Lääkärit haluaa turhat käynnit pois aborteista

Anonyymi

Ja tukevat aborttilain päivittämistä uuteen uskoon ja vapaaksi

"Aborttilakia uudistettava kansalaisaloitteen mukaisesti

Perustelujen vaatimisesta ja kahden lääkärin tapaamisesta halutaan luopua.
Kansalaisaloitteessa esitetään, että vuodelta 1970 peräisin oleva laki raskauden keskeyttämisestä päivitettäisiin.

Lakia esitetään muutettavaksi siten, että raskaana oleva saisi pyytäessään keskeytyksen alle 12 viikkoa kestäneessä raskaudessa. Laista halutaan poistaa vaatimukset perusteluista ja kahden lääkärin erillisistä lausunnoista.

Lääkäriliitossa nähdään riittäväksi, että nainen tapaa yhden lääkärin, joka voi tarjota asiantuntemusta ja tukea vaikeassa elämäntilanteessa. Keskeytystä haluavalle naiselle tulee tarjota muutenkin psykososiaalista tukea ja ehkäisyneuvontaa.

Vakaumus tulisi huomioida työnjohdollisesti
Lääkäriliiton kannanoton mukaan lain vaatimus keskeyttämisen suorittamisesta toimenpideluvan saaneessa sairaalassa ei myöskään vastaa enää nykypäivän tilannetta, kun 97 prosenttia keskeytyksistä tehdään lääkkeellisesti eikä raskaudenkeskeytys välttämättä edellytä sairaalaan menemistä.

Kansalaisaloitteen kannatusilmoitusten määrä on ylittänyt vaaditun 50 000 ilmoituksen alarajan, joten kansalaisaloite tulee etenemään eduskunnan käsittelyyn."

Että näin!

58

653

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Abortistaan jotain mielen ongelmaa saa kuulemma ne jotka tekee abortin vaikka on abortin vastustaja. On ensin ollut hyvin moraalinen mielipiteissään ja sitten osuukin omalle kohdalle, ja on vihainen ja suruissaan kuinka saattoi käydä näin kakka tuuri että on samassa tilanteessa mistä aiemmin moralisoi muita. Joutuu rikkomaan omat aiemmat arvot täysin ja on nyt itse kohteena kun ei tilanteessa ole muuta ulospääsyäkään. Maailmankuva romahtaa, kun huomaa ettei maailma ollutkaan niin mustavalkoinen kuin luuli ja että vahinkoja sattuu kaikesta ehkäisystä huolimatta. Kuin näin jonkun lääkärin kirjoituksista kun oli puhe miksi ja kuka abortista saa mielipahaa. Hormoneilla on niilläkin osuus, mutta tilanne tasaantuu nopeasti. Tärkein abortin etu siis on että ihminen muuttuu hieman suvaitsevaisemmaksi kun huomaa ettei ole muiden ihmisten yläpuolella.

    • Anonyymi

      Ja TAAS samaa jo kymmenissä ketjuissa jankattua massajorinaa... hohhoijaa.
      Tuo teksti on aina vain sen YHDEN henkilön näkemyksillä värittynyttä lausuntoa, jonka tukijoiksi löytyy tuskin edes enemmistöä lääkäriestä, eikä keneltäkään ole kysyttykään. Ja vastaa nyt jo, miksei Lääkäriliittoa löydy aloitteen virallisista tukoijoista kun se mutujesi mukaan kuitenkin tukee sitä??

      Kirjoittajan nimen olit jättänyt jostain syystä nyt pois... (Anne Seppänen).

      "Joutuu rikkomaan omat aiemmat arvot täysin ja on nyt itse kohteena kun ei tilanteessa ole muuta ulospääsyäkään"

      Näinhän sitä fantasioissaan voi aina toivoa ja h.ekumoida, mutta siihen se stten jääkin. Normaalit naiset löytää aina vaihtoehdon mukavuusabortille ja on miettineet tilanteet kaiken varalta jo etukäteen, eikä ne voi mitenkään yllättäen siksi tulla.

      • Anonyymi

        https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/laakariliitto-aborttilakia-uudistettava-kansalaisaloitteen-mukaisesti/

        Tässähän sitä tukea =)

        Lääkäriliitto julkaisee vain virallisia kannanottoja. Ei mitään yksittäisten henkilöiden mielipiteitä.

        Esim kun Sari Tanus alkoi ajaa omantunnonvapausaloitetta, Lääkäriliitto antoi lausunnon, ettei Tanus toimi Lääkäriliiton nimissä vaan on kyse yksittäisestä näkemyksestä.

        Voit ottaa yhteyttä tonne ja kysyä ketkä kaikki Lääkäriliitossa kannattaa aborttilain höllentämistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on siis yhden henkilön tekemä uutisointi sen toisen henkilön kirjoittamasta aloitteen pönkityksestä. Ja edelleen vaan koko liittoa ei löydy virallisesta aloitteen tukijoiden listasta.. eikö ole kumma. Ja turha livetä todistustaakasta, kun sinä jatkuvasti väität että lääkärit yleisesti haluaa tukea tätä. Eli onko edes enemmistöltäkään liitossa kysytty, kyllä vaiko ei?

        Miksi lääkäriliitto ilmoittaa kannattavansa aloitetta, jos sinun mielestäsi ei oikeasti kannata? Tukeminen ja kannattaminen on sama asia.

        Kuka mielestäsi saa kirjoittaa yhdistyksen nimissä virallisia kannanottoja?

