Apua kinkkiseen tilanteeseen

Anonyymi

Miten voin jaksaa rakastaa ihmistä joka ei nää minussa mitään muuta hyvää kuin seksin ja sekin niin etten edes halua seksiä.
Kumppanini haukkuu minua säännöllisin väliajoin ja saan kuulla samat haukut noin kolmesti viikossa. Mutta ne satuttavat silti ja minulla ei ole oikeutta omaan kehoon eli hän päättää mitä syön vaikka olen kasvissyöjä enkä lihansyöjä niinkuin hän. Ja hän syyttää minua omasta syömishäiriöstäni että ikäänkuin tartuttaisin sen häneen. Olen ihan loppu ja haluan löytää keinoja jaksaa.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaikka tää on tekastu teksti. Olisin jo eronnut aikoja sitten 😂

      • Anonyymi

        Älä muuta sano ja eruittäin ilahduttavaa, ettei kaikki ihmiset näköjään usko internetiin kuin pusikkoon vievään navigaattoriin. No se käski ajaa oikealle yms.

    • Anonyymi

      Jos olet oikeasti syömishäiriöinen, puoliso on luultavasti hyvin huolestunut ja huoli ja paha olo purkautuu mäkättämisenä. Olen joskus ollut syömishäiriöisen uskottu (kuuntelevat korvat) ja saa olla vahva, että jaksaa katsoa kun läheinen kuihtuu pois (siihen ainakin anoreksia johtaa) ja kun syömättömyys jossain kohtaa alkaa myös viedä masennuksen ja ahdistuksen syövereihin, on olo aika avuton. Kyseinen nuori sai Suomen parasta apua, eikä hän ollut niin läheinen kun perheenjäsen on. Ymmärrän miksi puolisosi purkaa pahaa oloa väärällä tavalla (sinuun?), vaikkei se ole tietenkään oikein!

      Jos jatkatte, kummankin pitää haluta aidosti muuttua. Helpoin tie siihen on perhe/parisuhdeterapia ja ulkopuolisen apu, Jos kärsit myös syömisongelmista, miettisin riittääkö energiasi muuttumiseen. Helppo tie se ei välttämättä ole, ja vaatii pitkäjänteistä työtä. Vaikka välillä mentäisiin takapakkiakin. pitää jaksaa nousta uudestaan ylös katkeroitumatta.

      Toinen vaihtoehto on vaan erota. Tämän hetkinen tilanne taitaa olla kummallekin vahingollinen.

      • Anonyymi

        Olen hakenut apua syömishäiriööni ja käyn säännöllisesti terapiassa. Puolisoni kyllä on huolissaan mutta ei ole tukena kun pyydän häneltä apua. Hän vähättelee ongelmiani eikä halua kuunnella kun kerron syömisistäni. Ja kun minulla on avautumisen kanssa ongelmia lapsuudestani niin hän siihen minulle on huutanut että ei jaksa tälläistä mykkää joka ei ikinä parane mistään. Vaikka apua olen kumpaankin hakenut. Olen yrittänyt ymmärtää häntä ja katsoa asioita hänenkin kannalta muttei se helpota. Hän on ristiriitainen omien sanojensa kanssa ensin sanoo yhtä ja sitten toista en tiedä miten päin olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän ei tee sinulle hyvää. Saan tekstistäsi kuvan, että hän on itsekäs iso lapsi.

        Oletko miettinyt miksi haluat olla yhdessä? Miksi et halua lähteä? Oletko hänen kanssa, koska hän jatkaa sitä samaa traumaa mitä lapsena koit ja se tuntuu tutulta? Mitä saat itse suhteesta vai saatko mitään hyvää?

        Jos olisin sinä, menisin parisuhdeterapiaan yksin. Saisit omaan näkemykseesi vahvistusta ja saisit rohkeuden lähteä. Jos sinulla on terapia suhde, voisit kysyä saisitko puhua myös tästä asiasta, koska vaikeudet huonontaa ruokahaluasi. Tuskin kieltäytyvät auttamasta kun esittää noin.

        Stemppiä!

        Siellä on se hoitamaton trauma tosiaan ap:llä taustalla ja väärässä riippuvuussuhteessa, olo vain pahenee koko ajan. Ymmärrän, että irrottautuminen tuollaisesta suhteesta on vaikeaa, mutta onnistuisiko se jonkun tahon/ihmisen tukemana kuitenkin? Kun tuossa vaan sairastut itse lisää koko ajan.

        Tiedän, kuinka arvottomaksi toinen voi olon saada. Elin joskus narsistin kanssa viisi vuotta. Hän ei muuta tehnyt, kun haastoi jatkuvasti riitaa. Ei tuntenut minkäänlaista armoa. Aina silloin, kun töissä oli rankkaa tai pidempi vuoro, painoi kahta kauheammin päälle. Muista, että toinen kun haukkuu sinua, niin se ei ole totta. Olet arvokas. Meillä kaikilla on sama ihmisarvo, kukaan ei ole toistaan parempi.

    • Anonyymi

      Narsisti

    • Anonyymi

      Kuullostaa aika tunteettomalta seksiltä, jos parisuhde muuten jatkuvaa riitelyä eikä henkistä yhteyttä ole. Miksi kukaan olisi parisuhteessa, jossa ei halua seksiä? Ja jossa ei mitään muutakaan yhteensitovaa. Ajatusmaailmojen kohtaamattomuus ja toisen jatkuva mitätöinti ovat kyllä merkkejä lopun alusta. Vai onko suhde ollut tätä alusta lähtien, jotain kieroutunutta valta-asetelmaa. Syömishäiriö vaatii läheiseltä paljon, sairastunut voi myös muuttua persoonallisuudeltaan sairauden aikana tai toipuessaan. Uusi minä ei enää sama kuin se johon kumppani rakastui.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe