YK on kymmeniä kertoja vaatinut Suomea muuttamaan murhaavaa aborttilakia. Vihervassarit ja feminatsit vain on salanneet sen.
Suomi sai moitteet
16
81
Vastaukset
- Anonyymi
Näin on ja menninkäinen paljasti sen minullekkin kun laskeutui ufolla eilen pihalleni.
- Anonyymi
Todisteita kehiin vain. Niin ison ja merkittävän toimijan kuin YK virallisia määräyksiä ei noin vain voida salata. Eli pistäpä tulemaan linkkiä todeksi osoitettuihin sellaiseen määräyksiin, muuten aloitus on pelkkää mutuilua ja valhepropagandaa.
- Anonyymi
Aivan, mutta silti aborttikiihkoilijat jakavat propagandaansa ihmisyksilöiden surmaamiseksi ENNEN syntymää, kun YK/Lastenoikeusjulistus nimenomaan painottaa, että ihmisellä on oikeus omaan elämäänsä ENNEN ja jälkeen syntymän. YK(/UNFPA) ei hyväksy aborttia perhesuunnittelun välineeksi, kun taas aborttikiihkoilijat vaativat entistä vapaampaa mahdollisuutta lopettaa ihmisyksilön elämä jo sen alusta, hedelmöityksestä lähtien.
Taitaa siis olla jotenkin karkean valikoivaa tuo propagandasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan, mutta silti aborttikiihkoilijat jakavat propagandaansa ihmisyksilöiden surmaamiseksi ENNEN syntymää, kun YK/Lastenoikeusjulistus nimenomaan painottaa, että ihmisellä on oikeus omaan elämäänsä ENNEN ja jälkeen syntymän. YK(/UNFPA) ei hyväksy aborttia perhesuunnittelun välineeksi, kun taas aborttikiihkoilijat vaativat entistä vapaampaa mahdollisuutta lopettaa ihmisyksilön elämä jo sen alusta, hedelmöityksestä lähtien.
Taitaa siis olla jotenkin karkean valikoivaa tuo propagandasi.YK haluaa kaikkialle kunnon aborttilait. Siksi se on kiitelty niin Puolan, Irlannin kuin Amerikankin kunnollisia lakeja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
YK haluaa kaikkialle kunnon aborttilait. Siksi se on kiitelty niin Puolan, Irlannin kuin Amerikankin kunnollisia lakeja.
Korjataan tuo valeväitteesi ihan suoralla lainauksella YKn sivuilta. Kysymys kuuluu: Does UNFPA promote abortion?
Promote tarkoittaa: mainostaa, ajaa asiaa, edistää, tukea
The UNFPA policy on abortion, as approved by its Executive Board, is twofold:
1. Prevent recourse to abortion by promoting universal access to voluntary family planning; (estää/ vähentää abortin käyttöä perhesuunnitteluvälineenä)
2. Deal with the consequences of unsafe abortions to save women's lives. Hoitaa turvattomien/vaarallisten aborttien seuraukset (huom puoskarointi tms luvaton abortti).
YKhan ei noita hommia itse tee, vaan sitoo jäsenmaat noudattamaan ko asioita.
Melko outoa valepropagandaa, kunkirjoitat YKn väittävän jotakin ja tosiasia on aivan päinvastainen, kuten UNFPAn aborttikanta vs. sinun propagandasi selvästi ilmaisee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korjataan tuo valeväitteesi ihan suoralla lainauksella YKn sivuilta. Kysymys kuuluu: Does UNFPA promote abortion?
Promote tarkoittaa: mainostaa, ajaa asiaa, edistää, tukea
The UNFPA policy on abortion, as approved by its Executive Board, is twofold:
1. Prevent recourse to abortion by promoting universal access to voluntary family planning; (estää/ vähentää abortin käyttöä perhesuunnitteluvälineenä)
2. Deal with the consequences of unsafe abortions to save women's lives. Hoitaa turvattomien/vaarallisten aborttien seuraukset (huom puoskarointi tms luvaton abortti).
YKhan ei noita hommia itse tee, vaan sitoo jäsenmaat noudattamaan ko asioita.
Melko outoa valepropagandaa, kunkirjoitat YKn väittävän jotakin ja tosiasia on aivan päinvastainen, kuten UNFPAn aborttikanta vs. sinun propagandasi selvästi ilmaisee.Eli jälleen kerran abortinvastustaja valehteli. Miksiköhän en ole yllättynyt. Ovatkohan kiihkeimmät abortinvastustajat koskaan puhuneet totta ?