        Näin Lääkäriliiton toiminnanjohtaja:

        "Lääkäriliiton mielestä lakia raskauden keskeyttämisestä tulee uudistaa

        Julkaistu: 20.10.2020
        Tuore kansalaisaloite (OmaTahto 2020) raskauden keskeyttämistä koskevan lain uudistamiseksi on perusteltu. Nykyinen lainsäädäntö on vuodelta 1970.

        Kansalaisaloitteessa ehdotetaan, että alle 12 viikon keskeytyksissä ei enää vaadittaisi erillisiä perusteluita ns. sosiaalisille syille ja samalla kahden lääkärin lausuntoja.

        Nykyisen lain vaatimus keskeyttämisen suorittamisesta toimenpideluvan saaneessa sairaalassa ei myöskään vastaa enää nykypäivän tilannetta, kun 97 % keskeytyksistä tehdään lääkkeellisesti eikä raskauden keskeytys välttämättä edellytä sairaalaa. Kun tilanne edellyttää raskauden keston ja sijainnin määritystä esimerkiksi ultraäänitutkimuksella, on raskauden keskeytykset jatkossakin jossain määrin syytä keskittää. Lääkäriliitto korostaa sitä, että keskeytyksen toteuttaminen tulee jatkossakin tehdä turvallisesti.

        Lakimuutosehdotuksen taustalla on naisen itsemääräämisoikeuden vaatimus. Suomi on yksi harvoista Euroopan maista, joissa tällaista lupamenettelyä enää vaaditaan.

        Riittää, että nainen tapaa yhden lääkärin vastaanotolla. Lääkäri voi tarjota asiantuntemusta ja tukea tässä vaikeassa elämäntilanteessa. Keskeytystä haluavalle naiselle tulee tarjota muutenkin psykososiaalista tukea ja ehkäisyneuvontaa.

        Perusteena lakimuutokselle on myös terveydenhuollon resurssien turvaaminen sekä asian käsittelyn nopeuttaminen. Kahden lääkärin tapaaminen ei tuota lisäarvoa naisen ratkaisuun.

        Jos lääkärin oma vakaumus ei salli sitä, että hän osallistuu millään tavalla raskauden keskeytysten järjestämiseen, asia tulisi pyrkiä hoitamaan työnjohdollisin ja kollegiaalisin keinoin.

        Raskauden keskeytysten määrä on ilahduttavasti vähentynyt Suomessa. Keskeisenä tässä on ollut ehkäisyneuvonta. Lääkäriliitto on jo aiemmin ehdottanut maksutonta ehkäisyä alle 25-vuotiaille. Esimerkiksi Vantaan terveyskeskuksesta on tieteellistä tutkimusnäyttöä siitä, että tätä kautta saadaan vähennettyä raskauden keskeytysten määrää.

        Abortti on vaikea ratkaisu. Kielloilla ja rajoituksilla keskeytysten vähentäminen ei ole onnistunut, vaan on johtanut aiemmin jopa naisen terveyden vaarantaneisiin toimenpiteisiin. Raskauden keskeytyksiä voidaan edelleen vähentää tarjoamalla tietoa seksuaaliterveydestä ja laadukasta ehkäisyneuvontaa.

        Lisätietoja:

        varatoiminnanjohtaja Hannu Halila, Suomen Lääkäriliitto, [email protected], 0500 459955"

        Miten tämä olisi tulkittavissa muuten kuin liiton kannatuksena ja tukena? 😏

      • Anonyymi

        Jos täällä mainitsee nimiä tai yhteystietoja niin monesti poistuu. Linkeissähän on kaikki tarkistettavissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi lääkäriliitto ilmoittaa kannattavansa aloitetta, jos sinun mielestäsi ei oikeasti kannata? Tukeminen ja kannattaminen on sama asia.

        Kuka mielestäsi saa kirjoittaa yhdistyksen nimissä virallisia kannanottoja?

        "Tukeminen ja kannattaminen on sama asia"

        J.uu, ihan eri asioita nyt. :D Aiemminhan täällä valehdeltiin kiivaaasti kuinka Lääkäriliitto tukee muka virallisesti M.urhaHinku aloitetta. Ja nyt sitten muuten vain 'kannattaa' kun valheesta jäätiin kiinni.. ;) Joku siellä ainakin on nähtävästi langennut h.örhöjen sumutukseen..

        "Miten tämä olisi tulkittavissa muuten kuin liiton kannatuksena ja tukena?"

        MIten yhden henkilön värittynyt julkilausuma tekee kaikista tai edes enemmistöstä liitossa saati kaikista lääkäreistä täysvapaan tappamisen kannattajia?

      • Anonyymi kirjoitti:

        https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/laakariliitto-aborttilakia-uudistettava-kansalaisaloitteen-mukaisesti/

        Tässähän sitä tukea =)

        Lääkäriliitto julkaisee vain virallisia kannanottoja. Ei mitään yksittäisten henkilöiden mielipiteitä.

        Esim kun Sari Tanus alkoi ajaa omantunnonvapausaloitetta, Lääkäriliitto antoi lausunnon, ettei Tanus toimi Lääkäriliiton nimissä vaan on kyse yksittäisestä näkemyksestä.

        Voit ottaa yhteyttä tonne ja kysyä ketkä kaikki Lääkäriliitossa kannattaa aborttilain höllentämistä?

