Suonenjoki tarvitsee uusia asukkaita

Anonyymi

Meillä on naapurissa valtakunnallisesti kolmanneksi eniten muuttovoittoa saava kaupunki, joka on tietenkin kaikille tuttu Kuopio savonsanomat.fi/paikalliset/3343401

Sangen outoa, ettei Kuopion voimakasta kasvua ole Suonenjoella huomioitu mitenkään. Ei ole mitään suunnitelmia miten Suonenjoki voisi hyötyä Kuopion kasvusta. Kuopio laajenee etelään ja uudet asuinalueet alkaa olla jo melko kaukana varsinaisesta kaupungista. Tiheästi rakennettuja omakoti/rivitaloja, joissa postimerkin kokoinen piha. Silti nuo asunnot menee kaupaksi ja ihmiset muuttaa niihin, vaikka oletettavasti omakotitaloon haluava kaipaa kunnon pihaa.

Hiltulanlahdelta kymmenkunta minuuttia autoilua Suonenjoen suuntaan, niin ollaan Suonenjoen kuntarajan sisäpuolella. Miksi Suonenjoki ei kaavoita uusia omakotitaloalueita Kutunjärvi-Leppämäki alueelle? Tuolta alueelta on kymmenkunta kilometriä moottoritielle. Käytännössä alueen etäisyys on juuri sopivan kaukana kaupungista, mutta ei liian kaukana. Alueelle saisi Valtatie 9:n molemminpuolin paljon omakotitaloja, oikeanlaisella kaavoituksella jopa satoja. Sieltä voisi Kuopiosta muuttaneet käydä kätevästi töissä Kuopiossa ja lapset saisi varttua maaseutumaisella alueella.

Suonenjoki on Kuopion kehyskunta, joten olisi aika ruveta käyttäytymään kuin sellainen ja hyödyntää Kuopion kasvua imemällä sen asukkaita meidän rajojen sisäpuolelle kuntaveroa maksamaan. Suonenjoki voisi olla kuin Uurainen, Lempäällä, tai Muhos. Nuo paikat kasvaa kohisten oman alueensa keskuskaupungin imussa.

23

2548

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ilman Lidliä elää Suonenjoki ja kansa muuttaa Lidlin lähelle.

      • Anonyymi

        Kyllä kansa on oikeassa. Lidlin eväät ovat hyviä ja halpoja. Lidl jyrää. Eivät Kuopion rajalle muuttavat käyttäisi Suonenjoen palveluita, Kuopion Lidlissä kävisivät. Iso tornitalo keskustaan ja Lidl viereen. Kyllä olisi Suonenjoella hyvä elää.

    • Anonyymi

      Paikallislehdessä oli hiljattain pääkirjoitus & mielipide lukijalta. Siinäkin kaipailtiin uusia asukkaita.
      Jutussa oli raaka laskelma "Kuopiossa työssäkäyvä pariskunta tienaa vuodessa yhteenä noin 60 000 euroa, tuo kunnalle verotuloja siis 13 000 euroa / vuosi plus kiinteistöveron 1 000 euroa.
      Kun sitten saadaan vaikka 50 perhettä, niin johan on kannattavaa vai mitä, 3 prosenttia kaupungin vuotuisesta verokertymästä." https://www.sisa-savolehti.fi/paakirjoitus-mielipide/3218468

      Kyllähän niitä uudisasukkaita pitäisi saada. Täällä vain ei viitsitä tehdä mitään sen eteen.

    • Anonyymi

      Kuopiossa ei kohta enää oikein kannata duunarin asua eikä tehdä töitäkään. On mennyt niin sikakalliiksi kaupungiksi. Siihen ne varmaan pyrkiikin, häätämään duunarit pois, että jäljelle jäisi vain valkokaulus-yläluokka keskenään pitämään teehetkiä pikkusormi pystyssä... Ja asuminen Kuopiossa on mennyt kauemmaksi keskustasta. Työmatkat on lähes sama kuin asuisi Siilinjärvellä .

    • Anonyymi

      Oikein hyvä avaus aloittajalta ja todella aiheellinen kysymys. Onko kaavoitus hereillä Suonenjoella? Nyt paukkuja tähän! Moni hakee juuri kuvatun kaltaista ratkaisua asumiseensa.

