Tapaus WallStreetBets ja sen seuraukset

https://areena.yle.fi/audio/1-50731818

Keskustelemassa talousasiantuntija Martin Paasi Nordnetista ja varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä Varmasta.

Jälkeenpäin on helppo todeta, että somen hyödyntäminen pump and dump -ilmiöön oli vain ajan kysymys, sanoo Martin Paasi. Hänen mukaansa Redditin wallstreetbets-keskusteluryhmässä käytettiin tehokkaasti me vastaan muut -narratiivia, kun yksityissijoittajat lähtivät joukolla iskemään huonomaineisia hedge-rahastoja vastaan. GameStopin short squeeze oli oikeutettu, mutta Nokian kohdalla voidaan puhua jo puhtaasta kurssimanipulaatiosta, Paasi arvioi.

WSB:n tapauksessa on nähtävissä pyramidihuijauksen piirteitä, mutta ilmiön taustalla olevien henkilöiden motiiveja on vaikea arvioida, puntaroi Reima Rytsölä. Yhdysvaltalaisten somesijoittajien suosima Robinhood-nettivälittäjä on myynyt reaaliaikaista kaupankäyntidataa hedge-rahastoille, ja Rytsölä epäilee, että GameStopin nousua ajoi myös niin sanottu iso raha. Hän ennakoi, että WSB:n tapaus tulee muokkaamaan sääntelyä Yhdysvalloissa, sillä someilmiöiden vaikutukset voivat muodostua ongelmaksi markkinoiden vakaudelle.
0120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://areena.yle.fi/audio/1-50731818

Keskustelemassa talousasiantuntija Martin Paasi Nordnetista ja varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä Varmasta.

Jälkeenpäin on helppo todeta, että somen hyödyntäminen pump and dump -ilmiöön oli vain ajan kysymys, sanoo Martin Paasi. Hänen mukaansa Redditin wallstreetbets-keskusteluryhmässä käytettiin tehokkaasti me vastaan muut -narratiivia, kun yksityissijoittajat lähtivät joukolla iskemään huonomaineisia hedge-rahastoja vastaan. GameStopin short squeeze oli oikeutettu, mutta Nokian kohdalla voidaan puhua jo puhtaasta kurssimanipulaatiosta, Paasi arvioi.

WSB:n tapauksessa on nähtävissä pyramidihuijauksen piirteitä, mutta ilmiön taustalla olevien henkilöiden motiiveja on vaikea arvioida, puntaroi Reima Rytsölä. Yhdysvaltalaisten somesijoittajien suosima Robinhood-nettivälittäjä on myynyt reaaliaikaista kaupankäyntidataa hedge-rahastoille, ja Rytsölä epäilee, että GameStopin nousua ajoi myös niin sanottu iso raha. Hän ennakoi, että WSB:n tapaus tulee muokkaamaan sääntelyä Yhdysvalloissa, sillä someilmiöiden vaikutukset voivat muodostua ongelmaksi markkinoiden vakaudelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu