Olen epätoivoinen. En jaksaisi elää, mutten aio myöskään tappaa itseäni. Olen ihan mielettömän väsynyt. Välillä olen saanut lohtua uskosta, mutta nyt se on taas horjunut. Enimmäkseen rämmin samojen ongelmien kanssa. Väsymys ja totaalinen kyllästyminen kaikkeen. Pettymys ihmisiin.
Älkää vaan kukaan ehdottako, että mene hoitoon. Sieltä se pahin karhunpalvelus on tullut. Kamalia lääkkeitä, jotka sotkevat pään omat kemialliset systeemit. Kamalia psykiatrisia hoitajia, psykologeja ja psykiatreja, jotka ovat vielä sairaampia, kuin mitä itse olen.
En tiedä oikeasti millä selviän. Päivä päivältä olo pahenee.
Menetin elämäni rakkauden syksyllä, josko hän elämässäni oli koskaan ollutkaan kunnolla. En tiedä edes oliko hyvä vaiko huono asia, siis menettää hänet. Mutta hänestä sairastuin ja häntä ilman en haluaisi elää. Olen yrittänyt irrottautua. Rukoillut apua. Mikään ei auta.
Hän on hyvin vaikea ihminen. Ja itsekin omalla tavallani olen varmaan myös. Tuntui vain niin epäreilulta, se mitä jouduin kokemaan. Joskus, kun luulin olevani jo hänestä kuivilla, noin vuosi sitten, hän tuli uudestaan elämääni. Ei hänen tarvinnut kuin hipaista kättäni, niin 1000 volttia meni kropan läpi. Voitte siis kuvitella, mikä vaikutus hänellä minuun on.
En haluaisi tuntea näin, mutta en voi sille mitään. Ja olen melko varma, että hän tietää oman vaikutuksensa minuun ja käyttää sitä hyväkseen. Ottaa ja sitten tylysti jättää, kun en ole osannut olla mieliksi. Se miten hän on kohdellut minua, on todella väärin. En ole kelvannut, okei no nyt kelpaat, no nyt sanoit noin, et sittenkään kelpaa.
Tiedän, että olen sairaalloisen riippuvainen hänestä. En voi sitä missään purkaa, kun ei tuollaista kuulu kenenkään sietää. Psykologi sanoi, että minun pitää ottaa käyttöön radikaali hyväksyminen, ettei hän enää ole elämässäni. Olen yrittänyt, mutta en ole voinut hyväksyä asiaa lainkaan. Minusta tuntuu, että hän on kuin toinen keuhkoni, en pysty hengittämään kunnolla ilman häntä.
Mutta ne ihmiset, joilla on terve itsekunnioitus, eivät tietenkään voi ymmärtää. Minulla sellaista ei ole ilmeisesti päässyt koskaan syntymään edes. No okei, en ole kyllä aiemmin kokenut olevani näin pohjalla, enkä ole antanut itseäni kohdella näin. Mutta ennen en ole myöskään tuntenut näin vahvasti. Voiko mikään pelastaa enää minua?
Älkää vaan kukaan ehdottako, että mene hoitoon. Sieltä se pahin karhunpalvelus on tullut. Kamalia lääkkeitä, jotka sotkevat pään omat kemialliset systeemit. Kamalia psykiatrisia hoitajia, psykologeja ja psykiatreja, jotka ovat vielä sairaampia, kuin mitä itse olen.
En tiedä oikeasti millä selviän. Päivä päivältä olo pahenee.
Menetin elämäni rakkauden syksyllä, josko hän elämässäni oli koskaan ollutkaan kunnolla. En tiedä edes oliko hyvä vaiko huono asia, siis menettää hänet. Mutta hänestä sairastuin ja häntä ilman en haluaisi elää. Olen yrittänyt irrottautua. Rukoillut apua. Mikään ei auta.
Hän on hyvin vaikea ihminen. Ja itsekin omalla tavallani olen varmaan myös. Tuntui vain niin epäreilulta, se mitä jouduin kokemaan. Joskus, kun luulin olevani jo hänestä kuivilla, noin vuosi sitten, hän tuli uudestaan elämääni. Ei hänen tarvinnut kuin hipaista kättäni, niin 1000 volttia meni kropan läpi. Voitte siis kuvitella, mikä vaikutus hänellä minuun on.
En haluaisi tuntea näin, mutta en voi sille mitään. Ja olen melko varma, että hän tietää oman vaikutuksensa minuun ja käyttää sitä hyväkseen. Ottaa ja sitten tylysti jättää, kun en ole osannut olla mieliksi. Se miten hän on kohdellut minua, on todella väärin. En ole kelvannut, okei no nyt kelpaat, no nyt sanoit noin, et sittenkään kelpaa.
Tiedän, että olen sairaalloisen riippuvainen hänestä. En voi sitä missään purkaa, kun ei tuollaista kuulu kenenkään sietää. Psykologi sanoi, että minun pitää ottaa käyttöön radikaali hyväksyminen, ettei hän enää ole elämässäni. Olen yrittänyt, mutta en ole voinut hyväksyä asiaa lainkaan. Minusta tuntuu, että hän on kuin toinen keuhkoni, en pysty hengittämään kunnolla ilman häntä.
Mutta ne ihmiset, joilla on terve itsekunnioitus, eivät tietenkään voi ymmärtää. Minulla sellaista ei ole ilmeisesti päässyt koskaan syntymään edes. No okei, en ole kyllä aiemmin kokenut olevani näin pohjalla, enkä ole antanut itseäni kohdella näin. Mutta ennen en ole myöskään tuntenut näin vahvasti. Voiko mikään pelastaa enää minua?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ehdotan sinulle, uskotv.fi
Nyt oli kuin oma teksti, aivan täysin sama tilanne 😳
Syvimmät myötätunnon osoitukset sinulle ja siunausta 🙏
T: ap
Älä katso ihmisiin, vain Jeesukseen.
Näin yritän toimia. Mutta ei taida ihan sormia napsauttamalla käydä muutos. Ja ihan rukouksin olen pyytänyt apua tilanteessani. Heikko ihminen olen ja usko horjuvaa laatua.
Kyllä, sinun pitää vaan ottaa Jeesus sydämmeesi henkilökohtaisena pelastajana, niin Jumalan kautta synnyt uudestaan. Ja Elämä Jumalan yhteydessä vapauttaa sinut Saatanan vallasta, kenen tahto on ihmisten elämä lihansa himoissa ja synnin orjina. Syyllisyys, pelot, himot, epätoivo eivät enää pääse sisinpääsi, jossa Jeesus elää Pyhän Hengen kautta. Ihminen tulee vedetyksi pimeydestä valoon, totuus omasta tilasta valkenee.. Ilman pelastajaa päämäärä on kadotus.
Siunausta!
Kiitos, siunausta! Ap
Ihmistä ei ole tarkoitettu elämään sellaisen kumppanin kanssa, joka aiheuttaa itselle tuhat volttia. Vähäisempi vetovoima riittää ja tasainen, luotettava kumppanuus. Hän ei ollut se oikea sinulle, mutta hän saattoi olla se joka kuljettaa sinut kohti terveempää, tasaisempaa elämää kohti, pakottamalla sinut turvautumaan Jumalaan.
Kiitos! 😌
Luulen että ymmärrän miltä tuntuu. Pitää muistaa huolehtia itsestään. Mä joudun pitämään tosi hyvin kiinni itse siitä että en ala horjua sillä tavalla että sit omat tunteet purkautuisi toista kohtaan sellaisena: "Miks sä aina sekoitat mun elämän, haluutko vaan tappaa mut, miksi, miksi, miksi!" Koska niin suuri vaikutus hänellä on. Tunteet on ihan positiivisia mutta mä tiedän itse että tuo on sellainen tunne mikä helposti lävähtää esiin jos en huolehdi siitä että tää menee rauhallisesti. Eikä se oo kiinni mistään mitä hän sanoo tai ei sano. Mun pitää itse selvitä tuon tunteeni kanssa. Että hän on vaikuttanut koko elämääni.
En osaa noihin sairaisiin sote-kriisiyttäjiin sanoa kuin että I feel you. Kerran ne yritti jotain aivan käsittämätöntä paskaa yhden itseeni liittyvän henkilön kanssa. Raivostuin siitä niin paljon että sain kyllä papereihini jonkun psykomuijamerkinnän. Mutta niin sai nekin, shakkimatti. Ei siitä sen enempää, mutta tiedän millaisia ne on.
Rukoilu auttaa oikeasti. Ei ehkä heti mutta ajan kanssa.
Ps. Jos joku ihminen on sun toinen keuhko, se pysyy pitämättäkin. Et voi sanoa mitään mikä ajaa pois eikä sun pitäisi stressata sellaisesta. Se kestää jos sen on tarkoitettu kestävän.
Kiitos! 😌
Kiitos vuodatuksestasi. Kyllä Jeesus todellakin voi. Uskon, että sinulla itselläsikin vielä on voimia tallella, koska pystyt noin avoimesti ja hienosti käsittelemään asioita. Voimia!
Kiitos 😌🙏 Kyllä tällainen koettelemus on jossain käsiteltävä. Enkä tätä aihetta tosiasiassa pysty näin avoimesti missään muualla, kuin anonyymipalstalla puhumaan. Aika vähissä on välillä omat voimat, turvaudun Jeesukseen. Minä olen vajavainen, mutta onneksi Jumala on täydellinen. Mikä tuntuu todella hyvältä, on ihmisiltä tuleva empatia ja tuki, myös täällä. Kiitos siitä!