Anonyymi kirjoitti:
Aivan, mutta silti aborttikiihkoilijat jakavat propagandaansa ihmisyksilöiden surmaamiseksi ENNEN syntymää, kun YK/Lastenoikeusjulistus nimenomaan painottaa, että ihmisellä on oikeus omaan elämäänsä ENNEN ja jälkeen syntymän. YK(/UNFPA) ei hyväksy aborttia perhesuunnittelun välineeksi, kun taas aborttikiihkoilijat vaativat entistä vapaampaa mahdollisuutta lopettaa ihmisyksilön elämä jo sen alusta, hedelmöityksestä lähtien.
Taitaa siis olla jotenkin karkean valikoivaa tuo propagandasi."Aivan, mutta silti aborttikiihkoilijat jakavat propagandaansa ihmisyksilöiden surmaamiseksi ENNEN syntymää, kun YK/Lastenoikeusjulistus nimenomaan painottaa, että ihmisellä on oikeus omaan elämäänsä ENNEN ja jälkeen syntymän. YK(/UNFPA) ei hyväksy aborttia perhesuunnittelun välineeksi, kun taas aborttikiihkoilijat vaativat entistä vapaampaa mahdollisuutta lopettaa ihmisyksilön elämä jo sen alusta, hedelmöityksestä lähtien."
YK ei kuitenkaan taida ihan tarkoittaa sitä, että naisten on otettava vastaan jokainen lapsi minkä mies siittää. Missään ei kerrota suoraan, että jokaisen hedelmöitetyn munasolun oikeus kehittyä menee naisen oikeuksien edelle. Päin vastoin, ehkäisy ja aborttien jälkihoito katsotaan kuuluvaksi naisten lisääntymisoikeuksiin, koska laittomat abortit vaarantaa terveyden. Suomi ei riko mitään pykälää, koska abortit kuuluu terveyspalveluihin ja on turvallisia.
Sellainen julkilausuma, missä naisten oikeudet sivuutetaan, olisi täysin vastaan YK:n muita periaatteita. Pitää ymmärtää kokonaisuus, eikä lainailla yksittäisiä virkkeitä ja niitäkin vääntää omiin tarkoituksiinsa. YK koostuu monenlaisista maista eikä YK tuomitse aborttia vaan jokaisen maan lainsäädäntö määrää asiat. Siksi lausumien tulee olla ympäripyöreitä. Minusta on aivan hullua, että täällä abortinvastustajakiihkoilijat pitää Suomea jotenkin ääriliberaalina maana vaikka todellisuudessa Suomi on poikkeus muiden länsimaiden joukossa. Miksei YK ole muiden pohjoismaiden tai Euroopan maiden kimpussa, joissa vapaampi laki? Missä oli YK kun irlannin laki vapautui?
Minä pidin aloitusta kyllä vitsinä, eikä se ollutkaan?? Jokainen tietenkin pääsee lukemaan YK:n sivuilta suoraan ne "salatut" asiakirjat ja tarkistaa itse mitä siellä sanotaan.
Jos kuviteltaisiin, että Suomi kieltäisi abortit, niin YK edellyttäisi että laittomien aborttien seurauksien hoito kuuluisi maan velvollisuuksiin. Sitäkään ei Suomen tarvisi noudattaa, eihän aborttikieltomaissakaan niin välttämättä tehdä vaan nainen heitetään vankilaan jopa keskenmenosta.
Kyllähän Suomen laki tällä hetkellä on häpeäpilkku ympäröiviin valtioihin. Olisi lakia jo moneen kertaan jouduttu muuttaa, jos ei käytännössä aborttia aina pyydettäessä saisi.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli jälleen kerran abortinvastustaja valehteli. Miksiköhän en ole yllättynyt. Ovatkohan kiihkeimmät abortinvastustajat koskaan puhuneet totta ?
Sinä itsehän tässä vaan olet valehdellut trollaamalla "vastustajna" säälittävissä mustamaalauksissasi. :D Teet itse näitä t.yperiä aloituksia ja sitten vastailet niihin muka "kumoavasti" XD Luuletko tosiaan ettei kukaan tajua tätä?
"Suomi ei riko mitään pykälää, "
Mutta laki ei vaan ole YK:n selkeiden toiveiden mukainen.
"eikä lainailla yksittäisiä virkkeitä ja niitäkin vääntää omiin tarkoituksiinsa."
Eihän vastustajien näin tarvikaan tehdä, toisin kuin eräiden.
"Kyllähän Suomen laki tällä hetkellä on häpeäpilkku ympäröiviin valtioihin. "
H.äpeällistä tosiaan, kun lähes kaikkialla muualla Euroopassa pätee omantunnonvapaus, vaan ei täällä. H.äpeä on myös mennä liberaalitrendin virrassa mukaan muiden maiden ihmisoikeuksia sortavaan hölmöyteen, kun ei uskalleta ajatella omilla aivoilla. - Anonyymi
tieteilijä kirjoitti:
"Aivan, mutta silti aborttikiihkoilijat jakavat propagandaansa ihmisyksilöiden surmaamiseksi ENNEN syntymää, kun YK/Lastenoikeusjulistus nimenomaan painottaa, että ihmisellä on oikeus omaan elämäänsä ENNEN ja jälkeen syntymän. YK(/UNFPA) ei hyväksy aborttia perhesuunnittelun välineeksi, kun taas aborttikiihkoilijat vaativat entistä vapaampaa mahdollisuutta lopettaa ihmisyksilön elämä jo sen alusta, hedelmöityksestä lähtien."
