ennen kuntavaaleja? Raution on luvannut jo niin monta kertaa auttaa säälistä. Nyt Sarin pitää alkaa tehdä muutakin kuin hymyillä ja puhua maireita. Tarvitaan vihdoin tekoja, sillä Kiemunki on pahassa taloudellisessa jamassa ja lompakko huutaa taivaisiin asti. Vaalityötä tehdessä ja maggaroita jaellessa jokainen lisäeuro tulee tarpeeseen. Hopi, hopi Sari, pistäpä pikaisesti peliin Kokoomuksen kuuluisia auttavia käsiä ja näytä,että sydän on oikealla, toveria ei jätetä!
Vieläkö Rautio ehtii järkätä Kiemungin tukikeräyksen
Anonyymi
39<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Iisulla ei ole mitään hätää taloudellisesti kun Markun opeissa kerran on ollut. Pientä uhriutumista silloin tällöin ja varattomuudesta puhuminen kuuluu täysin Markun antamaan ohjeistukseen ja taktiikkaan
Markku junaili raha-asiat siihen malliin, että nuori viestintäjohtaja pystyy jäämään yllättävän varakkaana ja nuorena eläkkeelle kunhan pöly saa ensin laskeutua.
Ei ja laillista keräystä ei Iisakille yksityishenkilönä oikeustoimen tuomion maksuun saa edes lain mukaan järjestää, siitähän oli jo aiemmin viranomaisen lausuntokin ja eri asia on yksityishenkilön rahalahjoitus.
Todellisuudessa varmasti Hätilän Kokoomus on kuitenkin jo kiitollisuuden velkansa osoituksena Sartsan toimesta oikeudelliset sanktiot maksanut, olihan Kiemunki kuluneen 10-vuotiskautensa Kokoomukselle paras lobbari ja huutolaispoika unohtaen jopa oman Demulitaustansa, Kiemunki ajoi *Kaksilla rattailla* koko nuijamieskautensa ajan!
Ihmeellinen poliitikko oli, ei mikään välkkytyyppi, äkkipikainen riitelijä ja vyöryttäjä ennemminkin joka on piirtynyt negatiivisesti mieleen repivästä hallintotyylistään!
Hyvin kiteytetty !
Hienoa, että sääliöpersu jaksaa.
Varmaankin joku viestintäalan yrittäjä evp.
Tarkoititko kuitenkin "sääliöpers"?
Jos ees pari lämmintä sanaa sais sanottua, kun Kiemunki on kaivanut itse itselleen syvää kuoppaa eikä selviä sieltä omin avuin ylös
Ongelma: Kovin monella ei ole sitä lämmintä sanaa Kiemungista sanottavaksi.
Juurisyy: Miehen kylmä ja aktiivisesti riitaa haastava tapa hoitaa asioita.
Olisi ottanut es.merkkiä meidän Kari Ilkkalan äärimmäisen sovinnollisesta ja tiukasti lakiin nojaavasta tavasta hoitaa asioista.
Vulgäärimpään hämeenlinnalaiseen lehtimiestyyliin ilmaistuin sanakääntein.
Kun VR:n ja ministeriön liikennekaaren neuvottelukumppaneiden kanssa, Suomen rikoslain 24 luvun 8. pykälällä ja osakeyhtiölain 22 luvun 1 §:llä kaikilla koreasti pers*että, niin lämpimät sanat käyvät ymmärrettävästi vähiin. Omienkaan joukoissa ei lueta meriitiksi, ettei osaa käyttäytyä julkisesti asemansa, vallitsevien normien tai edes lainsäädännön puitteissa. Muiden tahojen tai virkavallan puolesta puhumattakaan.
RL 24 Luku 8 §, Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen
OYL 22 Luku 1 §, Vahingon korvaus, Johtohenkilön vahingonkorvausvelvollisuus
Joopa, on varmasti tehnyt toimittajamiehelle eetvarttia tavata Suomen lakikokoelman tekstejä. En usko, että hän siltikään ymmärsi tai sisäisti lukemaansa, eikä oikeuden tuomareiltakaan herunut sympatiaa toimittajan ja poliitikon tempauksista. Tuli komeasti penalttia.
Viinibaariin huomenna kokoustamaan Kiemungin tukikonsertin aikatauluista. Tulkaa kaikki mukaan. T. Saripari
jos tulee jo valmiiksi pienessä pierussa fillarilla viinibaarille niin erottuuko muuta sakista pahastikin vai onko suositeltavaa aloittaa juominen vasta kohteessa
Suojakänni edellispäivänä ja nousupöhnä päälle niin ei pääse kertymään tuppisuun mainetta !
Megatukikonsertti varmaan olisi jo järjestetty, mutta Tapahtumapuiston kalenterissa ei ole ollut tilaa
Keskusta-alueen liiketilojen näyteikkunoissa olisi pesemistä, sitäkin luvattiin.
Myös Rita-Markulle olis saatava tukikonserttikeräys, onhan Florida kallis paikka asua, miljoonia maksaa asumuskin, joutuu muuten rannoilla yöpymään tai varjoisalla kujalla. Markut on muutenki aikamoisia veli-kultia ja varsin tykättyjä Hämeenlinnassa.
Gary Key Westissä järjestää ole huoleton.
Toiset levittelee Levillä, filmit käypää valuuttaa.
Nämä palstapersut ovat todella sääliöitä.
Osus ja upposi.11
Kuka myis vaalimakkaraa velaksi Hlinnassa?
Yst.vast, Birger Jaarlink. 11, Hämeen sos.dem, tsto
Sarilla on hätä päällä omasta jakkarastaan, nyt veli-Iisak saa tulla toimeen omillaan.
huolet ainakin jakkarasta loppuvat kevään kuntavaalien tulosten tullessa julki koska jakkara lähtee häneltä taatusti alta
Käteen jää kakkara
Sarilla heiluu jaggara, ei huoleta Iisun vaalimaggara.
Eikös PersGäryltä mennyt myös alta jaggara ja kotipaikka.
Derkuille riittää punamagarat.
KOKENUT KUNTAPÄÄTTÄJÄ.EI SELLAISEN TARVI OLLA HÄTÄÄ JAKKARASTAAN. LISÄKSI VIKSU HENKILÖ.
Sari Rautio on turhin valtuutettu aikoihin. On vaan saatanan kateellinen Lululle. Nyt kateus paistaa jo Lehkosenkin suuntaan, jollain vaan on koulutustaustaa ja joku on vaan merkonomi ja valeopettaja.
Ja millä lailla hän on turhin? Haluaisin tähän muitakin perusteita kun vain pahan olosi?
Rauhoitus nyt Sari.
Menopaussi tekee tepposet.
Lovegralla nousuun !
Mikä ettei. Saahan 10 henkeä kokoontua korona-aikanakin.
Kiemunki ja Rautio on niin last season. Junaan vaan.
-Ja se *näkymätön kaupunginjohtaja* samaan pohjoisen junaan..!
Keskiviikkona viinibaarissa Sarin ja Iisakin tukikokous, varma tieto. Siis 17.2. Kannattaa poiketa katsomassa.