...IHASTUMINEN voi olla niin vakavaa,että sen vuoksi jätetään oma nainen ja lapsi,perutaan tulevat/sovitut häät ja kerrotaan omalle naiselle kuinka haaveillaan perheestä IHASTUMISEN kohteen kanssa.
Ja kaiken lisäksi IHASTUMINEN on täysin yksipuolista...
Ja kaiken lisäksi IHASTUMINEN on täysin yksipuolista...
Vastaukset 7
Vanhimmat
eikä lapsi ole mikä pakotekeino jonkun naisen kanssa pysymiseen. Mies voi valita sen ketä haluaa todellisesti, voi naida ketä haluaa ja voi kenen tahansa kanssa viettää aikaansa.
Samoin sinäkin.
Naimisiinmeno kuten muukin naimisissa oleminen on vapaaehtoista. Hän voi valita sen tulevaisuudessa ketä haluaa ja hankkia lisää lapsia. ja sunkin lapsesta pidetään hyvää huolta siinä ohessa.
vaikka naimisissakin jo oltiin oltu pitkään(ehkä juuri siksi). Kyllä se ihastus sitten hävisikin tosipaikan tullen. Nyt häpeää ja kammoaa koko ihastusta
ihastuksia tulee vaikka onkin naimisissa. Ei sille mahda mitään että tuntee vetoa toiseen. Toinen asia onkin sitten mitä sille tunteelle tekee. Jos aina ihastuksen matkaan lähtisi sitähän saisi olla kokoajan pettämässä ja toisen mukaan lähtemässä.
Säästää monilta murheilta jos osaa itseään hillitä ja omaa kultaa vaan katsella.
kirjoitin viestin hieman provosoivasti juuri siksi,että mielestäni ihastumisella ja rakkudella on niin valtavan iso ero ja on siis mielestäni hyvin outoa,että mies tavallaan heittää kaiken menemään "pelkän" ihastumisen takia.
on hän kuitenkin minua rakastanut,kun on kanssani lapsen tehnyt ja kosinut lyömällä hääpäivän lukkoon.sillä olen 100% sitä mieltä että ihastumisia tulee ja menee läpi elämän meillä jokaisella ja meillä on täysi oikeus niihin,mutta asia onkin aivan eri kun puhutaan siitä,mitä sen ihastumisen sallii aiheuttaa...ehkä olen vain niin pirun katkera...
Sulla näyttää olevan tosi nautinto siitä kun miehesi naii toista ja tarjoaa kaiken hellyyden ja yhdessäolon toiselle naiselle.
Näytät olevasi tosi surkea muija kun mies tyydyttää itsensä muiden parempien ehdokkaiden kanssa...:(
Mä en kyllä oikein osaa ajatella asiaa ihan samalla tavalla kuin sinä... Ei naimisiin pidä mennä "kaverin" kanssa, tai "paremman puutteessa" tai jotain... Musta tuntuu, että jos sun miehes on ihastunu toiseen, vaikka on sua kosinutkin, niin ei teillä silloin ole voinut mennä ihan niin hyvin, kuin mitä sä olet luullut? Ehkä teidän väliltänne on puuttunut esimerkiksi kiihkeyttä, mitä miehes on sitten lopulta löytänytkin toisesta osoitteesta... Jos miehes on ihan yksipuoleisesti ihastunut toiseen naiseen, niin tuskinpa hän minkäänlaiseen suhteeseen sen toisen naisen kanssa pääsee. Koittakaahan puhua ja selvitellä tuntojanne!
...toistahan voi kusettaa vaikka kuinka pitkälle,kunnes jää kiinni.
ilmeisesti jotkut ihmiset pystyvät kusettamaan toiselle myös tunteensa ja aitoudensa...minä en kylläkään pystyisi.
niin,että mistä sitä ikinä voi tietää onko toinen todella niin "vakavissaan" esim.kosiessaan,kun siihen vain luottaa...
ja mitä tulee minuun naisena,en usko että minusta kiihkoa tai vetovoimaa puuttuu.kyllä se ongelma on jossakin muussa kuin minun haluttavuudessani,jos mies etsii toisen osoitteen.
kiitos kommenteistanne!