sinuun nainen kokonaan. Jokaisella kerralla sinua nähdessäni koin uuden herätyksen. Maailma oli parempi paikka lähelläsi, ja täytin ajatukseni sinulla.
Olin ihastunut voimalla. Meitä ei kuitenkaan voinut olla, meitä ei voi luultavasti koskaan tulla, ellei monta palasta siirry uuteen asentoon. En ole hyvä liukupalapeleissä, siksi voin ratkaista sen vain kanssasi.
Joskus olin valmis sahaamaan elämäni palapeliksi ja ojentamaan sen sinulle. Vain, jotta olisit tehnyt sen kanssani. Hullua, mutta niin aitoa. Nyt voin vain kysyä: Pidätkö edes palapeleistä? Sellainen karikkoinen merimaisema yksimastoparkilla olisi tarjolla.
Kapteeni Pitkänenä
Olin ihastunut voimalla. Meitä ei kuitenkaan voinut olla, meitä ei voi luultavasti koskaan tulla, ellei monta palasta siirry uuteen asentoon. En ole hyvä liukupalapeleissä, siksi voin ratkaista sen vain kanssasi.
Joskus olin valmis sahaamaan elämäni palapeliksi ja ojentamaan sen sinulle. Vain, jotta olisit tehnyt sen kanssani. Hullua, mutta niin aitoa. Nyt voin vain kysyä: Pidätkö edes palapeleistä? Sellainen karikkoinen merimaisema yksimastoparkilla olisi tarjolla.
Kapteeni Pitkänenä
Vastaukset 53
Vanhimmat
Tunnisteita kiitos.
Minkälaiseen naiseen retkahdit?
Tummaverikkö Perämeren rannikolta, n. 30-v.
Hieman sellainen no-no- tapaus, mutta minkäs tunteilleen voi.
Unohda
Kokeiltu on. Ei unohdu tuosta vaan.
Jos hän susta nono tapaus suosittelen unohtamaan. Itse en ainakaan halua musta puhuttavan näin.
Ei hän mulle mikään no- no tapaus ole, miksi muuten häntä kaipaisin. Joku muu voisi ajatella niin.
Kapteeni Pitkänenä
Kuvaaks tuo nimi " pitkänenä" jotain ominaisuutta, näytätkö jollekin nk.pitkää nenää vai kynnätkö nenälläs tiettyä paikkaa kun 😗😛🤥😉
Mulla on pitkähkö nenä, jolla voi kyntää paikkoja😉
😂😂😂
Hei, sähän puhut musta.
Vastaa sun profiilia? Heitä joku merkki itsestäsi. Ihan kokeeksi vain. Tänne rannikolle mahtuu monen monta naista tuolla profiililla...
-Kapt. Pitkänenä
Niin mahtuu.
En saa sua kyllä mitenkään kapteeni pitkänenäksi? Pitäisikö aueta mulle?
Nicci vain. Kapteenia olen käyttänyt palstalla ennenkin etuliitteenä, ja nyt lisäsin jonkun itseeni viittaavan piirteen.
Ei mulla mikään valtava kyömy ole, mutta pitkä ja terävä tuulenhalkaisija kuitenkin. Siitä se nimi irtosi.
Ootko tummaverikkö mistä osasta Perämeren rannikkoa? Keskivaiheilta kenties?
Kapteeni (ei- niin valtavan) Pitkänenä
Kyntömiesten sukua olen vieläpä😆
Älä jätä, äläkä luovuta. Rakastan palapelejä.
Tämä palapeli on aika vaikea. Sen ratkaisee vain oikealla tahdolla ja sydämellä.
Ihana viesti.
Kirjoitat tosi kauniisti. Mä heräilen öisin ja en muista mikä päivä on, en muista kuka itse olen tai mistä unesta just oon herännyt mutta sä oot siinä sekavassa sekunnissakin jo ihan kirkkaasti mun mielessä. Niin kuin kapteeni joka ohjasi mut takaisin itseeni. Oon tajunnut että tää laiva on aina hukassa ilman sen kapteenia. Kyllä mä saan palapelit kasaan ja järjestykseen kunhan yritetään selvitellä niitä paloja yhdessä.
En mä oikein pidä palapeleistä...
Kyllä mää oon joskus koittanna niitä tehdä mutta ei oo kauvon jaksana.
Kyllä pidän. Keskittymiskykyni ei aina pidä.
Sun pitäis jostain kautta saada yhteys tuohon naiseen, jos hän on yhä noinkin tärkeä sulle. Täältä et häntä ehkä tavoita.
Elämä on mutkikas, mutta niin olen minäkin.
Välillä kaipaan niin, että pahalta tuntuu. Välillä taas petyn itseeni ja tyhjän haaveiluun. Silloin lähinnä siedän häntä.
Silti hän kulkee mukanani, välillä pinnalla ja välillä syvemmällä.
Tarvinko ammattiapua vai hänet?
Pidä ensisijaisesti itsestäsi huolta. Joissain tilanteissa toinen ihminen voi edesauttaa sitä.
Ei siihen paljoa auta, ettei hän suostu juurikaan puhumaan kanssani. Pakollista enempää. Olen epävakaa riesa luultavasti.
