Sanna Antikainen, tuo Outokummun tulevaisuusprofetta , kirjoitteli madonlukuja Suomen Uutisten sivulla Keskustan kuntapolitiikan tulevaisuudelle. Tuli vain mieleeni, mitkä ovat ne perusteet, joilla Antikainen aikoo lopullisesti syrjäyttää Kepun kuntapolitiikasta. Ei tuossa kirjoituksessa ainakaan niitä ollut mainittu. Persuille ominaista haukkumista ja nälvimistä artiikeli kyllä sisälsi, mutta ei mitään tulevaisuuden visioita näkynyt ajatellen esim. Outokumpua. Miksi visioida tulevaisuutta, kun kyky ja taito puuttuu: Yksinkertaisesta Persuista ei löydy paikakallistasolle poliittisia johtajia. Ne ovat hakusessa.
No käydään vaalit ja katsotaan niiden jälkeen kuka leikkii kenenkin kanssa? Veikkaan, että Persujen leikkikaverit hupenevat aika vähiin, vaikka heidän paikallinen kellokas on kuuleman mukaan ojennellut yhteistyön kättä vähän sinne sun tänne. Yksi este yhteistyölle tulee olemaan Sanna Antikainen. Tämä oli veikkaus.
No käydään vaalit ja katsotaan niiden jälkeen kuka leikkii kenenkin kanssa? Veikkaan, että Persujen leikkikaverit hupenevat aika vähiin, vaikka heidän paikallinen kellokas on kuuleman mukaan ojennellut yhteistyön kättä vähän sinne sun tänne. Yksi este yhteistyölle tulee olemaan Sanna Antikainen. Tämä oli veikkaus.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Lukekaa oheinen blogikirjoitus ajatuksella läpi ja äänestäkää Sannaa ja muita persuja valtuustoon. Persut vievät kuntamme perikatoon tuossa tuokiossa sairaalla toiminnallaan jos pääsevät vallan kahvaan..
https://blogit.kansanuutiset.fi/sireeni/perussuomalaisten-kunta-aamupala-pois-koululaisilta-aanioikeus-pois-koyhilta-oma-asunto-pois-nuorilta?utm_medium=facebook&fbclid=IwAR3IsToz5xVIyowb0RfgTqLkelQ8ufWHXMU6TH9Hmilj1ibxj3n3q8mDjOk
Persut kevään jälkeen Okussakin valuttustossa enemmistössä, sinisten suomi24 agitaattori saa jatkaa hommiaan vuosikaupalla :)
Mitä helvettiä Persut saamillaan äänillä tekevät, kun heistä ei ole saamiensa äännten vastineeksi? Lehtitietojen mukaan eri puolilla Suomea löytyy näitä paikallisia Persuja, jotka ovat tappelupukareita, vastuuttomia hillujia, joilta puuttu kokonaisvaltainen kyky hallita asioita. Sanotaan, ettei haukku haavaa tee, mutta ei sinne tänne sohimisella pitkälle pötkitä. Persujen johdolla katastrofi on edessä kaikkialla. Persut ovat "yhdenasianliike"!
joo joo miehiä riittää persuissa ja kyllä osaavat vastustaa kaikkea kehitystä Joita muut tahot osaavat Outokummun asukkaitten hyväksi ehdottaa...
Miten monessa puolueessa meidän Paavo on muka ollut!? Luotettava toveri on hän.
Kova on perussuomalaisten pelko,kun päivästä toiseen täällä haukutaan.täyspäiset kun katsoo kaupungin päättäjien"sdp,keskusta,vasemmisto"vuosikymmenien vallassaolon jälkeen kaupungin taloustilannetta eli konkurssikypsä.energialaitoskin piti myydä rahapulassa ja nyt niitä rahoja meinataan tuuletella pitkin maailmanturuja.käyttäkää ihmiset maalaisjärkeä ja äänestäkää suomen suurinta puoluetta ,joka ajattelee kaupunkilaisen ja suomalaisen parasta
Kerro omin sanoin kuinka persut laittavat okun asiat kuntoon ?
SDP on muuten se suurin puolue jota todellakin äänestän ja kannattaa muidenkin äänestää..
Omia asioitaan ajavat persut laittavat kaupungin talouden kuralle onhan heillä kiire lidliin halvan ruuan perään
viime vaaleissa tuli paljon uusia ja varmasti osa ainakin halukas jatkamaan, nyt on hyvä mahdollisuus äänestäjillä laittaa nämä tuoreemmat jatkokaudelle. pikkuhiljaa 70 lukulaiset ajatukset sivuun ja tähän päivään... vanhoja muistelemalla ei päätöksenteossa saa kuin myötätuntoista hymistelyä ja valitettavasti nämä tarinankertojat myös jarruna toimivat.
