siivoojia saa kohdella

sairas ala

miten haluaa, aina ne nöyränä palaa töihin niin pienen kuin suurenki työnantajansa palvelukseen.
edellisessä otsikossa t.a oli muka antanut lekurille sairaslomasuosituksen ja tämän siivoojan vuosiloma menis siinä sl:n yhteydessä. hah muilla aloilla jos tuommoisesta edes puhuttais niin työnseisaus tulis heti ja yleensä tuommoinen esimies istuttais porukalla ulos, mutta ei näissä roskafirmoissa. onkohan sol muuten tässäki työntekijöitten nöyryytyksessä ykkönen, ainaki huoltopuoli on sairas. hyi.
NOKIAlla keilaniemessä tuli yks osastopäällikkö kysymään että mitä tuo keltapunainen hymyilevä kasvo tuossa auton kyljessä tarkoittaa ? sanoin että aurinkoista palvelua. puisteli päätään ja sanoi että ei ikinä ole kuullut sellaista puhetta alaistaan kohtaan kuin tuo kalju piti, ei voinut uskoa todeksi sitä, paikalla oli sollin sikalöfferi.
no siitä tullaan vielä kuulemaan vaikka ei tosin sollilaisten toimesta sillä ne on lannistettu jo totaalisesti, mutta asiakkaat reagoivat jo.

43

3124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei ole sol

      Kysymyksessä kyl ne muutkin osaa olla vee mäisiä.
      Meillä kaikki muuttu töissä viime syksynä kun työn joh vaihtu.
      Nyt on rankasti saneerattu(juuri 8 irtisanottu) ja muutenki vaikuttaa siltä et hyvin ei puljun käy :(

      Tehtiin työkavereitten kans toimitusjohtajalle valitus uudesta työnjotajasta, listattiin asiat ja sit atressi tyyliin nimet alle.
      Asia oli viikon päästä toimituksesta käsitelty luottamusmiehen, toimitusjohtajan ja joku mikä lie johtan läsnä ollessa irtisanomistilaisuuden(työntekijöiden) jälkeen. Mitään ei ole tapahtunu meillä allekirjottaneilla on käsitys ettei kyseinen työnjohtaja ole saanut asiasta minkään laista palautetta vaan porskuttaa täysillä entiseen tyyliinsä eteen päin.

      Lisäksi samainen ihminen on ollut myös lyhyen aikaa toisessa meidän kohteessa työnjohtajana ja sieltä työntekijät hänet ulos puhalsi erimielisyyksien vuoksi ja me saatiin se pomoksi.

      Ilmeisesti olen suorasukaisuudellani jotenki tietämättäni verisesti loukannu työnjohtajaa kun näyttää kaikella toiminnallaan yrittävän tehdä mun työ/koulu asiat mah tukalaksi. Mistäpä tiedämme vaikka olis kateellinen kun yh ihmisiä oltiin kumpainenkin ja minä mennä pamautin kihloihin ja rupesin sen kielto kehotuksista huolimatta tekeen lapsia(ennestään mulla niitä 4).
      Saikun syytkin on ilmottanu olevan varsin erikoiset esim. mun henkilökohtanen elämä kuulema vaikuttaa saikkuun, kuin sitä ei selvittäny pyynnöstä huolimatta. Pikkujoulussa sano raskauden tuottavan ongelmia mulle työ elämässä ja näköjään tuotti joo.
      Sitten se on vielä sanonu et mun pitää ajatella syntyvää lasta ja sen vuoksi olla pois työstä, Hienoa et työn antaja ajatelee näin et kun mun tulot saikun myötä laski 700e/kk niin se varmaan jotenki auttaa syntyvää lasta? Ihmeelinen ajattelu maailma!

      • mutta kuitenkin

        Älkää siivoojat aina vain ruikuttako. Tämä on vapaa maa, jossa koulutuksensa saa valita ihan itse, eikä ketään pakoteta mopin varteen. Tilanne on tietysti ihan erilainen, jos opiskelu ei maistu, mutta silloin ei tarvii kyllä mankua ja valittaakaan paskasta työstä.