      Voisin hyvinkin täältä Kuopiosta muuttaa Suonenjoen puolelle, jos irtoaisi kiva ja riittävän iso yli hehtaarin (yli 10.000 m2) tontti järkihintaan esim. 15.000 - 25.000 euroa sisältäen sähkön, veden ja viemärin liittymät. Olennaista on se, ettei sitten asuta sumpussa. Mitä järkeä on muuttaa "korpeen", jos pienellä alueella on kymmeniä taloja tiiviisti? Tulee yliannostus elämisen äänistä eikä toisten savuja ole kiva hengittää. Turhan moni vielä nykyäänkin polttaa puut kitupoltolla savuttaen.

      Itseäni ei kiinnosta maksaa ylihintaa postimerkkitontista ja asua silti järkyttävän ahtaasti Saaristokaupungissa tai Hiltulanlahdessa.

      Siedän enimmillään noin 30 km / 25 minuutin ajomatkan asunnolta töihin. Suonenjoen keskustaajamaan ei oikein huvita muuttaa, se on jotenkin niin apaattinen ja ajomatkakin olisi suuntaansa jo yli 50 km / 40 minuuttia, mikä on ihan liikaa ainakin minulle. Toki taajamassa tarjolla ovat hiihtolenkit, jotka ovat Suonenjoella hyvin hoidetut ja esimerkiksi Palokin-Kukkuran välisellä osuudella jopa erityisen viihtyisät.

      • Anonyymi

        "Voisin hyvinkin täältä Kuopiosta muuttaa Suonenjoen puolelle, jos irtoaisi kiva ja riittävän iso yli hehtaarin (yli 10.000 m2) tontti järkihintaan esim. 15.000 - 25.000 euroa sisältäen sähkön, veden ja viemärin liittymät. Olennaista on se, ettei sitten asuta sumpussa. Mitä järkeä on muuttaa "korpeen", jos pienellä alueella on kymmeniä taloja tiiviisti? Tulee yliannostus elämisen äänistä eikä toisten savuja ole kiva hengittää. Turhan moni vielä nykyäänkin polttaa puut kitupoltolla savuttaen.

        Itseäni ei kiinnosta maksaa ylihintaa postimerkkitontista ja asua silti järkyttävän ahtaasti Saaristokaupungissa tai Hiltulanlahdessa."

        Jotain suhteellisuudentajua kiitos. Edes Inarista et saa tuon kokoista tonttia tolla hinnalla. Etenkään, jos sisältää veden sähkön ja viemärin liittymät muun infran. Ei Suonenjoen ja Kuopion rajaseutu ole mitään "korpea" vaan lähes Kuopion esikaupunkialuetta ja Kuopion kasvaessa etelän suuntaan tulevaisuudessa se sitä tulee mahdollisesti olemaan. Etenkin, jos Suonenjoki ottaisi tästä asiasta kopin.

        Mikäli Suonenjoki joskus alkaa kaavoittaa aluetta ei ideana pidä tulla olemaan mikään sellainen, että "yksi talo tuonne toinen tänne ja kolmas tähän that's it" ja alue jää muutoin hyödyntämättä. Kyllä sen pitää olla kannattavaa Suonenjoen näkökulmasta, koska ei se infran rakentaminen ilmaista ole. Kyllä niiden tulee olla omakotitaloalueita, mutta ei yhtä ahtaasti rakennettuja kuin Saaristokaupunki ja Hiltulanlahti. Edellä mainituissa on todella usein asuntoilmoitusten mukaan vuokratontti ja tontin pinta-ala alle 1000m² ja itsensä saa maksaa kipeäksi noissa asuessa. Jos Suonenjoen puolelta saisi talon omalla yli 1000m² tontilla edullisemmin mitä kuopion puolelta olisi jo se ratkaiseva tekijä monille muuttaa Suonenjoen puolelle.

