Suomen todellinen persereikä

Anonyymi

Kyllä se niin on, että Pori on Suomen todellinen persereikä. Yhtä ankeaa kaupunkia ja vittumaisia ihmisiä saa muualta hakemalla hakea.

Kehityksessä paikalleen jämähtänyt pikkukaupunki länsirannikolla. Olevinaan työläiskaupunki, mutta työpaikkojen lähdettyä onkin enää työttömien junttien kaupunki. Työ- ja opiskelumahdollisuudet olemattomat ja sen huomaa. Kaikki vähänkään järkevät muuttavat muualle, jäljelle jäävät nämä mölisevät juntit, juopot ja mielenvikaiset.

Porilaiset ovat sisäsiittoisuudessaankin aivan omaa luokkaansa. Oletteko pistäneet merkille monessa porilaisessa suvussa periytyvät "sukumerkit" eli erilaiset paiseet takaraivossa tai muualla kehossa? Sitähän minäkin.

103

1792

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oot silti täällä ollut pildeä vonkaamassa vaikka on huonoja geenejä, halusit siis omaankin sukuusi sontaa.

    • Anonyymi

      Porista löytyy paljon fiksuakin porukkaa.

      Mielenvikaisia mölisijöitä tietenkin aina löytyy.
      Näitä "myrkytettyjä" ja "linkkipoikaa" ynnä muita latvalahoisia ei kuitenkaan ole paljon.

      • Anonyymi

        suvaitseva täällä mölyää. äänestä persuja 😄😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        suvaitseva täällä mölyää. äänestä persuja 😄😅

        Persut toisivat vain lisää valtakunnan politiikkaa valtuustoon, vaikka tarkoitus on hoitaa Porin asioita. Vähän sama juttu kuin toisi muita kuin Porin asioita Pori-palstalle.

        Tarvitsemme asiallisia edustajia, joten persut eivät kelpaa.

        ai niin kun vihreät hoitaa vain Helsinki asioita.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut toisivat vain lisää valtakunnan politiikkaa valtuustoon, vaikka tarkoitus on hoitaa Porin asioita. Vähän sama juttu kuin toisi muita kuin Porin asioita Pori-palstalle.

        Tarvitsemme asiallisia edustajia, joten persut eivät kelpaa.

        Eikä Demarit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        suvaitseva täällä mölyää. äänestä persuja 😄😅

        Demareita äänestän.

      • Anonyymi

        Porin vitsaus onkin siinä, että jokaisesta ikäluokasta fiksut yksilöt lähtevät muualle ja Poriin jäävät vain ne itsestään liikoja kuvittelevat juntit. Pori on väliinputoajien kaupunki.

      • Anonyymi

        Eiköhän ne ole juuri porilaisia jotka siellä myrkyttää niitä jotka eivät ryve samassa olemattomuudessa kuin he.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut toisivat vain lisää valtakunnan politiikkaa valtuustoon, vaikka tarkoitus on hoitaa Porin asioita. Vähän sama juttu kuin toisi muita kuin Porin asioita Pori-palstalle.

        Tarvitsemme asiallisia edustajia, joten persut eivät kelpaa.

        Ota asiallinen sosialistikiuru jos korvas kestää, johtamaan korona selostusta, eikä maksa mitään, kun o Tämä valtio

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän ne ole juuri porilaisia jotka siellä myrkyttää niitä jotka eivät ryve samassa olemattomuudessa kuin he.

        "Eiköhän ne ole juuri porilaisia jotka siellä myrkyttää niitä jotka eivät ryve samassa olemattomuudessa kuin he."

        Tuo kuvaa porilaista prototyyppikallua todella osuvasti.

        Tuohon voi vielä lisätä vastaantulijoille virnuilun koulukiusaajaidiootin hymyllä, sitten ihmettelevät kun ei oikein pidetä. Osa niin vammaisia etteivät edes ymmärrä itsessä olevan vikaa, monella sosiaaliset taidot lähes kehittymättä, hihitellään ja vittuillaan ja sitten ihmetellään kun kukaan tolkun ihminen ei halua olla tekemisissä.

        Moni paikallinen onkin sosiaalisesti spitaalinen, vain samanlaiset keharit viettävät heidän kanssa aikaansa vapaalla, työaikana toki fiksut heitä joutuvat sietämään.

    • Anonyymi

      Sukeltakaa persieseen

      • Anonyymi

        Itellä ihan ok kuva paikasta mun lemppari city on rauma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itellä ihan ok kuva paikasta mun lemppari city on rauma

        Tosin pori on myös sydäntä lähellä

    • Anonyymi

      Ei ole lähellekään. Kemi, Kouvola, Vantaa ja Savonlinna on huonompia. Enkä mä kyllä minnekään Ouluun tai Seinäjoellekaan täältä muuttaisi.

      • Anonyymi

        Ei, kun Rauma

    • Anonyymi

      Eiköhän sen kaikki tiedä, että Turku on Suomen persereikä. Länsisuomalaiseen tapaan Porikin on aika ankea, mutta ei sentään mikään Kouvola.

      • Anonyymi

        Naamaansa väänteleviä hihittelijöitä on paljon, elävät omissa kuplissaan ylentäen itsensä.

        Totuus kun valkenisi niin itku tulisi.

      • Anonyymi

        Helsinki se on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsinki se on.

        youtube: pannu mun serkkuu

      • Anonyymi

        Turku on kansainvälinen suurkaupunki kun Poriin vertaa. Johtuu siitä, että Turussa on paremmat yhteydet ulkomaille ja työ- ja opiskelutarjontakin on vähän muuta kuin lähihoitajaa ja roskakuskia.

        Pori sen sijaan on ankeudessaan länsirannikon Kouvola.

        Turku aivan ihana varsinkin kesällä. Elävä jokiranta, saaristo, Ruissalo, laivalle pääsee pari kertaa päivässä ja lentokentältäkin moneen mielenkiintoiseen paikkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turku aivan ihana varsinkin kesällä. Elävä jokiranta, saaristo, Ruissalo, laivalle pääsee pari kertaa päivässä ja lentokentältäkin moneen mielenkiintoiseen paikkaan.

        Turussa on maamme vanhin yliopisto ja Turku on myös maamme vanhin kaupunki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naamaansa väänteleviä hihittelijöitä on paljon, elävät omissa kuplissaan ylentäen itsensä.

        Totuus kun valkenisi niin itku tulisi.

        Ville linka väänteli naamaansa tvkuplassa vuositolkulla.

        Nykyään se porin uutisten prsihteerinä ja keplottelee kaakun kiikun. Pääasia että poistettiin tvkuplasta.

    • Anonyymi

      Porissa on tosiaan paljon ameeban tasolla olevaa porukkaa.

      Mies menee vaikka kauppaan ja on parta, alkaa heti varasteluepäilyt ja seuraaminen.
      Toiminta on niin läpinäkyvää että jotkut saattavat ottaa sen suorana vittuiluna, kuin sanoisi päin kasvoja että olet varkaan näköinen.

      Onneksi osa ottaa huumorilla ja hymyilee itsekseen tyhjäpäisiä dekkareita,
      jotka eivät edes ymmärrä että heidän tyhmyydelleen nauretaan.

      Tosin nuorempana teki välillä mieli kiskoa työajan jälkeen pimeällä parkkipaikalla turpaan niin että poskiluut tulevat näkyviin.

      • Anonyymi

        Eiköhän tuosta kirjoituksesta jokainen pysty päättelemään, kuka tarinan oikea urpo on :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän tuosta kirjoituksesta jokainen pysty päättelemään, kuka tarinan oikea urpo on :)

        Joo-o, kyllä kirjoittaja on ihan oikeassa, asiaa kirjoitti.

      • Anonyymi

        Vanhan sanonnan mukaan Porissa viihtyy vain kateus ja keuhkotauti. Ainakin ensimmäisen osalta se pitää hyvin paikkansa. Porilaiset ovat mestareita kyttäämään toisten tekemisiä ja tietävät muiden asiat paremmin kuin omansa. Ja jos eivät tiedä, niin luulevat tietävänsä ja tarvittaessa juorut vaikka keksitään.

