Aihe

"uuninpankkopoika

Anonyymi

"Saku Timonen sanoo;
Ennustan, että näin selkeästi lain ja hyvän tavan vastaisella ohjelmalla on vaikea päästä puoluerekisteriin. Tämä ei ole Sinimusta Liike, vaan Sysimusta Liike, jonka perustajat kuvittelevat voivansa romuttaa koko länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen ja korvata sen fasismilla. Pyrkimys ei ole uusi, mutta nyt se on sanottu ihan virallisesti. Joko nyt saa sanoa natsiksi?

Sanotaan nyt kuitenkin vain, että ei jatkoon.

31

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      selvästi sanottu SML = natsipuolue jos puolueeksi päsee..

      • Anonyymi

        Pohjalla ollaan ja itsetunto yhä kadoksissa, keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annikka Saarikko kirjoittaa.

        Keskustaa tuntuu erityisesti huolestuttavan perussuomalaisten nousu ja puolueen ”sotahuuto” kuntavaaleihin, sillä perussuomalaiset tekee kuntavaalikampanjaa punavihreän hallituksen kaatamiseksi: Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mukaan ”paras ja ainoa tapa panna piste punavihreälle hallitukselle on äänestää kuntavaaleissa perussuomalaisia. Kun keskusta lähtee, lähtee myös hallitus”.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        suomeksi; vain "hegemonian alaistamat äänestää P-Pohjanmaala Keskustaa, siitäkin puolet rivee, kiitos syntisen Sipilän..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        suomeksi; vain "hegemonian alaistamat äänestää P-Pohjanmaala Keskustaa, siitäkin puolet rivee, kiitos syntisen Sipilän..

        Sipilän muisto vs Saarikon päätä häntää höpinät lisättynä Vahasen änkytyksellä,siinä on Keskustan keskeiset..vaali lupausten pohjat..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilän muisto vs Saarikon päätä häntää höpinät lisättynä Vahasen änkytyksellä,siinä on Keskustan keskeiset..vaali lupausten pohjat..

        ja piilo-keskusta turveselekisen ois paree nöyrtyä ja mennä sdp hengen betonille 8e/h töihin..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        entä Sigrid?

    • Anonyymi

      Uuninpankkopoika on järkevin ihminen mitä tiedän! Kirjoittaa vain ja ainoastaan Faktaa! Aina!

      • Anonyymi

        Pelkkää asenteellista roskaa taaskin. Kyllä se on niin että näille "Enoille" Ihmissyöjille, Raiskareille on laitettava nyt STOPPI !! SML on ihan hyvä juttu. Ei se ole "Natsismia" tai "rasismia" jos ei rakasta "Enoja" ihmissyöjiä ja muita petoja. Faktaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Suomenmaa-lehtihän tuo viimeksi persut ovat natseja juttuja julkaisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomenmaa-lehtihän tuo viimeksi persut ovat natseja juttuja julkaisi?

        Sillähän siitä vihreiden apupuolue leimasta keskusta eroon pääsee keskustan tehdessä "Ohisalot" jonka tavaramerkkeihin kuuluu persujen kutsuminen äärioikeistolaisiksi?

    • Anonyymi

      Samaa mieltä sen suhteen että epäilen itsekkin vahvasti että julkisesti rotuoppia julistava puolue ei saa rekisteröintiä mutta...Kyllä, nyt saa uuninpankkopoika kerrankin heilutella natsikorttiaan osoitteen ollessa hänellä siihen kerrankin oikea.

      • Anonyymi

        Onkohan tuo uuninpankkopojan toive vai pelko ettei skinimustat saa rekisteröityä puoluettaan? Mitenkäs se sitten natsikorttiaan heiluttelee persujen suuntaan jos persuista pihalle potkitut natsit perustaa oman puolueensa?

        Yksi niistä jotka ovat täysin sokeita sille, että Halla on potkinut kallonmittaajat persuista pihalle kuten myös äärioikeistolaisia seurauksella missä persun yritti yksi niistä tappaa kliimaksina sinimusta puolue joka koostuu persuista pihalle potkituista äärioikeistolaisista.

