Jeesus sanoo opetuslapsilleen Matteuksen 28. luvussa:
"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
Myös muualla Raamatussa kehoitetaan viemään sanomaa Jeesuksesta. Ja niinhän se varmasti on, että kun itse on saanut vastaanottaa uskon Herraan Jeesukseen, niin sitä evankeliumia tahtoo muillekin viedä.
Esikoislestadiolaiset tekevät arvokasta työtä mm. Venäjällä ja Baltian maissa. Siellä on ollut vuosien varrella monia kaipaavia ja ahdistettuja sieluja, joille on ilosanomaa viety. Ja vielä on työkenttää laajasti Venäjällä ja Baltian maissa. Olivathan ne entisen ateistisen Neuvostoliiton valtiot pitkään pimeyden vallan alla ja Jumalan Sanan julistaminen oli kielletty. Kuitenkin siellä oli uskovia, jotka salaa kokoontuivat ja joitakin julistajiakin oli.
Nyt porttien ollessa avoinna on hienoa, että Sanaa sinnekin on voitu viedä aina Siperiaa myöten. Ja siemenen kylväminen on myös Jumalan armosta tuottanut hyvää hedelmää. Toki sieltäkin, kuten kaikkialta, on löytynyt monenlaista maaperää. Mutta kylvö on kuitenkin ollut tärkeää ja kallista työtä. Koska julistaja ei näe ihmisen sydämeen, kuten Jeesus ja Jumala, on kylvettävä sinnekin, josta vähiten luulisi kasvua tulevan. Ja niinhän se on monta kertaa ollut, että Jumalan tiet ovat osoittautuneet korkeammiksi kuin omat ajatuksemme.
Toivon ja rukoilen Jumalaa, että kaikki uskon veljet ja sisaret voisivat yhdistää työnsä siihen arvokkaaseen työhön, jota siellä tehdään. Ne saarnaajat, jotka sinne ovat lähetetyt, joutuvat monien vastuksien ja vaikeuksien alla siellä työtä tekemään. Ja ikävää on, jos sen kaiken lisäksi vielä saavat tuomion työlleen täällä koti-Suomessa. Jumala, jonka myös työ on, siunatkoon sitä kallista työtä ja antakoon voimia Sanansa saarnaajille oikein työtä tekemään.
Lähetystyö ei tietenkään rajoitu Inkerinmaalle, mutta kehoitus kuuluu, että Sanaa vietäisiin kaikkialle maailmaan. Ja naapureista se varmasti alkaa, mutta jatkuu aina maailman ääriin asti.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Meidän tehtävämme on kylvää, näin se on. Onneksi hengellisessä työssä ei ajatella maailman tavoin tulosvastuulisesti, vaan uskotaan yksinkertaiseti siihen, että Jumala on se, joka kasvun antaa.
Kuka niitä täällä Suomessa oikein tuomitsee, ja millaisilla perusteilla?
Kun kerran kysyt, niin koitan antaa sellaisen ympäripyöreän, mutta hyvin kansantajuisen vastauksen.
Esikoislestadiolaisten Inkerin lähetystyötä vastustaa yhdistyksen sisällä oleva ryhmittymä. Tähän kuuluu useita kymmeniä, jopa satoja ihmisiä mukaanlukien lähinnä paikallisia saarnaajia.
Tämä joukko korostaa ulkonaista esikuvaa. Pukeutumissääntöjä varsinkin naisille on useita, mm. pitkät housut naisilla pidetään sopimattomana. Musiikki-instrumentteja he pitävät myös sopimattomina. Mutta esim. uusista kalliista autoista tai taloista en ole kuullut heidän mitään puhuvan.
Ominaista tälle ryhmälle on myös kuorotoiminnan vastustaminen. Lisäksi kaikki lähetystyöhön liittyvät tilaisuudet kuuluvat heidän boikottilistalleen. Myyjäiset ovat myöskin heidän mielestään sopimattomia kristityille.
Eli tässä yleiskuvaus niistä, jotka vastustavat inkerin lähetystyötä.
Sitten perusteluja Inkerin lähetysmiesten tuomitsemiseen.
Ainuttakaan asiallista perustelua en ole sattunut koskaan kuulemaan. Mutta valheita olen kyllä heiltä kuullut. Esim. se, että siellä ei olisi nälkää ja tarvetta Jumalan Sanan perään. Sitten on myös vihjailtu, että siellä tehdään työtä väärin. Ja myös, että siellä on kokonaan vääriä työmiehiä asialla. Tässä muutamia. He itse voivat kertoa tarkemmin näkemyksiään, jos katsovat tarpeelliseksi.
Tämä vastaus tietysti kolahtaa joillekin, mutta koitin vastata, niin että varmasti ymmärtäisit.
Lopeta ressukka tuo valehteleminen toisten päälle, et näköjään tiedä mistään mitään, kirjoitat suurella tietämättömyydellä.
Sitä arvelinkin, että kyllä kolahtaa varmasti jossakin.
Jos sinä tiedät paremmin, niin voisitko kertoa, missä kuvaukseni meni pieleen. Syytät vain valehtelemisesta, mutta et kerro, mitä valehtelin.
Jos tarkoitat tämän ryhmän kuvausta, niin olen omilla korvillani kuullut ja omilla silmilläni nähnyt.
Juuri näin se on, kuten kuvasit, jorkkamainio.
Odotellaan mielenkiinnolla vastausta kysymykseesi ja perusteluja, miksi kalikka kalahti. ;)
Lienee turha odottaakaan mitään vastausta. Toisaalta en sitä kyllä kovasti kaipaakaan, sillä sen hengen kyllä muutenkin tunnistan.
Taitavat olla sitä joukkoa, jotka huutavat kovaa Lappi, Lappi. Neuvoja sieltä kyllä hakevat, mutta eivät omaan tarpeeseensa, vaan muiden jahtaamiseen. Neuvon sisältökin varmasti riippuu hyvin paljon siitä, miten asia esitetään. Näistä asioista minulla on sattuneesta syystä jonkun verran faktatietoakin.
Ihmettelen vain sitä, että eikö siellä Lapissa todellakaan huomata tai haluta huomata, mistä hengestä kantelukirjeet yms. ovat kotoisin. Taitaa sielläkin pohjoisessa olla kova tunturituuli, joka heiluttaa kovasti korkeita honkia. Ja jos myrsky yltyy, saattaa korkea honka, vaikka pitkään paikallaan on ollutkin, vielä myrskyssä kaatua.
Mutta toivomme ja rukoilemme toki, että myrsky tyyntyisi ja kaikki voisimme mahtua samaan rukoushuoneeseen ja olla Rauhassa ja Rakkaudessa.
Vahvistat omankin käsitykseni. Kyseessä on eräänlainen leeviläisyyden viides kolonna, joka pyrkii ottamaan vallan Suomen kristillisyydessä. Tuota eriseuraa on vähitellen alettava kutsua oikealla nimellään.
tehkö lähetystyötä, eikö teidän ahdistava uskontonne voisi pysyä vain omiensa keskuudessa. Esim. Venäjällä ihmiset eivät aina tiedä mitä soopaa lännestä tuodaan kristinuskon nimikkeellä, kertoisitte rehellisesti, että tuotte lestadiolaisuutta, jonka ansiosta monet ihmiset ovat tappaneet itsensä tai menettäneet koko sukunsa.