Käytiin töiden jälkeen parilla kaljalla pubissa, jonne oli molempien työpaikalta sopiva matka.
Ilta jatkuikin hauskasti ja kotiinmeno unohtui molemmilta. Pubissa jo hiukan kädet alkoivat vaeltamaan ja tarjoilijat jo katselivat huolestuneesti. Yksi heistä tulikin kysymään, onko kaikki hyvin. Olin juuri saanut käteni minihameen alle.
Tilasimme vielä yhdet ja yritimme rauhoittua.
Olisin ollut neljän tuopin jälkeen jo valmis pubin veskissä hommiin mutta siirsimme himoamme tuonnemmaksi.
Tiger ravintola oli avattu keskustassa ja sehän täytyi lähteä katsomaan.
Menin heti sisään päästyäni veskiin ja riisuin alushousuni pois, niinpä farkkujeni alla ei ollut mitään muuta kuin kuumaa lihaa.
Menin baaritiskille naiseni viereen ja riisuin collegeni ja pidin sitä etumukseni edessä.
Avasin pikkuhiljaa vetskarini ja kohta ohjasin naisen käden etumukselleni.
Kalu oli jo hyvää vauhtia kovettumassa ja kaljatuopista viilentyneen käden löytäessä perille tiesin terskan olevan jo violetin värinen.
Toisella kädellä pidin puseroa edessäni ja toisella kannattelin olutmukia. Käsi teki housuissani kovasti työtä ja posket polttivat.
Siirryimme kohta isoon, ehkä invaveskiin ja eikun toisiimme kiinni. Riisuin naiselta alkkarit ja
hänen pyllistettyä minulle aloin nuolla häntä takaapäin. Runkkasin samalla kaluani.
Nousin ylös ja käsilläni auttaen työnnyin hänen puoliposliiniin takaapäin sisään. Aloimme rauhallisen, tasaisin ja todella nautinnollisen
naimisen.
Tunsin miten hän laittoi toisen käden klitorikselleen ja alkoi hieroa sitä raivokkaasti.
Seuraavaksi riisuin farkkuni pois ja istuin pöntön kannelle. Hän tuli kahareisiin syliini ja
terskan johdolla upotimme kyrpäni hänen kosteaan, kuumaan, sykkivään pilluun.
Vuorotellen hieroimme hänen klitorista ja yritin
välillä saada nänninkin suuhuni.
Tilanne tuntui hyvältä ja vauhti kiihtyi.
Samassa seinän takaa kuului jotain meteliä ja sekunnissa oli mies väliseinän päällä ja hyppäsi veskiimme.
Liikkeemme pysähtyi täysin ja olimme ihan sanattomia.
Mies tokaisi vain, että pidä inessä ja jatkoi ovesta ulos. Ilmeisesti hänelle tuli kiire jonnekin...suljimme oven hänen perässä ja nauraen
jatkoimme taiteiluamme.
Tigerin veskissä yllätetty
Sedu
2
18758
Vastaukset 2
- ÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅ
ÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅ . PAINU SEDU VITTUUM
- :o)
VITTUUM? SE on kylläki vittuun.Mut sedun sinne ei kuulu mennä.Muuten hyvä mut vähä äkkinäinen alku :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202542Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401842Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101240- 1081042
- 721028
- 98976
- 48905
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88874- 101862
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik34791