        Sitä saa mitä tilaa.

      • toimisto työ
        mutta kuitenkin kirjoitti:

        tai hoito tai myymälä tai keittiö työ kiinosta.

        Itse pidän työstäni se on ihan yes kun siihen on liitetty kotipalvelua, tekee työstä huomattavasti erinlaisempaa.

        nykyään edes siivoojaksi ei tahdo päästä jos ei ole koulutusta ja tiedoksi niille jotka ei tiedä et jo pelkkä koti-ja puhdistuspalvelun perustutkinnon koulutus kestää 2v(oli ainakin v- 98) ja Laikkarin ammattitutkintoon saa pakertaa jo useemman vuoden(mä oppisopimuksellakin 1 1/2v ja mulla perustutkinto alla) sitä vaan et kyllä siivoojaksi lukiessaankin saa todella lukea.

        Sairaaloihin ei nykyään pääse ollenkaan jos ei ole koulutusta ja se on ihan ymmärrettävää sillä koulutmattomat työntekijät vaan levittää mikrobi likaa eikä poista sitä tällöin tartunta riski moninkertaistuu ja epidemiat pääsee leviämään vapaasti. lisäksi kaikki hygienia osaaminen on tärkeää ja näistä asioista et tiedä mitään jos et ole koulutettu.

        Mun seuraava tavoite opiskeluissa on erikoisammattitutkinto ja sittehän jo pääsenki pomottaan jos huvittaa, siihen ei enää pitkä matka olekkaan.

      • 10v alalla
        toimisto työ kirjoitti:

        siivoukseen pääsee kuka tahansa, jatkuva haku päällä esim. sairaaloihin, vaatimus: välttävä suomen kielen taito.
        pomota vain omaa peppuas, palkka on sama mopparilla.

      • totta
        10v alalla kirjoitti:

        siivoukseen pääsee kuka tahansa, jatkuva haku päällä esim. sairaaloihin, vaatimus: välttävä suomen kielen taito.
        pomota vain omaa peppuas, palkka on sama mopparilla.

        Pääkaupunkiseudulla on jopa työvoimapulaa, koska suomalaiset eivät enää alistu moiseen hommaan.

        Jos muuta työtä ei saa, niin siivoamaan aina pääsee. Muistakaa se. Tutkinnot ja vaatimukset ovat silkkaa löpinää.

      • ....
        totta kirjoitti:

        Käykää vaikka työministeriön sivuilta katsomassa.

      • vale
        totta kirjoitti:

        Pääkaupunkiseudulla on jopa työvoimapulaa, koska suomalaiset eivät enää alistu moiseen hommaan.

        Jos muuta työtä ei saa, niin siivoamaan aina pääsee. Muistakaa se. Tutkinnot ja vaatimukset ovat silkkaa löpinää.

        Kokeileppa esim tayssiin ilman koulutusta!
        Et tasan tarkkaan pääse kun ei pääse pelkällä perustutkinnolakaan vaan vaaditaa amattitutkinto.

      • tiedustaa
        vale kirjoitti:

        Mistä voi hankkia amattitutkinnon? Mitä se tarkoittaa?

      • Linda
        tiedustaa kirjoitti:

        Mistä voi hankkia amattitutkinnon? Mitä se tarkoittaa?

        aika huvittava haukkumasana.

      • niin no
        Linda kirjoitti:

        aika huvittava haukkumasana.

        Viittasin otsikolla lähinnä itseäni. Tarkoitukseni ei ole haukkua ketään. Kylläpäs te siivoojat olette puolustuskannalla.

      • näkkäri
        vale kirjoitti:

        Kokeileppa esim tayssiin ilman koulutusta!
        Et tasan tarkkaan pääse kun ei pääse pelkällä perustutkinnolakaan vaan vaaditaa amattitutkinto.

        ota selvää mikä on ammattitutkinto ja perustutkinto...