        Ei ole ainut paikkakunta missä kateutta ja juoruilu a

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole ainut paikkakunta missä kateutta ja juoruilu a

        Totta, kateus ja juoruilu on yleistä koko Satakunnassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän tuosta kirjoituksesta jokainen pysty päättelemään, kuka tarinan oikea urpo on :)

        Ei pysty. Eikä pidäkään. Mutta tuosta sanomastasi päätellen sinä olet se urpo.

      • Anonyymi

        Oliko Kauko Juhantalo mielestäsi varkaan näköinen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko Kauko Juhantalo mielestäsi varkaan näköinen?

        eiköhän poliitikoista noin 90% ole varkaita ja narsisteja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eiköhän poliitikoista noin 90% ole varkaita ja narsisteja

        poliitikon ei siis tarvitse näyttää varkaalta jotta häntä osaa varoa, riittää kun tietää tuon tilastofaktan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo-o, kyllä kirjoittaja on ihan oikeassa, asiaa kirjoitti.

        Hienoa että nämä jälkeenjääneet ovat ajatuksenlukijoitakin, mutta eivät silti osaa marketista ulos ilman gps sovellusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eiköhän poliitikoista noin 90% ole varkaita ja narsisteja

        Ei ollut vastaus, älä kiemurtele.

    • Anonyymi

      Porilainen pysäköinninvalvonta on aivan omaa luokkaansa. Niiden kanssa kun tekemisiin ulkopaikkakuntalainen joutuu, niin Poriin tutustuminen jää kahteen kertaan. Ensimmäiseen ja viimeiseen. Parempi kantaa rahansa muualle!

      • Anonyymi

        Se onkin sitten ainoa asia, joka Porissa toimii tehokkaasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se onkin sitten ainoa asia, joka Porissa toimii tehokkaasti.

        Se että on pari hyvännäköistä valvojaa ei silti tarkoita että homma toimisi paremmin kuin muualla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se että on pari hyvännäköistä valvojaa ei silti tarkoita että homma toimisi paremmin kuin muualla.

        Rahastus toimii, että saadaan Luukkoskalle lisää rahaa lapioitavaks unkarilaiselle lentoyhtiölle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rahastus toimii, että saadaan Luukkoskalle lisää rahaa lapioitavaks unkarilaiselle lentoyhtiölle!

        Koskahan sitä Luukkoskaa lapioidaan asfaltista?

        Wall Streetillähän aikoinaan loikkivat ikkunoista kun alkoi mennä huonosti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se onkin sitten ainoa asia, joka Porissa toimii tehokkaasti.

        Onneksi

      • Anonyymi

        Bussivuorotkin melkein kaikki lakkautetaan. Porin keskustasta ei silti enää muutenkaan saa muuta kuin pysäköintivirhemaksun, kaljaa ja turpiinsa. Viimeinen sammuttakoon valot.

        Saa myös tauteja ja ruokkomaksut päälle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saa myös tauteja ja ruokkomaksut päälle

        Päästäänkin voi päästä eroon.

      • Anonyymi

        porilaißet ovat maan kuuluja mulkkuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päästäänkin voi päästä eroon.

        Se on turhaa hommaa. Porilaisen älykkyyskäyrässä ei näy heilahdusta oli pää paikallaan tai ei.

    • Anonyymi

      Hmm, kannattaa varmaan sitten sinunkin muuttaa jollekin muulle paikkakunnalle, jolla omat vaatimuksesi asuinpaikalle täyttyvät, ja erityisesti paikkakunnalle, jolla myöskään sinusta ei ole haittaa ja vaivaa itse paikkakunnalle. Saattaisi noita löytyä jostain vaikka Kainuun korvesta, johon tietenkin aina halutaan muuttajia, samoin varmaan tuolla Sodankylän ja ehkä Vätsärin erämaa-alueella. Noilla seuduilla saa huutaa vaikka keskellä yötä niin paljon tallaista tuubaa päissään kuin haluaa; eikä kukaan kuule. Ongelma sinulla nyt sitten tietenkin on, että viinakaupat on kaukana. Autoilijaa se ei haittaisi, mutta kun sinulla ei ole autoa, hankala. Mutta, ei kait siinä, goodbye. Lääniä löytyy, Suomi on iso ja pitkä maa.