        Abortinvastustajien on erittäin hankala myöntää sitä tosiasiaa että lääkäriliitto kannattaa vapaampaa aborttilakia. Keksitään kaikennäköstä vasta-argumenttia jossa ei ole häivääkään totuutta.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Suosijatrollit vaan ei kykene yhden henkilön näkemysmutujen turvin kampeamaan koko Lääkäriliittoa ja jäsenistöä sairaan murha-aloitteen taakse, ja sekös valheiden vääntäjiä korpeaakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on siis yhden henkilön tekemä uutisointi sen toisen henkilön kirjoittamasta aloitteen pönkityksestä. Ja edelleen vaan koko liittoa ei löydy virallisesta aloitteen tukijoiden listasta.. eikö ole kumma. Ja turha livetä todistustaakasta, kun sinä jatkuvasti väität että lääkärit yleisesti haluaa tukea tätä. Eli onko edes enemmistöltäkään liitossa kysytty, kyllä vaiko ei?

        "Tuo on siis yhden henkilön tekemä uutisointi sen toisen henkilön kirjoittamasta aloitteen pönkityksestä.".

        Kansa muodostuu ihan yksittäisistä henkilöistä.

    • Abortinvastustajilla on kova tarve selittää ettei lääkäriliitto kannata Oma Tahto-aloitetta. Minkä vuoksi? Sehän on selvä valhe.

      • Anonyymi

        Valhe josta sakkisi jäi n.olosti kiinni, oli että Lääkäriliittokin kuuluisi aloitteen virallisiin tukioihin.. no ei vain ole näkynyt siellä, miksei?
        Yksittäisen valtaa pitävän näkemyksellisillä lausumilla ei ole oleellista merkitystä eikä kerro mitään siitä monetko lääkärit tuollaista roskaa oikeasti haluaa kannattaa.

        Valtaosa taitaa kuitenkin olla sitä mieltä että abortti kannattaa ennemmin kuin laiton abortti.

        Onhan sellaisia yksittäisiä lääkäreitä jotka on vakaumuksellisia abortinvastustajia mutta he ei taida olla Lääkäriliitossa. Joku Reinikainen joka on dementoitunut ja Ruttu-Räsänen joka ei ole toiminut lääkärinä vuosikymmeniin. Eivät ole alalla enää.

        Jos Suomessa on 20000 lääkäriä niin mitä väliä sitten jollain parilla on?

        Jos joku kirjoittelee Lääkäriliiton nimissä niin ei kai se nyt voi olla pelkästään oma mielipide. Oishan siitä joku nostanut metelin.

        "Valtaosa taitaa kuitenkin olla"

        TAITAA olla? Mutuillasi ei vaan ole merkitystä saati vakuuttavuusarvoa.

        Eiköhän valtaosa lääkäreistä halua noudattaa tiettyjä elämää suojelevia periaatteita niistä ikiaikaisista valoistaankin. Vai kuvitteletko todella että joku tekee mielellään abortteja? Ehkä joku muutama feminatsipropagandaan h.öyrähtänyt voikin tehdä, mutta valtaosa toimii mitä ilmeisimmin mielipuolisen lain velvoittamina p.yöveleinä. Ei ole toisaalta vaikea ymmärtää mikä oli pelkona, jos omantunnonvapaus olisi sallittu (kuten lähes kaikkialla muualla Euroopassa)... Likaisille, vastenmielisille töille ei pian löytyisi enää tarpeeksi tekijöitä, ja harvaan asutussa suurtenkin välimatkojen takapajulassa se olisi pian hirvittävä ongelma, ainakin eräiden mielestä..

        "Oishan siitä joku nostanut metelin."

        Jos uskaltaa ryhtyä uhmaamaan puljun johtohahmoja. Ehkä kuitenkin helpompi vaieta ja olla vaan ihan h.ys h.ys kuten kaikki muutkin...

        Ehkei lääkäriliitto tai yleensä ammattiyhdistys toimi kuten toimisi abortinvastustajien ainoa ymmärtämä malli eli diktatuuri.

      • Anonyymi

        Joo, luulis että joku olisi julkaissut vastineen Lääkäriliiton johdolle tai johdosta että lausunto ei edusta oikeasti jäsenkunnan linjaa. Samoin Gynekologiliitto ja Kätilöliitto. Mut ainahan nää on kempaskan mielestä "yksittäishenkilöitä". Niinhän ne taisi olla nekin jotka äänesti vuonna 70 sosiaalisen abortin puolesta. Miehiä olivat. Mut hei oliko ne kuitenki "aivopestyjä". Aina jotain muuta kuin enemmistöä. 😆 Aina jotain muuta.

        Koska kaikki muut ymmärtää että yhden kirjoittajan lausunto on värittynyt niillä yksittäisen tyypin näkemyksillä.
        Suosijasakki pitää ilmeisesti diktatuurina kansanäänestyksiä.. kun taas demokratian huipentumana sitä kun joku pikku lainsäätösakki tekee keskenään mielivaltaiset päätökset monimiljoonaisen kansan puolesta.. ;)

        Meitä edustavat kansanedustajat. En ole lukenut yhdenkään kansanedustajan aloitetta kansanäänestyksen järjestämisestä abortti asiasta. Minkähän vuoksi? Taitaa asia olla niin vähäpätöinen. Laillinen abortti on nykyaikaa, sen tajuavat jopa kristilliset.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Meitä edustavat kansanedustajat. En ole lukenut yhdenkään kansanedustajan aloitetta kansanäänestyksen järjestämisestä abortti asiasta. Minkähän vuoksi? Taitaa asia olla niin vähäpätöinen. Laillinen abortti on nykyaikaa, sen tajuavat jopa kristilliset.

        Kyllä jokainen aborttiin kriittisesti suhtautuva toki tietää, että meillä on laki raskaudenkeskeytyksestä!!!! Typerää tuollainen mustamaalaaminen ja propaganda.