      • Linda
        niin no kirjoitti:

        Viittasin otsikolla lähinnä itseäni. Tarkoitukseni ei ole haukkua ketään. Kylläpäs te siivoojat olette puolustuskannalla.

        Mun mielestä oli vaan huvittava sana

      • kyllä
        näkkäri kirjoitti:

        ota selvää mikä on ammattitutkinto ja perustutkinto...

        tasan tarkkaan mitä ne on kun itse olen kummankin suorittanu!
        Siis koti- ja laitostalous puhdistuspalvelu painotteinen 2v perustutkinnon ja laitosholtajan ammattitutkinon.
        Vieläkö joku väittää ettei siivoojax tartte lukee? mun opintoihin uppos yhteensä 4v palkka on hyvä eikä työssäkään ole valittamista kun siihen on yhdistetty kotipalvelua :)

      • hhh
        mutta kuitenkin kirjoitti:

        Älkää siivoojat aina vain ruikuttako. Tämä on vapaa maa, jossa koulutuksensa saa valita ihan itse, eikä ketään pakoteta mopin varteen. Tilanne on tietysti ihan erilainen, jos opiskelu ei maistu, mutta silloin ei tarvii kyllä mankua ja valittaakaan paskasta työstä.

        Sitä saa mitä tilaa.

        TÄYSIN SAMAA MIELTÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1

    • nykyisin rouva toimistonhoi...

      ja tuolla paskalla viitsitte kuunnella vittuilua asiakkaalta ja esimieheltä, hävetkää ja alkakaa hoitamaan asioitanne, eihän tuolla saa maksettua nykyisin puhelinlaskujaan.

      • Rouva on oikeassa

        Järjestäytymättömyys ja ikuinen valitus ja narina on syy miksi työnantaja voi kävellä ylitse mennen tullen.
        Muilla aloilla ollaan varovaisimpia ja pelätään oikeudellisia seuraamuksia työntekijöiden mahdollisesta väärästä kohtelusta MUTTA ei siivoojien.
        Jopa alle 7e on alimman riistohinnan mukainen tuntipalkka jota maksetaan.
        Jokainen kuitenkin osaa lukea..miksi ihmeessä työehtosopimusta ei osata eikä mitään muutakaan missä on tietoa omista eduista ja muusta tärkeästä.

      • Toimistopirkko

        Laskenko mä nyt ihan oikein kun lasken että jos jollain on vaikka viiden tunnin kohde ja palkka on 7e/tunti se tekee 5 työpäivän vkossa 175e/vko eli kuukaudessa about 750,-. Vähennämme siitä sossut n.5% jää 710,-, otetaan pois verot n.15% niin jää käteen n.600,-/kk.
        Kertokaa mulle missä kohtaa mä laskin väärin koska jos tosta maksaa vuokran niin sähköthän katkastaan kun laskut jää maksamatta???

      • laskettu
        Toimistopirkko kirjoitti:

        Ja sitten vaaditaan laatua ja huolellista työtä, haukutaan mennen tullen, alistetaan ja vähätellään.Aina kun firmat säästää, se aloitetaan siivouksesta, taas otetaan aikaa pois ja siivoojaressu juoksee entistä lujempaa ja sitä haukutaan entistä enemmän.
        Tämän takia en voi millään ymmärtää kun alalla on niin hiton huono järjestäytymisaste. Miks ei ymmärretä, että ainoastaan porukassa on se voima, millä tätäkin alaa voi nostaa ja saada ansiotaso ja edes sellaiseksi, että voi elää ilman sos. avustuksia. Se on meinaan totta, että vaikka tekee pitkääkin päivää siivousalalla niin ei silti rahallisesti pärjää. Turha on kenenkään sanoa, että vaihda työtä, sillä jos kukaan ei siivoa niin mihin täällä hukutaan!! Siis ei voi lakata siivoamasta, mutta ansiotasoa ja arvostusta voi lisätä. Se vaatii nyt ensimmäiseksi sen, että JÄRJESTÄYTYKÄÄ !!!!

      • Linda
        laskettu kirjoitti:

        Ei tule koskaan onnistumaan. Aina löytyy ulkomaalaisia tai muita jotka tekevät mielellään riistopalkalla töitä. Ammattiliitot on perseestä ne ei tee yhtään mitään jos yrittää pyytää apua. Vaihtuvuus on alalla liian suurta.
        ----------
        Mä kyllästyin huonoon palkkaan ja yleiseen huonoon työmoraaliin ja paskoihin etuihin. Opiskelen nyt välinehuoltajaksi. Ei tälläkään rikastumaan pääse, mutta työmoraali ja asenne alalla on parempi. On jopa mahdollista liiton avulla saada palkkoja ylös. Välinehuoltajat ovat myös alipalkattuja ja aliarvostettuja työn vastuuseen nähden. Siihen on kuitenkin tullut vuosien mittaan muutosta ja uskon että tulevaisuuden näkymät ovat valoisat.

      • Siivooja

        Näytä minulle ensimmäinen joka tekee mielellään työtä riistopalkalla?
        Raha kelpaa kaikille niin suomalaisille kuin ulkolaisille.
        Liitot auttaa työehtospimuksen mukaan ei kaikkeen kuitenkaan heilläkään ole resursseja.
        Liitosta ja palkasta riippuen kk maksut ja turva tulee jo jokusen tupakka asikin hinnalla per kk.
        Vaihtuvuutta pystyy hallitsemaan NIMEN omaan oikealla palkka kehityksellä.
        Järjestäytyminen on osoittanut muilla aloilla että siellä on palkat paremmin ja työolosuhteet ja sen kautta sitoudutaan työnatajaan.
        Kuten edellinen kirjoittaja sanoi joukossa on voimaa.

      • Linda
        Siivooja kirjoitti:

        Jospa lukisit edellisen vastaukseni ajatuksen kanssa.

      • luin
        Linda kirjoitti:

        Jospa lukisit edellisen vastaukseni ajatuksen kanssa.

        tekstisi ajatuksella ja ilman, mutten löytänyt siitä muuta kuin luovuttamista ja aliarvostusta siivoojan työtä kohtaan. Meidän siivoojien pitäisi jo kaikkien ymmärtää, että se liitto kyllä auttaa jokaisessa yksittäistapauksessa erikseen, mutta yleisellä tasolla sitten kun meitä on paljon enemmän järjestäytyneitä. Vain yhteen hiileen puhaltamalla pystymme nostamaan koko alan arvostusta ja ansiotasoa.

      • Linda
        luin kirjoitti:

        Kyllä minä kuule arvostan siivoojan työtä. En näköjään osannut ilmaista asiaani oikein. Tarkoitukseni oli vain todeta että en usko että saisitte läheskään kaikkia siivoojia liittymään liittoon, aina löytyy työn tekijöitä jotka eivät jostain syystä halua liittyä liittoon. Siivoojia on esim pääkaupunkiseudulla todella paljon, mutta kun suurin osa ei kuulu liittoon ette voi mennä lakkoon kun liittoon kuulumattomat työkaverinne tekevät kiltisti teidänkin työnne. Se on vaan ikävä tosiasia että siivous alalla liittoon kuulumattomia on aivan liikaa, joten en usko että siivoojien palkat tai työolot paranevat. Sori mutta se on tosiasia.
        Toivottavasti ihmiset ymmärtäisivät tulevaisuudessa liiton tärkeyden. Koittakaa puhua liittoon kuulumattomille työkavereillenne järkeä.
        Kaikkea hyvää siivoojille ja toivon todella että palkkanne nousisi.