Ehkä hänellä ei ole ollut mahdollisuutta. Näet asiat negaation kautta, joka ei ole totuus.
Ehkä näen negaation kautta totuuden.
Toki toivon muuta, mutta nyt tuntuu tältä.
Ei kontaktia, ei kommunikaatiota, ei mitään.
En omista kristallipalloa enkä ole meedio.
Hän voisi milloin vain soittaa, viestiä eri tavoin tai piipahtaa luonani juttelemassa. Mutta ei.
Pessimisti Pitkänenä?
olet luultavasti kyttä, senkin "kyllä se onnistuu" eikä mitään jos se onnistuu....
pusu
https://www.youtube.com/watch?v=FS8p_F0Stog
Se on varmaan se karma että sitten kun voisi haluta puhua ei ole siihen mahdollisuutta.
Ajatteletko että hänelle olisi helppoa ottaa suhun noin vaan puheyhteys? Tuskin se on helppoa kellekään. Etenkin kun aikaa kuluu. Kyllä se vähän vaikeaa on. Ei halua häiritä toista liikaa ja aina miettii kaikkia pahimpia skenaarioita eikä edes itse tiedä tarkalleen itsestään että mitä oikein haluaa sanoa. Toki sen, että on aina muistanut toisen, olet tärkeä enkä koskaan unohda tai jotain sellaista. Tuntuu että kaikkeen menee niin paljon latausta ja painoa jo valmiiksi että olisi sitten vähän vaikea tietää mitä sanoa. Niin paljon kuin haluaisi että voisi ihan kevyesti ottaa yhteyttä niin ei se varmaan kovin kevyeltä tuntuisi. Koska ne on painavia tunteita kun vuosissa mitataan. Mulla ei oo puhelinnumeroa. Muistan kyllä kerran nähneeni sen. Muistan ajatelleeni että se oli jotenkin samantapainen kuin omani. Kai saisin sen edelleen kaivettua jostain, en tiedä. Mutta vähän vaikealta tuntuisi ottaa yhteyttä. Olisiko se edes positiivinen asia?
Aika ja etäisyys mutkistaa asioita, mutta ei tee niistä ylitsepääsemättömiä. On vaikea löytää sanoja, joilla avata keskustelua itselle vahvoista tunteista. Helpompaa on puhua jostakin muusta, vaikka siitä saappaasta.
Hänellä on numeroni, ja tietää mistä sen löytää jos se on puhelimesta kadonnut. Mutta jätän sen hänen päätettäväkseen ottaako koskaan itse yhteyttä. Olisin valmis puhumaan kaikesta avoimin mielin. Milloin vaan ja melkein missä vaan🙂.
-Ei kapteeni Corellin mandoliini vaan kapteeni Pitkänenän posetiivi-
Hienosti heitetty kaikki kopitteluhanskat maahan 😄 ihan kuin mun pallo olisi bumerangi.
Varmastikaan se puhuminen ei millään tavoin ylitsepääsemätöntä ole ja aina voi tosiaan jutella jostain muustakin, mistä vain. Mutta ei sitä oikein itse pääse sen kummemmin eteenpäin siinä ajatuksessa että mitä pitäisi tehdä tai eikö pitäisi kun sitä vaan itsekseen pohtii. Junnaa siinä paikoillaan vaan. Koska ei tiedä toisen ajatuksista yhtään mitään. Ja helpompi sitten ajatella että antaa olla. Se on sellainen keskeneräinen ajatus johon ei oikein saa selkoa. Tottakai haluaisin olla häneen kunnolla yhteydessä mutta tässä on niin paljon aikaa ja etäisyyttä välissä että en oo ollenkaan vakuuttunut sen toivottavuudesta.
Halusin vielä sanoa jotain, tosin tuntomerkit ei kyllä osu muhun ellei Herra Kapteenin merikartassa ole meret ihan vinksin vonksin ja heikun keikun. Mutta mistäpä minä mitään meristä tiedän. Vai tiedänkö, onko isänikin merikapteeni, mistä olen saanut apinan ja hevosen?
Halusin kysyä ootko huomannut yhden asian meidän välillä, oon jo kauan miettinyt sitä. Me mennään jollain oudolla tavalla ristiin tunteissa. Ja se on nähty niin monta kertaa. Kun toinen on ylhäällä, toinen menee alas ja toisinpäin. Ja se aiheuttaa oikeasti tosi huonon olon. Kun jatkuvasti tipahtaa korkealta. Mutta oon tajunnut ettei tää ookaan meidän ongelma, vaan jotain muuta. Joskus ajattelin että me vaan ihmisinä ollaan tällaisia mutten ajattele niin enää. Se johtuu tästä sidoksesta toisiimme, miksi en tajua.
Luin joskus kvanttifysiikasta että partikkelit jotka ovat sidoksissa toisiinsa ovat aina mitattaessa siten että toinen on alas ja toinen ylös, aina yhteydessä vaikka eri puolilla maailmaa ja täsmälleen eripäin. Ehkä se liittyy siihen tai jotenkin siihen miten maailma toimii.