        Mutta tosiaan, vaikka olisikin laki jostakin asiasta, ei se tee asiaa suinkaan eettisesti oikeaksi tai tieteen ja etiikan vastaisena kaikille hyväksyttävästikään. Raskauden keskeytyksessä lopetetaan ihmisyksilön elämä varhaisessa vaiheessaan ja se ei ole humaani eikä eettinen tapa selvittää omia vääriä valintojaan, vaan pitää ajatella ja toimia niin, ettei ole juurikaan mahdollisuutta tulla raskaaksi, joko välttämällä seksiä, molempien osapuolten ehkäisyllä tai sitten vaikka sterilaatiolla. Onhan näitä hyviä mahdollisuuksia siis monta. Ihmiselämää kunnioittavat toimivat niin, etteivät tule raskaaksi, jos eivät halua lapsia.

        Mukavuusabortteja suosiva keskiajalle taantunut lepsulaki on tulevaa häpeällistä menneisyyttä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mukavuusabortteja suosiva keskiajalle taantunut lepsulaki on tulevaa häpeällistä menneisyyttä.

        Eduskuntaan on tulossa käsittelyyn Oma Tahto kansalaisaloite joka vapauttaisi syiden etsimisen ja kahdella lääkärillä juoksuttamisen. Toivottavasti löytyy eduskunnasta sen verran sivistynyttä porukkaa että menee läpi. Siellä on ainaskin sen verran nuoria naisia jotka ymmärtävät kauheuden minkä ei-toivottu raskaus tuo. Tai en tiedä pystyykö sitä kukaan muu tajuamaan kuin asian itse kokenut. Se on jotain tosi järkyttävää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä jokainen aborttiin kriittisesti suhtautuva toki tietää, että meillä on laki raskaudenkeskeytyksestä!!!! Typerää tuollainen mustamaalaaminen ja propaganda.

        Mutta tosiaan, vaikka olisikin laki jostakin asiasta, ei se tee asiaa suinkaan eettisesti oikeaksi tai tieteen ja etiikan vastaisena kaikille hyväksyttävästikään. Raskauden keskeytyksessä lopetetaan ihmisyksilön elämä varhaisessa vaiheessaan ja se ei ole humaani eikä eettinen tapa selvittää omia vääriä valintojaan, vaan pitää ajatella ja toimia niin, ettei ole juurikaan mahdollisuutta tulla raskaaksi, joko välttämällä seksiä, molempien osapuolten ehkäisyllä tai sitten vaikka sterilaatiolla. Onhan näitä hyviä mahdollisuuksia siis monta. Ihmiselämää kunnioittavat toimivat niin, etteivät tule raskaaksi, jos eivät halua lapsia.

        Abortista jokaisella on oma mielipiteensä. Se että eettisyys ei minun mielestäni kuulu koko asiaan on ihan yhtä oikein kuin sinun mielipiteesi että se kuuluu. Pitäkäämme kumpikin oma mielipiteemme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä jokainen aborttiin kriittisesti suhtautuva toki tietää, että meillä on laki raskaudenkeskeytyksestä!!!! Typerää tuollainen mustamaalaaminen ja propaganda.

        Mutta tosiaan, vaikka olisikin laki jostakin asiasta, ei se tee asiaa suinkaan eettisesti oikeaksi tai tieteen ja etiikan vastaisena kaikille hyväksyttävästikään. Raskauden keskeytyksessä lopetetaan ihmisyksilön elämä varhaisessa vaiheessaan ja se ei ole humaani eikä eettinen tapa selvittää omia vääriä valintojaan, vaan pitää ajatella ja toimia niin, ettei ole juurikaan mahdollisuutta tulla raskaaksi, joko välttämällä seksiä, molempien osapuolten ehkäisyllä tai sitten vaikka sterilaatiolla. Onhan näitä hyviä mahdollisuuksia siis monta. Ihmiselämää kunnioittavat toimivat niin, etteivät tule raskaaksi, jos eivät halua lapsia.

        Joo saahan sitä olla mitä mieltä haluaa mistä vaan.

        Mielipiteen vapaus on. Kenenkään ei tarvi aborttia tehdä jos ei halua. Yhden oikeus ei ole toiselta pois.

        Laki kuitenkin on kaikkia varten ja eri tilanteita varten. Lakia ei voida laatia jonkun mielipiteiden pohjalle vaan lainsäädäntöä muokkaa se mitä hyötyä tai haittaa asioista on valtakunnan tasolla.

        Kireä aborttilaki ei hyödytä ketään. Se haittaa ja aiheuttaa ongelmia. Lisäksi aborttilain yksinkertaistaminen hyödyttää ja säästää rahaa eli poistaa ongelmia. Ja kun kysymys koskee puolta kansaa niin asia on tärkeä.

        Näin yksinkertaisesti vaan asioita päätetään.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Eduskuntaan on tulossa käsittelyyn Oma Tahto kansalaisaloite joka vapauttaisi syiden etsimisen ja kahdella lääkärillä juoksuttamisen. Toivottavasti löytyy eduskunnasta sen verran sivistynyttä porukkaa että menee läpi. Siellä on ainaskin sen verran nuoria naisia jotka ymmärtävät kauheuden minkä ei-toivottu raskaus tuo. Tai en tiedä pystyykö sitä kukaan muu tajuamaan kuin asian itse kokenut. Se on jotain tosi järkyttävää.

        Toivottavasti sivistys ehtii palata riittävän monen sumutettuun kalloon ennen kohtalokasta päätöstä. Muutoin taannutaan vielä syvemmälle pimeään keskiaikaan kun lapsia tuhoava v.erinen kultti räjähtää käsiin.

        "Yhden oikeus ei ole toiselta pois. "

        Paitsi nyt vaan sen "naisen oikeus" on kylläkin pois koko ihmiselämän verran siltä tapettavalta lapselta. Eihän tässä muuten mitään ongelmaa olisikaan.

        "Kireä aborttilaki ei hyödytä ketään. Se haittaa ja aiheuttaa ongelmia."

        Tämäkin on vain sinun mielipiteesi. Sinusta mitään hyötyä ei olisi esim. siinä että mitä ilmeisimmin tuhannet lapset saisi pitää henkensä jolloin tähänkin syntyvyyskadon maahan tulisi vihdoin reilusti lisää uusia veronmaksajia, tai se, että moni välttäisi elinikäiset aborttit.raumat ja kalvavan syyllisyyden teostaan.

        "aborttilain yksinkertaistaminen hyödyttää ja säästää rahaa"

        Halpa on lapsen henki nykyajan jäätävän kylmien arvojen trendi-Suomessa..

        "kun kysymys koskee puolta kansaa "

        Ei koske, vaan pikku vähemmistöä, suurin osa naisista kun ei moista tuholakia koskaan edes tarvi, eikä käyttäisi. Enemmistö on ihan normaaleja, lapsia suojelevia ihmisiä. Sitten on se m.urhanhimoinen, o.manapainen vähemmistöö joka lain hyväksikäyttöä j.ulmilla seurauksilla harrastaa.

        Ennakkoon ei kukaan tiedä tarvitsevansa joskus aborttia. Eikä kukaan tiedä etukäteen jos saa syövän.

        H.öpö h.öpö. Ennaakkoon monikin ja luultavasti valtaosa tietää, ettei tule sitä koskaan tarvitsemaan mukavuussyillä. Itseni mukaanlukien.

        No et kai sinä aborttia kikkelillisenä tarvi. Helppo luvata. 😁

        "Sinusta mitään hyötyä ei olisi esim. siinä että mitä ilmeisimmin tuhannet lapset saisi pitää henkensä jolloin tähänkin syntyvyyskadon maahan tulisi vihdoin reilusti lisää uusia veronmaksajia"

        Oletko niin naiivi että kuvittelet Suomen naisten alkavan synnyttää pakotettuna uusia työttömiä entisten jatkoksi? Luuletko ettei ne samat järjestöt, Gynekologit, kätilöt, lääkärit, ja ihmisoikeusjärjestöt ja puolueet jotka ajaa aborttilain HELPOTTAMISTA sanoisi juuta eikä jaata siihen jos joku ehdottaa vakavissaan jotain pakkolakia??? Jos minä tulisin paksuksi niin hommaisin abortin millä keinolla tahansa.

        Jos ei muulla niin kertoisin tekeväni itsemurhan.

        Miten muka tämä uusi tulossa oleva aborttilaki muuttaa mitään muuta kuin ettei tarvi naisten juosta samasta asiasta monella lääkärillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        H.öpö h.öpö. Ennaakkoon monikin ja luultavasti valtaosa tietää, ettei tule sitä koskaan tarvitsemaan mukavuussyillä. Itseni mukaanlukien.

        "Ennaakkoon monikin ja luultavasti valtaosa tietää,"

        Entä ne jotka ei halua missään nimessä olla raskaana? Onhan heitä nytkin yli 9000.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        H.öpö h.öpö. Ennaakkoon monikin ja luultavasti valtaosa tietää, ettei tule sitä koskaan tarvitsemaan mukavuussyillä. Itseni mukaanlukien.

        Mutua. Ei faktaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No et kai sinä aborttia kikkelillisenä tarvi. Helppo luvata. 😁

        Voit harhakoida niitä k.ikkeleitä ihan mihin lystäät. En muuten tiennytkään että lapseni on syntyneet k.ikkelin kautta?! XD
        Onko joku peniskateus vai muuten vain pakkomielteinen puhe mistä puute?
        Onhan se tietenkin vaikea hyväksyä ettei suurikaan osa Naisista koskaan käytä tai tule tarvitsemaan mielipuolista mukavuusm.urha"oikeutta". :)

        "synnyttää pakotettuna uusia työttömiä entisten jatkoksi?"

        Ennustajaeukkoko siellä taas on vauhdissa mutupallonsa äärellä?
        Useimmat kai haluaa totella lakia.

        "Gynekologit, kätilöt, lääkärit, ja ihmisoikeusjärjestöt ja puolueet jotka ajaa aborttilain HELPOTTAMISTA"

        Varmaan jotkut pikku puljut ja marginaaliryhmät ym. propagandaan s.eonneet ns. ammattilaiset pullikoisi vastaan. Ainahan niitä riittää, mutta onko siitä hyötyä, olisi eri asia.

        "Jos minä tulisin paksuksi niin hommaisin abortin millä keinolla tahansa.

        Jos ei muulla niin kertoisin tekeväni itsemurhan. "

        Hyvähän sitä nyt on u.hoilla.. ja tosipaikan tullen sitten olisikin toinen ääni kellokkaassa ja löysät puntissa. Tuollaiset itsariu.hoilijoiden hyväksikäyttämät porsaanreiät olisi tietenkin tukittu kunnollisessa laissa. Pehmoinen huone ja 247 valvonta olisi niille s.ekopäille oikea osoite.

