Aihe

Perusteet henkilökortin saamiseksi?

Anonyymi

Kävin juuri hakemassa upouuden henkilökortin. Maksoi yhteensä 75e passikuvineen. Olin siinä käsityksessä että Kela maksaa takaisin tuon 75 maksun, kun olen ollut työttömänä jo pitkään, ja saan toimeentulotukea. Hakemus tuli kuitenkin bumerangina takaisin ja perusteluna oli "Kertokaa miksi tarvitsette henkilökorttia?

Siis mitä ihmettä? Pitääkö ihmisen tosiaan perustella mihin hän tarvitsee henkilökorttia? Eihän nykyisin saa edes pankkiavaimia ilman henkilökorttia, tai passia. Itselläni on vain ajokortti, eikä se kelpaa viralliseksi henkilötodistukseksi. Onko muillekin sattunut vastaavaa, ettei Kela ole maksanut henkilökorttia, vai olenko ainoa?

39

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siinähän ne perustelut jo tulikin. Voit vielä lisätä että edellinen henkilökorttisi voimassaolo päättyy/on päättynyt ja sinulla ei näin ollen ole voimassa olevaa henkilökorttia/passia. Pitää riittää perusteluksi. Muuten vsin vslitusta menemään.

      • Anonyymi

        Tämä asia kiinnostaisi täälläkin, on nimittäin niin, että ilman virallista henkilökorttia tai passia on joitakin virka-asioita yms. mahdotonta tehdä.

    • Anonyymi

      Siinä vähän ihmetyttää kun ajokortti kelpasi henkilöllisyys todistukseksi 30 vuotta, tosin viimeiset 10 vuotta ei ole kelvannut se pahvinen ajokortti.

    • Anonyymi

      Tietysti pitää perustella mihin tarvitsee henkilökorttia, jos aikoo maksattaa korttinsa veronmaksajilla. Niin se nyt vain menee.

      Miksi et perustellut heti hakemuksessa, mihin tarvitset korttia? Olisit päässyt helpommalla.

      • Anonyymi

        Ei kuulu kelalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kuulu kelalle.

        Kyllä kuuluu, Kela haluaa tietää mihin jakaa rahansa. Kaikkiin vähänkin poikkeaviin hakemuksiin tulee ensin hylkäävä päätös. Minullekin tuli kysely miksi olin matkustanut toiseen kaupunkiin lääkärintutkimuksiin, kun kotikaupungissakin tehdään kyseisiä tutkimuksia. Vastasin että laki vaatii hakemaan toisen lausunnon toiselta lääkäriltä. Rahat tuli tilille enempiä kyselemättä.

        Eihän tuossa aloittajan tapauksessa tarvitse muuta kuin kertoa että hankittu henkilöllisyystodistus on ainoa asiapaperi henkilöllisyyden toteamiseksi. Sen jälkeen kelan valmistelija tarkistaa että onko hakija oikeutettu tällaiseen hankinnan tukeen.

        Henkilökortti ei ole mikään poikkeava hakemus. Jos pikkuliksainen sika olisit mieluummin tulonsiirtoneuvoksena tietäisit asian laidan luulon sijaan.

      • Anonyymi

        Laki ei vaadi perusteluja eikä anna edes Kelalle valtaa kysyä niitä, Kela rikkoo lakia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kuulu kelalle.

        Kyllä kuuluu, jos aiot maksattaa korttisi kelalla. Olisit kertonut, mihin tarvit henkilökorttia. Mutta ei. Edes sen vertaa ei näiltä tukilusmuilta löydy oma-aloitteisuutta, että saisi perusteltua, miksi yhteiskunnan pitäisi kustantaa heidän henkilökorttinsa.

        Ei kuulu kelalle, henkilökortti on "automaatti" siinä missä maksusitoumus apteekkin. Kun sitä anot niin tulee ilman selittelyvelvollisuutta.

        AP:lle neuvoksi seuraavalla kerralla älä laita omia rahojasi kiinni vaan vaadit maksusitoumuksen henkkariin/passiin niin on varmempaa eikä vittumaisesta virkailijasta kiinni asia.

    • Anonyymi

      Varoitus kaikille!
      Suurin osa toimeentulotukilaissa säädetyista tuista on ns. pakottavaa lain säädänöä eli viranomaisella eli Kelalla ei ole mitään harkintavaltaa noiden tukien maksamiseen. Kela on siis velvollinen panemaan toimeen toimeentulotukilaissa säädettyjen tukien maksamisen. Jokut ja varsin harvat lainkohdat antavat Kelalle harkintavaltaa mutta useimmat kohdat eivät. Kela näyttää kuvittelevan että sillä on jonkilainen yleinen harkintavalta mutta ei sellaista ole olemassa ja pakottavia lain säännöksiä ei voi ohittaa harkintavallalla, jos niin tehdään niin kyseessä ei ole harkintavalta vaan harkittu mielivalta.
      Toimeentulotukilain 2. luvun 7b§:ssä sanotaan:
      "Perusosalla katettavien menojen lisäksi muina perusmenoina otetaan tarpeellisen suuruisina huomioon:"
      "1) yleisestä asumistuesta annetun lain (938/2014) 9 §:ssä tarkoitetut asumismenot, muun kuin yhtiömuotoisen omistusasunnon välttämättömät hoitomenot sekä välttämättömät asuntoon muuttoon liittyvät menot;"
      Tuossa 1 kohdassa mainittuja menoja voidaan kohtuullistaa 2. momentissa kerrotulla tavalla.
      Sen sijaan kohtien 2-7
      "2) taloussähköstä aiheutuvat menot;
      3) kotivakuutusmaksu;
      4) muut kuin perusosaan sisältyvät terveydenhuoltomenot;
      5) lasten päivähoitomenot sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan menot;
      6) lapsen tapaamisesta lapsen kanssa eri taloudessa asuvalle vanhemmalle aiheutuvat menot siltä osin, kun ne perustuvat kunnan toimielimen vahvistamaan sopimukseen tai tuomioistuimen päätökseen;
      7) välttämättömän henkilötodistuksen, oleskeluasiakirjan tai matkustusasiakirjan hankintamenot."
      Siis kohtien 2-7 mukaisia menoja tuo 2. momentti ei koske ja niitä ei laki anna kohtuullistaa vaan ne on huomioitava tarpeellisen suuruisena eikä laki anna Kelalle valtaa arvioida tuon tarpeen suuruuttakaan. Eli yksikään Kelan kohtiin 2-7 kohdistuva normi ei perustu lakiin joten "pataan" tulee hallinto-oikeudessa Kela-paralle jos jo noita syntyneitä menoja jälkikäteen kohtuullistetaan.
      Lainkohta löytyy tuolta:
      https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19971412#L2P7b
      Jokainen lukutaitoinen voi todeta ettei harkintavaltaa ole.

      Hyvät ihmiset, älkää tyytykö Kelan mielivaltaisiin päätöksiin vaan valittakaa niistä ja jos Kela häviää niin tehkää rikosilmoitus sillä se on ainoa tapa saada mielivalta loppumaan. Laillisuusvalvojille ei kannatta kannella koska heidän puoleteettomuus on varsin kyseenalaista eivätkä he puutu tälläkin palstalla Kelan virkailijoiden toimesta esitettyyn lakiin perustumattomaan neuvontaan ja ilmiselviin valheisiin.
      PS
      Jakakaa tätä ilosanomaa kaikille netissä, toreilla ja ihan joka paikassa missä liiluttekin ja varsinkin siellä missä ette liiku. Myös Kelan virkamiehet näyttävät olevan tiedottomia noinkin yksinkertaisesta asista että kaiken viranomaistoiminnan on perustuttava tarkoin lakiin, ei laittommiin ohjeisiin.

      • Anonyymi

        Kannattaa tämän lisäksi huomioida sekin, että Kela on myös sidottu esim. TE-toimiston lausuntoihin, ja te-toimisto puolestaan hyvin ilmeisesti voi antaa lausuntoja ilman että sillä on edes oikeutta tehdä asiakkaistaan (lausuntoon johtavia) päätelmiä ilman kunnollisia perusteita.

        Eduskunnan oikeusasiamies on lausunut että esim. pitkä työttömyysaika ei oikeuta te-toimistoa tekemään päätelmiä esim. elämänhallintaongelmista tai työkykyisyyksistä.

