Aihe

en usko sos. tukiin

Anonyymi

Kelan viime kauden jakso tuntui ylipitkältä

Ajoittain Kelan jaksot taas ovat lyhyitä.

Ajoittain Kela maksaa jonkun pienen summan
ja sen jälkeen pian toisen.

Mikä logiikka on Kelan maksujaksoissa?

Voi epäillä että valtio varastaa rahaa.

Viime jakso oli tosiaan liian pitkä ja rahat on pitkästä aikaa loppu.

Uutiset kertoivat Kelan nettipäätteiden ongelmista tammikuun lopussa.
En pääsekään hakemaan työttömyyskorvausta.
Kävin pankissa, eikä rahaa tullut.
Siis ei automaattisesti.
Pitää juosta lisää.

Näin ulkopuolisen tuntemattoman muutoksen aiheuttama syy
kostautuu yksityisen kukkarossa.

Pieni tulo on työttömällä, niin MUUTOS ON SIETÄMÄTÖNTÄ!

Köyhyys ei kanna muutoksia.
Pieni rikkaiden - toivottavasti ei - oikku, niin alkaa totiset paikat.

Sitä vain köyhtyy ja köyhtyy entisestään.

PAREMPI SITEN ALKAA VARKAAN ELÄMÄ.

syyttävät takaisin köyhiä

Vammainen asennoituminen on rikkailla. Ollut aina.
Samaa vallankumousta Suomeenkin.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lääke kaikkeen tähän on sopivanlainen passiivisuus kansan suunnalta.

      Valtio yrittää tyrkyttää aktiivisuuksia, mutta ne vaatimukset törmää lopulta perustuslakiin.

      Kun passiivisuus alkaa menemään viestinä lopulta kuuleviin korviin valtion johdossa, sitten voi jo aloitella keskustelut siitä, mitähän se mahtaisi maksaa, että kaivetaan rahat palkkapussia varten esiin, ja kun riittävän suuri palkkapussi löytyy jostain pölyisestä jemmanurkasta takaisin sopimuspöytään, sitten voi ehkä jo alkaa sopimaan työstäkin.

      Tätä odotellessa.

      • Anonyymi

        On olemassa sellainen termi kuin "italialainen lakko", kannattaa varmasti lukaista mitä se tarkoittaa.

        Jos ei pystytä asioista sopimaan että kaikki sopimusosapuolet olisivat tyytyväisiä, on selvää se että työ alkaa yllättävästi hidastumaan.


    • Anonyymi

      Eikös kelan työrtömyysetuuksien maksujaksot ole joko,4 viikkoa tai jos on sovitelulla,niin normaalisti kuukausi. Siinä aina kestää muutama päivä kun käsittelevät hakemuksen. Helpoin,nopein on kun ei ole liitteitä paperisena,vaan laittaa digitaalisena liitteet,jos niitä on. Eikä kirjoita mitään siihen selittelykenttään vaan rasti ruutuun periaatteella,ja päivien kohdat täyttää oikein.
      Itselläni menee kun laitan hakemuksen,korkeintaan kolme arkipäivää,ja rahat on tilillä. Eli jotain sinulla on nyt epänormaalia tuossa asiassa,jos aikaa kuluu,päätöstä eikä rahaa tule,ota yhteyttä kelaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kohujulkkis Maisa Torppa ja erosekoilu räjäytti somen: "Valehtelee viimeiseen asti" "Työtön äiti..."

      Maisa Torpan ja Mikko-rakkaan erospekulointi saa tunteet kuumenemaan: https://www.suomi24.fi/viihde/kohujulkkis-maisa-torppa-ja-erosekoilu-rajaytti-so
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      10542
    2. Kohusopassa keitetty Roope Salminen palaa itsevarmana julkisuuteen: "Olen erittäin hypeissä"

      Mitäs mieltä olet Roopen paluusta? https://www.suomi24.fi/viihde/kohusopassa-keitetty-roope-salminen-palaa-itsevarmana-julkisuuteen-olen-erittain-hype
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      4357