        Niin ja pointtihan oli että kuulukaa liittoon, muuten ei tapahdu mitään edistystä. (jos joku nyt vielä ymmärsi väärin niin antaa olla)

      • rautis

        "ammattiliitot on perseestä" - suora lainaus aiemmasta tekstistäsi. Melko ailahtelevaa... Ei kannata levitellä tuollaisia mielipiteitä, luuletko että se auttaisi järjestäytymisasteen nostamisessa? Hokeminen siitä että kaikki eivät kuitenkaan liity, tekee myös hallaa. Kaikkihan eivät liity, mutta tuskin millään alalla aste 100% on. Tärkeintä on saada mahdollisimman moni nyt liittymään, sitten voidaan sitä lakkoakin ajatella. Muistakaa vielä että ilman liittoa ei näitäkään vähiä etuja olisi, mitä nyt on!

      • se edellinen kirjoittaja
        Linda kirjoitti:

        Jospa lukisit edellisen vastaukseni ajatuksen kanssa.

        Kaltaisiasi on liikaa"ei tuu mitään ei voi mitään" sinä ja kaltaisesi ovat oiva kohde työnantajan riistoon .
        Laitatte hanskat naulaan jo valmiiksi.
        ÄLÄ valita kohtelusta jos et itse ole valmis järjestäytymään ja hoitamaan OMIA etujasi.
        Miesvaltaisella alalla osataan hoitaa asiat ja palkkakehys on kunnossa.
        Ämmät vaan narisee ja valitta.

      • tapiodax
        se edellinen kirjoittaja kirjoitti:

        Kaltaisiasi on liikaa"ei tuu mitään ei voi mitään" sinä ja kaltaisesi ovat oiva kohde työnantajan riistoon .
        Laitatte hanskat naulaan jo valmiiksi.
        ÄLÄ valita kohtelusta jos et itse ole valmis järjestäytymään ja hoitamaan OMIA etujasi.
        Miesvaltaisella alalla osataan hoitaa asiat ja palkkakehys on kunnossa.
        Ämmät vaan narisee ja valitta.

        teitä mikään liitto pelasta vaan oma tahto; tee työ hyvin ja vaadi siitä korvaus jolla tulet toimeen. ei sosiaalituki voi olla osa palkkaa.
        liiton palkoilla ei voi elää, ne on lähinnä alarajoja.

      • pelastaa
        tapiodax kirjoitti:

        nimittäin se liittoon kuuluminen. Ennenkuin siivoojat järjestäytyvät, on aivan turha ajatellakaan mitään työtaistelu toimenpiteitä. Se on ihan turhaa juttua, että kunnon työstä saisi kunnon palkan. Yhtään itseäni kehumatta voin sanoa, että teen aina työni kunnolla, työmoraalini ei anna jättää huonoa jälkeä. Olen luotettava eli aina olen hoitanut työni ilman huomautuksia, sairaspäiviä mulla ei ole nimeksikään. Silti siivousfirma jossa työskentelen ei maksa euroakaan eikä senttiäkään enempää mitä tessi määrää, siis ei vaikka olisi millainen ihmeihminen kysymyksessä.

      • tapiodax
        pelastaa kirjoitti:

        asenne sulla on väärä; alistuvainen, tunne itsesi paremmin: et ole loppuelämääsi muiden jätösten siivooja/tai sitten olet. valitse itse?

      • Linda
        rautis kirjoitti:

        "ammattiliitot on perseestä" - suora lainaus aiemmasta tekstistäsi. Melko ailahtelevaa... Ei kannata levitellä tuollaisia mielipiteitä, luuletko että se auttaisi järjestäytymisasteen nostamisessa? Hokeminen siitä että kaikki eivät kuitenkaan liity, tekee myös hallaa. Kaikkihan eivät liity, mutta tuskin millään alalla aste 100% on. Tärkeintä on saada mahdollisimman moni nyt liittymään, sitten voidaan sitä lakkoakin ajatella. Muistakaa vielä että ilman liittoa ei näitäkään vähiä etuja olisi, mitä nyt on!

        mutta ihan sama.

