Ystävä asui ison yhtiön vuokralaisena kolme vuotta. Muutti hoitokotiin. Täytin asunnon irtisanomislomakkeen ja tilitiedot, minne palautetaan vuokraennakko. Ohjeiden mukaan ennakko (n. 900 euroa) piti automaattisesti tulla tilille viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun kaikki velvoitteet on hoidettu. Hoidin kaikki muuttoon liittyvät asiat omalla nimelläni, koska asuja ei pysty kirjoittamaan eikä kunnolla puhumaan. Hyvin hoituivat. Paitsi.
Vuokraennakon palautusta ei alkanut kuulua. Soitin useaan kertaan, meilasin, laitoin palautteen. Jätin puhelinviestin. Kukaan ei vastannut. Kiihdytin soittamista, soitin myös asujan puhelimesta heti kun hoitokotiin pääsin, kunnes viimein isännöitsijä vastasi, että joo kyllä täällä tuo vuokraennakko on näkynyt koko ajan kirjanpidossa ylimääräisenä. Ei sanonut syytä miksi olivat näin viivytelleet.
Raha oli eilen asukkaan tilillä.
Olikohän tarkoitus pitkittää maksamista, jos vaikka ei enää tarvitsekaan palauttaa? Kuinkahan monelta jää ennakko saamatta takaisin? Jos sairaus olisi ollut dementia, raha olisi jäänyt sinne. Tällä asujalla on järki ja erinomainen muisti tallella.
Laitan tämän muistutukseksi niille vanhoille, jotka asuvat vuokralla. Meinaan muistuttaa tuttavia ja tuoda asiaa esille, ettei kenellekään muulle näin tapahtuisi. Ehkä jokaisella vanhuksella ei ole kaltaistani sitkeää ystävää.
Vuokraennakon palautus
6
159
Vastaukset
- Anonyymi
Korotonta lainaahan se.
Toki mahdollista, joku valopää isännöitsijä pikkufirmassa koittaa tehdä vilunkia. Todennäköisempää on, maksavat, kun jaksavat, koska kun raha niitten tileillä, se niinkuin heidän käytettävissään, ilman lainakorkoja. Tokihan asia näkyy kirjanpidossa ja se sitten jokatapauksessa hoidtaan aikanaan. Siis jos kirjanpitäjä ei tee vilunkia.
Mun käsittääkseni noissajutuissa useimiten on kyse siivouskuluista, tahi asunnon liiallisesta kulumisesta.
Niinjuu, periaatteessahan tollasen summan pitäis sitten näkyä myös perunkirjoituksessa, jos entisen vuokralaisen asiat on oikein hoidettu....
En oikein usko teoriaasi dementian hyväksikäytöstä, kuitenkin snadi summa ja käryvaara suuri. Ottovat vaan edullisen pikavipin.
=DW=- Anonyymi
Kyse on suuresta yhtiöstä, joka toimii usealla paikkakunnalla. Kolmen vuoden aikana vaihtuvuutta oli. Pääasiassa vanhahkoja ja sairaita asujia, koska kyseessä oli esteetön talo. Kirjoitinko että jotakin on hyväksikäytetty.
Ei käryvaaraa ole lainkaan, sitten vain palauttavat jos riittävästi omaiset/ystävät tivaavat. Pikavipistä ei ole tänä päivänä mitään hyötyä kun raha on korotonta. Mietin siksikin, ettei mitenkään suostunut selittämään myöhästymistä.
Siivous- ja kulumiskuluja ei ollut rästissä, kaikki oli viimeisen päälle hoidettu kuntoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse on suuresta yhtiöstä, joka toimii usealla paikkakunnalla. Kolmen vuoden aikana vaihtuvuutta oli. Pääasiassa vanhahkoja ja sairaita asujia, koska kyseessä oli esteetön talo. Kirjoitinko että jotakin on hyväksikäytetty.
Ei käryvaaraa ole lainkaan, sitten vain palauttavat jos riittävästi omaiset/ystävät tivaavat. Pikavipistä ei ole tänä päivänä mitään hyötyä kun raha on korotonta. Mietin siksikin, ettei mitenkään suostunut selittämään myöhästymistä.
Siivous- ja kulumiskuluja ei ollut rästissä, kaikki oli viimeisen päälle hoidettu kuntoon.On olemassa ihmisiä, joilla on pitkät kynnet. Valitettavasti.
Beng
- Anonyymi
Vuokraennakko on ennalta maksettua vuokraa, joka hyvitetään viimeisistä vuokrista.
Tehkää hyvissä ajoin edunvalvonravaltuutus.
- Anonyymi
Ei ollut tarkoitus kenenkään pimitää.Oletko ystäväsi edunvalvoja?Hoitokotin kun menään, viimesitään siellä tehdään edunvalvonta paperit. Jos ei ole lähiomaisia,hoitaa hänen asioita?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597482Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232906- 1421756
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651639Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1291116
- 73817
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707