Muuttumaton Jumalan sana lupaa: uskovaisella on valoisa tulevaisuus
Pyhännän Rauhanyhdistys lähetti 24. tammikuuta Leevi Koskelon pitämän puheenvuoron. Alustus syntyy Koskelon mukaan rukouksella, Raamattua ja kristillisyyden julkaisuja lukemalla ja melkoisen kovalla työllä.
Kodinilta kirkasti luottamusta Jumalan lupauksiin – hänen sanansa ei koskaan katoa.
Pyhännän Rauhanyhdistys lähetti sunnuntaina 24. tammikuuta etäyhteyden kautta puheenvuoron, jonka aiheena oli muuttumaton Jumalan sana. Alustajana toiminut Leevi Koskelo puhui Jumalan lupauksiin luottamisen tärkeydestä.
Rauhanyhdistyksellä käytännön asioista huolehti kolme tekniikan osaajaa, seuraisäntä, säestäjä ja pieni lauluryhmä.
Sanoiko Jumala todella niin?
Puheenvuorossa Koskelo lähti liikkeelle kaiken alusta:
– Paratiisissa kaikki oli hyvin, mutta jo syntiinlankeemuksessa Jumalan sana joutui koetukselle.
Hän puhui, kuinka tänä päivänä tuo paratiisissa esitetty kysymys ”sanoiko Jumala todella niin?” on yhä ajankohtainen.
Jumalassa on turva
Etääntyminen Jumalan sanasta ja luottaminen tietoon ja järkeen aiheuttavat ihmisille valtavasti pelkoja. “Onko ihmisiä maapallolla liian paljon? Miksi Jumala, jos hän on kaikkivaltias, sallii sotia, nälänhätää ja sairauksia? Onko kaikki sittenkään Jumalan hallinnassa?”
Nämä puhuttelevat kysymykset saivat puheenvuorossa vastauksen.
– Evankeliumi irrottaa meidät turhista epäilyksistä, lohdutti Koskelo.
Muuttumaton Jumalan sana tuo turvan pelkojemme keskelle.
– Hakeudummehan sanan ääreen myös tänä aikana.
Mikä tässä uskossa on hyvää?
Koskelo pohti, kuinka olisi hyvä, jos osaisimme puhua useammin siitä, mikä tässä uskossa on hyvää, pysyvää ja kallista.
Hän totesi:
– Jo täällä ajassa se on vanhurskautta, rauhaa ja iloa! Uskovaisilla on ylivoimaisesti valoisin tulevaisuus: me pääsemme tämän elämän jälkeen taivaaseen.
Alustaja vakuutti, että voimme luottaa Jumalan lupauksiin. Raamatussa kerrotaan: “Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa” (Mark. 13:31).
– Uskomme perusta on Jeesuksen sovitustyössä. Se on uskon asia, missä järjellä ei ole mitään sijaa.
Muuttumaton JUmalan sana lupaa uskovaiselle valoisan tulevaisuuden
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 528344
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/1527724Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka593929Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu953923- 1113775
- 553293
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod753269IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk2412649Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint382637- 531784