1. Veronkorotusten tie on käyty loppuun – asiat on asetettava
tärkeysjärjestykseen. Kuntien on keskityttävä suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseen. Toissijaisista, turhista ja vahingollisista menoista on leikattava ensin.
2. Kotimaisilla ja paikallisilla yrityksillä on oltava mahdollisuus
osallistua kunnan palveluiden tuottamiseen. Tuottaja on valittava
yksityisen ja julkisen välillä tapauskohtaisesti – järki eikä poliittinen ideologia edellä. Sähkö- ja vesilaitosten kaltaiset välttämättömät palvelut on pidettävä yhteisesti omistettuina eikä kunnan
tule olla edistämässä yksityisten monopolien syntymistä.
3. Kaverikapitalismi, kähmintä ja suhmurointi saadaan murrettua helpoiten äänestämällä korruptoituneet poliitikot vaihtoon.
Perussuomalaiset eivät ole eturyhmien tai firmojen juoksupoikia vaan ajattelevat riippumattomasti kunnan kokonaisetua.
4. Ilmastopolitiikkaan tarvitaan suhteellisuudentajua. Kuntien
ei tule rasittaa talouttaan ja kuntalaisten lompakkoa valtiota
kunnianhimoisemmilla ilmastotavoitteilla. Suomalainen tehtaanpiippu on ilmastoteko.
5. Jotain rajaa ideologiselle pelleilylle. Kuntien ei pidä lähteä
mukaan pienten mutta äänekkäiden vähemmistöjen monikulttuurisuutta tai tarpeettomia sukupuoli-ideologioita edistäviin
puuhasteluihin. Suvivirsi ja joulujuhlat kuuluvat kouluihin. Suomalaisten syyllistäminen rasismilla tai keskustelun vaientaminen vihapuheen torjunnan nimissä eivät ole asioita, joihin kuntien tulisi osallistua.
6. Liikennerakentamista on tehtävä sujuvan liikkumisen näkökulmasta. Raideinvestointeja ei pidä ylikorostaa eikä autoilua
tehdä hankalaksi aatteellisista lähtökohdista. Kaikilla liikkumiPerussuomalaisten kuntavaaliohjelma
ASIAT TÄRKEYSJÄRJESTYKSEEN
sen muodoilla tulee olla oma paikkansa. Tie on niin perustavanlaatuinen ja välttämätön yhteiskunnan infrastruktuurin osa,
että sen ylläpitoa ei voi kunta-alueella jättää asukkaiden itsensä
huolehdittavaksi, vaan tien kulkukelpoisena pitäminen kuuluu
kunnan perustehtäviin.
7. Velkaantuminen ylimitoitetuilla investoinneilla saa riittää. Uusien kunnantalojen, pikaraitioteiden ja konserttipalatsien rakentamisen aika ei ole nyt. Velkahirressä roikkuva kunta ei ole itsenäinen kunta. Itsenäiset kunnat ovat lähidemokratian turva.
8. Koulujen tulee olla turvallisia oppimispaikkoja. Kiusaamiseen
tulee puuttua päättäväisesti, ja kouluissa tapahtuvista rikoksista tulee tehdä hyssyttelyn sijaan aina rikosilmoitus. Erityisoppilaiden laittaminen tavallisiin luokkiin on karhunpalvelus kaikille.
Myös kirjastojen rauhallisuudesta tulee pitää huolta, jotta ne säilyvät viihtyisinä kaiken ikäisille kuntalaisille.
9. Ruotsin tie ei ole Suomen tie. Huono maahanmuuttopolitiikka
romuttaa kuntien talouden ja turvallisuuden. Kuntien tulee olla
ottamatta kiintiöpakolaisia ja vaatia valtiovallalta maahanmuuttopolitiikan kiristämistä ehtona valtion kanssa tehtäville sopimuksille – suurilla kaupungeilla on merkittävää neuvotteluvaltaa
valtioon nähden.
10. Maahanmuuttajien hyysäämiselle on aika laittaa loppu. Kuntien tulee lopettaa laittomasti maassa oleville annettavat palvelut, maahanmuuttajien oman kielen ja kulttuurin tukeminen eikä
kuntien tule harjoittaa työnhaussa suomalaisia syrjivää ”positiivista syrjintää”. Huonosti toimivan kotouttamisen sijaan kuntien
tulee edistää heikosti integroituneiden maahanmuuttajien paluumuuttoa. Kuntien tulee karsia pois kaikki haittamaahanmuuton
vetovoimatekij

Vastaukset 32
Vanhimmat
Faktaa on. Asiallista puhetta.
Kannatetaan verronki matujen otto lopetettava ja kielteisen päätöksen saanu seuraavaan koneeseen kotio.
Kyllä, Totta puhut !
Aloitus on puupääpersujen piiritoimiston julkaisema roskaposti.
eikös kapiaiselle. Tai ulosheittäjälle.
Onko tämä se sama sekopää joka kielsi puhumasta kärsämäen palstalla mm. Tenhosta, Lailasta, Titasta jne. sanktioiden uhalla?
Jep
MV-lehden mainostajalle lisää sensuroitavaa. Missäs viipyy hassun hauska provo siitä, kun persu sai vasarasta? Ai eikö tule ja minkäköhän takia? Senkö takia ettet sinä jäisi taas kiinni siitä, että edustat tätä vasaraklaania? Joko se teidän uusi puolue, SKINImusta on rekisteröity?
"Anonyymi
26.01.2021 18:08
Persuna ärsyttää puolueemme kääntyminen kommunismiin. Junes ja Terhi ovat oikealla asialla. Junes ja Terhi ovat sotilaita, Jussi on pelkkä sivari!"
