Pääministerillä ”ei aikaa koko keväänä” TV-keskusteluun EU:n elpymisrahastosta – Esiintyy TV:ssä Instagram-kuvistaan
Julkaistu 02.02.2021 07:22, 8038 lukukertaa
Samaan aikaan kun pääministeri Sanna Marinin osallistumista TV-ohjelmaan Instagram-kuvistaan hehkutetaan, ekonomisti Tuomas Malinen on vastaanottanut tylyn vastauksen pääministerin kansliasta, että Marinilla ei ole aikaa osallistua TV-keskusteluun EU:n elpymisrahastosta koko keväänä.
Suomalaiset ovat odottaneet EU:n budjetti- ja rahastokysymyksiin perehtyneen talousasiantuntija Tuomas Malisen ja pääministeri Sanna Marinin julkista keskustelua Suomen EU-sitoumuksista, mutta turhaan.
Ekonomisti, GnS Economicsin toimitusjohtaja Tuomas Malinen, on peräänkuuluttanut jo kuukausien ajan julkista keskustelua EU-taloussitoumuksista ja pyytänyt pääministeri Sanna Marinia (sd) perustelemaan Suomen hallituksen hyväksymän elvytysrahaston mahdollisimman reilussa TV-debatissa, mutta tuloksetta.
Kysymyksensä avoimesti esittänyt talousasiantuntija Malinen on saanut tylyn kieltävän vastauksen jo toistamiseen Marinilta, eikä kaivattua julkista selvitystä niistä perusteista, joilla Suomelle lankeaa huima miljardien eurojen maksutaakka EU:n rahoitusosuuksia, tapahtuen myös liittyminen sellaiseen, jota asiantuntijat kuvailevat perussopimusten vastaiseksi EU:n tulonsiirtounioniksi, ole odotettavissa edes koko kevään aikana.
AlfaTV on ollut tietojen mukaan valmis tarjoamaan tarvittavat puitteet ja lähetyskanavan talousasiantuntijan sekä pääministerin reilulle kohtaamiselle. Kyseessä olisikin käytännössä ensimmäinen julkinen keskustelu viime kesänä Brysselissä tehtyjen liittymispäätösten jälkeen, ja maamme tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeässä aiheesta, joka odottaa eduskunnan loppukäsittelyä, mutta sellaiseen ”ei ole aikaa”.
Aikaa on, Instagram-kuville!
Tilanteen tekeekin varsin irvokkaaksi se, että samalla kun pääministeri Marin väistää jälleen perustellut ja ajankohtaisia vastauksia odottavat kysymykset hyväksymistään EU-sitoumuksista ennen eduskunnan varsinaisia päätöksiä, täsmälleen samaan aikaan Iltalehti uutisoi, kuinka Marin kertoo Efter Nio -ohjelmassa Instagram kuvistaan: ”Se oli viimeinen loma kaksin”.
Pääministeri vierailee keskusteluohjelmassa tällä viikolla. Ohjelmassa juontajat näyttävät pääministerille hänen henkilökohtaisia Instagram-valokuvia, ”joiden tarinat he haluaisivat kuulla”. Lomakuvista jutellessaan Marin kertoo ohjelmassa myös ensimmäisestä vuodestaan pääministerinä.
Sosiaalinen mediassa liikkuukin nyt kiivasta kommentointia ”prioriteeteista”, kuten kansanedustaja Jani Mäkelä (ps) osuvasti lohkaisee:
surkea pääministeri ja pökelöiden puolue
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Suurin osa suomalaisista on tyytyväinen Marinin toimintaan. On teitä ruttuturpia muutama, mutta se ei haittaa. Vaikkei SDP mikään lempparipuolue olekaan, Marin on tehnyt loistavaa työtä, myös puolueen kannatuksen suhteen!
- Anonyymi
Maksaako esteepeen puoluetoimisto ylityökorvauksia viikonloppu päivystyksestä?
- Anonyymi
Ei todellakaan ole. Kuka tavallinen ihminen voisi olla suomalaisten tilanetta huonontavaan toimintaan olla tyytyväinen? Sellainen ihminenhän on tyhmä! Tulee karut vuodet kun miljardi sinne ja miljari tuonne....ja kaikki menee ulkomaille tai ulkomaalaisille.
Raha hanat kiinni ja omaan käuyttööön. - Anonyymi
Sanna on saanut aikaan 20 miljardia syömävelkaa ja ainoana hyvänä asiana Kepun romahtamisen.
- Anonyymi
Sannalla menee nyt kaikki PM:n hommista liikenevä aika Kiinan härnäämiseen teitterissä.
Kiinan presidentti onkin kuulemma ihan hädissään, kun Sanna tuolla tavalla Kiinaa arvostelee. Presidentti XI onkin harkinnut haetuttaa Ähtärin panda-karhut pois Sannan vittuilun takia. - Anonyymi
Aivot ei riitä siihen keskusteluun, ainakaan ilman avustajia.
Loistotyön takia ulkomaan velka kasvaa,työttömät lisääntyy vauhdilla ja koko Suomi on koronan takia kärvistelemässä.
Suomalaisia ei auteta millään saralla, vaan rahat menee ihan vääriin paikkoihin ulkomaille.
Eli yhtään asiaa Pääministeri eikä hallitus ole osannut tehdä kunnolla. - Anonyymi
Kokoomus vie pienen eläkkeen saajan lisätuet pois tarvitaan selluun kun muut
rahoittajat nostaneet kytkintä taisi jäädä kemin sellu kans tekemättä iliman rahhoo
ja kukapa sitä selluu enää tarvitsee..etelä suomesa on tehtaita joutilaina- Anonyymi
Mikinkä ne oppositiosta mitään vie?
Rahoittajat häipyy Suomesta, kun näyttää sosialismi etenevän mm. hoiva-alalla, kun yksityisiä pelataan ulos. No, suomalaiset jaksavat jonottaa hoitoaikaa sosialismin hengessä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikinkä ne oppositiosta mitään vie?
Rahoittajat häipyy Suomesta, kun näyttää sosialismi etenevän mm. hoiva-alalla, kun yksityisiä pelataan ulos. No, suomalaiset jaksavat jonottaa hoitoaikaa sosialismin hengessäSanna on järjestänyt kaikkien aikojen pisimmät leipäjonot, joissa jonotusta on saatu harjoitella.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit357714Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834586Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673231- 552166
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281709Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71687Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3581488Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us151442Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581129Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761080