Räyhäävä koiran ulkoiluttaja, missä käytöstapasi o vat????

Anonyymi

En ole ennen palstoille kirjoitellut, mutta nyt kirjoitan. Mikä hemmetti joitakin ihmisiä vaivaa, ettei voida käyttää yhtään järkeä???? Käytin koiraa lenkillä tänä aamuna. Tulin risteykseen, josta olin kääntymässä samaan suuntaan, jossa joku toinen koiran ulkoiluttaja seisoi paikoillaan räyhäävän, murisevan, vihaisen oloisen koiran kanssa. Koira oli musta ja isompi. Odotin risteyksessä hetken, että haluavatko he mennä ohi, mutta eivät menneet. Seisoivat vain paikoillaan. Lähdin sitten kävelemään heitä kohti. Lähellä koiran ulkoiluttaja huusi minulle vihaisena, että mene takaisin sinne risteykseen koirasi kanssa odottamaan! Ihmeissäni lähdin kävelemään takaisin risteykseen ja taas odotin aikani, kunnes hän lopulta lähti kävelemään ja tuli suoraan meidän eteen tien tukoksi, ettei päästä minnekään. Hän aloitti siinä räyhäävän koiransa vierellä valittavan huutoraivon. Kertoi heti alkuunsa, että kuuntelee kuulokkeet korvilla musiikkia, joten ei itse kuule mitään. Sitten raivosi, kuinka minun täytyy aina jäädä odottamaan, jos näen haukkuvan vihaisen koiran ja hänen koiransa päälle on käynyt jo niin monta koiraa, että minä en saa mennä lähellekään, vaan pitää jäädä odottamaan! Hän raivosi vaikka ja mitä siinä aikansa, ainakin puolet heitin suoraan ohi korvieni, kunnes lopulta ängin vain ohi, vaikka hän olikin siinä tien tukkona vielä raivoten raivoavan koiransa vierellä.

Yleensä yritän olla välittämättä toisten huonoista tavoista, mutta tästä tuli jotenkin niin paha mieli, että itkin kotimatkan yrittäen peitellä kyyneleitä ihmisten katseilta. En vain tajua mikä ihme tällaisia sairaita ihmisiä vaivaa, että pitää tuolla tavalla purkaa raivoaan tuntemattomiin ihmisiin!! Jos sinä kyseinen sekopää koiran ulkoiluttaja satutkin lukemaan tätä, niin en ihmettele, että koirastasikin on tullut tuollainen räyhääjä, joka itsekin olet. Seuraavalla kerralla et enää pääsekään helpolla tai pompota minua! Saat luvan olla se, joka odottelee risteyksissä ja kääntyy vielä takaisin odottamaan huutojen jälkeen. Voisit ottaa ne hemmetin kuulokkeet pois korviltasi, jos on noin paljon pokkaa räyhätä, jotta räyhäämiseesi voisi edes vastata ja sanoa pari valittua sanaa! Ja kouluta se hullu koirasi, hanki apua käytökseesi ja koirasi käytökseen!! Luulisi, että jo tuossa iässä ihminen olisi oppinut käyttäytymään. Miettikää ihmiset pari kertaa, ennenkuin alatte riehua ventovieraille. Kiitos!

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No joo, tommosista ei kannata piitata, käy vaan sääliksi koiraparkaa, omistajaansa kun ei voi valita. Olen huomannut usein että mitä mukavampi ja lunkimpi omistaja, sen rennompi ja leikkisämpi on koiransakin. Huonoja päiviä on toki kaikilla...

    • Anonyymi

      Oikein koiran käytös johtuu omistajan mielisairaudesta. On sairaita opersoonia jotka nauttii kun koira ratelee käy ihmisten kimppuun. Oneelliseksi tekee myös pienemmän koiran raatelu. Valitettavasti tälläiset osaavat hakeutua virkaan jossa saavat toteuttaa mielihalujaan. Vartia, kouluttaja, yms tälläistä tapahtuu kun koiran hankinta on vapaata koira on ladattu ase omistajansa niin halutessa. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/07e5d33c-aa27-4765-9d2c-68a3fd2cd0b9

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5228
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3397
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1532
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      185
      1399
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      759
    Aihe