Olin eilen neurologin vastaanotolla. Oireeni ovat olleet noin neljä kuukautta jatkunut puutuneisuus vasemmalla puolella lähinnä varpaissa, sormissa ja joskus poskessa. Varpaassa on välillä tuntunut kylmältä, välillä tunnottomalta, joskus jopa varvas sattuu. Myös suihkussa ollessa vesi tuntuu oudolta varpaissa. Sain lähetteen magneettikuvaukseen, ei ole kuulemma kyllä kiire mennä. Pelkään hirveästi ms-tautia? Onko teillä ollut vastaavia oireita ja mitä on selvinnyt?
ms-tautiko?
minä vain
41817
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla on ollut vas. jalassa samanlaisia oireita, ja samaa ounastellut (ei ole todettu ms:ää). Voi tosiaan olla muutakin, älä vielä huolestu, kuvaukseen vain ihan mielenrauhankin vuoksi!
Itsellä oli samat oireet noin puoli vuotta, kunnes pääsin tutkimuksiin. Vaivaan löytyi syy, ja se oli lannenimamien väljyys tai joku sinne päin.. ja kuntoutus on auttanut! Myös pullistumat selässä aiheuttaa samanlaisia oireita. Onko selkää kuvattu?
Olen sairastanut Ms tautia ja viime kesänä tuli tuollaisia tuntemuksia reisiin ja poskeen lähinnä minun tunne oli että ne kohdat olivat kokonaan tunnottomia ja niihin särki. Kerroin siintä lääkärilleni ja hän sanoi että ne ei kuulu Ms-tautiin jouduin lisä tutkimuksiin mutta ei löydetty mitään uutta sairautta. Ei MS-tauti kannata pelätä kyllä tiedän omasta kokemuksesta että onhan se aikamoinen shokki kun se todettii mutta periksi ei kannata antaa. Jos mangeetti kuvauksista löytyy jotain niin sinulle tehdään lisä tutkimuksia mutta älä pelkää kyllä tän sairauden kanssa pystyy elämään ihan normaalisti. Minä olen opiskellut ja käynnyt töissä yhtä aikaa kun tautia diagnisoitiin nyt siintä on kolme vuotta ja olen ollut täysin terve tauti on pysynyt hyvin kontrollissa enkä ole tarvinut mitään hoitoja.
Tiedän että prosessi on sinulle raskas mutta yritä olla miettimättä vaikka se ei helppoa ole... Minulta voit kyllä kysellä lisää autan mahdollisuuksieni mukaan ja olen hengessä mukana älä lannistu!
Kuoleeko ms tautii ja onko se aaltoilevaa.Ja miten vanhoja on yleensä ms taudin sairastaja?Olen tietämätön ja haluan tietää kiitos