Meidän sielut on kiinni toisissaan ja niissä nyt on sitten tää eripäin-piirre. Lähellä toista ne tunnetilat jotenkin sulautuu yhteen, mutta etäisyys tekee sitä ylös-alas-juttua. Ja se tuntuu vahvasti koska tunteet on vahvoja. Mutta oikeesti se vuoristorata tuntuu lähes sietämättömältä välillä. Ja siis kasvotusten sekin olisi varmasti ihan ok, mutta näin se tuntuu pahalta. Pahakaan vuoristorata ei haittaisi mitään sellaisena riitely-seksi-kaikki hyvin -kuviona, mutta nyt tästä puuttuu aika oleellinen asia.
Me ollaan näin. Ja tiedän ettei voida mennä enää ylösalas. Joten yritän kaikin voimin pitää omat tunnetilani ihan rauhallisena. Tää ei toimi muuten. Ja se on mennyt paremmin niin. Mulle sopii se omien tunnetilojen kontrollointi ja muutenkin mussa on ripaus jotain asketismia niin jaksan sen kanssa että rauhoitan ne. Ehkä sun olo on parempi ja ei tuu silloin samanlaista vuoristorataa, mun ainakin on. En tiedä miten muutenkaan olla.
Ja huomaan kyllä senkin että vaikka tää tuntuu joskus siltä kamalalta vuoristoradalta niin sä yrität ottaa kiinni ja osaat sanoa just ne sanat jotka auttaa. Nää ei oo meidän syy, vaan jotain tähän yhteyteen liittyvää kummallista että menee näin.
Niistä yhteyksistä piti vielä sanoa että anteeksi että heitin todella hankalan pallon. Tajuan itsekin että hankalampaa olisi ollut vaikea keksiä. Se johtuu siitä että munkin on pakko vähän yrittää suojella omaa sydäntäni. Sä et yleensä vastaa niin tuntui paremmalta tehdä se vastaaminen lähes mahdottomaksi etten edes ala toivoa sellaista. Ja muutenkin halusin ettei susta tunnu siltä että edes tarvisi vastata. Halusin vaan että tiedät että oot mulle tärkeä. Se oli sellainen aito halu kertoa se enkä niinkään ajatellut mitä siitä seuraisi. Olisiko sitten pitänyt miettiä sitäkin... no en miettinyt etukäteen. Mietin kyllä varmaan kaikki muut asiat esim. että no ei haittaa jos et tykkää koska se palaa hetkessä takassa jne. En usko enää itsekään mitä kaikkea oon ehtinyt miettiä ja mikä oleellinen jäi aikalailla ajattelematta. Mutta näin se menee kun on vähän herkillä sydämen kanssa.
En osaa vastata kuin 🤔.
Kvanttifysiikan "flip- flop- kytkentä" kuvaa hyvin omaa sisäistä maailmaani. Minun ja hänen seitinohuen säikeen päiden välillä en ole sitä huomannut.
Sinä näköjään löydät tekstini, kirjoitin niitä sitten millä kuittauksella tahansa😊. Silti tiedän ettet ole hän, jolle näitä kirjoitan. Koska hän ei noihin kellonaikoihin pahemmin voisi pitkiä viestejä kirjoittaa. Se johtuu työajoista ja työnkuvasta.
- Fysiikkakin hieman opiskellut Kapteeni Kalpa, eikun Pitkänenä-
Onko se hyvä vai huono asia että löydän sun tekstit? Haluutko olla rauhassa? 😄😋
Oot toistaiseksi ainoa ihminen joka edes tuntuu ymmärtävän mun kummalliset kvanttifysiikka flip-flop -ajatukset 😊😊😊
Mulla on työasiat vähän erikoisesti tällä hetkellä. Virallisesti oon vapaalla työpaikalta (ei äitiysloma, jos kävi mielessä) ja ne nyt aina välillä soittelee että tuunko jo takas ja oon sitä just tässä pohtinut aika paljon. Oon tehnyt yhtä toista projektia jota vähän niin kuin ajauduin tekemään. Ja se on kyllä vähän yli hilseen aina välillä. Mut sellaista se on kun pitää aina pohtia jotain mitä muut ei pohdi tai mihin ne ei edes tunne hyväksi upottaa käsiään niin sitten tulee kaikenlaisia liian suuria mahdollisuuksia vastaan. Siinä projektissa on nyt vähän rauhallisempi tilanne ja kysymysmerkkejä joihin tarvii muilta tahoilta vastauksia, niin ei oo nyt niin kiirettä. Ja siis siellä työpaikallakin mulla on kyllä liukuva työaika käytännössä sillä periaatteella että ihan sama milloin siellä on kunhan kaikki tulee tehtyä just silloin kun ne on oltava tehtynä. Tykkään kyllä siitä työstä paljonkin mutta mä nyt aina kehitän itselleni kaikesta jotain periaatteellisia ongelmia ja oon miettinyt että onko edes oikein tehdä jotain työtä siksi että se on kivaa jos oikeesti oon sitä mieltä että koko ala pitäis räjäyttää ja aloittaa alusta jotta sen ongelmat korjaantuis ja se tuottaisi edes jotain arvoa ihmisille. Onneks sentään saan sanoa mielipiteeni ihan avoimesti eikä tarvi esittää mitään, ehkä sen turvin meen vielä takas tekemään jotain ihmisille hyödytöntä sontaa että voin ainakin aina mainita kaikille mikä siinä kaikessa on vialla. Ei oo helppoa elää mun ajatusten sisällä 😄 No, ainakin sitä löytää jotain uudenlaista arvostusta aina niille asioille joissa on todellisempaa vapautta. Niin kuin taiteelle ja vastaavalle. Musta tuntuu että alan vanhemmiten vaan ärsyyntyä enemmän ja enemmän siihen millainen maailma on. Ehkä nuorempana sitä ei niin huomannut ja nykyään se on liiankin selvää.
Palapelini on puolipilvinen merimaisema, jossa taivaanrantaa varjostaa synkät pilvet, kuin nousevan myrskyn enteenä. Pelkään tuulten navakoituvan niin, etten saa pidettyä yksimastoani kurssissa, vaan se painuu kohti rosoista karikkoa. Kansimiehelle ja apusoutajalle olisi käyttöä. Ja kätevälle sellaiselle vielä.
Paikka on auki, jos hän nainen sitä haluaa hakea. Hakemuksen saa lähettää tänne tai johonkin monista meileistäni. Laita otsikkoon tunnisteeksi "Kansimies Tähtisilmä".
Kapteeni Pitkänenä
Voinko kysyä sulta yhden kysymyksen? Haluaisin siihen rehellisen vastauksen vaikka kysymys on vähän vaikea. Jos vastauksia edes on olemassa. Vähän epäilen kyllä ettei niitä edes ole. Ja tää on tällainen kysymys siksi että mullakin pyörii karikot mielessä ja tää ajatus häiritsee enkä löydä siihen mitään suuntaa.
Jos ajatellaan että olisi sellainen tilanne että kaksi ihmistä rakastaa toisiaan mutta vaikuttaa vahvasti siltä että kohtalo vie ne vielä kauemmas toisistaan vuosiksi ennen kuin tuo takaisin yhteen. Niin mitä sä haluaisit että tapahtuisi tai olisi ennen kuin tiet taas eroaa? Mitä haluat toiselta? Mikä sun sydämelle on parasta? Mitä haluat että se toinen tekee? Jos se kohtalo olisi kuitenkin väistämätöntä vaikka kuinka taistelisi sitä vastaan. Ja se ei oo kiinni tunteiden puutteesta eikä siitä ettei uskaltaisi valita sydäntään, enemmänkin niin että rakkauden takia on vakuuttuneempi siitä että se kohtalon seuraaminen on hyvä asia toiselle. Tarkoitus jossa on paljon kirkkautta ja hyvää. Se on ehkä pakko kulkea siten. Eli mitä teette silloin? Jos aikaa on vaikka vain 3 vuotta ja sen jälkeen enää korkeintaan postikortteja toiselta puolelta maailmaa tai jotain sellaista. Onko sun kannalta parempi unohtaa ja jatkaa sun elämää kuten nytkin? Musta ei oikein tunnu omalla kohdallani siltä vaikka se varmaan olisi järkevintä. Tää on inhottava kysymys, tiedän. Mutta mun pohdintoja helpottaisi jos tietäisin mitä sä haluaisit oikeasti sellaisessa tilanteessa tehdä. Koska se on ehkä kaikista ongelmallisin ajatus mun päässä ja en tiedä ollenkaan mitä tehdä kun se nousee mieleen. Jos tietäisin olisin ehkä tehnyt jo. Kaikki muut skenaariot tuntuu sellaisilta että niissä voi vaan ottaa jonkin suunnan ja edetä päättäväisesti ja vakaasti sitä kohti mutta tuo ajatus on niin häiritsevä kun siinä ei oikein auta mikään. Olisi helppo päättää vaan että okei, seuraan sydäntäni ja uskon tähän rakkauteen. Rakkauden avulla kyllä pääsisi yli paljosta. Mutta se ei auta yhtään tuohon ajatukseen kun sydän sanoo että se oma kohtalo on lopulta paras asia mitä toiselle voi tapahtua. Lopulta. Mun pää hajoo tähän ajatukseen.
Ehkä jos tähän saisi vähän suuntaviivoja niin sitten olisi vähän parempi olo. Siis myös tehdä jotain jos se olisi toivottavaa. Koska tää on sellainen jatkuva tuska sisällä, että mitä enemmän rakastaa sitä pahemmalta tuntuu.
Ja joo, mietin myös sitä että olenko vaan hullu ja yrittääkö mun ajatukset sabotoida kaikista tärkeintä unelmaa juuri kun se on edessä. Mutta mä uskon omiin ajatuksiini aika paljon oikeasti.
Ongelma on siis lähinnä tämä. Tai siis ongelmia varmaan pitäisi olla mielessä paljon enemmän, mutta en voi oikeasti yhtään mitään omalle sydämelle. Sekä hyvässä että pahassa tässä tapauksessa. Turha sitä kai peitellä. Tekisin sun kanssa asioita mihin asti en koskaan kenenkään muun kanssa menisi. Enkä mitään haluaisi niin paljon kuin hypätä sun laivaan ja jäädä siihen. Oikeastaan en edes murehdi niistä karikoistakaan liikaa. Jos ajetaan karille, kerätään toisemme vaikka sadannen kerran ja taas jatketaan. Ei oo mitään väliä kun vaan nousee aina ylös yhden kerran enemmän kuin mitä on kaatunut. Kyllä me niistä yhdessä selvittäisi. Mutta mitä jos sun laiva seilaa oikealle reitilleen ja pääsee perille jos en nouse kyytiin 😥 tää ajatus häiritsee mua niin paljon ja koska sekin on sydämessä niin sitä vastaan taistelu tekee sellaisen jakomielisen olon, että haluan sun lähelle, katsoa sua kaikkien erossa oltujen vuosien edestä, koskea, suudella, riisua, mennä naimisiin, tehdä vauva, elää... ja sit sydän samaan aikaan huutaa että se kohtalo. Hakkaanko päätäni seinään vai mitä teen? Mitä me tehdään? Jos sulla on jokin hyvä idea tällaiseen tilanteeseen niin kuulisin sen mielelläni.
Etköhän sä itse ota yhtyettä siihen naiseen, jos arvostat.
Yksi viisaus mistä pidän on: Päämäärää tärkeämpi on matka. Lähtisin tuohon kolmen vuoden matkalle, vaikka tietäisin sen olevan vain väliaikaista. Siinä ajassa haluaisin kokea kaikki vahvat tunteet aitoina ilman turhaa pidättelyä. Rakastumisen, kiihkon, uskomattoman läheisyyden ja lopulta luopumisen tuskan. Ne kaikki, raakana. Sellaisen kokemuksen jälkeen olisin aikani rikki, mutta tietäisin lopun ikäni mitä ne ovat. Ja se, että kuulisin hänestä myöhemmin vaikka vain postikortteja, palauttaisi kaiken mieleeni ja saisi hymyn kasvoilleni hautaan asti. Se olisi elämää puhtaana ja raakana. Sellaista olen aina halunnut.
Merille siis. Siellä se elämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan. Aaltojen pauhussa ja tuulten puhaltaessa kaikki on selvää: Elä tässä ja nyt. Huomenna voit olla jo meren pohjassa. Ellet ole, jää ainakin vahvoja muistoja.
-Kapt. Pitkänenä
Okei, no tuo on ihan tarpeeksi selvä vastaus mulle 😊 Tehdään sitten niin. Päätetty? Ehkä tää rauhoittaa jotain nyt sisältä että päätetään jotain. Ainakin musta tuntuu hyvältä että sun vastaus oli tuollainen. Se oli just se minkä sisälläni toivoinkin kuulevani 😘😊 ja jotain "hakkaan päätä seinään" -ahdistusta poistui heti kun ollaan tuossa asiassa nyt samalla sivulla. Ja yritetään olla jotenkin järkeviä vaikkei ollakaan. Tarvii varmasti vähän miettiä kaikkea.
Mutta niin, mitä me tehdään nyt? Haluutko toisen postikortin vai mikä sulle sopii parhaiten? Voin lähettää viestinkin jos löydän sun numeron jostain, jos se on parempi. Tai mikä vain on paras, sano itse. Kunhan vähän, tai siis paljon, keräilen itseäni ensin 😊
Nää tunteet on aika paljon ja voimallisia, niin tarvin myös aikaa ihan vaan hengittää... 😊 Hitaasti mutta varmasti.
Ei ole sitä postikorttia edelleenkään tullut mulle.
Ja se tietty nainen tietää mistä numeroni löytyy helposti. Asuinkaupunkini on edelleen sama kuin jo 20 vuotta sitten, numerokin sama ja löydettävissä. Ikävä heittää tätä kylmää vettä, mutta minä en selvästi ole hän...
Kylmä vesi on vaan hyvä asia, ei tarvitse olla siitä pahoillaan. Se on mun elämän filosofia että yleensä pääseen parhaiten järjestykseen sangollisen jälkeen. Tai jos heitetään sinne kylmään veteen niin on pakko vähän terästäytyä joten yleensä se on hyvä asia vaikka vähän jäiseltä tuntuisi. Yritän ottaa tämän nyt kunnollisena herätyksenä tästä mielenhäiriöstä. Vaikka ei se ole mielenhäiriö koska tuli kyllä sydämestä. Ainakin tunnen itseäni paremmin nyt. Ja se ainakin tästä jää käteen että ymmärrän nyt hyvin sen että se tapa jolla joskus vanhana kuolen todella kuuluu mulle. Koska tunnen mitä tunnen ja olisin tehnyt mitä olisin. Se on sen rangaistus. On se sitten kivitys tai mikä vaan niin omalta tuntuu. Luulin aina etten koskaan tekisi mitään vastaavaa mutta kai se on hyvä oppia tuntemaan itsensä jotta voi keskittyä siihen ajatukseen että tarvitsee anteeksiantoa. Ja oppii hyväksymään sen että mitä kipua kohtaakaan, on todennäköisesti ansainnut sen.
