Onko tällä palstalla joku vapareitten loanheittokampanja? Nyt eletään Vihan aikaa ja he ovat siinä tekijöinä . Heistä useat ovat meistä lähteneet.
Vapareitten salaliitto
24
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Vapikset mollaa joka palstalla luterilaisuus,katolilaisuus,jehovan todistajat,adventismi. Kertoo vaan siitä että he eivät ole elävässä uskossa. JOs heillä olisi rauha uskossa niin heidän ei tarvitsisi mollata muita.
- Anonyymi
Kun aikanaan kerroin lestapuhujalle innoissani että olen tullut uskoon, niin tämä suuri johtaja nauroi minulle!
oliko nyt niin että hän ei ollutkaan elävässä uskossa häh?
- Anonyymi
Nikit Saalemin pastori-ko ja Pinnasänky ovat myös mukana Fasen suljetussa ryhmässä, jossa keskustellaan hoitokokouksista. Niistä vaaditaan oikeusjuttuja ja korvauksia. Siellä on paljon mukana ex-vl:iä.
Ainakaan minä en ole mukana missään facen keskusteluryhmistä, enkä koko naamakirjassa.
Hoitokokoukset ovat järjestäytynyttä rikollisuutta! Miksi hoitokokousrikolliset jäisivät rangaistuksetta
kun pienempikin rikollisia rangaistaan?
Puuttuu vain että hoitajilla olisi jengiliivit jossa lukee MC RAUHANYHDISTYS
- Anonyymi
Mielestäni on suuri onni siinä että on joku taho josta pääsee lukemaan edes, terveen opin nuotteja!
mollaamisesta ei ole silloin kysymys vaikka tähtitytteli niin alussa kertookin !
meille kaikille on sama oppikirja, Raamattu, sieltä se on kaiken terveen suunta etsuittävä, järjetön on ihmispolo joka nyrkit ummessa puolustaa isien harhautumia ja oman päänsä tuotoksia.- Anonyymi
Kun esm luemme siitä Kirjasta " joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.:" niin mikä kohta tuossa lyhyessä opissa on sellaista ettei sitä niin moni ymmärrä, kertoisko joku?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun esm luemme siitä Kirjasta " joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.:" niin mikä kohta tuossa lyhyessä opissa on sellaista ettei sitä niin moni ymmärrä, kertoisko joku?
Se ymmärretään niin että kun on vauvana kastettu ja uskoo saarnaajiin niin pelastuu.
Sitä ei ymmärretä niin että joka uskoo Jeesukseen ja käy upotuskasteella.
Ne ovat kaksi eri asiaa.
- Anonyymi
Aloittaja ollee hoitaja, jolla on hoitovääryydet edelleen korjaamatta. Keskustelu hoitokokouksista on avannut silmiä näkemään, ketkä pääosin toimivat hoitajina. Rauhattomat ja kateelliset sielut, jota yrittovät saada etuja toisia mustamaalaamalla/puhuttelemalla keksityillä syillä. Hoitajat vahingoittivat niin monta Jumalan luomaa arvokasta elämää. Heidän toimillaan ei ollut/ole mitään tekemistä kenenkään autuaaksi tulemisen kanssa. Monet heistä olivat harhaanjohtajia, jotka toimivat pirun ohjenuorassa kiusaten sydämestään uskovaisia ihmisiä. Onko heillä enää paluuta jää nähtäväksi?
- Anonyymi
Saatanan enkelit tekeytyvät valkeuden enkeleiksi.
Tästä aloituksesta voisi veistää vitsin jos toisenkin ,mutta on eettisesti väärin nauraa sairaalle.
- Anonyymi
Otapa demonipesä lääkkeesi, ettei demonit ala vitsailee.
- Anonyymi
Ei taatusti tällaiset Saalemin pastorit, ym. ole oikeasti mitään vapaitten suuntien uskovaisia. Itselläni vl:nä on tuttuja heissä , esim. helluntailaissa.
En koskaan ole oikeilta vakaumuksen ihmisiltä kuullut tuonkaltaista tarkoituksellisen loukkaavaa ja herjaavaa kielenkäyttöä.
Vaikka emme ole keskusteluissa olleet samaa mieltä uskoon liittyvistä asioista, aina on ollut keskinäinen kunnioitus toistamme kohtaan.
Tällaisiin saalemin pastorien kirjoituksiin on turha reagoida, sitähän he yrittävätkin....
Härnätä ja provosoida.
Kyllähän tuo valittu nikkikin osaltaan kertoo, millaisilla lainavaatteilla tämä yksikin "persoona " koittaa esiintyä. Mukamas vapaitten suuntien uskovaisena, heh,heh.
Tällainen on häpeäksi näille oikeille vapaitten suuntien uskovaisille.
Pahoittelen teidän puolestanne, että tällaiset lokaavat teidän mainettanne.- Anonyymi
Totta, on aivan törkeää kun Raamatun totuudella lokaavat maineemme. Raamattu on mennyttä aikaa, me ei sellaisia kaivata eikä tarvita. Törkeitä Raamattuterroristeja ovat!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, on aivan törkeää kun Raamatun totuudella lokaavat maineemme. Raamattu on mennyttä aikaa, me ei sellaisia kaivata eikä tarvita. Törkeitä Raamattuterroristeja ovat!
Jos jokainen tekisi ja uskoisi Jeesukseen ja Jumalan sanaan samalla tavalla niin silloin olisi veljellinen rakkaus kaikkien keskuudessa. Se olisi kuin alkuseurakunnan aikana.
Mutta kun totuuteen ei uskota ja tilalle on otettu ihmisopit niin totuutta puolustavia nimitetään milloin miksikin. Sama tilanne oli Jeesuksellakin. Joh.8:45.
w. - Anonyymi

