Maire Pehkonen naimisiin 41v nuoremman gambialaismiehen kanssa

Anonyymi

Mitä mieltä olette Mairen valinnoista? Entä Mairen esiintymisestä Ruotsin medioissa?

Maire Pehkonen on kuulemma irtisanonut asuntonsa Ruotsin Gamlebystä ja muuttanut Gambiaan. Siellä hän melkein maahan saavuttuaan avioitui 41 vuotta nuoremman gambialaisen miehen kanssa. Avioliitto on Mairelle kuudes. Tähän uusimpaan mieheensä Maire tutustui internetissä. Mukaan Gambiaan Maire otti puolen vuoden ajaksi riittävän määrän lääkkeitään, mutta rokotusta covid-19-tautiin hän ei ehtinyt Ruotsissa saada.

Mairen rakkauselämästä on kerrottu Ruotsin mediassa useampaan kertaan. Vaivaako ketään muuta, että näin selvästi suomalaisen nimen omaavaa värikästä persoonaa kuvataan toistuvasti ja näyttävästi Ruotsin mediassa? Olisiko tarina yhtä kiinnostava, jos henkilön nimi olisi Lena Jansson?

13

913

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi Suomessa olevat suomalaisnaiset eivät muuta Mairen tavoin Gambiaan vaan kuskaavat miehet Suomeen.

      • Anonyymi

        Tuovat Aitsia ja paljon muita viruksia, jotka sitten muuntuvat.
        Tappajaviruksia levittävät. Lähettämällä viruksi.
        Sotaa viruksilla on alettu käydä. Lääketehtaat rokotteilla.


      • Anonyymi

        On se Mairekin tuonut muutaman nokikepin tänne Ruotsiin
        mutta kun ne on häipäsyt samana päivänä kun ovat saanet oleskeluluvan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se Mairekin tuonut muutaman nokikepin tänne Ruotsiin
        mutta kun ne on häipäsyt samana päivänä kun ovat saanet oleskeluluvan.

        Juu, eivät pysy Mairen kainalossa jostain syystä. Tokkopa on tarkoituskaan. Kumpikin saa mitä haluaa määräaikaisella sopimuksella.


    • Anonyymi

      Luulisi että tämä täti ei ainakaan ole masentunut ruosumuori. Vanhuudenhöperö ehkä...

      • Anonyymi

        Minulle tuli mieleen vanhuudenhöperöys. Tietääkö hän mitä hän tekee? Kun ei Corona-piikkiä huolehtinut ennen lähtöään kuntoon, niin toivottavasti hoiti matkavakuutuksensa sentään kuntoon.


    • Anonyymi

      Ruotsinsuomalaisista nostetaan Ruotsin mediassa liian usein tällaisia äärimmäisiä esimerkkejä. Mennyt maku koko Ruotsiin. Oikeastaan on mennyt maku ruotsinsuomalaisiin. En enää halua kuulua joukkoon.

      • Anonyymi

        Ruotsinsuomalaisten joukossa on kautta vuosikymmenten ollut sellainen porukka, joka äänekkäästi ja näkyvästi on aina jotain höhlää puuhaamassa. Ruotsin medialle he ovat todellisia herkkupaloja. Ryyppäävät, rellestävät ja tekevät toinen toistaan typerämpiä juttuja. Maire taitaa kuulua heihin. Tavallisen hiljaisesti ja siivosti elävistä ruotsinsuomalaisista ei kukaan ole kiinnostunut. Hyvä jos ruotsalainen naapuri sanoo god dag.


    • Anonyymi

      Tuskin muori tarttee ostaa hieromasauvaa :D

      Lemmenkäinen

    • Anonyymi

      Sulaa se sokeri Mairenkin suussa, ei taida Gamlebystä löytyä
      semmosta vehetä joka ylttiäs mairen mämmipataa hämentämään.

    • Anonyymi

      Nyt se on sitten kuollut koronaan siellä Gambiassa. Se Maire nimittäin. Oli kuollessaan 76-vuotias. Ei hoitanut korona-rokotuksia kuntoon ennen kuin lähti Ruotsista Gambiaan eikä varmaan siellä Gambiassakaan hankkinut rokotuksia. Kuoli gambialaisessa sairaalassa ollessaan koronan vuoksi hoidettavana. Mairella oli useampi pitkäaikaissairaus.

      Mutta hän sai ilmeisesti mitä halusi. Maire halusi pitää hauskaa, eikä halunnut vanhainkotiin.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008175239.html

    • Anonyymi

      Ei vaikuta jugurtinhintaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe