Miten lestadiolaisten tekemästä vainosta, mustamaalaamisesta ja häpäisystä pääsee eroon?
Vainoaminen
Anonyymi
541538
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Jännä juttu. Sama tapahtui helluntailaiselle ihmiselle. Vaihtoi ainakin kaksi kertaa puhelinnumeroaan . Lopulta teki itsemurhan.
Ei kai? Miks häntä vainottiin? Ei ollut tarpeeksi uskossa?
Mä en tiedä, hänellä oli ainakin paha alkoholi ongelma, en tiennyt siitä ennen, kun pyysi uudeksivuodeksi meille juhlimaan ja ei tullutkaan, niin miesystävä soitti kertoakseen, että heillä meni muuten hyvin, paitsi nämä kerrat, kun meni katkaisuun. Siksi meille kun en juo. Harmittaa, kun en osannut/ tiennyt kuunnella . Kerran joi mun luona saunassa yhden saunaoluen ja sanoi sen olleen epilepsia kohtauksen, mutta taisi sitten olla antabus joka aiheutti. Ne puhelin numero jutut selitti aina, että joku häiriköi, ei antanut numeroaan ensin minullekaan. Jälkeenpäin kuulin, muistin vanhoja juttuja ennenkuin tunnettiin toisesta konttorista, että oli juomarin maineessa ollut aina, mutta en koskaan utele jos ei halua kertoa.
Eikun anteeksi jehova hän oli, kun niitä vartiotorneja raahattiin aina toiselle puolelle roskikseen, ettei hän huomaisi niitä omastamme . Kiltti ja herttainen. Koska olimme sen vähän pitäneet yhteyttä, niin työkaverit päättivät, että minä menen katsomaan häntä sairaalaan. Ensimmäinen kerta epäonnistui yritti huijata, että jäi auton alle, mutta junan alle oli mennyt. Vuoden päästä silloin jo entinen esimies kertoi hänen kuolleen, ei tiennyt syytä, eikä olisi saanut kertoa.
Ihmisistä ei kyllä huomaa helpolla mitä oikeasti ovat. Kerran sattumalta minulle selvisi perheväkivalta tapaus ihan sattumalta yhdistin isän ja tyttären. Tyttärellä oma perhe. Ja hän puhui puhelimessa jonkun kanssa väkivallasta. Kun näin isän, niin siitä ihmisestä ei olisi voinut uskoa sellaista ja olin tiennyt hänet vuosia.
Otat sinulle annetut lääkkeet ja otat säännöllisesti. Vain otettu lääke auttaa.
Olen itsekin vl-kriittinen, mutta sairauden oireet tunnistan.
Vl-vainoharha täällä on joku mystinen saksin linge ,joka vainoaa ja vihaa velluja yötäpäivää ja joka paikassa.
Olet omituinen. Saatko lääkkeiden jaosta bonusta omaan lompakkoon.
Tarkoitatko, "miten lestadiolaisiin kohdistuvista mustamaalaamisista ja vainoista päästäisiin eroon" ?!
Luultavasti tätä aloittaja tarkoitti. Tällä palstalla nimittäin esiintyy niin paljon vainoamista ja mustamaalausta lestadiolaisia kohtaan.
Sen sijaan en ole IKINÄ kuullut kenenkään lestadiolaisen vainoavan liikkeen ulkopuolisia. Enkä itseasiassa liikkeen sisäpuolisiakaan.
Antamalla anteeksi, Jumala näkee kyllä kaiken!
’Älkää kostako, minun on kosto’, sanoo Herra, sinun Jumalasi.
Päivämiehessä oli haastattelu, jossa Ruotsissa asuva kertoi, että Ruotsissa ollaan avarakatseisempia eikä samalla tavalla vainota vanhoillislestadiolaisia kuten Suomessa. Ruotsissa se olisi rasismia!
Lestat itse omilla toimillaan aiheuttavat kritiikkiä. Mutta eivät ne puupäät sitä ymmärrä.
Tosiasiat tulee ensin myöntää, jotta niitä voi käsitellä rehellisesti! On täysin väärin puhua lesladiolaisten vainoamisesta, koska jokainen rehellinen tietää ja tunnistaa kritiikin syyt. Virheet tulee ensisijaisrsti myöntää ja korjata eikä syyttää vääryyksien esilläpitäjiä vainoamisesta. Kritiikkiä kannattaa kuunnella herkällä korvalla eikä hyökätä ja syyttää vainoamisesta, vaikkakin se on helppo tapa korottaa itsensä ja muuttaa se ansioksi, koska uskovaisiahan vainotasn . Tämä nyt vain on pääsääntöisesti valhetta.
Lähimmäisten kunnioittaminen kuuluu hyviin tapoihin. Kun lestat pitävät itseään ylivertaisina verrattuna muihin ihmisiin niin tottakai se aiheuttaa närää. Se on narsistista käytöstä mutta eihän nämä sitä huomaa eikä myönnä. Sitten on marttyyrinkehä pään päällä ja valitetaan että meitä vainotaan.
