Synnytys lähestyy lähestymistään ja täytyy sanoa että nyt loppuajasta pelko ja jännitys, jopa ahdistus alkaa lisääntyä koko ajan. On se kumma kun toisinaan pystyy ajattelemaan ihan "coolisti" että hyvin se menee jne. ja on ihan rauhallinen olo ja toisaalta jo odottaa että syntyisikin pian, niin pääsisi siihen normaaliin olotilaan ja kaikista näistä raskauden aikaisista vaivoista eroon.
Minullakin on kyseessä jo kolmas raskaus, että tiedän mitä on edessä. Synnytyksissä ei mitään traumaattista ole tapahtunut, vaikkeihan se nyt mitään kivutonta ole ollut. Periaatteessa positiivisina kokemuksina ne olen ottanut. Kauheinta on joskus jos ne ahdistavat asiat ja pelot tulee yöllä mieleen, niin silloin ne tuntuu vielä moninkertaisilta verrattuna miltä sama ajatus tuntuu päivällä, kummallista. Se tunne vain on niin kamala kun hiipii mieleen se pelko ja paniikki, joka saa hillittömän epämiellyttävän olon ja muurahaiset kihelmöimään vatsanpohjassa.
Minullakin on kyseessä jo kolmas raskaus, että tiedän mitä on edessä. Synnytyksissä ei mitään traumaattista ole tapahtunut, vaikkeihan se nyt mitään kivutonta ole ollut. Periaatteessa positiivisina kokemuksina ne olen ottanut. Kauheinta on joskus jos ne ahdistavat asiat ja pelot tulee yöllä mieleen, niin silloin ne tuntuu vielä moninkertaisilta verrattuna miltä sama ajatus tuntuu päivällä, kummallista. Se tunne vain on niin kamala kun hiipii mieleen se pelko ja paniikki, joka saa hillittömän epämiellyttävän olon ja muurahaiset kihelmöimään vatsanpohjassa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Voi kun oli lohdullista lukea tekstisi.
Olisin voinut olla minun kirjotus,erona vaan että odotan kuudetta.
Mulla menossa toinen raskaus ja viikkoja vasta 17 5. Samanlaisia tuntemuksia on täälläkin ja varmaan pahenevat viikkojen vieriessä ja lasketun ajan lähestyessä. Tuo ahdistuksen eneneminen yöaikaan, hiljaisuudessa ja kun on yksin ajatustensa kanssa on myös hyvin, hyvin tuttua...mutta kuudetta odottava ei siis koe tilannetta helpompana(?)
Minua ahdistaa jo vessassa käyminen,kun tunnen
vauvan panavan ja tiedän että se pitäis saada joskus ulos..heh,eli ahdistaa ja kunnolla.
Toisaalta harmittaa kauheesti,kun pelko pilaa odotuksen ilon.
Mikä teitä äitejä ahdistaa ja pelottaa. Nyt puhutte aiheesta, josta meille ei-synnyttäneille ei suostuta kertomaan yhtään mitään. Synnytyspelosta olen kuullut ensikertalaisella, mutta mistä te puhutte. Kertokaa, pliis.
Hei lapseton! Kolme lasta olen saanut ja nyt en ole raskaana, mutta voin kertoa siitä pelosta. Kahdella eka kerralla en pelännyt lainkaan etukäteen. Toinen juuttui sitten synnytyskanavaan kahdeksi tunniksi ponnistusvaiheessa. Se oli kuin flyygeli tuolla luitten välissä ei mennyt eteen eikä taakse. Sattui ja vei voimat. Reippaiden kätilöiden avulla sitten punkesin pojan maailmaan. Sen jälkeen tuli hillitön itku, kesti kaksi tuntia ja raporankana makasin edes vilaisemattakaan vauvaa. Kysyin vain onko terve poika, vastaus oli kyllä ja putosin. Onneksi palautumiseen ei mennyt kuin yksi päivä. Illalla hoidin jo uutta vauvaani.
Seuraavan eli kolmannen kohdalla olin sitten paniikissa. Kuinka synnytys sujuu, juuttuuko taas jne. Hakeuduin synnytysvalmennukseen pelkotilojeni vuoksi. Lääkäri ja neuvolantäti tiedostivat tilanteen. Minut käytettiin ennen synnytystä osastolta röntgenissä ja lääkärini mittasi tarkkaan kuvasta tilanteeni ja ilmoitti, että mahtuu. Ja mahtui. Kaikki sujui paremmin kuin kahdella edellisellä kerralla.
Pelko tulee siitä, että pelkää kipua tai mahdollisia komplikaatioita. Se on luonnollista mielestäni. Siihen täytyy vain pureutua, koska synnytyksessä on vain annettava "virran" viedä, siellä ei voi miettiä paljon mitään.
