Minulla ei ole. Kirjoittelee minusta rumia kirjeitä tuttavilleni, ei tervehdi, mutta kyttää. Hankkii samanlaisia vaatteita kuin minulla. Laittaa samanlaiset pihakasvit ja koristeet kuin minulla. Vahtii, katsoo pahasti. Haukkuu minua naapureille. Kiusaa koiraamme. Tökkii aidan raosta, huutaa koiralle. Irvistelee koiralle. Minulle on huudeltu törkeyksiä koko perheen voimin, lapset mukaan lukien, ja jopa uhattu perhettäni. Ollut
tietoista toimintaa vuosien ajan. Mutta..sehän on se kuuluisa kateus siellä takana. Tyhjät tynnyrit kolisee. Koko perhe ihan sekopäinen sakki, juoppoutta, ongelmia, riitaa ja huutoa. Monta on tarinaa ja tapahtumaa mutta eiköhän ne joskus tule ilmi. Aika aikaansa. Sen minä lupaan, että joskus on aika heidänkin hävetä tekosiaan. Anteeksipyyntöä ei ole tullut. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Näin se menee. Älkää ikinä antako periksi, jos tällaista kohtaatte, poliisi ja oikeus on näitä varten. Niihin mekin olemme turvautuneet matkan varrella. Mutta he eivät tiedä, että valttikortit on käsissämme ja käräjäoikeus odottaa ennen pitkää, jos nämä jatkuu. Näistä saisi kyllä hyvän jutun lehtiinkin. Saisi kaikki tietää millaista voi elo olla Juvalla joskus. Tuntematta näitä ihmisiä ja tekemättä heille mtn, heidän outo käytös vaan jatkunut. Mutta minä en pelkää, tiedän mitä teen jatkossa. Onko Sinulla samanlaisia kokemuksia?
Onko sinulla hyvä naapuri?
7
1158
Vastaukset 7
- Anonyymi
Minulla ei ole hyväa naapuria, mutta naapurilla on hyvä naapuri.
- Anonyymi
Hyvin sanottu. Olen juuri se hyvä naapuri, toisesta naapurista ei voi sanoa samaa.
- Anonyymi
Onhan sitä, ohi kävellessä naapuri kääntä selän ja välttelee yhtä aikaa samalle paikalle joutumista. En tunne heitä mutta kovaa huutoa ovat pitäneet milloin minulle ja milloin lapsille. Naurattaa että oikein huuti eräskin äijä että tämän rajan yli et tuu...minkä rajan en edes tiedä mistä puhui. Puhuvat paskaa posket täynnä, mutta kuten sanottua joutavilla jotakin kun omaa eloa ei ole tai elämä on tyhjyyttä täynnä. 🤣🤣🤣🤣. Sekaan mahtuu monenlaista soheltajaa. Kun elät itse rauhassa, tekemättä kellekään mitään, niin sekin tuntuu häiritsevän. Ostin uuden auton, sekin tuntui häiritsevän. Sain huutoa ja ties mitä. Minulle on huudeltu törkeyksiä pitkin matkaa, todella karkeita sivistymättömien ihmisten puheita. Ja se mikä ihmetyttää...ovat olevinaan niin hienoja, mutta totuus on toinen, lapsukaisia myöten. Aivan järjetöntä kohellusta. Ja kuultua, että aina ovat näin käyttäytyneet. Että sinälläänkö ihme. Paha olo perheessä, heijasteen heittää hyväosaisille. Oma vika se on jos perheessä ei lapsia saada kuriin ja vanhemmatkin ties mitä. Naapuri sanoikin toinen siis, että huoli-ilmoitus kohta tehtävä. Niin olisi. Paljon on tapahtunut, mutta jatkossa meilläkin oikeus ratkaiskoon asiat. Aika aikaansa, sano pässi kun päätä leikattiin. 😂😂😂
- Anonyymi
Kaikki hyvät naapurit on iltalehden palstoilla, kun niitä häiriköidään.
- Anonyymi
Ei kannata naapurista välittää, keskittyy omiin asioihin.
- Anonyymi
On lähellä Juvaa
- Anonyymi
kohtele toisia siten, kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. onhan noita jurikoita, mutta on myös hyviä naapureita jotka kättä nostaa ja turiseekin jottain kun sattuu nokikkain. tai jopa tarjoaa apuaan.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251145
- 671035
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93823- 77753
- 45716
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38686- 67624
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22582Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37508Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44467