YK ei kuitenkaan taida ihan tarkoittaa sitä, että naisten on otettava vastaan jokainen lapsi minkä mies siittää. Missään ei kerrota suoraan, että jokaisen hedelmöitetyn munasolun oikeus kehittyä menee naisen oikeuksien edelle. Päin vastoin, ehkäisy ja aborttien jälkihoito katsotaan kuuluvaksi naisten lisääntymisoikeuksiin, koska laittomat abortit vaarantaa terveyden. Suomi ei riko mitään pykälää, koska abortit kuuluu terveyspalveluihin ja on turvallisia.
Sellainen julkilausuma, missä naisten oikeudet sivuutetaan, olisi täysin vastaan YK:n muita periaatteita. Pitää ymmärtää kokonaisuus, eikä lainailla yksittäisiä virkkeitä ja niitäkin vääntää omiin tarkoituksiinsa. YK koostuu monenlaisista maista eikä YK tuomitse aborttia vaan jokaisen maan lainsäädäntö määrää asiat. Siksi lausumien tulee olla ympäripyöreitä. Minusta on aivan hullua, että täällä abortinvastustajakiihkoilijat pitää Suomea jotenkin ääriliberaalina maana vaikka todellisuudessa Suomi on poikkeus muiden länsimaiden joukossa. Miksei YK ole muiden pohjoismaiden tai Euroopan maiden kimpussa, joissa vapaampi laki? Missä oli YK kun irlannin laki vapautui?
Minä pidin aloitusta kyllä vitsinä, eikä se ollutkaan?? Jokainen tietenkin pääsee lukemaan YK:n sivuilta suoraan ne "salatut" asiakirjat ja tarkistaa itse mitä siellä sanotaan.
Jos kuviteltaisiin, että Suomi kieltäisi abortit, niin YK edellyttäisi että laittomien aborttien seurauksien hoito kuuluisi maan velvollisuuksiin. Sitäkään ei Suomen tarvisi noudattaa, eihän aborttikieltomaissakaan niin välttämättä tehdä vaan nainen heitetään vankilaan jopa keskenmenosta.
Kyllähän Suomen laki tällä hetkellä on häpeäpilkku ympäröiviin valtioihin. Olisi lakia jo moneen kertaan jouduttu muuttaa, jos ei käytännössä aborttia aina pyydettäessä saisi."Jos kuviteltaisiin, että Suomi kieltäisi abortit, niin..." Juuri tällainen propaganda esiintyy todella usein juuri aborttikiihkoilijoiden kirjoituksissa. Mielikuvienko ja kuvittelujenko varaan sinäkin rakennat koko aborttikantasi ja toisten haukkumisen, nimittämisen ja demonisoinnin? Onko valhepropaganda kenenkään järkevän ihmisen toimintaa? Etkö osaa joskus ihan asiallisesti perustella faktoilla kantaasi? Luultavasti et, koska faktoja ei juurikaan löydy kirjoituksistasi, kuten ei niin monen muunkaan abortti-intoilijan kirjoituksista.
Anonyymi kirjoitti:
YK haluaa kaikkialle kunnon aborttilait. Siksi se on kiitelty niin Puolan, Irlannin kuin Amerikankin kunnollisia lakeja.
Todella uskottava väite. Ihanko itse keksit?
- Anonyymi
Hmmm luulin aloitusta parodiaksi...
- Anonyymi
Ei oo parodiaa. Avauksen teki Oikea Mies.
- Anonyymi
Parodian ja aborttitrollauksen ero on joskus hiuksenhieno. Tosin ne erottaa toisistaan parodian fiksuus ja trollauksen typeryys.
- Anonyymi
Onko t.rollilla noin tylsää vai maaninen vaihe päällä kun käynyt oksentamassa palstan täyteen näitä "vastustaja"-leikkejään? :) No ehkä ja toivottavasti tämä enteilee h.äirikön häipymistä piakkoin ja palstan jättämistä rauhaan taas vähäksi aikaa...
- Anonyymi
Mitä? Oletko ajatellut poistua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä? Oletko ajatellut poistua?
H.äh? Aloittajaltako piti kysyä?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä15011375- 288092
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565864- 104616
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1614564Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai324321Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas844183- 843467
- 803230
- 481731