuyuyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen 50 -vuotias nuorekas nainen ja nyt se on mun vuoro mököttää ja toisten lepytellä jos sikseen.
ppoiuyuyyTuntuu tosi hyvälle ajatus mököttämisestä..
ppiuyyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuntuu tosi hyvälle ajatus mököttämisestä..
ppiuyyyyyaion oikeen nautiskellen mököttää...
ppoiiuuyyyu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
aion oikeen nautiskellen mököttää...
ppoiiuuyyyuheh...äitikin siellä mököttää luullen että kauheesti kaipailen....ehei mun vuorio nautiskella mököttämisestä---
ppoiuuuyyu
- Anonyymi
Ehkä asiat järjestyy kun menen todella omaan rauhaani ja lakkaan "panikoimasta".
Enkä halua keskutella kenenkään sosiaalisia konflikteja provosoivien kanssa.
ppoiiuuyyytttt- Anonyymi
Äiti provosoi jatkuvasti, se on huono juttu
ppoiuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äiti provosoi jatkuvasti, se on huono juttu
ppoiuyyyMinä en tykkää konfliktien provosoinnista.
ppoiuyyyuy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en tykkää konfliktien provosoinnista.
ppoiuyyyuyMinulla on lähes aina linja, että "hei, sovitaan asia ihan rauhassa", oon todella hyvin joustava.
Mutta joskus toinen osapuoli voi olla sellainen että yksipuolisesti hyödyntää toisen joustavuutta, jolloin joustamisen voi joutua lopettaan kokonaan. Silloin toki ilmestyy sitten paikalle ne siitä "joustamattomuudesta" syyttelijät, jotka sitten syyttää sitä joustavinta osapuolta, joka ei voi joustaa niin pitkälle että menettää itsensä kokonaan, sen viimeisenkin langan mitä on vielä yhteyttä itseensä. Silloin erityisen joustava voi ilmetä "joustamattomana", koska jos joustaa vielä millinkin, katkeaa. Ja se on tosi pelottavaa silloin saada suuri voimakas joukko vaatimaan sitä katkeamista,
ppoiuyttttt
ppoiuuyygg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla on lähes aina linja, että "hei, sovitaan asia ihan rauhassa", oon todella hyvin joustava.
Mutta joskus toinen osapuoli voi olla sellainen että yksipuolisesti hyödyntää toisen joustavuutta, jolloin joustamisen voi joutua lopettaan kokonaan. Silloin toki ilmestyy sitten paikalle ne siitä "joustamattomuudesta" syyttelijät, jotka sitten syyttää sitä joustavinta osapuolta, joka ei voi joustaa niin pitkälle että menettää itsensä kokonaan, sen viimeisenkin langan mitä on vielä yhteyttä itseensä. Silloin erityisen joustava voi ilmetä "joustamattomana", koska jos joustaa vielä millinkin, katkeaa. Ja se on tosi pelottavaa silloin saada suuri voimakas joukko vaatimaan sitä katkeamista,
ppoiuyttttt
ppoiuuyyggMulla on halua muuttua hiljaiseksi itsekseni nautiskelevasti mökötteleväksi, Katsotaan onnistunko silmänräpäyksessä. ...
ppiuyytytyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla on halua muuttua hiljaiseksi itsekseni nautiskelevasti mökötteleväksi, Katsotaan onnistunko silmänräpäyksessä. ...
ppiuyytytyyykaikki minua provosoivat jäteetään nyt itsekseen.
ppoiuiuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kaikki minua provosoivat jäteetään nyt itsekseen.
ppoiuiuyyyMinähän EN ole nettihäirikkö jos en reagoi siihen , jos sellaiseksi väitetään.
ppoioiuhyhhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minähän EN ole nettihäirikkö jos en reagoi siihen , jos sellaiseksi väitetään.
ppoioiuhyhhhRiittävästi on jo perusteltu miksi en ole nettihäirikkö.
ppoiiuuyuyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riittävästi on jo perusteltu miksi en ole nettihäirikkö.
ppoiiuuyuyyKyllästyttää oikeesti koko viestin lähettely mutta kun oli pakko sen hermostovaurion ajan.
ppiuyttttgt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllästyttää oikeesti koko viestin lähettely mutta kun oli pakko sen hermostovaurion ajan.
ppiuyttttgtei se loppuenlopuksi ole hauskaa mitään yksisuuntaisia viestejä lähettää tai puheluita paljoa.
Eihän semmosta aivan vapaavalintaisesssa tilanteeessa halua tehdä.
ppoiuyyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei se loppuenlopuksi ole hauskaa mitään yksisuuntaisia viestejä lähettää tai puheluita paljoa.
Eihän semmosta aivan vapaavalintaisesssa tilanteeessa halua tehdä.
ppoiuyyyyyMä pelkäsin niin hirveesti kun ihmisillä oli levinnyt väärä käsitys vammani laadusta, että sen väärän käsityksen johdosta voitais jopa tehdä jotain mikä vois aiheuttaa jopa kuoleman.
