Outokummulle tuli työntekijöitä sieltä sun täältä suurin osa oli ammattitaidottomia lahtareita joilla ei ollut mitään käsitystä oikeasta työn tekemisestä.
Telineiltä tiputtiin ja paikat paukkuivat ei mitään käsitystä turvallisuudesta.
Ympäristö turmeltui ja kaikki meni ensin mäntypistiäisten piikkiin.
Ykspihlajan entisten kommunistin jälkeläiset joutuivat korjamaan vahinkoja joita lahtarit tekivät outokummun alueella.
Ykspihlajan ns. kommarien jälkeläiset perustivat Ykspihlajan Pienkiinteistöyhdistyksen, joka aloitti ympäristön puhdistukseen liittyvät toimenpiteet, pienkiinteistöyhdistystä ei enää ole ja sen huomaa siitä, että ollaan mutta ei olla ykspihlajan asialla.
Outokummulla pidettiin mustaa listaa epäillyistä kommunisteista tarkoituksena oli ettei heitä oteta töihin, mutta suurempien vahinkojen estämiseksi heitä alettiin ottamaan niin paljon kuin tulijoita oli saatavissa.
Oikaisen tällä aloituksella avuksen outokummun kommarit.
Outokummun lahtarit
12
155
Vastaukset
- Anonyymi
Outokummun entiset työntekijät myöskin joutuivat työskentelemään oman terveyden hinnalla, monelle tuli astma tai jokin muu vakava sairaus outokummun myrkyistä.
Ei silloin alkuaikona huolehdittu työntekijöiden terveydestä ja silloinen työpaikka lääkäri oli tehtaan puolella ja ajatteli tehtaan etua, ei työntekijän.
Nykyiset työolot ovat kliinisen puhtaat verrattuna niihin aikoihin, kun oikeat outokumpulaiset tehtailla työskentelivät ennen 1990 lukua ja mökkeilivät Helluskarin lomamökki alueella, jonka ei enää outokumpu omista, vaan joku uusi yhtiö.
Ei taida olla enää outokumpulaisten omia venetsialaisia Helluskarissa, kuten oli ennen 1990 lukua ja viikko ennen varsinaisia venetsialaisia olivat.- Anonyymi
Joku taisi aloittaa aikoinaan tutkimukset kuinka paljon tehdasalueella kuolee syöpään, en ole kuullut pitääkö "lukua" enää.
Eläkkeistä ei ole hyötyä, jos kuolee ennenaikaisesti niihin haittoihin joita tehdasalueella on ollut ja taitaa vieläkin jonkin verran olla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku taisi aloittaa aikoinaan tutkimukset kuinka paljon tehdasalueella kuolee syöpään, en ole kuullut pitääkö "lukua" enää.
Eläkkeistä ei ole hyötyä, jos kuolee ennenaikaisesti niihin haittoihin joita tehdasalueella on ollut ja taitaa vieläkin jonkin verran olla.Onkovsiellä hengenahdistusta aiheuttavaa kaasua
- Anonyymi
Entisellä "rikkihappotehtaalla" kun piti mennä puhdistamaan pölykammareita, niin sai hakea laboratoriosta pirtua ja sen jälkeen lähteä kotiin.
- Anonyymi
Ketä ne OIKEAT lahtarit olivat? Eivätkös ne tappaneet Karjalassa 8 0000 Suomalaisia kommunisteja?
- Anonyymi
Kyllä niitä on ollut ja on vieläkin, sitä häpeää yritetään peittää aina kun sitä tulee vastaan.
- Anonyymi
Oli oikea puoluekirja.Se riittää .
- Anonyymi
Joo, Karjalassa kommunistin puoluekirja riitti hengen menoon!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, Karjalassa kommunistin puoluekirja riitti hengen menoon!!!!
Ketkä tappoivat, karjalaisia pakolaisia tuli niin paljon nyky suomeen, että nykyään venäjän karjalaisilla on enemmistö suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketkä tappoivat, karjalaisia pakolaisia tuli niin paljon nyky suomeen, että nykyään venäjän karjalaisilla on enemmistö suomessa.
Rikkihapolla alkuaikoina työntekijöistä suurin osa oli karjalaisia.
- Anonyymi
Vituttaako teitä Outokummun kommareita tuo luku
80 000, mikä on Karjalssa tapettujen kommareiden lukumäärä?- Anonyymi
Menikö porukassa , Outokummun kommari , sukulaisiasi?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811238
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47654Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t234566Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305566Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559- 51539
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7520