      • Anonyymi

        Ihan mikä paikka tahansa,kunhan ei ole porilais
        kusipäitä lähelläkään.

    • Anonyymi

      Eipä täällä kieltämättä paljon sivistyneitä tyyppejä näe. Itsekin jään aina tuijottamaan kadulla jos tulee joku hyvin pukeutunut ja hymyilevä ihminen vastaan.

      • Anonyymi

        Tietysti kaikkien pitäisi käyttää pukua ja hymyillä sinulle

      • Anonyymi

        Oletpa junttimainen, kun jäät kadulla toljottelemaan ihmisiä. Juuri sellainen, mitä Porissa usein näkee.....

    • Anonyymi

      Pori o näköisensä,millaiseksi haluat.Ehdokkaita päättäviin paikkoihin ei liielmäti ole ja samat jatkaa olivat jo lapsuudessakin.Työpaikat hävisivät muualle,kun piti rakentaa alueet sinne lähtivät muutkin työikäiset ja perheelliset.Nuoretkin eläkkeellä kuten vanhemmatkin,koska sairastuu ja jaksa kouluttautuu työelämään.Mistä löytyisi positiivinen asenne nostaa Pori kehittyväksi kaupungiksi vai lopulta liitytään toisten syliin.Päättäjiä pieni osa,mutta ottamalla kantaa ja hoitaa kuntalaisten asiat paremmalle tilalle on kuntalaisten päätettäväksi.

      • Anonyymi

        Jos Porissa olisi sama tekemisen asenne kuin Seinäjoella, tämä kaupunki olisi länsirannikon kunkku.

        Nopein tie kehitykseen on äänestää Luukkonen ja Wahlman piikkipaikoilta pois ja rekrytä joku absoluuttinen hullu-ukko muualta tilalle. Nyt tämä kaupunki on halvaantunut ylhäältä alas em. kaksikon ansiosta.

        Jos porukka kaikesta huolimatta jatkaa demarien äänestämistä ja hyväksyy kaupungissa rehottavan nepotismin, salailun, kyräilyn ja kaupunginjohtajan harjoittaman uhkailun ja pelottelun, muutosta ei tule. Seuraava kaupunginjohtaja on tällöin Krista Kiuru ja väkiluku romahtaa nopeasti 70 000:een kun loputkin kynnelle kykenevät lähtee pakoon. Veroprosentti nousee 23:een ja valtionvarainministeriön mustat autot on kaupungintalon parkkiksella arkinen näky.

        Kiuru tuskin kuule koskaan Porin kaupunginjohtajaksi alkaa. Hänellä on valtakunnan- ja EU-politiikassa muutakin vientiä. Kyvyt riittävät Porin ulkopuolellakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiuru tuskin kuule koskaan Porin kaupunginjohtajaksi alkaa. Hänellä on valtakunnan- ja EU-politiikassa muutakin vientiä. Kyvyt riittävät Porin ulkopuolellakin.

        Pekingin Ankkaa tuosta saisi väännettyä, appelsiini pyllyyn ja uuniin niin hyvää tulisi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiuru tuskin kuule koskaan Porin kaupunginjohtajaksi alkaa. Hänellä on valtakunnan- ja EU-politiikassa muutakin vientiä. Kyvyt riittävät Porin ulkopuolellakin.

        Kiuru on järkyttävä ihminen ! Ei se ole edes nainen !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiuru on järkyttävä ihminen ! Ei se ole edes nainen !

        Kyllä Krista on nainen vaikka mustalainen onkin

    • Anonyymi

      Eikös siellä asu paljon PS-lättymaahan uskovia?