Niin piti päivittää tiheesti tilannetta.
ppoiuuyygtghgh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä pelkäsin niin hirveesti kun ihmisillä oli levinnyt väärä käsitys vammani laadusta, että sen väärän käsityksen johdosta voitais jopa tehdä jotain mikä vois aiheuttaa jopa kuoleman.
Niin piti päivittää tiheesti tilannetta.
ppoiuuyygtghghMun olemus on nyt varsin normaali, että sosiaalisten hämminkien riski siinä mielessä pienentynyt huomattavasti.
ppiuyttgg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun olemus on nyt varsin normaali, että sosiaalisten hämminkien riski siinä mielessä pienentynyt huomattavasti.
ppiuyttggniin ehkei tätä enää tarvita. Mut tuun tänne ilmottaa jos jotain tosi huolestuttavaa ilmenee.
ppiuyytttffg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niin ehkei tätä enää tarvita. Mut tuun tänne ilmottaa jos jotain tosi huolestuttavaa ilmenee.
ppiuyytttffgKu mä en kerta voi soittaa kriisipuhelimeen kriisitilanteessa, niin ilmotan kriiseistä tänne,
ppiuyttfg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ku mä en kerta voi soittaa kriisipuhelimeen kriisitilanteessa, niin ilmotan kriiseistä tänne,
ppiuyttfgMä en kertakaikkiaan enää halua puhua semmoselle joka ei tunteella ilmaise halua siihen.
Enkä itse jaksa puhua ihmisille joista en henk koht tykkää.
Äiti ei ole koskaan ilmaissut tykkäämistä puhua mun kaa, joten niistä jutuista on varmaan vaan luovuttava sitten vaikka se johtuisi jostain vauriosta äidissä mikä eiu olisi hänen syy.
ppiiuuyyyty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä en kertakaikkiaan enää halua puhua semmoselle joka ei tunteella ilmaise halua siihen.
Enkä itse jaksa puhua ihmisille joista en henk koht tykkää.
Äiti ei ole koskaan ilmaissut tykkäämistä puhua mun kaa, joten niistä jutuista on varmaan vaan luovuttava sitten vaikka se johtuisi jostain vauriosta äidissä mikä eiu olisi hänen syy.
ppiiuuyyytynoin on pakko tehdä siksikin, että se johtaa kierteeseen että mä puhun ihmisille silti vaikkei siinä olisi hyviä tunneilmapiiriä, koska teen sitä äidinkin kanssa aina. Siitä on tullut niinku mun tehtävä.
ppiiuuyygh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
noin on pakko tehdä siksikin, että se johtaa kierteeseen että mä puhun ihmisille silti vaikkei siinä olisi hyviä tunneilmapiiriä, koska teen sitä äidinkin kanssa aina. Siitä on tullut niinku mun tehtävä.
ppiiuuyyghMä niinku huolehdin ihmisistä jotka ilmaisee inhoovansa mua.
Ku tunnen syyllisyyttä jos en huolehtis. Niinku äidistäkin.
ppiuyuytttg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä niinku huolehdin ihmisistä jotka ilmaisee inhoovansa mua.
Ku tunnen syyllisyyttä jos en huolehtis. Niinku äidistäkin.
ppiuyuytttgmutta ei kai mulla oo semmosta velvollisuutta, vaika tuntuu että silti ois...
ppioiuyytytg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta ei kai mulla oo semmosta velvollisuutta, vaika tuntuu että silti ois...
ppioiuyytytgTää ongelma varmaan johtuu tästä että koska äiti ilmaisee semnmosta tunnetta johon luonnoillinen reaktio olisi poistua kuviosta. Mutta mä joudunkin oilemaan poistumatta vain siksi, että hän on mun äiti. Niin mä teen tota muuaallakin. Niin että koko kriisipuhelin nauraa, että miks mä en poistu, vaikka mulle on ilmaistu jo hyvin epämiellyttävää tunnetta.
No samasta syystä kuin miks he ajattelee että mun pitäisi sietää äidin lähettämää epämiellyttävää tunnetta.
ppiygtgghhh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää ongelma varmaan johtuu tästä että koska äiti ilmaisee semnmosta tunnetta johon luonnoillinen reaktio olisi poistua kuviosta. Mutta mä joudunkin oilemaan poistumatta vain siksi, että hän on mun äiti. Niin mä teen tota muuaallakin. Niin että koko kriisipuhelin nauraa, että miks mä en poistu, vaikka mulle on ilmaistu jo hyvin epämiellyttävää tunnetta.