- Sinimustaa ihaileva "persu". Ja seuraavaksi poistaa tämän viestin koska on palstan luotsi joka tehtailee päivittäin valtavan määrän avauksia joissa mustamaalaa persuja.
oltkonoinkin hätääkärsimässä, totuus kirpaisee vai?
mikä siellä pyhäjärvellä noin saa pään hajoamaan?
PERSUT näyttää kaapin paikan kustaille, kustaat on osottautuneet keskustan rosvoiksi siellä missä rahaa liikkuu, lautakasa ei nyt ole yhtään mitää, mutta Sipilän siirrot vakuutuskuoriin piiloon lasketaan miljoonissa, mistähän se raha on poikinut, se on poikinut työtätekevien persujen veroista, niitten, joita keskusta on aina halveksunnut ja haukkunut.
on tullut aika..
Ahkera trolli. Taas joka toisella palstalla itkee persujen perään.
Lisää rahaa mielenterveystyölle.
missä se uutinen oli? Eihän tuo harrasta samaa kuin vain vuoden jokaisena päivänä min.18h/vrk.
Koronako se saa pään noin hajoamaan vai oliko vanhempasi sisaruksia keskenään sisäsiittoisine perillisineen?
Näitä avohoitopotilaita s24lla riittää.
Ja sinä et osaa ikinä muuta sanoa. Tuo oli hyvä ja asiallinen avaus.
Vimpeli24 yhteensopivat kommentit kirjoittajalla
Tuo kolmoskohta on vähän kummallinen. Persuissa on yllättävän paljon uskovaisia ja lestoja ja missäpä muualla se "Kaverikapitalismi, kähmintä ja suhmurointi " pesii kuin juuri noissa porukoissa.
Olisi hyvä nyt äänestää persuja. On jo kokemusta että suosion huipulla koko höyryävä paskakasa hajoaa ja menee taas maan alle muutamaksi vuodeksi. Persut ei vain osaa, mutta onhan se selvää kun puolueen kannattajat ovat pääsääntöisesti yhteiskunnan alinta luokkaa.
Sinä pyhäjärven pöhlöpoika se sitten jaksat provota vaikka ainoa joka provosoituu olet sinä itse? 22 poistettua viestiä jo tähän mennessä et sitten ole koskaan miettinyt että hankkisit elämän itsellesi?
Yhtä katkera tilittäjä kuin Soinit, Lindströmit, Elot jne. Yritä nyt kaappinatsi pikku hiljaa toipua siitä, että Halla-aho kumppaneineen on siivoillut ahkerasti kaltaisiasi puolueestaan pihalle.
luotsi taas kierroksellaan kokemassa trollejaan. Sensuuri kehiin kun käry käy ja uutta matoa koukkuun vaikka ainoa joka polttaa päreensä on hän itse. Kun oikein polttaa kääminsä alkaa tämä foliohattu kyselemään onko persut palkanneet ihmisiä häiritsemään hänen trollaamistaan?
Vielä kun persuista pihalle potkitut sinimustat saisi puolueensa rekisteröityä vaikeutuisi kaikkien natsikortin heiluttelu persujen suuntaan.
21+%+Suomalaisista+"alinta+luokkaa".+Aika+säälittävää+puhetta+keskustalaiselta.+No,+kepulien+vaalipaniikki+kasvaa+:o)
Jos+siellä+maan+alla+kannatus+yli+kaksinkertaistuu+eihän+sieltä+kannata+ihmisten+ilmoille+edes+ilmestyä?+Se+hajoaminen+kun+sattui+olemaan+parasta+mitä+persuille+saattoi+tapahtua+potkuineen+ulos+hallituksesta.+Ja+miten+menee+kepulaisilla+jotka+pääministeripuolueena+Hallat+pihalle+potki?+Niimpä+niin+täysi+työ+pysyä+vihreiden+yläpuolella+kannatuksen+suhteen+10%:n+kauhurajan+rikkoutumista+peläten.
Jahas, pyhäjärven lahja maailmalle toi sitten taas sivupersoonansa mukanaan kärsäpalstallekkin hoh hoijjaa..Yksi sivupersoonista esiintyy persuna toinen antipersuna ja sitten vain riita pystyyn omien sivupersoonien kanssa siinähän se joutilaan nettiriippuvaisen aika mukavasti kuluu. Tai sitten ei sen perusteella miten tiukilla hermot koko ajan on.
PS on paras suomalaiselle. Ei siinä kepulien likainen peli ja nolo loka kamppanja auta. Pahentavat vaan omaa tilannettaan niillä.
Paitsi että persu joka taktikoi ja ajaa kepua nurkkaan on hirvittävän paljon lähempänä kepua kuin usea sen nykyisistä hallituskumppaneista. Ja kepu antaa samalla mitalla takaisin kunhan ensin toisiaan selkään taputtelevat masentuneina että kyllä se siitä. Sitä saa mitä tilaa ja Halla nikottelee vielä monet kerrat kun kepulit vastaa edellisen heille osoittamaansa haasteeseen. Missä lie keskustan Trump eli Kärnä kun ei ole twiittaillut aivopierujaan kaltaisensa tavoin?
Yhteinen vihollinen molemmilla (vihreät) ja pyhät lehmät (turve, maa- ja metsäteollisuus jne jne). Enemmän yhdistäviä tekijöitä kuin erottavia. Pitäisi alkion haudanneen bisneskepujen ymmärtää hävetä nauraessaan Väyrysen ehdotukselle yhdistää persut ja kepulaiset.
Poikkeuksellista median paskasade kepujen niskaan ja väliaikaista. Ei mene kauan kun palataan rutiinien perään eli heiluttelemaan natsikorttia.
Pertikki keskustelu sivulla 70 syö kuulemma persut elävältä.
tervetuloo #syömään..
ainwestein