        Suomeksi, jos et ole elämänhallintaongelmainen, ei te-toimistolla ole oikeuksia väittää sinua sellaiseksi, ei varmasti ole oikeutta edes vihjailla sellaista, saati sitten laittaa sellaista väitettä tiedoksi ympäri kyliä.

        Virkamiehet sekä Kelassa että te-toimistossa siis toimivat lukien heille kirjoitettuja lakeja, mutta pointti on se, että ne lait itsessään on vialliset. Ei työvoimapolitiikkaan perustuva "laki" voi ohittaa esim. perustuslakia.

        Perustuslaki: "sinä valitset oman ammattisi"

        Työvoimapoliittinen laki: "te-toimiston virkamies suunnittelee sinulle uuden ammatin, jos et noudata suunnitelmaa, rankaistaan"

        Ristiriita on hyvin ilmeinen ja oikeusturva uhattuna.

        Kelalla tuo ongelma on siinä että ohjeet on lain vastaisia ja sen mukaan tekevät päätökset, tuo johtaa hirmuiseen määrään laittomia päätöksiä joista vain murto-osaan haetaan muutosta ja varsin kovalla perosentilla ne päätökset myös muuttuu viimeistään hallinto-oikeudessa.
        Siksi olisi tärkeää että kaikkien noiden ohjeiden laillisuus tutkitaan ja vääriä ohjeita tehneitä rangaistaan ankarasti. Kyse ei ole paitsi köyhien potkimesta niin myös Eduskunnan tahdon eli sen säätämien lakien toteutumisesta. Myös etuuskäsittelijöiden oikeusturvasta on kyse kun päätökset tehdään noiden ohjeiden mukaan niin laittoman ohjeen tekijä on syyllinen kaikkiin niihin laittomiin päätöksiin jotka on tehty noiden ohjeiden perusteella, kyseessä on vähintään joukkoyllytys virkarikokseen.
        Jos Kela häviää hallinto-oikeudessa tai päätös muuttuu oikaisuvaatimusvaiheessa niin on tärkeää tehdä rikosilmoitus Kelasta ja noista laittomista ohjeista niin on jotain toivoa saada pysyvää muutosta asiaan.

    • Anonyymi

      Tuskinpa KELA:n kanssakaan pystyy asioimaan jos ei ole voimassa olevaa henkilötodistusta?

      • Anonyymi

        Verkossahan Kelan kanssa nykyään asioidaan. Kuka siellä enää paikan päällä käy?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Verkossahan Kelan kanssa nykyään asioidaan. Kuka siellä enää paikan päällä käy?

        Verkossa asioidaan juu, mutta verkossakin tunnistetaan käyttäjä, esim. pankkitunnuksilla, ja pankkikin taitaa vaatia voimassaolevan henkilötodistuksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Verkossa asioidaan juu, mutta verkossakin tunnistetaan käyttäjä, esim. pankkitunnuksilla, ja pankkikin taitaa vaatia voimassaolevan henkilötodistuksen.

        Jo olemassaolevaan tiliin? Ei ihme, että olet työtön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo olemassaolevaan tiliin? Ei ihme, että olet työtön.

        Joskus pankkiakin on vaihdettava, esim. toimeentulotuen varaan joutuneelle voi vaikkapa pankin kk-maksut olla syy vaihtaa johonkin edullisempaan vaihtoehtoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo olemassaolevaan tiliin? Ei ihme, että olet työtön.

        Onneksi olen, pikkuliksaisuus näemmä tekee kusipäiseksi. Kunnolla tienaavat taas eivät yleensä välitä työttömien aasioista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo olemassaolevaan tiliin? Ei ihme, että olet työtön.

        Ei työttömyys ole mitenkään vikani.

        Olen hoitanut työni tarjolle kuten vaaditaan ja koulutkin käyty.

        Työn kysynnästä en vastaa, se tehtävä kuuluu lähinnä maan hallitukselle. Kun maan hallitusta johti Sipilän kaltaiset uskonmiehet, ei ole mitään epäselvää siitä että työn kysyntä ryssitään, vahinko siirtyy siitä minulle. Minä joudun valitettavasti vaatimaan valtiolta sen johdosta sosiaaliturvaa maksuun.

        Syyttele sinä vain vääriä ihmisiä tilanteesta, sitä syyteltävää Suomessa riittää koska samaan tilanteeseen ajettuja on ainakin satoja tuhansia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Verkossahan Kelan kanssa nykyään asioidaan. Kuka siellä enää paikan päällä käy?