        Kuopiossa on kallista. Myös Siilinjärvi alkaa olla sellaisissa hinnoissa, että edullisuuden takia sinne puolelle ei kannata enää muuttaa. Kuopiolaisilla ei kohta ole muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa Suonenjoen puolelle mikäli eivät halua maksaa itseään kipeäksi. Suonenjoen pitäisi pohtia tätä asiaa tosissaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tuohon haarukkaan 15.000 - 25.000 euroa olisi hyvä saada liittymät mukaan. Esimerkiksi Toivakassa (30 min ajomatka Jyväskylään) kunta myy isoakin tonttia hintaan 1 €/m2. Käytin lainausmerkkejä "korpi" -sanassa, sillä eihän nyt olla Uralin itäpuolella.

        Hain näkökulmaa siitä suunnasta, että kovin moni aiemmin maaseutumainen alue on täysin muutettu, koska täydennysasuttaminen (onko oikea sana?) on vedetty sillä ahtaalla rakennusneliöiden maksimoinnin kaavalla. Seurauksena alueen omaleimaisuus ja viihtyisyys katoaa. Tässä mielessä seuraan kiinnostuksen ja lievän harmituksen sekaisesti Onnelan aluetta Suonenjoella, jota lehtitiedon mukaan on kaavailtu tiiviin asumisen alueeksi.

        Jos kerrankin olisi malttia pitää tontit riittävän suurina, "vanhan ajan omakotiasumisen" hengessä, niin sellaiset tontit olisivat hyvin haluttuja. Keskuksista etäämmällä asumisen hankaluuksina voivat olla hidas lehtien ja postin jakelu, sähkökatkot, talvikunnossapito ja etäisyys palveluista sekä runsas autolla ajaminen. Silti moni kaipaa rauhaa ja tilaa.

        Olisi hienoa saada tarjolle väljiä tontteja niin, että rakennettaisiin välttäen sielutonta tusinatavaraa, jota esim. Hiltulanlahti ja Saaristokaupunki ovat pullollaan.

        Vaikka itse toivon 10.000 neliön pinta-alaa, niin kyllä monelle varmaan hieman vähempikin riittää. Tietysti suurella tontilla on enemmän tilaa elää ja usein mitä pidempi on etäisyys naapuriin, sitä paremmat ovat välit. Isolle tontille mahtuu vaikkapa kasvimaata, marjapensaita, ehkä hieman temmellysaluettakin perheen leikkimielisille. Eikä olla seinä seinässä kiinni, toisten kitusavuja tai grillikäryjä pakolla hengittämässä.

        Kuopiosta muuttoa edelleen harkiten.

        Tämäkin on hyvä ja asiallinen kirjoitus tältä samalta kirjoittajalta.

    • Anonyymi

      Enemmänkin Suonenjoki tarvitsee moottoritien. Kahden maakuntakeskuksen yhdistävän valtatien varrella Suonenjoen sijainti on loistava. Tuo 9-tie on muutenkin ihan tukossa ja kolareita sattuu tuontuosta. Moottoritien myötä sjoki nähtäisiin myönteisemmin myös investointien näkökulmasta. Siilinjärvi alkoi kasvaa kohisten moottoritien myötä. Oulun seudulla liminkaan kuuluva kylä nimeltä tupos on kymmenkertaistunut muutamassa vuosikymmenessä heti sen jälkeen kun moottoritie tuli. Jos kasvua halutaan, niin moottoritie pitää olla.

      • Anonyymi

        Siis Tupos on kymmenkertaistanut väkilukunsa piti sanoa.

    • Anonyymi

      Olette aivan oikeassa .Olen esa pekka oittinen ja SDP ehdokas ,nykyisin Warkaudessa .Asuin 4 vuotta Suonenjoella .Te äänestätte mua , 18 .4.2021 ,varmasti äänestätte .

    • Anonyymi

      ihanan piukka idea mut ku mä asuin siellä , 4,5 vuotta ,homottelua ,lähinnä tappituntumamopopoikien tahdosta ? tahdosta? ,lisäksi kerran oli ladattuttukivääri ohimolla iisvedellä , muutin pois sieltä . en ole katunut .Kuitenkin kaikki siellä ei oo kusipäitä.BILL DOLLAR.

    • Anonyymi

      Suonenjoki tarvitsee palveluja... verotoimisto, pankki joka on auki joka päivä, Lidl:ikin olisi hyvä. Motonetti niin saataisin hinnat kohdalleen. jne...

