tuulen puhallettua hiuksissani
auringon paistetta merellä
paljaiden jalkojen jäljet -
huuhtiutuvat rannalta siihen
sekä ihosi muodostaa maailman
kun riisut puserosi
meitä ei erota yö
eivät aamuntunnit
eikä aurinkoinen päivä
meitä ei erota sinä
enkä minä
meitä ei erota kuolema
eikä elämä,
sillä me olemme samaa
kun riisut puserosi
ja painat pääsi olalleni
puristat ja
tunnet väreiden kulkevan minussa
silloin tiedän pelkojen
olevan poissa -
molempien kyyneleet
valuvat onnesta ja
turmeltunut rakkaus on viimein
puhdas
auringon paistetta merellä
paljaiden jalkojen jäljet -
huuhtiutuvat rannalta siihen
sekä ihosi muodostaa maailman
kun riisut puserosi
meitä ei erota yö
eivät aamuntunnit
eikä aurinkoinen päivä
meitä ei erota sinä
enkä minä
meitä ei erota kuolema
eikä elämä,
sillä me olemme samaa
kun riisut puserosi
ja painat pääsi olalleni
puristat ja
tunnet väreiden kulkevan minussa
silloin tiedän pelkojen
olevan poissa -
molempien kyyneleet
valuvat onnesta ja
turmeltunut rakkaus on viimein
puhdas
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sen verran täytyy vielä sinulle sanoa, että (vaikka tiedät varmaan itsekin) sinussa on kyllä kirjailijan vikaa. Joissakin runoissasi on samanlaisia koukkuja kuin hyvässä musiikissa. Jäävät päähän soimaan, kuten yksikin viime yönä...