      • no johan on..
        tapiodax kirjoitti:

        teitä mikään liitto pelasta vaan oma tahto; tee työ hyvin ja vaadi siitä korvaus jolla tulet toimeen. ei sosiaalituki voi olla osa palkkaa.
        liiton palkoilla ei voi elää, ne on lähinnä alarajoja.

        Huomaa ettei sinulla ole alkeellistakaan tietoa siitä ETTÄ työnantaja MAKSAA mitä maksaa työn teolla ei ole väliä.
        Siivouksesta ei haluta maksaa joten siitä ei juurikaan saa palkkaa.
        Tilanne täysin sama 60 luvusta lähtien .
        Paperilla omilla siivoojilla ON hyvä palkka siellä miesvaltainen johto ja palkat sen mukaan.
        Muualla on vielä mahdollista maksaa 6.80 e per h.
        Oma tahto on työvoimatoimiston taskussa otat vastaan sen työn mikä tarjotaan tai et saa mitään.
        Joten se on otettava vastaan omasta tahdosta riippumatta.
        heheh vaadi korvaus ,,johan on taas jollain pää pilvissä KUN ei edes tuurauksesta saa rahaa sekin teetetään oman työn ohessa samalla palkalla.

      • Linda
        Linda kirjoitti:

        Ei tule koskaan onnistumaan. Aina löytyy ulkomaalaisia tai muita jotka tekevät mielellään riistopalkalla töitä. Ammattiliitot on perseestä ne ei tee yhtään mitään jos yrittää pyytää apua. Vaihtuvuus on alalla liian suurta.
        ----------
        Mä kyllästyin huonoon palkkaan ja yleiseen huonoon työmoraaliin ja paskoihin etuihin. Opiskelen nyt välinehuoltajaksi. Ei tälläkään rikastumaan pääse, mutta työmoraali ja asenne alalla on parempi. On jopa mahdollista liiton avulla saada palkkoja ylös. Välinehuoltajat ovat myös alipalkattuja ja aliarvostettuja työn vastuuseen nähden. Siihen on kuitenkin tullut vuosien mittaan muutosta ja uskon että tulevaisuuden näkymät ovat valoisat.

        ....näköjään arkaan paikkaan. Kaikille tiedoksi: Kannatan kyllä liittoon kuulumista. Sanoin että liitot on perseestä. Se oli vain suora reaktio turhautumisesta, kun mitään ei ikinä siivousalalla tapahtunut. Yritin puhua työkavereilleni liittoon kuulumisesta. Vastaus oli aina että ei kannata kuulua liittoon.

      • rautis
        Linda kirjoitti:

        mutta ihan sama.

        Huhhuh...ei todellakaan ole ihan sama. Luepa omat tekstisi niin huomaat ailahtelusi. Ei ole ihan sama sentään mitä tännekään kirjoittelee, kannattaa ensin päättää mitä mieltä on.

      • Linda

      • rautis

      • Shitteri
        Linda kirjoitti:

        ....näköjään arkaan paikkaan. Kaikille tiedoksi: Kannatan kyllä liittoon kuulumista. Sanoin että liitot on perseestä. Se oli vain suora reaktio turhautumisesta, kun mitään ei ikinä siivousalalla tapahtunut. Yritin puhua työkavereilleni liittoon kuulumisesta. Vastaus oli aina että ei kannata kuulua liittoon.