Mutta kiitos jokatapauksessa keskusteluista. Tunsin oloni ymmärretyksi ja se on paljon ja harvinaista. Ja kiitos kaikista hienoista ajatuksista, ne paransi jotain. 😊
Oon onnistunut sulkemaan nää palstat jo kertaalleen kokonaan. Yritän nyt tämän kylmän veden voimin hyväksyä että nää on vaan mun hulluja ajatuksia ja tehdä sen uudestaan. 🤗👋
En tiedä miks oon hereillä ja edelleen täällä. Ajattelin kysyä kylmästä vedestä vähän rauhoituttuani että kumpi sua häiritsee enemmän, minä vai palsta? En oo varma ymmärsinkö mitään vai reagoinko vain veteen. Palelen helposti! 😄
Ei minua keskustelu häiritse, vaan se että sinä käänsit nopeasti ja toistuvasti kirjoitusmuodon sinä- muotoon, vaikka vihjailen etten voi olla se sinun kaipaamasi mies.
Lähdit nopeasti laukalle, ja minä yritin sujuvasti himmailla vauhtiasi, ettet turhaan oleta löytäneesi hänet. Siinä vain satuttaa itseään. Tiedän, koska niin kävi täällä palstalla kerran- pari minullekin. Jälkikäteen hävetti oma perusteeton innostuminen, vaikka oli selviä merkkejä ettei se nainen ollut hän...
Täällä on helppo purkaa ajatuksia ja patoutuneita tunteita, mutta siinä on riskinä juuri tämä: Joku toinen olettaa myös jotain, ja kohta mennään molemmat metsään niin että ryskyy. Lisävaarana herkimmille on myös tahalliset vedätykset, niitäkin saa varoa.
Kirjoitan tänne itse purkaakseni päätäni, ja hiukan myös siksi, koska tiedän hänen käyvän palstalla ajoittain. Voi jopa lukea minunkin kirjoituksiani.
Kapteeni Pitkänenä
Muistan kyllä nuo palstavaarat. Eiköhän ne oo opittu mullakin jo kantapään kautta tähän mennessä. Ja ne ahdistaa kyllä mutta ilmeisesti oon vaan oppinut elämään sen kanssa.
Mutta tietyllä tavalla tilanteet on kyllä aina jotenkin uudenlaisiakin eikä voi heti muistaa ja tajuta ja ymmärtää jokaikistä asiaa miten pitäisi olla. En tiedä pitäiskö mun sanoa vaan jotain sellaista että sä kerroit jo toisessa ketjussa mulle että asut Oulussa, kuten mäkin. Nähdään joka päivä ja niin edelleen. Ne tunnisteet on ihan riittäviä siihen että voidaan vaan jutella rauhassa tässä? Mua ei kiinnosta mikään sellainen että pitäisi jotenkin lisätunnistaa koko ajan. Kai jokainen haluaisi vaan jutella rauhassa tai niin rauhassa kuin edes mahdollista. Enkä voi tietää sitä onko mun rauha sama kuin sun rauha. Tai onko mitään rauhaa missään ja miten siitäkin selviää.
Koska nää tunteet todella näkyy musta ulospäin enkä pysty peittämään sitä vaan oon niin kuin huutomerkki josta lapsikin huomaisi että jotain on oudosti niin ei välttämättä mennä kuin ojasta allikkoon jos vaihtaa keskustelutapaa. Puhelimen kaikki viestisovellukset sähköpostia myöten on nyt aina tutkittu jos jätän pöydälle jne.
Niin paljon kuin tää palsta aiheuttaakin ylimääräistä sotkua niin oikeasti musta on ihan hyvä että voi jutella asioista vähän matalammalla kynnyksellä. Etenkin jos tilanne on vaikea niin tuntuu että on niin paljon mietittävää ennen kynnyksien ylittämistä. Vai miten itse ajattelet?
Ei voi tehdä yhtään mitään hätiköiden, se on niin totta. Mutta mua myös vähän häiritsee se että tuntuu että odotat jotain askelta, ainakin pois palstalta. Askeleet kohti sotkua tuntuu mustakin ristiriitaisilta, joten ehkä ymmärrän kuitenkin miltä tuntuu. Ja miten edes selviäisi kaikessa siinä sotkussa kun välillä on vähän haastavaa edes selvitä tässä toisen ymmärtämisessä 🤔 tosin ehkä yks parhaista ja yksinkertaisista neuvoista jonka oon joskus töissä saanut oli että jos ei tajua jotain niin pitää vaan kysyä. Koska tuskin on ainoa joka ei tajua mutta ainakin pääsee eteenpäin jos jaksaa olla aina se joka keskeyttää sanomalla että nyt en ymmärrä tätä, haluan ymmärtää, mikä tää tää ja tää on.
Yritän kysyä jotta päästään eteenpäin eikä taaksepäin. Ja yritän muistaa tämän että voin kysyä sulta enkä vaan olettaa ja reagoida. Pääset sitten aina kertomaan että ööööh, käännä paperia 90 astetta ja katso uudelleen 😄 tai jotain. Sit seuraavalla kerralla muistan vähän paremmin. Kai se menee aina näin että on vaan opittava. Ja kun on sekä paljon tunteita että haastavia asioita niin pitää vaan tehdä enemmän työtä sen eteen. Mua ei kyllä ikinä mitkään ongelmatilanteet pahemmin stressaa. Haluan saada ne vaan ratkaistua. Niin on ihan ok olla tässä sotkussa. Vaikka ratkaista en tätä osaa. Tuntuuko susta siltä että edes tiedät mitä olisi järkevää tehdä? Musta ei tunnu että tietäisin.