        "Onhan heitä nytkin yli 9000."

        Mistä sinä sen tiedät mitä ne ajattelee? Jos ei missään nimessä halua raskaaksi, kannattaa käyttää edes jotain ehkäisyäkin, minkä ainakin 1/3 osa myöntää ettei mitään tullut käytettyä. Ehkä se mieli monella olisikin toinen, kun tietäisi että tappamisavun saadakseen pitäisikin ryhtyä rikolliseksi.

        "Mutua. Ei faktaa."

        Kuvittelet siis tietäväsi paremmmin jonkun muun ajatukset kuin hän itse? :D
        No tuollaisiahan sinun juttusi tosiaan on, pelkkää mutua ilman mitään faktoja. Aina vaan ja joka paikassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Valhe josta sakkisi jäi n.olosti kiinni, oli että Lääkäriliittokin kuuluisi aloitteen virallisiin tukioihin.. no ei vain ole näkynyt siellä, miksei?
        Yksittäisen valtaa pitävän näkemyksellisillä lausumilla ei ole oleellista merkitystä eikä kerro mitään siitä monetko lääkärit tuollaista roskaa oikeasti haluaa kannattaa.

        Abortti ei ole mitään roskaa vaan apu naiselle tilaanteessa johon hän on tahtomattaan joutunut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä jokainen aborttiin kriittisesti suhtautuva toki tietää, että meillä on laki raskaudenkeskeytyksestä!!!! Typerää tuollainen mustamaalaaminen ja propaganda.

        Mutta tosiaan, vaikka olisikin laki jostakin asiasta, ei se tee asiaa suinkaan eettisesti oikeaksi tai tieteen ja etiikan vastaisena kaikille hyväksyttävästikään. Raskauden keskeytyksessä lopetetaan ihmisyksilön elämä varhaisessa vaiheessaan ja se ei ole humaani eikä eettinen tapa selvittää omia vääriä valintojaan, vaan pitää ajatella ja toimia niin, ettei ole juurikaan mahdollisuutta tulla raskaaksi, joko välttämällä seksiä, molempien osapuolten ehkäisyllä tai sitten vaikka sterilaatiolla. Onhan näitä hyviä mahdollisuuksia siis monta. Ihmiselämää kunnioittavat toimivat niin, etteivät tule raskaaksi, jos eivät halua lapsia.

        "Ei tee eettisesti oikeaksi".

        En totisesti miettinyt mitään etiikkaa saati moraalia kun halusin ei-toivotusta asiasta eroon. Suurin huolen aiheeni oli et saisin abortin varmasti etten joudu ikuiseen lapsenhoito rumbaan.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        "Ei tee eettisesti oikeaksi".

        En totisesti miettinyt mitään etiikkaa saati moraalia kun halusin ei-toivotusta asiasta eroon. Suurin huolen aiheeni oli et saisin abortin varmasti etten joudu ikuiseen lapsenhoito rumbaan.

        Abortinvastustajat luulee että naiselle merkkais vahingon tullen joku muu juttu, etiikat ja väestökysymys tai että jonkun tuntemattoman limaisen setämiehen tai moraalinvartijan mieli pahoittuu. Jokainen ajattelee kyllä vain sitä miten selvitä vähimmillä kärsimyksillä tilanteesta. Tilanne on riittävän paha katastrofi pahoinvointeineen.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Abortti ei ole mitään roskaa vaan apu naiselle tilaanteessa johon hän on tahtomattaan joutunut.

        Lasten itsekäs tappaminen on mitä saastaisinta roskaa ihmiskunnan pohjasakan julkeimmasta päästä.

        "kun halusin ei-toivotusta asiasta eroon"

        Niin, murhaajat harvemmin varmaan miettii.

        "etten joudu ikuiseen lapsenhoito rumbaan."

        Sen olisit voinut välttää lastasi tappamattakin, kuten hyvin tiedät. Mutta jankuttele tähänkin taas jatkeeksi se pakkomielteinen vakiomantrasi. XD

        "vain sitä miten selvitä vähimmillä kärsimyksillä tilanteesta"

        Ja ikävä ylläri seuraa sitten jälkeenpäin kun henkinen pahoinvointi kestääkin monilla koko surullisen loppuelämän. Siihen nähden joku muutaman viikon tai kuukauden fyysinen on häviävän mitätön pikku juttu...

        Mikä se sellanen "henkinen pahoinvointi" on? En ole mokomaa koskaan kokenut, ainakaan abortin takia.

        "Ja ikävä ylläri seuraa sitten jälkeenpäin kun henkinen pahoinvointi kestääkin monilla koko surullisen loppuelämän. Siihen nähden joku muutaman viikon tai kuukauden fyysinen on häviävän mitätön pikku juttu..."