Itsellä ainakin yksi syy nyt tähän ahdistukseen on se, että enempi ajattelee sitä että meneekö tällä kertaa kaikki hyvin vai tuleeko vauvalle / itselle jotain komplikaatioita kesken synnytyksen. Tulee mieleen että kun on kolmas kerta, niin jos vaikka nyt tapahtuukin jotain. Tai että jos kaikki menee nopeammin ja tuskaisemmin kuin aiemmin eikä ehditä antaa kipulääkitystä, jos sydänäänet heikkenee ja joudutaan hätäsektioon. Kamalalta kuulosti tuo kirjoitus vauvan "juuttumisesta", sellainen ei ole tullut edes mieleeni että niinkin voisi käydä. Se on kyllä mielessä että jos vauva on sellaisessa asennossa (pää), ettei se tulekaan ja joudutaan sektioon, tms. Eikä kaikille "ahdistuksille" edes löydy mitään järkevää perustetta ja syytä... jokin vai ahdistaa. Onneksi se on aina hetkittäistä ja kun on "parempi päivä", sitä oikein jo odottaa että syntyisi jo ja saisi kokea sen ihanuuden kun vauvan saa vatsalleen ja kaikki kivut loppuu siihen! Mutta hyvä tietää että muitakin on kuin minä, monasti peloissa ja ahdistuksessa tuntee olevansa niin "yksin" ja tulee se hassu ajatus, ettei varmasti kukaan muu tunne niin kuin minä tunnen.
Ettei synnyttämättömät saa nyt jotain pelkoja näiden pelkokirjoitusten takia, niin laitan tähän oman kommenttini.
Minulla on tulossa kolmas synnytys piakkoin. Kaikki on aina mennyt hyvin, eikä minua pelota yhtään mikään. Pikkaisen kyllä jännittää :-)
Ei synnytystä tarvitse pelätä. Ei siihen voi oikein itse edes vaikuttaa. Vauva tulee sitten kun on tullakseen. Sairaalassa on ammattitaitoista porukkaa auttamassa. TSEMPPIÄ KAIKILLE SYNNYTTÄJILLE! Hyvin se menee!
Synnytys on kyllä semmonen kokemus,että suosittelen kaikille,vaikka nyt pelkäänkin.
Ehkä minun kohdalla oma luonne tekee kepposen ja edesauttaa pelkoa.
Monta synnytystä kokeneena(ja kaikki mennyt vielä hyvin),niin ottaa vaan jokaisesta niitä inhottavampia muistoja ja yhdistää ne ajatuksissa tähän tulevaan synnytykseen.Tosiasiassa jokainen synnytys on ollut ainutkertainen ja edeltäpäin mahdoton ennustaa.
Tänäpäivänä synnytys sairaaalat ottaa pelot vakavsti ja asia otetaan huomioon itse synnytyksessä.
Tosiaan, kun tietää, että pitäisi punkea iso möhkäle pienestä reiästä ulos. Ei naurata.
Kertokaa kokemuksia ponnistusvaiheesta..
Ja mahdollisista repeämistä..
ponnistus vaihe on se "ihanin" kun tajuu että sieltä lopultakin tulee jotain ihanaa pihalle. Minun "vauvani" on jo 22.v. mutta tein sitä sairaalassa 47 tuntia kyllä oli pitkää ja tuskallista, meinas voimat loppua kokonaan. Mutta sitten sain vihdoin käynnistys tipan ja siitä tipasta tyttö syntyi vähän yli 8 tunnin päästä, vaikka omia supistuksia oli säännöllisesti niin ei vaan auennut jostain syystä. No toinen muksu ei vienyt kun 15 tuntia kun oli maailmassa, taas käynnistys tippa, ja nyt ei mennyt kun 45min kun oli maailmassa.Jos olisivat laittaneet sen tipan aikaisemmin niin ehkä olisi toinen tullut vieläkin nopeammin...
Mutta päivääkään en vaihtaisi pois!
Repeämiä ei tarvitse kärsiä, kun välilihan voi leikata eikä se satu lainkaan. Leikkaushaava vain ommellaan sitten kiinni. Ja jos repeämiä tulee, niin nekin voi ommella. Voimia ja rentoutumista synnytys vaatii. Tsemppiä!
Mä sitten taaskaan en osaa jännittää mitään et mikä menisi synnytyksessä vikaan, kun en ole ennen synnyttänyt. Mua vaan jännittää/pelottaa ja ahdistaa se kipu. Mietityttää useesti kun nukkumaan menen, et miten paljon mahtaa sattua ja että jaksanko varmasti. Nyt on menossa rv 39 3, eli kohta puolin olis synnytys edessä, koitan kyllä aika paljon olla ajattelematta koko synnytystä, kun en kerta sille mitään voi!
ole ihan rauhassa, hyvin se menee.synnytä uusi ihana, ihana vauva tänne maailmaan. uskon että kaikki menee parhain päin. TSEMPPIÄ.