      • Anonyymi

        On ja paljon onkin. Uskovat Huuhaasaareen sun muihin uunottajiin.
        Nuoret ja muut kynnelle kykenevät muuttavat muualle ja ihan järkevästi tekevät. Porissa ei nuorella ole tulevaisuutta. Harmaa ja raihnainen on katukuva eläkeläiskaupungissa.

        Liikennekin menee vanhusten ehdoilla, hiljaa körrötellään ja änkyröidään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ja paljon onkin. Uskovat Huuhaasaareen sun muihin uunottajiin.
        Nuoret ja muut kynnelle kykenevät muuttavat muualle ja ihan järkevästi tekevät. Porissa ei nuorella ole tulevaisuutta. Harmaa ja raihnainen on katukuva eläkeläiskaupungissa.

        Lauta sai porilaiset ukot ihastumaan itseensä, vaikka on täysin falski, etten sanoisi huijari.
        En kuitenaan sano vai sanonko sittenkin. No en sano.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lauta sai porilaiset ukot ihastumaan itseensä, vaikka on täysin falski, etten sanoisi huijari.
        En kuitenaan sano vai sanonko sittenkin. No en sano.

        meijänki muija äänesti sitä eka kerralla, siis eka kerralla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        meijänki muija äänesti sitä eka kerralla, siis eka kerralla

        Meidän perheessä taas ei äänestetty häntä eikä äänestetä vastaisuudessakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        meijänki muija äänesti sitä eka kerralla, siis eka kerralla

        Jo pelkästään se todistaa jotain porilaisista, jos vaan tätäkin eukkoa on erehtynyt äänestelemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo pelkästään se todistaa jotain porilaisista, jos vaan tätäkin eukkoa on erehtynyt äänestelemään.

        Joo o, mää suivaannuin niin paljo että aloin nukkumaankin sohfalla.
        Parin viikon jälkeen muija tuli yöllä tönimään ja sano että "emmää ennää meinaa sitä politikkoa äänestää".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo pelkästään se todistaa jotain porilaisista, jos vaan tätäkin eukkoa on erehtynyt äänestelemään.

        Näitä porilaisia oli ihmeteltävän runsaasti.
        Ei tosiaan anna hyvää kuvaa porilaisista.

        Sentään heitä ei huijattuja ja äänestäneitä oli selvä enemmistö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo o, mää suivaannuin niin paljo että aloin nukkumaankin sohfalla.
        Parin viikon jälkeen muija tuli yöllä tönimään ja sano että "emmää ennää meinaa sitä politikkoa äänestää".

        Kiurua en enää äänestä koskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiurua en enää äänestä koskaan.

        En luota mihinkään Porilaiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän perheessä taas ei äänestetty häntä eikä äänestetä vastaisuudessakaan.

        itsekään en kaakattajaa äänestänyt :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ja paljon onkin. Uskovat Huuhaasaareen sun muihin uunottajiin.
        Nuoret ja muut kynnelle kykenevät muuttavat muualle ja ihan järkevästi tekevät. Porissa ei nuorella ole tulevaisuutta. Harmaa ja raihnainen on katukuva eläkeläiskaupungissa.

        " Harmaa ja raihnainen on katukuva eläkeläiskaupungissa."

        Tämä näkyy erityisesti liikenteessä, risteykset aina tukossa kuin kalevin aivoverenkierto

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiurua en enää äänestä koskaan.

        Mitäh, haluan oikein livenä nähdä minkälainen otus on äänestänyt Kiurua, oletko mies vai nainen, mikä koulutus, entä äo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo o, mää suivaannuin niin paljo että aloin nukkumaankin sohfalla.
        Parin viikon jälkeen muija tuli yöllä tönimään ja sano että "emmää ennää meinaa sitä politikkoa äänestää".

        Samoin. Mutta kävikin niin että muija ihastui käytäntöön niin, että haluaakin nukkua yksin loppuelämänsä. Se on sohvaa sitten loppuelämä.
        Onneksi on hyvä sohva.