        Tuota toivoa sinä jaksat elätellä, että joku kärsisi abortista. Ihmiset kärsii eri asioista. Joku äiti voi katua koko ikänsä lapsen pois antamista, ja kolmas sitä että ikinä synnytti lapsen tähän maailmaan kun tietää mitä kärsimystä elämä sitten on hänellä ollut. Ja tosiaan joku voi surra aborttiakin. Kun ei tiedä miltä pahalta ehkä säästyy. Joku voi traumatisoitua synnytyksen kauhuista niin että ei halua enää koskaan joutua siihen. Suru pitää käsitellä, eikä sitä tarvitse loppuikää kantaa. Hyvä kun saisi puhua jonkun kanssa, jos asia vaivaa. Äitinä sanon että lapsi tuo hirveästi surua ja huolta. Olen yllättynyt siitä ettei äitiys ollutkaan onnea vaan jatkuvaa huolta ja pelkoa lapsen puolesta. Jatkuvaa unettomuutta ja hätää. Sitä näyttää olevan loppuelämä, tosiaan. Suru ensin siitä kun lapsi kyselee isän perään eikä isä välitä eikä halua tavata edes, lapselle hylkääminen on hirveä paikka ja järkyttää mielenterveyttä. Sitten väärään seuraan joutuminen ja sitä kautta huolet ei lopu koskaan. Kyllä monta kertaa olen ajatellut että abortti säästää paljolta tuskalta niin äidin kuin sikiönkin, yhteiskunnan ja toiset ihmiset, joille oma lapsi tuottaa pelkkää pahaa.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Mikä se sellanen "henkinen pahoinvointi" on? En ole mokomaa koskaan kokenut, ainakaan abortin takia.

        "En ole mokomaa koskaan kokenut"

        Varmaan auttaa kun laittaa korvatulpat ja sokkolaput ja huutaa oikein lujaa... XD

        "Tuota toivoa sinä jaksat elätellä, että joku kärsisi abortista"

        Sinä jaksat elätellä sitä että kaikki on kuin pelkkää ruusuista unelmaa sen jälkeen.

        "kolmas sitä että ikinä synnytti lapsen tähän maailmaan"

        Kumman uskoisit olevan useammin kaduttavaa, lapsen elämän vaiko tappamisen?

        "Olen yllättynyt siitä ettei äitiys ollutkaan onnea vaan jatkuvaa huolta ja pelkoa lapsen puolesta"

        Jos se on sinulle silkkaa tuskaa, niin suositan lämpimästi antamaan lapset niille jotka heitä osaa arvostaa ja joille he tuo voittopuolisesti onnea ja iloa, kuten yleensä ihmisille.

        "lapsi kyselee isän perään eikä isä välitä eikä halua tavata edes, lapselle hylkääminen on hirveä paikka ja järkyttää mielenterveyttä"

        Siinäkin riippuu ihan miten asiaan asennoituu, voivotteleeko ja surkutteleeko sitä päivästä toiseen, vai antaako lapselle sen kuvan että olemme vahvoja, meillä on kivaa kaksin ja pärjäämme ilmankin tuollaista "isää". Eikä ole kiveen hakattua etteikö mies koskaan muuttaisi mieltään ja haluakin myöhemmin tutustua lapseen. Ja aina on olemassa muitakin (parempia) miehen malleja lapselle, jos bio-isästä ei siihen ole.
        Mutta sinulle taitaa vaan olla pääasia saada valittaa jostain ja tehdä elämästä mahdollisimman surkeaa.. ja opetat tämän sairaan asenteen jo varhaisessa vaiheessa lapsellekin, sen sijaan että yrittäisit nähdä elämän hyvät puolet.

        "Kyllä monta kertaa olen ajatellut että abortti säästää paljolta tuskalta"

        Mitä muuta tuokin on kuin tappamisen sairasta ihannointia?

        Elämä on muuten abortin jälkeen kuin ruusuilla tanssimista! Ei tarvi välittää kuin itsestään.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Elämä on muuten abortin jälkeen kuin ruusuilla tanssimista! Ei tarvi välittää kuin itsestään.

        Niin just, itsestään ja syyllisyysrääkistä jotenkin päivistä, vuosista ja vuosikymmenistä seuraaviin selviämisestä siellä itsepetosten valheverkoissa tuskissaan pyristellen.

        "kuin ruusuilla tanssimista"

        XD Taitaa vaan lapsen murhan jälkeen olla "ruusuista" pelkät pisteliäät varret jäljellä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "En ole mokomaa koskaan kokenut"

        Varmaan auttaa kun laittaa korvatulpat ja sokkolaput ja huutaa oikein lujaa... XD

        "Tuota toivoa sinä jaksat elätellä, että joku kärsisi abortista"

        Sinä jaksat elätellä sitä että kaikki on kuin pelkkää ruusuista unelmaa sen jälkeen.

        "kolmas sitä että ikinä synnytti lapsen tähän maailmaan"

        Kumman uskoisit olevan useammin kaduttavaa, lapsen elämän vaiko tappamisen?

        "Olen yllättynyt siitä ettei äitiys ollutkaan onnea vaan jatkuvaa huolta ja pelkoa lapsen puolesta"

        Jos se on sinulle silkkaa tuskaa, niin suositan lämpimästi antamaan lapset niille jotka heitä osaa arvostaa ja joille he tuo voittopuolisesti onnea ja iloa, kuten yleensä ihmisille.

        "lapsi kyselee isän perään eikä isä välitä eikä halua tavata edes, lapselle hylkääminen on hirveä paikka ja järkyttää mielenterveyttä"

        Siinäkin riippuu ihan miten asiaan asennoituu, voivotteleeko ja surkutteleeko sitä päivästä toiseen, vai antaako lapselle sen kuvan että olemme vahvoja, meillä on kivaa kaksin ja pärjäämme ilmankin tuollaista "isää". Eikä ole kiveen hakattua etteikö mies koskaan muuttaisi mieltään ja haluakin myöhemmin tutustua lapseen. Ja aina on olemassa muitakin (parempia) miehen malleja lapselle, jos bio-isästä ei siihen ole.
        Mutta sinulle taitaa vaan olla pääasia saada valittaa jostain ja tehdä elämästä mahdollisimman surkeaa.. ja opetat tämän sairaan asenteen jo varhaisessa vaiheessa lapsellekin, sen sijaan että yrittäisit nähdä elämän hyvät puolet.

