En ole mikään erityisen kokenut merenkävijä, mutta meillä on saarenmaalla kimpassa kahden muun veljen kanssa kesämökki. Tai kakkosasunto, ihan miten sen ottaa. Lentoreitti sinne on varsin kalliiksi hinnoiteltu ja maitse menee aikaa tuhottomasti, toki jäisen maan aikaan se maaväylä on välttämätön. Mutta asiana on minkäkokoluokan veneellä tuota väliä voisimme itse ajaa hangosta suoraan? Käytettyjä siis lähinnä, jos joku haluaa runkotyypin sanoa kuvatakseen hänestä sopivaa kokoluokkaa.
Nopeammin
Mökille
91382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ostakaa käytetty vesibussi, joka kulkee vähintään 13-15 solmua. Siihen saa jos ei jo ole vessan ja on sitten tilaa jo vähän tavaroillekin.
Dieselillä ajokaan ei ole sitten ihan tuhottoman kallista. Samoin useasti vesibussit ovat sen verran matalakulkuisia, että niillä pääsee melkein rantaan kuin rantaan.
Kiitoksia, mutta tuo nopeus ei oikein riitä, kalastajaveneetkin pääsee tuplanopeuteen. Olemme tietysti syttyneet tälle ajatukselle koska olemme nähneet siellä suomalaisia retkiveneineen. Sellaisessa käytössä toki on sääriski paljon pienempi, jos haluaa matkustaa pitäisi pystyä menemään muutenkin kuin ihannesäässä. Toki ei ole tarkoitus missään 20 m/s tyrskyissä ajella tietoisesti. Ja tuo ihan asiallinen tavarankuljetusnäkökohta, emme usko että sen kummenpaa tarvii saada mukaan joka ei kulkisi farmariautossakaan.
Harva, jos yksikään, kalastuspaatti yltää 26-30 solmun nopeuteen. Yli 20 solmun nopeuden varaan ei kannata laskea ollenkaan, koska jo sellainen 8-10 m/s tuuli voi tehdä erittäin epämukavaksi ellei mahdottomaksi edes tuon nopeuden ylläpitämisen.
Ehdottaisin kuitenkin jotain 7-8 metristä liukuvaa, esim. Bayliner tyyppistä. Ehkä kyseeseen voisi tulla myös hiukan pienempi HT-vene, esim. jokin Yamarin/Flipper.
Minkälaisia rahasummia olet valmis sijoittamaan veneeseen.
noin 20 000 euroa, maks 25
tilanne ei ole akuutti, eli loppukesästä tai syksyllä saa enempi tuolla rahalla
Kysymys on tietenkin kelisidonnainen. Tallinkin katamaraanitkin jäävät joskus kelin takia satamaan.
Hyvällä kelillä taas pääsee millä purkilla tahansa.
Käytännössä uskoisin noin 10 metriä olevan sellaisen koon, jolloin keli ei enää joka kerta ole esteenä lähtemiselle. Tällöin mieleen juolahtaa yhteysveneiden kruunaamaton (mutta kiistelty) kuningas eli Targa. Vaikkapa numero 33 tai isompi.
Samaa vauhtiahan isot laivatkin suunnilleen menevät mutta eivät suoraan Saarenmaalle. Kalliiksi vaan tulee omalla veneellä ajelu ja siinäkin pitää muistaa, että mennen tullen on käytävä rajavartijoita morjenstamassa Porkkalassa ja jossakin Viron puolellakin.
Kun on kaukana, niin mnee aikaa ja aina rahaa. Ja paljon.
Iso nopea vene kuluttaa paljon. On kallis hankkia ja ylläpitää. meri on vaarallinen, se voi yllättää nopeasti.
Mutta jos ei ole rahasta kiinni, niin sitten on eri asia.
Omana kokemuksena se n10-11m tiiskeri, ja kahdella moottorilla. Niin jo homma hoituu.
Ostaisin itsekin, mutta ne hinnat!!!
Osta Masmar 47, se menee kivasti vähän kovemmassakin kelissä. Turun seudulla taitaa olla just yks myynnissäkin.
Osta helikopteri sillä pääset nopeasti.