        Me joilla ei ole sähköisiä tunnistautumisvälineitä.

    • Anonyymi

      Äänestäminen, pankin konttorissa asiointi, postista kirjatun lähetyksen noutaminen, kuntosalikortin ostaminen, apteekissa henkilöllisyyden todistaminen tarvittaessa..Kaikki tökkii jos ei hengaria, äänestämistä ja kuntosalin kausikorttia uutena asiakkaana ei saa hoidettua valtakirjallakaan.

      • Anonyymi

        On niitä muitakin joten jos jonkun perusteen haluaa Kelalle antaa niin se on ettei ole voimassa olevaa henkilökorttia eikä passia. Tosin Kelan virkanilkit on niin tyhmiä etteivät ymmärrä että sellaista tarvitsee joten voi lisätä tuon luettelon perusteissin.

    • Anonyymi

      Teilä hörhöillä on ikää niin paljon ettei papereita kysytä kun menettä aamupulloa hakemaan.

      • Anonyymi

        Otahan sinä hörhö lääkkeesi sillä vain otettu lääke auttaa, siniset pillerit on parhaita, ota vaan reilusti kourallinen.

    • Anonyymi

      Jos viet Kelaan esim. sähkölaskun, niin eihän siellä kysytä mihin tarvitset sähköä? Tai vuokralaskun, ei silloinkaan kysytä miksi tarvitset asunnon? Ihan sama juttu henkkareidenkin kohdalla, jos on esittää kuitti maksetusta henkkareista, niin silloin Kelan pitäisi se korvata kyselemättä. Eli Kela on toiminut tässä väärin. Ei kyllä yllätä yhtään, jatkuvastihan näistä Kelan mielivaltaisista päätöksistä saa lukea.

      • Anonyymi

        Kelalle pitäisi määrätä sakkomaksu jokaisesta väärästä päätöksestä. Ja korvaus kelalta väärästä päätöksestä hakijalle jolle jokainen väärä päätös aiheuttaa lisätyötä, vaivaa ja vie uskon koko systeemiin.

        Laki ei tunne tuollaista sakkomaksua mutta jos päätös muuttuu muutoksenhakumenettelyssä joko oikaisuvaatimus tai valitus hallinto-oikeuteen edes osittain hyväksytään niin sitten voi tehdä Kelalle vahingonkorvausvaatimuksen vahingonkorvauslain prusteella ja Kelan on tuo vaatimus käsiteltävä ja annettava siitä valituskelpoinen päätös joten korvausmeksnismi on olemassa ja sitä vaan käyttämään.
        Suurin osa Kelan laittomista päätöksistä johtuu siitä että ohje on laiton ja niitä laittomia ohjeita on todella paljon. Siksi olisi tärkeää tehdä myös rikosilmoitus päätöksen ja ohjeen tekijästä. Ohjeen tekijä ei ole tiedossa ja tuskin Kela antaa sellaista tietoa mutta se kyllä saadaan myöhemmin selville.
        Vahingonkorvauslaki
        https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1974/19740412

        Jos kyse on vahasta tapauksesta jossa valitusaika on jo kulunut niin päätökseen voi vaatia Kelalta virheenkorjausta siten kun hallintolain 8 luvussa säädetään.
        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030434#O2L8
        Virheenkorjausvaatimukseen on Kelan annettava päätös josta ei tosin ole valitusoikeutta mutta päätös on perusteltava kuten hallintolain 7:45§:ssä säädetään. Päätöksen perustelujen puutteellisuus ja/tai virheellisyys on peruste rikosilmoitukselle ainakin silloin jos virheenkorjausvaatimus hylätään. Oman kokemuksen mukaan nuo perustelut ovat olleet yleensä vain perustelemattomia ja perättömiä väitteitä siitä että kaikki on menyt lain mukaan, tuollaista ei pidä hyväksyä.
        Jos päätös muuttuu virheenkorjauskella myös silloin vahingonkorvaus ja rikosilmoitus on aiheellinen.
        Yllä mainittu koskee KAIKKIA viranomaispäätöksiä.