Lestat vainoaa tavallisia kansalaisia, jos ei ole heille mieliksi...
Taas lestat esillä isännöintikartellissa. Lompakkoa ainakin vainotaan...
Ei pidä paikkaansa. Sinä syyllistyt tässä valheeseen. Sekä Kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Miksi teet niin?
Lestadiolaiset ovat hyvin helppoja ihmisiä, yleisesti ottaen. He haluaisivat vain elää omissa oloissaan, mutta sinun kaltaiset vainoajat käyvät kimppuun.
Sinä ole vainoaja. Sinä olet kiusaaja. Sinä olet panettelija. Sinä olet mustamaalaaja. Miksi olet niin paha ihminen?
Lestadiolaiset ovat uhreja.
Mietippä sitä.
Kokemukseni lähipiirini lestoista ei ole kovin mairitteleva. Jopa sukulaiset pitävät eriseuraisena mutta itse he ovat puhtaita kuin pulmuset. Onpa jotkut heistä epäsuorasti tuominneet minut helvettiin. Tämä ei ole kiihoitusta vaan totta.
Sinun kokemuksesi EI MISSÄÄN NIMESSÄ oikeuta sanomaan:
"Lestat vainoaa tavallisia kansalaisia, jos ei ole heille mieliksi..."
Siis mitä? En minä noin sanonut, sen panettelija keksit itse. Minkä takia valehtelet minun niin sanoneen. Katso uudelleen mitä kirjoitin ja sinä kommentoit sitä.
Ei, en keksinyt itse. Sinä vastasin kommentti ketjuun ja puolustelit siinä sanoillasi kyseistä kommenttia.
Jos eivät olleet sinun sanojasi, pahoittelut väärinymmärryksestä.
Kirjoitin kommenttini klo 14.41 Katso siitä mitä kirjoitin. Eipä mitään, et loukannut minua.
Jumalan Sana ei anna lupaa tuomita ketään helvettiin, mutta Raamattu osoittaa selvästi oikean ja väärän!
Puhuminen rakkauden hengessä voisi olla oikeampi tapa, tuskin kukaan kristitty ihminen tuntee itsensä synnittömäksi, mutta väärän opin Pyhä Henki ilmoittaa!
Miksi te tulette ihmisten maailmaan, kun ette elä kuin ihmiset?
Väärin, me elämme niin kuin ihmiset. Itse et taida elää ihmisiksi, kun ryyppäät ja rellestät?
Voi kuinka paljon maailmassa onkaan alkoholista johtuvaa lasten pelkoa, rikkinäisiä perheitä, rikollisuutta, huumeita, alkoholismia. Lestadiolaiset ovat käytännössä vapaita näistä :) Että kuka ei elä ihmisiksi, kysyppä uudelleen?
Nöyryyttäminen, alistaminen ym.ei ole Raamatun opin syy, vaan ihmisessä olevan heikon itsetunnon, kateuden jne aiheuttamaa ikävää käytöstä.
On hyvä, jos asian ottaa puheeksi kahden kesken!
Jumalan Sana ja koko seurakunta ei ole syyllinen tällaiseen, vaan joku yksittäinen henkilö ja näitä on joka poppoossa, jopa seurakunnissa.
Puhukaa asioista!
Todella hyvä ja varteenotettava neuvo! Uskon, että hoitokokousten aikaan yhteisössä yleistyi "tapa", että vaikka kuinka törkeästi tahansa loukkasi toista väärin ymmärretyn vapauden sallimana, niin asian pystyi korjaamaan kolmannen osapuolen kanssa. "Hoitajien"hoitovääryyksiä/-kiusaamista/-nöyryyttämistä/-pilkkaamista ei ole korjattu asiamukaisella tavalla. Julkinen nöyryyttäminrn on myös korjattava julkisesti ja vähimmillään sen henkilön kanssa, jota asia koskee eikä vain kolmannen osapuolen kanssa. Vielä tälläkin hetkellä yhteisössä likkuu "hoitajien" levittämiä perättömiä/valheellisia juoruja, joiden korjaamisesta vastaavat yksin "hoitajat".
Kyllä sellaiseen reagoidaan kun joku poppoo ilmoittaa olevansa Jumalan valtakunta ja johon kuuluvat ovat Jumalan lapsia. Nämä itsensä ylentäjät pitävät itseään muita parempina ja ulkopuolisia nimitellään eriseuraksi.
Velluille opetetaan pienestä pitäen kuinka vain ME olemme oikeassa uskossa ja muut menevät helvettiin. Eikö se herätä kismaa muiden joukossa kun lahko ei arvosta eikä kunnioita lähimmäisiään?
Äläpä puhele valheita. Lestadiolaiset arvistavat ja kunnioittavat KAIKKI lähimmäisiä, myös liikkeen ulkopuolisia. Tasapuolinen kohtelu on DNA:ssa, koska se on Jeesuksen opetusta. Sitä kuulutetaan liikkeen puheissa: kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.
Ulkopuolisia ei nimitetä eriseuralaisiksi, heitä ei vain pidetä uskovaisena. Väärää siinä on?