Asutaan siis samassa kaupungissa, ja ehkä nähdään melkeinpä päivittäin. Oletetaan niin. Jokaisella on käsitys rauhasta, minulla se voi olla tänne naputtelu omissa oloissa irti melskeestä. Sekin on jotain, varsinkin jos saan kommunikoida jonkun ajattelevan naisen kanssa. Rauhassa voi irl jutella vaikka julkisessa paikassa, joku kahavila vaikkapa.
"Puhelimen kaikki viestisovellukset sähköpostia myöten on nyt aina tutkittu jos jätän pöydälle jne." Tämä on jo vainoharhaista ja laitonta, jos sinulle noin tehdään. Tiedän erään, jolla on jotain samaa ongelmaa🤔. Tuo on vakava juttu, kannattaa miettiä onko suhde terveellä pohjalla, jos kirjesalaisuutta ja tietosuojalakia rikotaan.
Täällä on matala kynnys jutella, mutta edelleen häiritsee se ettei tiedä kuka siellä toisen näytön takana oikeasti on. Siksi täytyy pitää varansa, ettei tule liikoja oletuksia. Kynnyksiä pitää ylittää vasta kun siihen on valmis, ei ennen. Ja kysy ihmeessä, jos olen liian epäselvä ja vaikeastitulkittava, joko täällä palstalla tai siellä oletetulla yhteisellä työpaikalla. Puhumalla kaikki selviää, ajan kanssa. Sitä kommunikaatiota olen kaivannutkin, ja niitä hiukan syvemmälle meneviä keskusteluja, joita vain pari kertaa hänen kanssaan sain käydä. En ole unohtanut niitä😊
Sotku ei haittaa, jos seura on mieleistä. Ja sotku selviää parhaiten yhdessä tekemällä. Ihan kuin se huushollin siivouskin: yksin se ärsyttää, mutta yhdessä tekemällä se tapahtuu kädenkäänteessä.
Tässä kommentissa oli kyllä paljon osuvaa. Se pisti miettimään sattumien todennäköisyyttä...
Capt. Longnose
En oikein tiedä miten sitä sitten edes helpottaisi sitä oloa että toinen voisi olla varma kenen kanssa juttelee. Kai se helpottuu vasta kasvotusten jutellessa eikä muuten. Jos silloinkaan 😄 voin ainakin itsestäni kuvitella etten olisi ollenkaan varma näenkö unta 😊 ja tuskin auttaisi vaikka nipistäisit, vaan vakuuttuisin että oon oudossa unessa josta en herää edes nipistämällä. Joku sellainen tunne on aina että aivot ja sydän ei ehdi samaan tahtiin. Tunteet on jotenkin niin paljon että itsen on välillä vaikea pysyä perässä, mutta kai siihenkin tottuu pikkuhiljaa.
Eikä sillä varmaan oo yhtään mitään väliä missä irl juttelisi kunhan se tuntuu siltä molemmista että voi olla ihan rauhassa siinä. Mitä rauhallisempi paikka sen parempi.
Se on kyllä aika paljon asioita mutkistavaa jos joku availee viestejä joita sen ei pitäisi avata :/ Pitää varmasti yrittää välttää sellaista mahdollisimman paljon.
Oon toistaiseksi itse ajatellut niin että parempi antaa tutkia koska mitään ei löydy. Saan sitten olla enemmän rauhassa aina hetken.
En tiedä onko mulla sitten joku ongelma omien rajojen kanssa koska en oo ikinä jaksanut tuntea että sillä olis jotain väliä jos joku haluaa tutkia mun puhelimen. Paitsi jos kyse on jostain valtiollisesta holhonnasta ja seuraamisesta niin sitä en sit voi sietää alkuunkaan ja oon se ihminen jolla menee heti hermoon se että jokaikiseen paikkaan pitäis täyttää jotain tietoa itsestään.
Paitsi siis nyt se puhelimen tutkiminen vähän ärsyttää. Huomaan kyllä että se tapahtuu kun jätän auki jotain mikä ei oo ihan samalla tavalla auki myöhemmin yms. En oo tyhmä. Mut tutkiminen ei ulotu tänne asti mun tapauksessa.
En varmasti yleensä ole mitenkään epäilyttävä mutta nää tunteet oikeasti on niin paljon että en saa mitenkään peitettyä. Pitää yrittää vaan löytää jotain rauhaa kirjoitella. Huomasin että hymyilin lukiessani jotain sun viestiä siten että nyt jokaikiseen mun eleeseen reagoidaan jos on puhelin kädessä. En voi ainakaan hymyillä, älä naurata mua yhtään 😶☺ sun takia en siis voi enää myöskään kattoa mitään söpöjä kissavideoita koska hymyilisin epäilyttävästi 😄
En oo välillä meistä kyllä ollenkaan varma että onnistutaan jotain kauheaa sotkua muuta kuin sotkemaan lisää... luotto suhun ja itseeni on korkealla, sattuneista syistä 😂 mutta ainakin on just se seura jossa haluaa olla. Meidän pitää vaan mennä ihan hitaasti ja varmasti asioissa ja varmaan tiedetään kumpikin se. Muuten kaikki on ihan liikaa ja menee sotkuun. Mut hiljalleen se luottamus ja kaikki sellainen rakentuu. Nääkin on tosi hyviä asioita että mennään lievästi sotkuun eikä ymmärretä toisiamme niin opitaan selvittämään ne tilanteet. Sitä varmasti tarvitsee.