        "Kyllä monta kertaa olen ajatellut että abortti säästää paljolta tuskalta"

        Mitä muuta tuokin on kuin tappamisen sairasta ihannointia?

        "Jos se on sinulle silkkaa tuskaa, niin suositan lämpimästi antamaan lapset niille jotka heitä osaa arvostaa ja joille he tuo voittopuolisesti onnea ja iloa, kuten yleensä ihmisille.

        Lapset vaan kierrätykseen Joo... 🙄 Kun ei enää huvita. Näitähän onkin kierrossa jo kymmeniä tuhansia.... Samanlaisten vastuuttomien mukavuusadoptoijien jäljiltä.

      • koivupuu55
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin just, itsestään ja syyllisyysrääkistä jotenkin päivistä, vuosista ja vuosikymmenistä seuraaviin selviämisestä siellä itsepetosten valheverkoissa tuskissaan pyristellen.

        "kuin ruusuilla tanssimista"

        XD Taitaa vaan lapsen murhan jälkeen olla "ruusuista" pelkät pisteliäät varret jäljellä..

        Miten joidenkin on niin vaikea uskoa että esim. mulle lapset eivät ole koskaan merkinneet mitään. Ennemmin hyysään vaikka kissaa tai koiraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jos se on sinulle silkkaa tuskaa, niin suositan lämpimästi antamaan lapset niille jotka heitä osaa arvostaa ja joille he tuo voittopuolisesti onnea ja iloa, kuten yleensä ihmisille.

        Lapset vaan kierrätykseen Joo... 🙄 Kun ei enää huvita. Näitähän onkin kierrossa jo kymmeniä tuhansia.... Samanlaisten vastuuttomien mukavuusadoptoijien jäljiltä.

        Käy nyt jo kyseleen sitten niiltä "kierrätetyiltä" oisko ne mieluummin murhattuja. Ainiin, ei taida kantti kestää, on kivempi länkyttää täällä joutavia tekopyhistelyjä..
        Onko lasten sitten parempi jäädä heitä katuvan ja ehkä jopa vihaavan "hoiviin" kuin päätyä rakastavaan, kauan odottaneeseen kotiin?

        "lapset eivät ole koskaan merkinneet mitään"

        On paljon ihmisiä, jotka ei merkitse minulle mitään. Mutta en niitä silti tappamaan lähtisi, ja jos noin kävisi vahingossakin, seuraisi siitä hirvittävä loppuiän syyllisyys.

        Enpä olekaan murhannut ketään, ei tulisi mieleenikään, siitä joutuu tiilenpäitä lukemaan.
        Lapset ovat mulle täysin yhdentekeviä joten en ole heitä sen vuoksi tänne suoltanut.
        Eikö näin olekin parempi, on yksi huostaanotettu vähemmän. Pitää nääs ajatella etukäteen vahingon käydessä, abortti hoiti sen asian kivuttomasti.

        Paitsi silloin kun murhataan homeisten lakipykälien ammottavia porsaanreikiä härskisti hyväksi käyttäen. Kuten sinäkin olet tehnyt.

        "on yksi huostaanotettu vähemmän"

        Niin, olisit siis mieluummin kiduttanut lasta niin kauan että olisi otettu huostaan, ennemmin kuin antanut hänet suoraan adoptioon.. koska "sinähän et muille synnytä"!

        "abortti hoiti sen asian kivuttomasti."

        X'D Päivän vitsi... se "kivuttomuus" näyttää sinullakin jatkuvan aina vaan...

    • Anonyymi

      Hyvä se on kun turhat potilaan kierrätykset poistuu. Ennen tarvi sairaalaa, mut kaikki hoituu lähes itse.

    • Anonyymi

      Outoa, että näistä selvistä asioista pitää jankata.

      Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, mitä kommentteja esiin nousee siinä vaiheessa, kun aborttilaki mitä ilmeisimmin tulee löystymään.

      Mr X

    • Anonyymi

      Turhin lääkäri niin missähän päin sopivin tieteilijä sitten......

    • Anonyymi

      Onneksi lääkärit ja kätilöt on naisten hyvinvoinnin puolella.

      • Anonyymi

        Onneksi useimmat heistä on lasten elämän puolella.

    • Anonyymi

      Nyt vaan uutta lakia odotteleen. Kaikkihan sitä kannattaa. Niitä ääriryhmittymiä 5 kpl naistenvihaajaa ei lasketa mukaan, taitavat olla niitä samoja jotka suunnitteli terrori-iskua? Ties pitäiskö kaivaa niiden takapihoja... Oliko uskonnollinen ryhmä?

      • Anonyymi

        Ne "kaikki" lastenvihaaja-feminatsit jotka on pikku marginaali koko kansasta. XD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne "kaikki" lastenvihaaja-feminatsit jotka on pikku marginaali koko kansasta. XD

        Miksi lastenvihaajan pitäisi hankkia lapsia. Hullu idea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi lastenvihaajan pitäisi hankkia lapsia. Hullu idea.

        Miksi sen pitäisi saada tappaa lapsia vihansa verukkeella? Hullua tosiaan...

    • Anonyymi

      Muistellaas taas.

    • Anonyymi

      Ymmärrettävästi lääkärit haluaisi mieluiten vapautua näistä meilipuolilain pakottamista pyövelinhommista..

      • Anonyymi

        * meilipuoli = mielipuoli, tietenkin... XD

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4659
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3195
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      272
      2376
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2247
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2079
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1642
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1289
    Aihe