    • Anonyymi

      Porissa ei arvosteta osaajia, vaan pilkataan heitä, jos ei vaieta kuoliaaksi.
      Samalla tuodaan esille suurella ryminällä omia kavereita, joiden ympärille kehitetään tarina huippulahjakkaasta ihmisestä.

      • Anonyymi

        ketkä pilkkaavat.? vanhukset kun nuoret on muuttanut pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ketkä pilkkaavat.? vanhukset kun nuoret on muuttanut pois.

        No ei ne KAIKKI nuoret ole pois muuttaneet. Normaalijärkiset ainoastaan. Jäljelle jääny sellaiset, jotka muualla eivät pärjäisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei ne KAIKKI nuoret ole pois muuttaneet. Normaalijärkiset ainoastaan. Jäljelle jääny sellaiset, jotka muualla eivät pärjäisi.

        sanoinko että kaikki.? lisää saa tulla. sen sano jo maria ohisalo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sanoinko että kaikki.? lisää saa tulla. sen sano jo maria ohisalo.

        Sinunkin olisi aikoinaan kannattanut muuttaa ihmisten ilmoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinunkin olisi aikoinaan kannattanut muuttaa ihmisten ilmoille.

        turvaa saa hakea. maria sano niin. joten pitää vaan uskoa ja kertoa sukulaisille.

      • Anonyymi

        Hänen täytyisi varmaan lisätä lääkitystä.
        Linkkioika on malliesimerkki porlaisesta pers'reiästä.

        Täytyisi varmaan jättää hänet valheineen kirjoittelemaan yksin, mutta joskus tulee oikaistua hänen valheelliset jutut.
        Ainoa huono puoli on, että hän haluaa terrorisoida suurinpiirtein kaikki eri aiheisia ketjuja, joten täytyy siirtyä toiseen keskuslupaikkaan.

        Täytyisi olla säännöissä, että on kirjoitettava omalla nimellä. Näin pääsisi eroon tälläisistä pers'reikä pojista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyisi olla säännöissä, että on kirjoitettava omalla nimellä. Näin pääsisi eroon tälläisistä pers'reikä pojista.

        Ooksä joku börje kun viljelet tota yläpilkkua joka paikkaan vaikka tohonkaan sellasta ei kuulu?

    • Anonyymi

      Täyttä totta! Itse puhuin samaa jo 20v sitten! Idiootteja sivistymättömiä moukkia, varsinkin se TPK. 20v sitten kouluttamaton ei edes kansalaiskoulu niin kaupunginvaltuustossa.... Mittamies. Voi helvetti. Sitte pomot TPK

    • Anonyymi

      Sopiva kylä kupukiurun johtaa, sopii peräkylään puhekoneeksi, voi olla että loputkin puupäät muuttaa Porista, kun tunkki alottaa koronasta pitkänoloisen ja katkeamattoman valistuksen

      🤡

      • Anonyymi

        Olen varma että kristusta selviää vielä sellainen kupru ettei ole enää mitään asiaa suojatyöpaikkaankaan.

    • Anonyymi

      Ei se kyllä ole mitään vinoilua eikä muotisuunsoittoa, vaan kyllähän porilaisuus on jo käsite, tunnetaan jopa rajojen ulkopuolella. Puhutaan kieroista savolaisista, mutta pientähän se on porilaisuuteen verrattuna. Pori on sitä paitsi demarivetoinen kommunistikaupunki.

      • Anonyymi

        Sitä paitsi ei ole demarivetoinen, eikä kommunisteja ole ollut vuosikymmeniin Porin valtuustossa. Missä kompostissa, sinä oikein elät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä paitsi ei ole demarivetoinen, eikä kommunisteja ole ollut vuosikymmeniin Porin valtuustossa. Missä kompostissa, sinä oikein elät.

        Komposti nimeltä Pori. Politrukkeja on jokainen hallinnonala täynnä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komposti nimeltä Pori. Politrukkeja on jokainen hallinnonala täynnä.

        Jos kotisi on komposti, se ei tarkoita kotikaupunkisi Porin olevan komposti. Ei ainakaan meille muille ole Pori komposti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kotisi on komposti, se ei tarkoita kotikaupunkisi Porin olevan komposti. Ei ainakaan meille muille ole Pori komposti.

        Porilaisille Pori on maailman paras paikka. Kaikki muut pitävät sitä persläpenä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kotisi on komposti, se ei tarkoita kotikaupunkisi Porin olevan komposti. Ei ainakaan meille muille ole Pori komposti.

        No perserikä sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä paitsi ei ole demarivetoinen, eikä kommunisteja ole ollut vuosikymmeniin Porin valtuustossa. Missä kompostissa, sinä oikein elät.

        Pori on kommunistien ja sosialidemokraattien tuotos!

        On sitä nyt yritetty kokoomuksen toimesta parantaa.

        Mutta ihmiset ovat fiksumpia kuin Turussa tai Tampereella, siis perusasukkaat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Porilaisille Pori on maailman paras paikka. Kaikki muut pitävät sitä persläpenä.

        Pori on ainoa paikka missä porilainen voi elää. Ei se pärjää missään muualla. Ei se löydä kotiin jos menee yli kymmenen kilometrin päähän kotoa.

    • Anonyymi

      Porissa asuu todellakin ihan omanlaista porukkaa. Ei missään muualla törmää samanlaisiin.

    • Anonyymi

      Pitää yrittää ymmärtää jos asuu Porissa. Ei kannata puhua mitään, ei kannata juuri päin katsoa. Menee omia polkujaan eikä kuuntele. Niillä on ihan oma atmosfääri.

      • Anonyymi

        Ja sinullako sitten on joku parempi atmosfääri? Mistäkö tai missä se sitten on.

        Porilaiset ovat Suomen parhainta joukkoa, vertaa nyt vaikka Tampereeseen, täysiä kusipäitä jokainen!

        Parhaimpia missä? :D

        Porissa oli harvinaisen ankea asua lapsena. Myöhemmin tajusin, että olin vain liian fiksu niiden kallujen joukkoon. Onneksi ei tarvitse asua siellä junttilassa.

        Tässä näemme esimerkin porilaisesta mielenmaisemasta. Kuvitellaan, että Porissa ihmiset ovat parempia kuin kaikkialla muualla. Vain porilainen on aito ja rehellinen, muissa on aina jotain vikaa. Porilaisissa ei ole vikaa.

        Porilainen kokee jotain ihme ylemmyydentunnetta jopa muita satakuntalaisia kohtaan. Ne ovat maalaisia, porilaiset sentään asuvat maakunnan pääkaupungissa :D

        Sitten ihmetellään, miksi missään muualla Porista ei tykätä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhaimpia missä? :D

        Porissa oli harvinaisen ankea asua lapsena. Myöhemmin tajusin, että olin vain liian fiksu niiden kallujen joukkoon. Onneksi ei tarvitse asua siellä junttilassa.

        asiaa puhut

    • Anonyymi

      Ei olla kyllä aloittajan suvun takaraivopaukuroihin tutustuttu!

      • Anonyymi

        Ne paukurat näkyy kun turisti painaa porilaista palleroa takapötsiin, naureskelee itsekseen kun kuvittelee niitä humalaisen kompuroijan kuhmuiksi.

        Itku tulee sitten myöhemmin kun saa kotipaikkakunnalleen kirjeen jossa kerrotaan perheenlisäyksestä lapsen kuvan kera, niitä patteja on päässä.
        Silti joutuu täydet ruokot maksamaan vaikka sai lapsen joka on puoliksi sekundaa :D

    • Anonyymi

      Juu. Olen huomannut merkit. 95 prosentilla porilaisista on pottunokka.

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      77
      4502
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      11
      2473
    3. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      172
      1655
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      244
      1508
    5. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      124
      1400
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      122
      1307
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      72
      1229
    8. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      9
      1221
    9. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      76
      1212
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      976
    Aihe