        niin no mä olen valtiolla siivoojana ja kuulunu liittoon jo monta vuotta, samoin kun ne monta sataa muuta saman puljun siivoojaa, en nyt muista tähän hätään kuinka monta meitä suomessa on.mutta eipä meitin liitto korviaan lotkauta jos ruvetaan palkoista keskustelemaan...eikä varmasti tukisi minkäänlaisia lakkoja. toiseksi ei meille voida maksaa parempaa liksaa koska sitten työnantajat joutuisivat nostamaan meidän palvelun hintaa asiakkaalle. ja sehän ei missään nimessä onnistuis, kun ollaan jo nyt niin kalliita ja ylipalkattuja mukamas.siinä kävis niin, että hyvin äkkiä olis joku saatanan ISS meidän tilalla kun se tulis asiakkaalle paljon halvemmaksi.että silleen. yksityisten siivousfirmojen touhuun pitäisi ensin saada järkeä, samoin kaikki niiden työntekijät ammattiliittoon ja vaatimaan oikeuksiaan jollain konstilla.tai sitten työboikottiin kokonaan. ei ole pakko tehdä orjana mitään.sieltä sen on lähettävä missä ne huonoimmat palkat on. ei mullakaan ole mitään ruhtinaallista liksaa,enemmänkin sais olla! mutta asialle ei voi mitään ennenkun nää meitäkin vielä paljon alempana rypevät siivousfirmat ja niiden työntekijöiden päähän saadaan järkeä.

      • Linda
        rautis kirjoitti:

        Luepa ajatuksen kanssa oma kirjoituksesi tästä ketjusta otsikolla "järjestäytymisestä". Voithan edelleen jankata mutta tekstisi puhuu puolestaan.

        ...puusta pitkään. Antaa olla. Hyvät jatkot.

      • Linda
        Shitteri kirjoitti:

        niin no mä olen valtiolla siivoojana ja kuulunu liittoon jo monta vuotta, samoin kun ne monta sataa muuta saman puljun siivoojaa, en nyt muista tähän hätään kuinka monta meitä suomessa on.mutta eipä meitin liitto korviaan lotkauta jos ruvetaan palkoista keskustelemaan...eikä varmasti tukisi minkäänlaisia lakkoja. toiseksi ei meille voida maksaa parempaa liksaa koska sitten työnantajat joutuisivat nostamaan meidän palvelun hintaa asiakkaalle. ja sehän ei missään nimessä onnistuis, kun ollaan jo nyt niin kalliita ja ylipalkattuja mukamas.siinä kävis niin, että hyvin äkkiä olis joku saatanan ISS meidän tilalla kun se tulis asiakkaalle paljon halvemmaksi.että silleen. yksityisten siivousfirmojen touhuun pitäisi ensin saada järkeä, samoin kaikki niiden työntekijät ammattiliittoon ja vaatimaan oikeuksiaan jollain konstilla.tai sitten työboikottiin kokonaan. ei ole pakko tehdä orjana mitään.sieltä sen on lähettävä missä ne huonoimmat palkat on. ei mullakaan ole mitään ruhtinaallista liksaa,enemmänkin sais olla! mutta asialle ei voi mitään ennenkun nää meitäkin vielä paljon alempana rypevät siivousfirmat ja niiden työntekijöiden päähän saadaan järkeä.

        näin on

      • rautis
        Linda kirjoitti:

        ...puusta pitkään. Antaa olla. Hyvät jatkot.

        ..on vain siinä, että kannattaisi miettiä hieman mitä suustaan päästää ja varsinkin mitä kirjoittelee. Ne kun jäävät tänne kaikkien luettavaksi. On todella vaarallista levitellä juttua että liitto on perseestä, ja siitä ei ole mitään apua. Annat myös ajattelemattoman ja ailahtelevan kuvan itsestäsi puhumalla ensin yhtä ja sitten toista.

        Huomaan että olet vielä nuori tyttö, tokihan ajan ja iän myötä useimmilla ajatuksenjuoksu iän kehittyy. Hyvää jatkoa sinullekin, muistetaan puhua liittoon kuulumisen puolesta eikä vastaan!

        ----

      • taitaa
        Linda kirjoitti:

        näin on

        olla kyseisen firman hakukone?

      • Linda
        taitaa kirjoitti:

        olla kyseisen firman hakukone?

        ...olla silmätikku kiitti vitusti.

      • rautis
        Linda kirjoitti:

        ----

        Olipa "järkevä" vastaus taas...ja kuvaa hyvin asennettasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      338
      11756
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      359
      7966
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      3083
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2258
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      156
      2219
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1656
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1261
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      55
      1103
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      908
    10. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      793
    Aihe