        Teksi Kelalle ihan hyvää jos se ihan yllättäin ja pyytämättä saisi joitain kymmeniä tuhasia virheenkorjausvaatimuksia ja sitten tulisi vielä vahingonkrvausvaatimuksia ja rikosilmoituksia.

        Onneksi hallintolaki ei rajoita noiden virheenkorjausvaatimusten määrää vaan niitä voi tehdä ihan niin paljon kun 5 vuoden aikana kerkiää.

    • Anonyymi

      Säästä kalja- ja muista kuluista sitä korttia varten. Fatta ne maksaa kaikki.

    • Anonyymi

      Ei pääse laivalta hakemaan halvempaa viinaa jos ei henkkareita. Ja ei kun pullo auki, perkele!

    • Anonyymi

      Ilmoita Kelalle, että tarvitset sitä poliisia varten, koska olet menossa mielenosoitukseen jossa osoitetaan mieltä Kelaa vastaan koska ei suostu maksamaan henkilökortteja, ja poliisi tarkistaa mielenosoittajien henkilöllisyyden.

      • Anonyymi

        Ja samalla teen rikosilmoituksen Kelasta koska se laittomasti kieltäytyy maksamasta henkilökortteja, poliisi tarkistaa rikosilmoituksen tekijän henkilöllisyyden.

        Noissa selvityksiisä on ihan oikein että kerrotaan selkosuomeksi hakemuksen hylkäämisen seuraukset, tuo tekee hylyistä tahallisia joten virkarikoskäräjillä on sitten turha väittää ettei tiennyt.

    • Anonyymi

      Toimeentulotukipäätöksessä sanotaan näin:

      "Toimita kopiot laskuista Kelaan, jos sinulla on tämän päätöksen voimassaoloaikana seuraavia menoja:
      - välttämättömät asumiseen liittyvät kustannukset
      - kohtuulliset taloussähköstä, kotivakuutuksesta, vähäistä suuremmista terveydenhoitomenoista aiheutuneet kustannukset
      - välttämättömän henkilötodistuksen, oleskeluasiakirjan tai matkustusasiakirjan hankintamenot
      Mahdollisia perintä- ja viivästyskuluja ei huomioida menoina perustoimeentulotuessa."

      Suomeksi, saat rahan varmasti henkilötodistusta varten, kun syy löytyy miksi sen hankinta on välttämätöntä.

      • Anonyymi

        Keskusteluketjussa lisäksi listattiin jo monenlaisia syitä.

        Kaljanhakureissua varten hankittava henkilötodistus ei varmasti ole välttämätön hankinta, koska voit hankkia kaljaa lähikaupastakin, kunhan jätät parran ajamatta joksikin aikaa.

        Sen sijaan jokin viralliseen asiointiin liittyvä voimassaolevan henkilötodistuksen tarve voi olla syy sille että hankinta on välttämätön.

        "Kaljanhakureissua varten hankittava henkilötodistus ei varmasti ole välttämätön hankinta, koska voit hankkia kaljaa lähikaupastakin, kunhan jätät parran ajamatta joksikin aikaa."

        Tähänkin voisi ehkä olla poikkeuksena esim. lääkärin lausunto, jonka mukaan on sinun terveyden ylläpitämiseksi välttämätöntä, että saat viihdereissun silloin tällöin Tallinnaan, ja että tarvitset mielialan kohtentamiseen myös sopivan määrän alkoholijuomia.

        Kannattaa pyytää lääkäriltä lausuntoon sitten muitakin maita ja kaupunkeja kuin vain Viro/Tallinna, jotta matkakohdetta ei turhaan rajattaisi.

        Esim. "terveydenhuollon asiakkaan mielestä sopivaksi katsomaansa maahan/kaupunkiin" voisi olla sopiva paikka.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi koronan annetaan nyt levitä?

      Miksi rajoitustoimet ei astu voimaan heti. Nyt annetaan lomalaisten levittää virusta ympäri maata. Lisäksi rajat on auki ja virus leviää sieltäkin. Tä
      Maailman menoa
      373
      4685
    2. Miksi suomalaiset eivät lähde mellakoimaan kaduille?

      Minä pitkän työuran ravintolayrittäjänä tehneenä ja kohta kotini, kesämökkini ja yritykseni menettäneenä, olisin valmis lähes mihin vain, seurauksista
      Maailman menoa
      348
      3315