Kunnan yksi ja ainut elossa pitävä asia on kesäasukkaat. Sen vuoksi juurikin siihen pitäisi panostaa enemmän.
Oma ehdotus on, että tehdään keskustan alueesta Suomen siistein. Tarkoittaa toimia kunnalta esim siisteyden suhteen, kaikki romut olisi pakko poistaa tonteilta, Kiinteistöt pitäsi maalata tietyillä yhteneväisillä väreillä ja etenkin liikekiinteistöjen ulkoasuun pitäisi kiinnittää huomiota.
Keskustan alueella on runsaasti peltoa ja muita vapaita alueita, tehdään niistä virkistysalueita, minigolffia, fresbee golffia, puistoja jne.
Voisiko Kuhmoinen olla Suomen paras kesäpaikkakunta?
Mistä viisaus Kuhmoisiin.
10
207
Vastaukset
- Anonyymi
Tärkeä näkökohta! Kannatetaan! Dokumentoidaan lähtö- ja lopputilanne, X vuotta ja Vesruri rystä hankerahaa.
- Anonyymi
Kannatan! Todella ala-arvoista ollut pitkään suhtautuminen kesäasukkaisiin. Ei toki kaikilla, mutta tuolla pitkin kyliä.
- Anonyymi
Ehtotan sahti myynnin vapauttamista jokamiehen oikeuteksi! Sehän on kuuluisaa Kuhmoisissa. Sitten lepäilyalue keskustaan että sais istua ja huilailla ja makoillakkin kuumana kesäpäivänä ja kattella ja ja rauhoittua ja jatkaa sitten.
- Anonyymi
Aika paljon vaadittu: viisautta, kauneutta ja toimintaa
- Anonyymi
Viime kesänä joku pyysi penkkiä jäätelökioskin lähettyville.
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja vastasi, että penkit on nyt juuri siinä, mihin ne kuuluu.- Anonyymi
"Kunnanvaltuuston puheenjohtaja vastasi, että penkit on nyt juuri siinä, mihin ne kuuluu"
Näin kunnallisvaalien alla kannattaa esittää julkinen kysymys:
Kuuluuko kunnanhallituksen puheenjohtajan enää kuulua kunnan päätöksentekijöihin !
- Anonyymi
Ufot tuo viisauden Kuhmoisiin kun Kuhmoisista tulee Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026.
- Anonyymi
"Oma ehdotus on, että tehdään keskustan alueesta Suomen siistein. Tarkoittaa toimia kunnalta esim siisteyden suhteen, kaikki romut olisi pakko poistaa tonteilta"
Järkevä ja kannatettava ehdotus. Siisteyden suhteen kannattaa siivota myös kunnan hallintoa, koska siellä on esiintynyt vakavia ja peitteltyjä päätöksiä. - Anonyymi
Vaaditaan, tahdotaan, halutaan....Entä jos olisi talkootyönä jotakin siistittävää, moniko vaatija osallistuisi? Just nyt vatsa kipeä, anoppi tulee kylään, kissa kadoksissa, lastenhoitovuoro, jne just samaan aikaan...
- Anonyymi
Niin, mitä tulee siihen siisteyteen, kertokaahan missä on siistimpää? Johan sinne ehdotettiin Hotelli -Ravintolaa. No, minä ehdotan ympärivuotista sirkusta,....siellä viihtyisivät kaikki.
Toistakymmentä vuotta siellä olen kesäasukkaana olut ja sitä edelliset 10 v siellä kesäisin asioinut. Ajat ovat muuttuneet, mutta en nyt keksi mikä Kuhmoisissa "mättää"? Ei ainakaan siisteys.
Hyvää kevään ja kesän odotusta teille kaikille.
PS. Käyttäkää maskeja!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ootko nainen noin mustis musta
Onhan se toki imartelevaa kun olet kaunis ja kaikkea muutakin, mutta ehkä vähän kummallista, kun ei varsinaisesti olla t947753- 374107
- 483660
- 2513283
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as442848Kauan säkin jaksoit
Minun perässä juosta. Kunnes pahoitit mielen. Kuinka monta anteeksipyyntöä olet vailla? 🧐402762Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna222731- 462643
- 1402608
Miksi kaipaat
Ja olet elämässäni vielä kaiken tämän jälkeen? Eikö kaikki ole jo selvää välillämme?292569