Kepuja ei niin vaan okussa tai muualla maakunnissa kampiteta ainakaan persujen toimesta. Trumpin imu alkaa vaikuttaa merkittävästi laskevana kannatuksena. Persuilta puuttuu kuntavaalikampanja ja kaikki siihen liittyvät tavoitteet,.
Kunnallisvaaleista on kysymys eikä maahanmuutto EU asiat kuin mistään muustakaan valtakunnan asioista päätetä kuntatasolla. Yhteistyötä eivät persut osaa tehdä kuin ehkä keskenään, se ei riitä myös demokratiassa toimimiseen.
Persut eivät tuota ymmärrä.
Onneksi eivät ymmärrä, elävät kuplassaan kunnes se puhkeaa..
Äänestäjinä meidän on pidettävä mielessä annammeko äänemme kunnan kehitykselle vai tuholle..
Tuhon tielle ei ääniä anneta yhtään vain oikeille puolueille jotka ajattelevat Outokumpulaisten parasta!!
Oletetaan, että Persut saisivat Outokummun kuntavaaleissa ns. murskavoiton niin kenestä leivottaisiin valtuuston tai hallituksen puheenjohtaja ? Olisiso hän Sanna vai Paavo? Kas, siinäpä vasta 11:n taalan kysymys. En tunne kumpaakaan henkilökohtaisesti, mutta näin sivusta seuranneena en antaisi kummankaan instanssin pomoutta kummallekaan mainitsemalleni henkilölle. Vaikuttavat kumpikin sinne tänne poukkoilevilta tyypeiltä, jotka ovat polttaneet ja polttavat koko ajan siltoja takanaan. Uskon ilman kokemusta, että kummankin puheenjohtajan tehtävä vaatii pitkäjännitteisyyttä, eikä poukkoilua.
Pelottavaa on se, että joissakin julkisissa puheenvuoroissa Persuilla on havaittu demogratian vastaisia ominaisuuksia ja ajatuskuvioita. Jotkut antavat ymmärtää, että heistä löytyy jopa peiteltyä natsimyönteisyyttä. Jos näin on, kannattaa kavahtaa heidän kaltaisiaan tyyppejä.
Nähtäväksi jää turpoaako Persujen porukka, vai kaatuuko se jälkiviisaudessaan omaan mahdottomuuteensä?
Poukkoilu ja epäluotettavuus on usean persun synti toimia mutta miten vanha koira oppii uusia temppuja ei mitenkään!!
Ei persuilla kovin piilossa aatteet ole. Oikeusvaltiota he eivät kannata. Yhteiskunnan tukea tarvitsevat pitää heittää laidan yli. Kuntavaaleissa valitaan pääministeri. Toisinajattelijoita lyödään vasaralla päähän. Maapallo on litteä. Tuossa joitakin kunnallisvaaliteemoja.
Outokummun persujen johdossa ei ole lainkaan peiteltyä natsimyönteisyyttä.
Joojoojooojoojooo
Poukkoilua odotellessa
Kannapis lailliseksi. Amerikka tekeeniin myös. Ei
Haittaa kettään ja
Tuo
Työpaikkoja.
Noniinjoo. Katsokaa eun konkurssi kypsãä valtiota? Onko suomi siellä.. en kerro kun parempi että ite katotte... noo? Miltä näyttää? Nyt on isompi juttu kyseessä. Niinkuin tiiätte ja kukaan ei ole ottanut kantaan junaradan palauttamiseen? Olisiko mukava teko jos antaisi jopa keskustan ihmisille mahdollisuuden asua lunnonkeskellä ilman pakkoa omistaa kulkuneuvoa? Niin sitä pill× volvoa? Se joka voisi kujettaa immeisiä työpaikoille ja kotio SpamAssassin Alaska kuin bussi paloheinästä keskustaan helsingissä.
Veikkauksesi sisältää armottoman totuuden. "Rakkikoirat" haukkuu ja suma liikkuu eteen päin!
Minä olen odotellut, milloin Persujen Paavo astuu liinat hulmuten areenalle? Muistelen, että viime kuntavaalien alla Paavo ja kumppanit kävivät melkoista kalapaliikkia toisiaan kohtaa, ettei inhottavammasta tyylistä väliä. Lieneekö nyt sanonta "oppia ikä kaikki" tunkeutunut ihon alle? Toivottavasti! Vaalikevättä vain kaikille ja kannattaa muistaa, ettei kalluppien luvuilla kuntia hallita, eikä kuntavaaleilla ratkota valtakunnan politiikan asioita,