Mitä virkaa olisi uskolla, jolla ei uskoisi pääsevän taivaaseen?
Et kai vaan luule, että muut uskonnot ovat sitä mieltä, että on ihan sama mihin uskoo ja miten elää ja siitä vuolimatta taivaspaikka on varattuna kaikille. Voi voi, ei Raamattu niin opeta.
Parempi vain jokaisen elää omaa elämäänsä eikä "sotkeutua" toisten asioihin.
Annetaan kaikkien elää miten lystäävät, jos tulevat omillaan toimeen, jos ovat vielä esim. vanhempien kukkarolla, kädet ojossa, niin sitten pientä "rajaa" voi pitää, mutta ulkopuoliset tehkööt elämälleen mitä haluavat !
On kait ollut turhaa että vl-väki on tullut avoimemmaksi uskostaan, olisiko ollut parempi vain "pyöriä omissa porukoissa" !?
Tekipä miten tahansa, niin "kuraa" tulee niskaan.
Mitä Jeesus opettaa näistä asioista?
’Antakaa anteeksi, niin teillekin annetaan anteeksi, rakastakaa niitä, jotka teitä vihaavat’, vaikeaa on, mutta Jumala kyllä antaa voiman!
"Jeesus armahtaa, minä en" -Tony Halme
Aila Ruohon Päästä meidät pelosta päättötyössään hän tuo epäkohtia esiin. Muutamia siteerauksia aiheesta:
"Yhteisöistä lähtevillä ja lähtöä harkitsevilla on moninaisia negatiivisia kokemuksia. Skaala liikkuu syrjimisestä totaaliseen hylkäämiseen saakka. Moni on kokenut välttelyä ja puhumattomuutta, mutta joukossa on niitäkin, jotka eivät olleet tavanneet lähiomaisiaan vuosiin."
"Monille yhteisöstä lähteminen on pieni kuolema. On elossa, mutta entisille ystäville ja lahkoon jääneille läheisille kuin kuollut. Todistajat eivät uhkaile tai
häiritse eronneita – heitä ei ikään kuin enää ole olemassa."
"Informantti toteaa häpeävänsä muistaessaan, kuinka on itse ajatellut. Hän kertoo, ettei yhteisön jäsenenä ollessaan tajunnut ajattelevansa, miten suhtautui ulkopuolisiin. Hän kritisoi myös sitä, että vanhoillislestadiolaiset kehuvat turhaan sillä,
etteivät hylkää eronneita, kun kuitenkin tuomitsevat heidät jo ajatuksissaan"
"Ryhmästä irtautuneen kohtalo voi olla raskas. Kirjassa Take Back Your Life
korostetaan, että karkotettuja saatetaan syrjiä ja demonisoida. He voivat saada pysyvän leiman. Heidät voidaan merkitä viholliseksi, eikä heillä ole yhteisön jäsenten silmissä ihmisarvoa. Heistä voidaan levittää mitä kammottavimpia valheita. Hylkiön imagon saaminen voi olla yhteisönsä jättävälle kuolemaakin pahempi
kohtalo"
"Helena Saarikoski kuvailee henkisen väkivallan muotoja. Kirjassa ei puhuta hengellisestä väkivallasta, mutta esimerkit sopivat myös uskonnolliseen yhteisöön. Saarikoski toteaa kiusaamista olevan montaa eri muotoa. Niitä ovaterottaminen, eristäminen, mustamaalaaminen, savustus ja boikotointi. Henkinen väkivalta on Saarikosken mielestä usein jopa fyysistä vahingoittavampaa ja vaikeammin parannettavissa koska henkisestä väkivallasta ei jää hoidettavaksi
näkyviä vaurioita."
Vain muutamia seikkoja mainitakseni.
tuskinpa jumala armahtaa väärintekijöitä
Vainoaminen on rikoslaissa nykyään kielletty
Vainoaminen on rikoslaissa nykyään kielletty
Vainoamisesta pitäis olla kovat sanktiot
Kovia ovat tekemään myös tietomurtoja
Mitä vielä?
Absurditilanne tämmönen vainoaminen, kun ovat muitten elämästä kiinnostunut vaikka omassa elämässään taitaa olla paljon salattavaa. Sairas lahko!
aivan samaa mieltä. häpeällistä toimintaa. helvettiin joutaisi....
Pitääkö tehdä itsemurha, että pääsee tästä tilanteesta eroon?
Häpeästä, lestadiolaisten kirouksesta yms.
Yritä katkaista välit
Vaikeaa tämä
Älä tee itsemurhaa. Ole vahva!
Vahvakin murentuu jossain vaiheessa, ei kohta jaksa enää.
Vahvakin murentuu jossain vaiheessa, ei kohta jaksa enää.
Jo on perkele. Sen verran kieroa porukkaa.
sairasta sakkia
Lestadiolaisten vaino. Enemmän kuin nimensä veroinen episodi!!
doing
uppis
Tuhannen taalan vihje?
Vinkkejä?
uppis