HENKIEN TAISTELU vuoden 1978 käsityksen mukaan

Mitä on ennen ollut, sitä nytkin on. Lauantain ehtooksi hämärtyessä ja illan viileyden värisyttäessä vartijoita sekä yön pimeyden ja usvien laskeutuessa maailman ylle on Jumalan omilla paljon vaaroja. Silloin tarvitsee olla lähellä voiman lähdettä, valonnäyttäjää ja sydämen lämmittäjää, että jaksaisi vielä muutaman hetken valvoa Jeesuksen kanssa. Taistelun lopputulos on täysin selvä, kunhan viivymme armoistuimen luona. Hätäily ja liika vauhti tässä sodassa on aina pahasta ja tänä aikana ennen muuta. Vaaroja on. Mutta niihinkään emme saa sokeiksi itseämme tuijottaa. Heikkoja ja syntisiä sekä puuttuvaisia olemme. Mutta siihenkään emme saa liiaksi tuijottaa. Onhan armon voima varjeleva. Onhan Kristus ja hänen seurakuntansa hyvä ja neuvonsa aina oikeat ja rauhan siunauksen tuovat.

Tulkoon tähän varoitukseksi lainatuksi aikaamme vastaavan kaltaisen ajan järkyttävä tapahtuma 2 Makk. 14: 37—46: "Mutta Nikanorille sanottiin Jerusalemissa olevan yksi mies vanhimmista, Ratsis, nimeltä, joka isällisiä käskyjä rakasti, ja jolla joka paikassa hyvä kiitos ja senkaltainen ystävyys, että jokainen hänen juutalaisten isäksi kutsui. Hänen päällensä oli myös ennen tätä aikaa kannettu ja häntä vainottu, ja oli henkensä miehuullisesti vaaraan antanut juutalaisten uskon tähden. Kuin Nikanor näyttää tahtoi, kuinka kovin hän juutalaisten päälle vihainen oli, lähetti hän enempi kuin 500 sotamiestä ottamaan häntä kiinni. Sillä hän luuli, kuin hän hänet vangiksi saanut olis, heille suuren vahingon tehneensä. Mutta kuin he tornin porttiin, kussa hän oli, karkasivat, ja käskivät tulta tuoda, porttia sytyttääksensä, ja hän ymmärsi vankina olevansa, tahtoi hän itsensä pistää lävitse. Sillä hän tahtoi ennen kunnialla kuolla, kuin jumalattomain käsiin tulla, ja heiltä häpiällisesti pilkattaa mutta siinä hädässä ei hän itsiänsä oikein osannut. (Painottaminen on alustajan ja tässä tulee näkyviin että Raamatun kirjoittaja ei hyväksy tekoa, koska lähtee väärästä hengestä). Kuin he joukottain hänen tykönsä sisälle menivät, juoksi hän muurin päälle, ja syöksi itsensä rohkiasti kansan sekaan. Mutta he välttivät, että hänellä sijaa olisi ollut. Ja hän putosi kuvetiensä päälle, mutta vielä hän kuitenkin eli, ja nousi vihoissansa ylös, vaikka hän kovin verta vuosi, ja haavat kipiät olivat, ja juoksi kansan lävitse, ja astui korkian kallion päälle. Kuin hänestä kaikki veri oli juossut ulos, otti hän kuitenkin suolet ruumiistansa ja heitti ne sotamiesten
keskelle, ja huusi Jumalan tykö joka elämän ja hengen Herra on että hän ne kaikki hänelle jälleen antais, ja niin hän kuoli." Tämä teko on tuomittava, kuten myös Luther tätä kiukkua tuomitsee. Kohtalo muistuttaa eri tavalla langennutta Saulia. Tämä pyysi, että palvelija pistäisi hänet miekalla kuoliaaksi, etteivät nuo halveksittavat ympärileikkaamattomat sitä tekisi. Ei hän huomannut itseään sydämestä ja korvista ympärileikkaamattomaksi. Hän tappoi itsensä. Eikä yhdessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää. Saul oli langennut tottelemattomuuteen. Ratsis oli langennut omaan ylpeyteen ja pyhyyteen. Jumalan kunnia oli muuttunut ihmiskunniaksi. Tämä lankeemus on pahin lankeemus. Jobkin oli langennut omaan vanhurskauteen. Samoin näyttää käyneen kuningas Hiskialle: oli esitelmöimistä: ota Jumala huomioon, että olen tehnyt aina sinun tahtosi. Väärä henki paisutti sydämen sellaiseksi, joka kaiken tiesi, ymmärsi ja teki. Toiset olivat kovin huonoja. Siis aivan päinvastoin kuin Pyhän Hengen hallituksessa tapahtuu. He eivät huomanneet, että sama erinomainen kristitty lopetti itsensä väkivallalla (Ratsis), puhui pilkkaa Jumalaa vastaan (Job) ja käänsi selän Jumalan miehelle (Hiskia) ja Jeremiakin kovin valitti raskasta tehtäväänsä (15. luku).
Oikea rakkaus ei imartele. Se ei ole lempeä eikä hempeä. Emme rakkaat Jumalan lapset ylistä jotakuta meistä autuaaksi ylitse muiden, jos ketä. Olemme omalta puoleltamme vaivaiset syntiset. Mutta kuitenkin armosta autuaat. Siinä lahjassa on ihastelemista. Itsessään heikot Jumalan lapset ovat meille rakkaita. Rehdisti edessä, valkeudessa toisiamme rakastamme. Takapuheet tunnustamme vaarallisiksi. Niilläkin hän henki, turmellaan.

Miten sitten soditaan: "Se on Herran sana Serubbaabelista, joka sanoo: ei se pidä tapahtumaan sotaväellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni, sanoo Herra Sebaot. Kuka sinä olet suuri vuori? Jonka kuitenkin täytyy Serubbaabelin edessä tasaiseksi kedoksi tulla, ja hänen pitää ensimmäisen kiven laskeman, ja pitää huutaman: armo, armo, olkoon hänelle!" (Sak. 4: 6, 7,).

Jos on joutunut väärän hengen puolelle taistelemaan, pääsee sieltä vapauteen parannuksen armon kautta. Syntymään liittyvät monesti kivut. Mutta kun se viimein tapahtuu, niin ilo täyttää sydämen. Niin lähdetään sitten uskomaan muistaen, mistä korjaus saatiin.

Varmaankin äkkilähtö navetan takana olevaan ulkohuussiin, josta on loppunut päivämies-lehden paperi?