      • Anonyymi

        Tuo ihmetyttää itseäkin että pienemmilläkin kyllä on kunnon pankkipalvelut?

    • Anonyymi

      Kuopio on paska paikka asua, kaupungin ympäristö. Aivan Liikaa liikennettä ja ylihintaiset tontit ja talot.

      • Anonyymi

        Sitä se kaupunni elämä on

    • Anonyymi

      Jos ette itse osaa tehdä mitään niin matkikaa Vesa Keskistä. Tehkää asiat mielummin suuresti kuin pienesti. Antakaa ihmisille syy muuttaa Suonenjoelle. Vanhan keskustan talot mätänevät käsiin. Uudella puolella on kapakka ja S Market. Teidän kuntapäättäjät nukkuvat. Kouluja, teoolllisuutta, Hi Tec Firmoja. Teillä on Suomen kirkkain vesistö. Hyödyntäkää sitä. Nyt Suonenjoki on pelkkää mansikkaa joita eivät itse saa edes pellosta ylös. Ei ihmiset muuta muuttamisen vuoksi vaan siksi, että siitä muuttamisesta koituu heidän elämälleen jotain hyvää.

    • Anonyymi

      Saatte haluamanne. 2000 afgaania saisi teidänkin tajunnan reaaliaikaan.

    • Anonyymi

      mä saatan muuttaa sinne , takas . kyllä . BILL DOLLAR .asuin iisvedellä ja metsolassa ,olen harkinnut takaisin muuttoo ,kaikki ei tykkää , mut oli siellä tosi mukavaakin porukkaa .

    • Anonyymi

      Ottakaa mallia Uuraisista
      "Jyväskylän imussa kasvava Uurainen tarjoaa isoja omakotitalotontteja ja väljää maaseutuasumista"
      maaseuduntulevaisuus.fi/kotimaa/artikkeli-1.521995

      Se mikä pisti artikkelissa silmään "2010-luvulla Uuraisilla ei ole lakkautettu yhtään kyläkoulua. Kangashäkin kylään rakennettiin kaksi vuotta sitten uusi koulu, jota nyt laajennetaan". Eli Suonenjoen kannattaisi tarjota omakotitalotontteja vaikka Lempyy/Salminen akselilta ja mainostaa itseään Kuopiolaisille lapsiperheille, jotka haluaa maaseutumaista elämää lähellä maakuntakeskusta. Turha Suonenjoen on inistä lakkautettavien koulujen takia, jos niille ei ole käyttöä. Ei niitä muutaman kouluikäisen takia ole kannattavaa ylläpitää. Muuttoliike Kuopion suunnalta olisi kätevä ratkaisu, mutta jos ei ole tontteja joille rakentaa talo ei tätä muuttoliikettä tule tapahtumaan.

    • Anonyymi

      Kunhan Puolan ote herpaantuu niin saatte takuulla uusia asukkaita. Alkaa immenkalvot paukkua. Naattikee.

      • Anonyymi

        Taitaavat mennä isompiin kaupunkeihin loisimaan nämä Lähi-idän nuoret töitä pakenevat miehet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaavat mennä isompiin kaupunkeihin loisimaan nämä Lähi-idän nuoret töitä pakenevat miehet.

        Tuo kuopiolainen kirjoittaja lateli helmikussa vaatimuksia joista saattoi päätellä kirjoittajan olevan melko nuori ja kokematon. Eli taloustiedon taso kuntien pystyssä pysymisestä ei huimannut. On OK, jos kertoo millaiisia ajomatkoja "sietää", millainen tontti pitää olla ja grillavatko naapurit.
        Kirjoittaja on maaseudun rauhasta unelmoiva romantkko, joka unohtaa infran rakentamisen ja varsinkin sen ylläpidon kustannukset ja kunnan vastuun turvallisuudesta.
        Jos haluaa maaseudun rauhaa, kannattaa hakeutua johonkin Kuopion ja Suonenjoen väliseen, jo rakennettuun kylään, josta voi saada tontin, johon poikkemaluvan. Samalla pääset eroon kaupungin turhista palveluista, kuten terveysasemista, marketeista ja auratuista kaduista. Kunnat nyt vain ovat yhteisöjä, joissa pyritään järkevään rahankäyttöön.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe