Tampereella opiskelijanuoret koronan suhteen vastuuttomia

Anonyymi

Vieteään aikaa yhdessä juhlimalla ja suosituksista viis. Hukkaan valuu varoitukset ja valistus. Vaikka eivät itsestään välittäisikään , he altistavat heitä palvelevat työntekijät koronalle , lievimmillään saattavat ison joukon ihmisiä karanteeniin. Opsikelijanuorten käyttäytymiseen syy ei voi olla aivoissa, pitäisihän heidän olla keskiarvoväestöä älykkäämpiä ja oppimiskykyisempiä.. Vika on arvomaailmassa ja ilmenee vastuun puuttumisena.

10

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ovat ottaneet mallia muualta. Jyväskylässä vieläpä ravintola tarjosi mainion mahdollisuuden levittää koronaa oikein urakalla.

      Nyt kun ravintoloissa on levitetty laajojakin koronatartuntaketjuja, MaRa:n pomo on ollut kusi sukassa. Ei ole enää televisiossa uhoamassa ettei ravintoloista saa koronaa.

      THL:n tilastoissa on todettu että juuri opiskelijaiässä olevilla on todettu koronatestissä käyneillä prosentuaalisesti eniten positiivisia tuloksia. Nuoret tuumaa että mitä siitä koronasta, sehän on vaan yksi uusi flunssa. Ehkä sitten pistää miettimään jos tartuttaa omat vanhempansa tai isovanhempansa ja joku heistä kuolee, mutta se on silloin jo myöhäistä.

      • Anonyymi

        Jyväskylä "vetää liinat kiinni" tänään! Siihen tuo juhliminen johti.

        Saa nähdä miten käy Rovaniemellä kun ralli vetää paikkakunnalle porukkaa kaikkialta Suomesta ja ulkomailtakin. Siinähän sitten saadaa tuoretta tavaraa vaikkapa Eglannista suoraan.


    • Anonyymi

      itku pitkästä ilosta....käsittääkseni iskät ja äidit maksaa nämäkin bileet...mutta kun maksajat sairastuu niin rahantulo loppuu niin loppuu billeetkin.

    • Anonyymi

      Onkohan Tampereellakin sama honkongilainen toimija järjestänyt noita tapahtumia kuten tuolla Jyväskylässäkin. Helsingissä huomasivat yrityksen ja tilavaraus blokattiin.

      • Anonyymi

        Ei kaiketi tietoa, Tampereella opiskelijat olivat saman opsikelija-asuntolan asukkaita , jotka juhlivat yhdessä ja useimmat kaiketi vaihto-oppilaita, mutta viime viikon "tulos" osoittaa , että Tampereen tartunnat on saatu lähinnä pubeissa, vain yksi marketissa. On ikävää, että ravintoloiden toiminta kärsii kyllä koronan takia melkoisesti, mutta ne eivät saa olla taudin levityspaikkoja. Ravintoloiden tulisi valvoa, jos saavat pitää auki, että välimatkat toisiin asiakkaisiin on pitkät, koska maski päässä ei voi syödä. Jokin kotiruokapalvelu voisi pelastaa. ravintoloitsijoiden talouden. Seisova pöytä , josta voi hakea ruokaa vain yksi kerrallaan ja ruokailla kaukana muista tai omassa pienryhmässä, Samoin juomien suhteen. Koronaan on kyllä kuollut myös nuoria. Kukaan ei voi etukäteen tietää, mitä koronan kannalta vaarallsiia tauteja sairastaa piilevänä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaiketi tietoa, Tampereella opiskelijat olivat saman opsikelija-asuntolan asukkaita , jotka juhlivat yhdessä ja useimmat kaiketi vaihto-oppilaita, mutta viime viikon "tulos" osoittaa , että Tampereen tartunnat on saatu lähinnä pubeissa, vain yksi marketissa. On ikävää, että ravintoloiden toiminta kärsii kyllä koronan takia melkoisesti, mutta ne eivät saa olla taudin levityspaikkoja. Ravintoloiden tulisi valvoa, jos saavat pitää auki, että välimatkat toisiin asiakkaisiin on pitkät, koska maski päässä ei voi syödä. Jokin kotiruokapalvelu voisi pelastaa. ravintoloitsijoiden talouden. Seisova pöytä , josta voi hakea ruokaa vain yksi kerrallaan ja ruokailla kaukana muista tai omassa pienryhmässä, Samoin juomien suhteen. Koronaan on kyllä kuollut myös nuoria. Kukaan ei voi etukäteen tietää, mitä koronan kannalta vaarallsiia tauteja sairastaa piilevänä.

        Lobbaamiseen nähden ravintoloilla menee loppujen lopuksi paremmin kuin muilla toimijoilla. Jotkut pienet yrittäjät ovat tosin joutuneet laittamaan lapun luukulle, mutta isommat toimijat porskuttaa edelleen. Voittoa ei tule enää niin paljon kuin ennen koronasulkuja, mutta pärjäilevät kuitenkin. Saadaanhan myyntiä kuitenkin pienemmillä palkkakuluilla koska aukioloaikaa saa lyhennettyä ihan lain vaatimuksesta. Kalliit aamuyön esiintyjätkin on voinut jättää pois, rahaa säästyy. Ei taida monikaan baari uskaltaa kertoa todellisia viinanmyyntilukujaan, sillä kyllä ennen sulkemista otetaan vielä yhdet kuten ennenkin eikä enää istuta höpöttämässä puolityhjän lasin ääressä tuntitolkulla. Kun vielä ruokaravintola saa ottaa enemmän asiakkaita ja onhan tunnettu asia että ruuasta otetaan se paras kate, niin ei ravintolat joudu ihan ilman tuloja elämään.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Opiskelijoiden pitäisi olla esimerkki, vai onko opiskelu noussut päähän siten että yksi korona on ihan sama, onhan se vanhusten tauti, ehkä ajatellaan, tyhmyys tiivistyy sakissa.

    • Anonyymi

      aivoissa ..just sinne se iskee.....gookleta .. covid-19 attack on brain

      ei paljoa naurata...???

    • Anonyymi

      Etkä vaan myös myös tarkoita että kaikki kehitysvammaiset elikkä "pölkkypäät" sitten voivat myös tartuttaa ihmisiä helposti? Toivottavasti et tarkoittanut myöskään tota koska se tuntuis loukkaavalta minua kohtaan. Ihmettelen myös itsekkin opiskelijoiden käyttäytymistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      191
      3155
    2. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      66
      2882
    3. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      203
      2260
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      74
      1906
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      102
      1803
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1741
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      108
      1595
    8. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      219
      1186
    9. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1140
    10. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1099
    Aihe