w.Aamen!
Tuntemasi vaparit tietävät vellut ja jättävät kohteliaasti mainitsematta uskonharhastanne. On ihmisä joille ei tarvi selittää ja sitten velluja joille ei kannata selittää.
- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Tuntemasi vaparit tietävät vellut ja jättävät kohteliaasti mainitsematta uskonharhastanne. On ihmisä joille ei tarvi selittää ja sitten velluja joille ei kannata selittää.
Mitä hyötyä on julistaa totuuden sanaa sellaisille jotka uskovat Lutheriin, Lesdatiokseen, kirkkoisien, ja uskonnollisen järjestön oppeja? On kolminaisuusoppi, Kristuksen kirkkolaki ym. Raamatun sana on tahallisesti tulkittu niin että itse asian ydin on muutettu joksikin muuksi. Sen Jeesus tiesi sanoessaan että löytääkö hän uskoa maan päältä.
Uskoja löytyy vaikka millä mitalla mutta se ainoa pelastava usko ja kaste on hävitetty uskontojen ja kirkkojen toimesta. Jokainen valitsee itse eläessään mikä on hänen uskon päämäärä. Ihmisoppeihin uskovalla on yksi päämäärä - kadotus. Se pitää tietää ja muistaa.
w - Anonyymi

wAteistit pilkkaa kaikkia uskovaisia. Niin se on :)
Anonyymi kirjoitti:
Ateistit pilkkaa kaikkia uskovaisia. Niin se on :)
Kuka on ateisti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateistit pilkkaa kaikkia uskovaisia. Niin se on :)
Juurihan itse pilkkaat Jeesuksen seuraajaa ateistiksi. Minua se ei haittaa koska olen saanut pilkkaa osakseni puoluestaessani totuutta. Toisaalta pilkkaamista saivat osakseen Jeesus ja opetuslapsetkin.
Ehkäpä Jeesustakin turhautti totuudesta puhuminen kun ihmiset eivät siihen uskoneet. Niinpä hän sanoi ettei helmiä pidä antaa sioille tallattavaksi. Se helmi on Jumalan sana. Matt. 7:6.

w.Ef. 5:
1 Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset,
2 ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641506Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä281379Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701318Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2201189- 1281105
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3201041Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271037- 42959
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että285956- 76954