      • Anonyymi

        Kansa tahtoo lisää ihmissyöjiä ja "Enoja" ? ? ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        "Anonyymi
        02.02.2021 12:29

        Jahas, pyhäjärven lahja maailmalle vaihteeksi uuninpankkoa hypettää joka on kuuluisa paitsi sairaalloisesta persupakkomielteestä ja blogeista varis järjestön (äärivasemmistö/antifa) materiaaleineen niiden yhteydessä. Minkä sivupersoonan vuoro seuraavaksi, sinimusta ovat sotilaita Jussi on sivari - sivupersoonan? Vitsi vitsi sensuurinhan vuoro se seuraavaksi on."

        ps. Kohiseeko koski?

        Joskus tuli luettua ihan mielenkiinnolla tuota bloggaajaa. Siihen asti kun jutut meni persu natsi persu natsi persu natsi hokemiseen kyllästymiseen asti. Yhtä raskaita saman levyn pyörittäjiä äärivasurit kuin äärioikeistolaistekin yhden totuuden torven toitottamisineen. Sitten kun blogissa oli linkki maintun varis-järjestön sivuille se oli sitten siinä tuon sedän seuraaminen. Äärivasurit kun on yhtä sairasta porukkaa kuin vastapelurit oikealla.

      • Anonyymi

        "Valkoinen Suomi" tyyppiset maininnat puolueohjelmassa ei hyvää lupaa mitä puolueen rekisteröintiin tulee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Valkoinen Suomi" tyyppiset maininnat puolueohjelmassa ei hyvää lupaa mitä puolueen rekisteröintiin tulee.

        sen enempää kuin maininnat taistelusta monikulttuurisuutta vastaan..TOP 3:

        3.) Edistämään ajatusta suomalaisesta kansankokonaisuudesta ja säilyttämään Suomi etnisesti suomalaisena;
        5.) Korostamaan sielun ja veren merkitystä kansallisen identiteetin synnyssä;
        6.) Taistelemaan leppymättömästi suomalaisten kansallista olemassaoloa uhkaavaa monikulttuurisuutta ja juuretonta globaalia massayhteiskuntaa vastaan;

        Maahanmuuton lieveilmiöiden (Turun puukotukset, Oulun raiskaukset, Helsingin puukkojen kanssaheiluvat mamujengit, isisnaisten kotiuttaminen jne) seurauksia eli hallituksen toimien seuraamuksia soldiers of odinin synnyt viimeisimpänä sinimustat ja kuinka hallitus kaikkeen edelliseen reagoi? No huutamalla persut ovat natseja.
        Noiden (sinimustat) rinnalla Halla-ahokin näyttää pyhäkoulupojalta. Varsinkin ollessa yksi niistä, jotka sinimustien perustajat persuista pihalle potki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan tuo uuninpankkopojan toive vai pelko ettei skinimustat saa rekisteröityä puoluettaan? Mitenkäs se sitten natsikorttiaan heiluttelee persujen suuntaan jos persuista pihalle potkitut natsit perustaa oman puolueensa?

        Yksi niistä jotka ovat täysin sokeita sille, että Halla on potkinut kallonmittaajat persuista pihalle kuten myös äärioikeistolaisia seurauksella missä persun yritti yksi niistä tappaa kliimaksina sinimusta puolue joka koostuu persuista pihalle potkituista äärioikeistolaisista.

        S. Timonen on äärivasemmistolainen . SIksi tuollaisia juttuja suoltaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Valkoinen Suomi" tyyppiset maininnat puolueohjelmassa ei hyvää lupaa mitä puolueen rekisteröintiin tulee.

        Mustako sen sinun mielestä sitten pitää olla ? #"Eno".

    • Anonyymi

      No eipä tää nykyinen punavihervasemmisto hallitus kovin kauas sun mainitsemasta fasismista jää...

      Opit on osittain just samat kuin oli jo Stalinin ajan neuvostoliitossa. Esim sananvapauden rajoittaminen, leimaamalla kaikki mikä on heidän ideologiansa vastaista esim vihapuheeksi, jne.

      Taitaa esim suvakit ja vasemmistolaiset pelätä, kuten näitä nöyristelevät muut puolueetkin, jopa persut ja kokoomus, että uudesta puolueesta tulee liian suosittu, vai mistä moinen paniikki ja mustamaalaaminen johtuu....

      Ja sehän se vasta on lakien ja hyvin tapojen vastaista, kun maahan tullut/tulee kymmeniä, ehkä jo satojakin tuhansia muukalaisia esim arabimaista ja Afrikasta, ja näiden aiheuttamat ongelmat on tabu, josta ei saa puhua. Sensuuri iskee.

      Samalla tavalla vasememmiston fasismia on nykyisen ilmasto ja - koronahysterian lietsominen - hajoita ja hallise metodihan tuo on...

      Ja muuten, myös kepu ja rkp alkaa tätä nykyä olemaan myös aikalailla vasemmalle kallellaan...

      Joten kyllä uudelle, suomalaisten asioista huolta pitävälle puolueelle ns tilausta on, ja äänestäjiä sille löytynee.

      Tiedotusvälineet ylistää kilpaa, kuinka hyvin hallitus ja pääministeri on mukamas asioita hoitaneet.

      Muista tärkeistä asioista ei puhuta mitään, keskitytään vaan korona rajoituksiin, jne.

      No, tuolla tavalla on hyvä ns vetää huomio toisaalle.

      Siis propagandaa...

      Eihän noissa sini mustissa oo kyseessä kuin persuista erotettu/, eronnut siipi uusine tukijoukkoineen.

      Ei siis esim mikään kansallis sosialistinen puolue. Tosin sellaisellekin vois äänestäjiä löytyä, jos joku sellaisen perustais.

      Politiikka on politiikkaa.

      Ihmiset saa ajatella ja äänestää kuten haluavat.

      Vielä ei toivon mukaan sellaisessa punavihervasemmistolaisessa eu diktatuurissa eletä, että viranomaiset päättäisivät, että mitä puoluetta saa voi äänestää.

      Muuta vaikka Kiinaan, Venezuelaan, tai Kuubaan, jos sosialistista diktatuuria kaipaat.

      Taidanpas ihan sun kaltaisten tyyppien kiusaksi äänestää sitä uutta puoluetta. Ties vaikka liityn jäseneksikin.

      • Anonyymi

        " Minkä sivupersoonan vuoro seuraavaksi, sinimusta ovat sotilaita Jussi on sivari - sivupersoonan? "

        Tulihan se sieltä.

        Sitten vain perinteiden mukaisesti rähinä pystyyn omien sivupersoonien välillä kuten jokaisessa muussakin viestiketjussa teet joihin olet osallisena. Tällä kertaa sinimusta-sivuperoona vastaan antisinimusta-sivupersoona.

    • Anonyymi

      Kumma kun perhelehti on ruvennut sponssaan tuollaista äitikompleksista ja anuskateutta kärsivää uunipankkopoikaa. Rahat loppu Demareilta.

    • Anonyymi

      Onpa hauskaa huomata että heti kun tämä SML-natsiyritelmä tulee puheeksi, persut älähtävät heti. Onneksi olkoon. On se niin kiusallista, niin pahuksen kiusallista kun rysän päältä kiinni jää.

      • Anonyymi

        Onpa hauskaa huomata että.....sinä persujen traumatisoima näet edelleen persuja joka puolella ihan kuin juopot pikku-ukkoja. On se niin kiusallista, niin pahuksen kiusallista..

        Totuus tekee kipeää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus tekee kipeää.

        Uskon. Koita toipua.

    • Anonyymi

      Uuninpankkopoika ei saa naista edes ilotalossa.
      Henkisesti spede, ulkönäkö on kuin jyrän alle jäänyt muna poskessa.

      • Anonyymi

        no,etkö saamuita kuin uuninpankkopoikaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no,etkö saamuita kuin uuninpankkopoikaa?

        Tykkääkö uuninpankkopoika siis omasta sukupuolesta eroottisessa mielessä, ja miten ihmeessä tämä asia sinimustiin liittyy.

        Vai käyttääkö uuninankkopoika/mahd partneri esim jotain sinimustia naisten alusasuja?

        Siis herää kysymys onko uuninpankko poika miesten välisessä eroottisessa kanssakäymisessä se aktiivinen vai passiivinen osapuoli?

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stockmannista kirpputori

      Laatutavaratalosta kirppariksi, niin se maailma muuttuu. Pöly ja tunkkaisuus leijailee sieraimiin kun astuu Stockalle kirppariin, ennen tuoksui parfyy
      Maailman menoa
      140
      6993
    2. Mistä ihmeestä te saatte voimaa

      En jaksa enää tätä koronaa. Tuskin olen ainoa ja voisi sitä pahemminkin olla, mutta en silti enää jaksa. Aloitetaan nyt vaikka sillä, että minulla on
      Maailman menoa
      195
      3390