Kirjoitan minun tutkimustyöni ja koko elämäni suurimpien ihmeiden, todellakin ihmeitä alkoi löytyä kesällä 2019.
Tämä ei ole mielikuvitusta eikä harhakuvitelmaa, miksi uskallan sanoa näin? Minulla on yksi hyvä peruste tuon todistamiseksi, se on niin ratkaisevan tärkeä todisteeni, ettei sitä kykene kumoamaan, muuten kuin silmät ummistamalla.
,,luulin noin olevan, muttei ollut,,,
Mikä sellainen todiste sitten on?
äänikö? ei
esinekö? ei
laskelmako? ei
teoriako? ei
aavistusko? ei
enneuniko? ei
Kerron nyt esimerkin, olen siis löytänyt ihan oikeasti maapallon pinnalta kaikenlaista tavaraa, tämä on vain esimerkki ei sinällään edusta minulle mitään ihmettä.
Olen siis löytänyt fossiileja, ne ovat kivettymiä suomen kielellä
Monenlaisia fossiileja, mutta nyt kerron vain Ihmisten näköisien hemmojen, fossiileita. Niitä suurimpia ei sellaisia piku fossiileja pituus 6m 200metriin. en niitä ota esille.
Mistä tämä alkoi? Olinko etsimässä ikivanhoja eläjiä?
En , en ollut muutakuin maapallon karibialla olevien törmäysjälkien aiheuttamaa meteoriittia tai esinettä joka on iskeytynyt sinne.
Niin kuitenkin kävi että eräänä päivänä löysin KENGÄN saharan erämaasta. Se kenkä oli juuri niinkuin meidän nahkaiset kenkämme, pohja oli revennyt osittain irti, mutta muoto oli sivakka. Luonnossa se kenkä on niin suuri ettei sitä kykene näkemään kuin vuorena!
Kengän pituus on 4000metriä, eli neljä kilometriä. silloin
alkoi melkoinen taistelu sen lisäksi mitä ulkopuolella tutkimustani tapahtui, taistelu sisäläni mahdottoman ja mahdollisen välillä. Koin valtiollisen verkkohyökkäyksen,
eräänä aamuna ei ollut enää sähköpostia. Ym,ym ym,, plaplaplaa,pla pla pplapp,,
Kenkä
Sille löytyi pari, vierestä 4km pitkä. jossa oli sääriluu sisällä
Isompi vuori sen vieressä 10km pitkä 50-70m korkea osoittautui kengän omistajaksi jolta oli lyöty pää poikki
sekä jalat irti. Vaatetus pikkutavarat tältä 14km pituiselta sotilaalta löytyivät samalta alueelta.
Sieltä löytyi muitakin sotilaita tai puolikkaita, yhdellä on kivääri jonka patruuna on 200m halkaisijaltaan ja kilometrin pituinen pyöreä kuula toisessa päässä.
Näitä suuria kokonaisia olen löytänyt kymmenkunta.
Mutta nyt on yksi soturiprinsessakin löytyny sekä huippu bigger,, 52kilometrin kokoinen sotilasruhtinas. Siis erillinen vuori joka muodostaa aina tämän hahmon. erämaassa sen näkee vuoristossa vain mikäli siellä on kaivos.
Nyt 90% on jo lopettanut lukemisen.
Tämä todistelu että olen nuo kertomani löytänyt tapahtuu seuraavalla tavalla, tai ei ehkä tapahdu, muttei se ole minun
todisteista kiinni vaan MEDIA on este sen uutisen leviämiseen.
Media Some on eristänyt minut maailmasta, niin etten saa edes sähköpostia muuta kuin USA,n pankeilta olen mukamas korttilainaa anonut tuhat estolistassa nyt.
Nyt 96% on lopettanut lukemisen.
Joten jos siellä on vielä 4 ihmistä, niin kerron millä tavalla todisteeni pitää.
Olen ottanut valokuvia kaikesta löytämästäni. sekä videoita 12,000kuvakaappausta 1500videota.
Kamera joka on kaiken tallentanut on HUIPPUTARKKA satelliittikamera joka ei itse keksi minkäänlaisia kuvioita eikä patsaita. Kykenee lukemaan otsikon sanomalehdestä jota ihminen puistonpenkillä lukee, Siinä lehdessä ei tosin ole juuri mitään todellista .
National satupark,, marssiin matkaajat,, sademetsät poltettu,, grönlanti nostaa merien pintaa, Antarktis sulaa huomenn trump, pumpp,, plaplaaplalalplaalalsaanoo
muumioita,,,,, koronaalm,, jumalaaeimolejk ,,,
Siinä Uutisia siitä lehdestä.
Jos saisin vaikka yhen 12km korkuisen pään laittaa siihen lehteen mutta ei ei se käy.
Mitään ei enää ole jäljellä, ei mitään ei yhtään mitään, Yksityiselämäni raiskattiin puhelinkuuntelu, inernet vakoilu ympäri vuorokauden, Haccerien läpilaskeminen tiliini.
Rikosilmoitus näitä jättejä vastaan tuli esitutkinnan jälkeen sanasaatteilla
" Ei ole näyttöä" Yhtään kysymystä minulle ei esitetty koko kk aiukana. jonka tutkiminen kesti.
Nyt ei enää ole ketään täällä.
Lopetan, yksinpuheluni on kerstänyt kauan.
Laitaisin kuvan muttei se sovi.
My Way 2019-2021 Engel-Peter Mc Burning alias "Eisen Välienää"
4
55
Vastaukset
- Anonyymi
Ei nyt heti torpata juttua, mutta kerro nyt ainakin, että mistä nämä löysit ?
- Anonyymi
Voi raukkaa. Ehkäpä hän on uskossaan onnellinen?
- Anonyymi
Vaaleanpunaiset pantterit on pikkulasten suosikkiohjelma.
YLE:llä oli tänäänkin oikein hyvä, avartava elämänkerta: Borlaugin elämäntyöstä kertova taistelu tehokkaan elintarviketuotannon puolesta.
Oman mielen sokkeloista kannattaa etsiä avartavia kokemuksia, ei lukittuja yhteyksiä.
arvelin 1 päässeen loppuun asti, vaan
3 lukijaa,, tää on jo huippusuoritus!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit326651Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3113991Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e593751TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.433269- 1722551
- 552106
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1262000Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne471977Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111670Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281629