Puolisen vuotta sitten, kesällä, ihastuin erääseen naiseen palavasti. Tapasimme muutamia kertoja ja rohkenin lähestyä häntä tunteineni.
Olin kyllä valmistautunut henkisesti siihen, että hän ei tunne samoin eli haluaa vain ystävyyttä.
Ja juuri niinhän siinä sitten kävikin.
En ole silti päässyt yli hänestä tähän päivään mennessä.
Olen henkisesti rikki ollut siitä asti. Oikeastaan koko elämäni, koska ei minua ole ystävyyttä kummoisempaan kelpuutettu kenenkään naisen puolelta koskaan.
Minä en enää kestä tätä tilannettani, pakkeja pakkien perään.
Minullakin on tunteet ja tarve hellyyteen. Miten sitä oikein saisi? Kukaan ei ole minulle kertonut milloinkaan mikä minussa on vialla. Miksi en kelpaa. En ole ruma, enkä kohtele naisia tai yleensäkään ihmisiä huonosti.
Tämä elämänmittainen hyljeksintä on saanut minut luovuttamaan lähes kaikissa asioissa, en vain enää jaksa mitään. Yksinkään en osaa enää olla, mutta kun ei kelpuuteta. En ole mitään. Siltä minusta tuntuu.
Olin kyllä valmistautunut henkisesti siihen, että hän ei tunne samoin eli haluaa vain ystävyyttä.
Ja juuri niinhän siinä sitten kävikin.
En ole silti päässyt yli hänestä tähän päivään mennessä.
Olen henkisesti rikki ollut siitä asti. Oikeastaan koko elämäni, koska ei minua ole ystävyyttä kummoisempaan kelpuutettu kenenkään naisen puolelta koskaan.
Minä en enää kestä tätä tilannettani, pakkeja pakkien perään.
Minullakin on tunteet ja tarve hellyyteen. Miten sitä oikein saisi? Kukaan ei ole minulle kertonut milloinkaan mikä minussa on vialla. Miksi en kelpaa. En ole ruma, enkä kohtele naisia tai yleensäkään ihmisiä huonosti.
Tämä elämänmittainen hyljeksintä on saanut minut luovuttamaan lähes kaikissa asioissa, en vain enää jaksa mitään. Yksinkään en osaa enää olla, mutta kun ei kelpuuteta. En ole mitään. Siltä minusta tuntuu.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voin pieni. Ei se sinun arvo ihmisenä riipu siitä, onko sinulla kumppania tai parisuhdetta tai ei. Monella on ikävä kumppania, parisuhdetta, läheisyyttä, syliä ja kosketusta. Moni kokee yksinäisyyttä ja kaipaa yhteyttä. Ikävää, että ihmiset eivät tavoita toisiaan ja sitä yhteyttä ei synny. Se on varmaan monien asioiden summa se kollektiivinen yksinäisyys ja yksinäisyyden kokeminen.
Tarvitset sellaisen, jolla on samat tarpeet ja joka etsii tosi tarkoituksella ja jonka sinä hyväksyt ja joka sinut hyväksyy. Rakkaus on pohjimmiltaan kokonaisvalaista hyväksymistä.
*Voi pieni
Et varmaan lukenut tekstiäni ajatuksella, vaikka ystävällisesti kommentoitkin.
Ei sitä ihmistä ole löytynyt, koskaan. Ja ei tule löytymäänkään.
Olen niin rikki, että en kykene kuin itkemään kohtaloani.
En voi vaan mitään muuta. Terapiasta ym ei ole ollut apua.
En vain voi käsittää.
Samaan aikaan joillain on kymmeniä kenestä valita. Mulla ei koskaan, edes sitä yhtä.
Ei terapia rakkautta korvaa eikä tuo ihmissuhdetta. Toivon, että löydät itsellesi kumppanin. Toivon, että jokainen löytää, joka etsii. Kannattaa hakeutua samalla tavalla ajattelevien yhteyteen, että mahdollisuudet paranee.
En ole. Tosiaan en ole. Jos näkisit minut naamatusten, et sanoisi noin. Et uskaltaisi.
Älä vaivu itsesääliin. Vapaudu ja iloitse elämän ihmeistä. Silmät on sielusi peili.
Et vain ole kohdannut vielä ihmistä jonka kanssa voit elää yhteistä elämää.
Miten lähestyit häntä?
Apua. Toivottavasti ei ole mulle kun sain kesällä rakkauden tunnustuksen. Hänelle vastaisin, että hänessä ei ole mitään vikaa. En vain pysty minäkään tunteita keksimään. Yksi torjunta ei ole koko elämänlähtöinen jatkumo vaikka se siltä ja hyvin todella tuntuu. Kun tapaat ihmisen, joka olisikin sinulle niin sen voi hyvin helposti torjua/väistää/jättää päästämättä lähelle siis olla käyttämättä tilaisuutta, koska alitajuisesti ajattelee sen jatkumon ja torjuu ensisijaisesti itsensä ja välillisesti toisen. Vaatii aina rohkeutta kertoa tunteista. Saisitko käännettyä sisäisen minäpuheen valoisammaksi? Pystytkö sanomaan itsellesi olen hyvä tyyppi ja uskomaan sen?
Milloin lähestyit?