No samasta syystä kuin miks he ajattelee että mun pitäisi sietää äidin lähettämää epämiellyttävää tunnetta.
ppiygtgghhhsilto mä olisin taipuvainen semmosen periaatteen kannalle, että pitäis olla siellä missä on hyvä olla ja poistua missä ei ole, mut en oo uskaltanu toteuttaa,
ppoiuyyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
silto mä olisin taipuvainen semmosen periaatteen kannalle, että pitäis olla siellä missä on hyvä olla ja poistua missä ei ole, mut en oo uskaltanu toteuttaa,
ppoiuyyyyysit mua väitetään häiriköksi paikoissa joissa oon koikkunut pelosta lähteä poiskaan.
ppoiuuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sit mua väitetään häiriköksi paikoissa joissa oon koikkunut pelosta lähteä poiskaan.
ppoiuuyyyymulla on paljon elämänkokemuksia joissa oon joutunut käyttäytymään pelottavia henkilöitä kohtaan tyyliin voi että kun oot kiva. tota oli nuorena tyttönä paljon, kun piti mm. esittää tykkäävänsä miehistä joita pelkäs, jotta ei uhkailtais, Esimerkiksi nuorena tyttönä ku päädyin ulkomaille yksin melko vieraan miehen autoon. No kun mies kyseli että pelottaako, ni in tottakai vastasin, että ei toki, kun mähän tykkään susta niin miks mä nyt sua pelkäisin.
Voi olla tyhmäkin vastaus, mutta on se pelastanutkin mut monta kertaa.
ppoioiuiyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mulla on paljon elämänkokemuksia joissa oon joutunut käyttäytymään pelottavia henkilöitä kohtaan tyyliin voi että kun oot kiva. tota oli nuorena tyttönä paljon, kun piti mm. esittää tykkäävänsä miehistä joita pelkäs, jotta ei uhkailtais, Esimerkiksi nuorena tyttönä ku päädyin ulkomaille yksin melko vieraan miehen autoon. No kun mies kyseli että pelottaako, ni in tottakai vastasin, että ei toki, kun mähän tykkään susta niin miks mä nyt sua pelkäisin.
Voi olla tyhmäkin vastaus, mutta on se pelastanutkin mut monta kertaa.
ppoioiuiyyyMutta siis olisi kiva ihan tykätä ihmisistä niin ettei tarvii pelätä.
ppoiuiuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta siis olisi kiva ihan tykätä ihmisistä niin ettei tarvii pelätä.
ppoiuiuyyysiis ihan silleen viattoman vilpittömästi
ppoiuyyttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis ihan silleen viattoman vilpittömästi
ppoiuyytttMutta minähän olen alunperin noudattanut jopa hyvän viestinnän periaatetta soittaessani kriisipuhelimeen: Kertonut mitä tiedän, sekä myös sen mitä en tiedä.
Mutta viestintä ei toiminut,
ppooiiuuytyty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta minähän olen alunperin noudattanut jopa hyvän viestinnän periaatetta soittaessani kriisipuhelimeen: Kertonut mitä tiedän, sekä myös sen mitä en tiedä.
Mutta viestintä ei toiminut,
ppooiiuuytytyongelmana on varmaan myös ollut ennakkoluulo Aspergersanaan.
Ajatus, että asperger jotenkin ei ymmärrä asioita ja siksi äitini olisi oikeammassa.
Mutta jos se asperger on nimenomaan suuntautunut filosofisesti ja ajattelun kehittämiseen, ihan hyvin saattaa ymmärtää paremminkin kuin nentti.
ppoiouuyyty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ongelmana on varmaan myös ollut ennakkoluulo Aspergersanaan.
Ajatus, että asperger jotenkin ei ymmärrä asioita ja siksi äitini olisi oikeammassa.
Mutta jos se asperger on nimenomaan suuntautunut filosofisesti ja ajattelun kehittämiseen, ihan hyvin saattaa ymmärtää paremminkin kuin nentti.
ppoiouuyytyAspergereiksi voidaan luokitella paljon minua lahjakkaampia henkilöitä. Siis esim- jos mut olis koulutettu lapsesta asti filosofiksi, en välttis olis tarvinnu mitään diagnoosia, mua ois vaan pidetty filosofina ja siks ajattelevan kaiken filosofisesti.
ppiuyyttggtg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aspergereiksi voidaan luokitella paljon minua lahjakkaampia henkilöitä. Siis esim- jos mut olis koulutettu lapsesta asti filosofiksi, en välttis olis tarvinnu mitään diagnoosia, mua ois vaan pidetty filosofina ja siks ajattelevan kaiken filosofisesti.
ppiuyyttggtgMutta mä tarvitsin diagnoosin koska yhteiskunta halus mua koko ajan täysin mulle sopimattomiin tehtäviin kuten sotaveteraanien kotihoitajaksi tai nuorisotyöhön.
En mä semmosissa pärjää filosofialla.
ppoiuuyuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta mä tarvitsin diagnoosin koska yhteiskunta halus mua koko ajan täysin mulle sopimattomiin tehtäviin kuten sotaveteraanien kotihoitajaksi tai nuorisotyöhön.
En mä semmosissa pärjää filosofialla.
ppoiuuyuyyyTanssitunteja osasin pitää lapsille ennen hermostovammaa,.
ppiuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tanssitunteja osasin pitää lapsille ennen hermostovammaa,.
ppiuyyyMutta mitä tässä välissä on tapahtunut en ikimaailmassa enää kyken isi siihen hommaan..
popiuyyyty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta mitä tässä välissä on tapahtunut en ikimaailmassa enää kyken isi siihen hommaan..
popiuyyytymutta asioiden tajuaminen on ihan eri asia
ppiuyyy
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768