Tekstiä tuli taas sankokaupalla😄. Tuosta kaiken sotkemisesta olen samaa mieltä. Kiireettä paras jutustella ja tutustua, oli sitten kyse kenestä tahansa, johon tuntee vahvaa vetoa. Hosumalla tulee vain niitä (piip)päisiä mukuloita😆. Sori jos nauratin, tuo on vain aina osuva vertaus.
Mutta jotta opitaan tuntemaan, pitää saada jotain tunnisteita. Kuinka hyvin vastaat aiemmissa keskusteluissa antamiani tuntomerkkejä? Kerro itsestäsi mitä uskallat ja mitä tiedät minusta.
"Kippari"
Taas laitat mut seilailemaan tähän suohon että mietin haluutko enemmän vai vähemmän tunnisteita! 😄 tai ehkä haluut vaan ne fiksusti ilmaistuna. Yritän keksiä jotain sellaista. Jos haluut olla varma niin kysy kaks kysymystä joista toiseen tiedän vastauksen ja toiseen en tiedä. Näät sitten meneekö oikein ja oikeinpäin.
Niistä tuntomerkeistä, vastaan ja en vastaa. Todella hyvin, ja huonosti.
Edelliseen viestiin pitäisi kai lisätä että ollaan molemmat kyllä aika pulassa jos nomen est omen pitää kutinsa.
Niin niistä tuntomerkeistä vaikka että oon nähnyt sut ekan kerran jossain Korialla. Vai onko se Kouvolaa nykyään mutta jossain siellä suunnalla kuitenkin. Jos nyt edes muistat niin pitkälle menneisyyteen 😊
Muitakin hetkiä on jäänyt mieleen, sellaisiakin kun oon kuvitellut näkeväni sut ja oikeasti miettinyt että oon varmaan seonnut, näen omiani. Esim. monia vuosia sitten yhdessä kirkossa?? Istuin jossain takarivissä ja mietin että mun silmät tai pää on mennyt varmaan sekaisin. Tää voi kyllä olla että oon vaan nähnyt omiani, joten tiedät nyt että näen jotain kangastuksia susta 😅 joka ei varmaan kuulosta yhtään toivottavalta 😄 miksi edes sanoin tän ääneen 😂
Sun etunimi alkaa samalla kirjaimella johon mun loppuu. Oon 33.
Oon koskenut sua jotenkin vähän puolivahingossa olkapäähän tai käsivarteen joku kevät vuosia sitten. Ei olla koskettu toisiimme muutoin. Varmaan ihan hyvä tällä meidän sotkemiskyvyllä että mennyt eteenpäin etanan vauhtia eikä jotenkin toisin. Mä en ikinä oikeesti sotke mitään mutta sun suhteen oon hieman huolissani just tuosta mitä sanoit 😅 siis olen hyvin huolissani siitä etten ole kovin huolissani sun kanssa sotkuun joutumisesta. Pitää oikeasti edetä ihan hitaasti kun lähtökohta on se...
Tuliko nyt myös sangollinen tekstiä, kylmää vai kuumaa?
Siellä Kouvolan suunnalla olen käynyt vain kerran v. 2007. Siihen oli suvusta johtuva syy, vaikka sukujuuria ei sieltä päin ole ollenkaan. Jos etunimesi päättyy samaan kirjaimeen kuin omani alkaa, on Suomessa käytössä vain yksi naisen nimi, joka alkaa ja päättyy samaan kirjaimeen. Se ei ole Aija, vaan kuusikirjaiminen.
Ikäsi on aika lähelle, mutta ei osu häneen. Ikävä kyllä en tunnista ketään naista noista tunnisteista. Voidaan toki jatkaa jutustelua, mutta sillä oletuksella, että olemme tuntemattomia toisillemme.
-Kapt. Pitkänenä
Ei mullakaan ole mitään siteitä Kouvolaan, oli ihan täysi päivän aikana tapahtunut sattuma että ikinä edes olin siellä silloin kun olin. Mun ei pitänyt olla. Tai sattuma ja sattuma, liekö sellaisia edes elämässä. Tuskin. Muistaakseni en oo käynytkään siellä suunnilla sen jälkeen. 2007 kuulostaa kyllä tutulta vuodelta, mutta se oli aiemmin.
Hyvinpä on sulla kaikki suomalaisten naisten nimet hallussa, ei yllätä 😄
Opin jo arvaamaan että vastaus on tää. Ollaan siis täysin tuntemattomia toisillemme.
Kustavista kansimieheksi, ei tähtisilmä
Kustavista Turun saaristoon saariston rengastielle